Määräaikainen loppumassa, jatkoa tiedoissa. Tuleeko karenssi jos en jatka?
Olen todella ahdistavassa työsuhteessa tällä hetkellä, viimein tämä määräaikaisuus on loppumassa.. Olen unelmoinut pitkään, että pääsen kyseisestä työpaikasta, työkavereista ja pomosta eroon. Nyt kuulin, että työsuhteeni jatkuisi tässä nykyisessä paikassa määräaikaisen jälkeen, ja olen nyt ihan paniikissa voinko kieltäytyä tuosta jatkosta ilman karenssia? Eli onko jatkosta kieltäytyminen määräaikaisen jälkeen sama TE-toimiston silmissä kuin TE-toimiston ehdottomasta työstä kieltäytyminen..
En ole koskaan saanut karenssia, ja mietin kulkeeko tällaisessa tapauksessa tieto jotenkin automaattisesti työnantajalta TE-toimistoon jos sanon etten halua jatkaa? En haluaisi menettää mielenterveyttäni, mutta en haluaisi menettää työttömyysturvaakaan pahimmassa tapauksessa kolmeksi kuukaudeksi.
Olisi ollut vaan niin paljon helpompi, jos työnantaja ei olisi tarjonnut jatkoa. Ja jos työnantaja olisi pyytänyt esim haastatteluun jatkoa ajatellen, olisin voinut tahallani pilata haastattelun tms. Nyt tuntuu, että minut on väkisellä valittu jatkoon kysymättä mitään. Siksi tulin tähän työpaikkaan ja koeajan jälkeen jäin, kun ajattelin että kestän tämän lyhyen pätkän..
Kommentit (48)
Ja tarkennan vielä, että minulle tuli pomolta viesti jossa luki "sinut on valittu jatkoon". Ei ole ollut siis vain puhetta.
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Riippu siitä kuinka mulkku työnantajasi on. Työtodistuksessa lukee työsuhteen päättymisen syy. Toisekseen kun työsuhteesi on katkolla, niin voithan pyytää vaikka 30% palkankorotuksen. Eiköhän se jo viimeistään torppaa työnantajasi "jatkoon valinnat".
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Anteeksi vaan mutta miten voidaan valita työpaikkaan johon ei ole edes hakenut?

Muistaakseni ihan alussa työnantaja kysyi yleisesti, kiinnostaako jatko. Silloin sanoin ympäripyöreästi että miksei. En silloin alussa miettinyt koko karenssiasiaa, ja jotenkin ajattelin, että varmaan haastattelevat jatkosta vielä tarkemmin joilloin voin ilmaista ettei se jatko kiinnostakaan. Mutta nyt tieto jatkosta tuli jo, itselleni melko yllätyksenä, ilman mitään haastatteluja. Oletin myös että huonosti viihtyminen työpaikalla näkyisi jotenkin ja huonot välit pomon kanssa tarkottaisi kohdallani sitä automaattisesti, että työsuhde tuskin jatkuu. Ja tosiaan, ekaa kertaa olisin jäämässä työttömäksi ja nämä jutut ovat mulle ihan uusia.. :/
Ap
Itse olin samanlaisessa tilanteessa, eli määräaikainen työsuhde loppui ja olisin saanut jatkaa.
Ilmoitin pomolle että muita suunnitelmia, ei kiitos.
Ei tullut karenssia eikä työkkärissä edes kyselty mitään, työsuhde oli määräaikainen ja se oli myös työsuhteen päättymissyy.

ok, eli homma menee siten että te-toimisto tarkastaa työsuhteesi päättymisen syyn. Karenssivapaita syitä ovat mm. tuotannollis / taloudelliset syyt, työsuhteen määräaikaisuus ja ehkä joku muukin mutta näitä kahta edellistä kannattaa käyttää. Tämän syyn tulee tulla ilmi jostain dokumentista joka tarkoittaa siis työsopimusta tai työtodistusta.
Sinuna käyttäisin työsopimusta. Toki jos työtodistuksessasi ei mitään ihmeellistä lue, niin voit senkin toimittaa te-toimistoon. Jos työtodistuksessasi lukee jotain kieltäytymisestä, niin pyydä uusi ja ole tarvittaessa yhteydessä ammattiliittosi tai lakipalveluun.
Työtodistuksessasi siis ei saa lukea, että olet irtisanoutunut tai että sinut on irtisanottu. Työsuhteen päättymisen syy on määräaikaisuus.
Olet tehnyt työsi liian hyvin. Mutta muista nyt pyytää reilu palkankorotus kun ruvetaan uutta sopimusta sorvaamaan.
Erikoinen tapa ilmoittaa. Meillä kyllä aina määräaikaisilta kysytään halukkuutta jatkoon. Itse käsittäisin, että ei tule karenssia. Määräaikaisuus on määräaikaisuus, eikä sen loppuminen sitouta työntekijää jatkamaan työsuhteessa. En kyllä valitettavasti ole varma...
t. hr
Vierailija kirjoitti:
Olen todella ahdistavassa työsuhteessa tällä hetkellä, viimein tämä määräaikaisuus on loppumassa.. Olen unelmoinut pitkään, että pääsen kyseisestä työpaikasta, työkavereista ja pomosta eroon. Nyt kuulin, että työsuhteeni jatkuisi tässä nykyisessä paikassa määräaikaisen jälkeen, ja olen nyt ihan paniikissa voinko kieltäytyä tuosta jatkosta ilman karenssia? Eli onko jatkosta kieltäytyminen määräaikaisen jälkeen sama TE-toimiston silmissä kuin TE-toimiston ehdottomasta työstä kieltäytyminen..
En ole koskaan saanut karenssia, ja mietin kulkeeko tällaisessa tapauksessa tieto jotenkin automaattisesti työnantajalta TE-toimistoon jos sanon etten halua jatkaa? En haluaisi menettää mielenterveyttäni, mutta en haluaisi menettää työttömyysturvaakaan pahimmassa tapauksessa kolmeksi kuukaudeksi.
Olisi ollut vaan niin paljon helpompi, jos työnantaja ei olisi tarjonnut jatkoa. Ja jos työnantaja olisi pyytänyt esim haastatteluun jatkoa ajatellen, olisin voinut tahallani pilata haastattelun tms. Nyt tuntuu, että minut on väkisellä valittu jatkoon kysymättä mitään. Siksi tulin tähän työpaikkaan ja koeajan jälkeen jäin, kun ajattelin että kestän tämän lyhyen pätkän..
Hanki uusi mieleisempi työ tai lyhyt määräaikaisuus johonkin, joka ei tule jatkumaan.
TE-kärvistelystä pääsee eroon töhin menemällä tai lopettamalla muuten työnhaun.
Aika mulkku työnantaja jos menee ilmoittamaan että et halunnut jatkaa.
Lisään vielä, että vaikka et jatkaisikaan, niin määräaikaisuuden loppuminen on työsuhteesi loppumisen syy. En millään keksi, minkä takia siitä tulisi karenssi...
t. hr
Vierailija kirjoitti:
Itse olin samanlaisessa tilanteessa, eli määräaikainen työsuhde loppui ja olisin saanut jatkaa.
Ilmoitin pomolle että muita suunnitelmia, ei kiitos.
Ei tullut karenssia eikä työkkärissä edes kyselty mitään, työsuhde oli määräaikainen ja se oli myös työsuhteen päättymissyy.
Ihana kuulla et noinkin voi mennä! Mun pitäisi nähdä pomoa ensi viikon alussa, jolloin täytyy kertoa etten ota työtä vastaan.. toisaalta mietin tuon karenssin niinkin, että se on pieni hinta mielenterveydestä. Onneksi säästöjä on vähän että sen ajankin pärjäisi. Mikäli se olisi siis "vain" kolme kk.
En tajua miten olin niin typerä, etten heti alusta alkaen tehnyt selväksi sanallisesti että en todellakaan halua jatkaa. Oppii kantapään kautta :(
Ap
Maksaja pyytää aina työtodistuksen, jossa oltava päättymisen syy. Kassa ilmottaa te-toimistoon ja sieltä tulee karenssi.
Vierailija kirjoitti:
Olet tehnyt työsi liian hyvin. Mutta muista nyt pyytää reilu palkankorotus kun ruvetaan uutta sopimusta sorvaamaan.
Palkkaa kannatta pyytää tosiaan lisää ja sellainen summa mikä voisi olla työhehtosopimuksen mukaan kohtuullinen maksimi. Älyttömiä pyytäminen on tietysti sama kuin ilmottaisi että en ole tulossa.
Hae muualle töihin! Ja muista, että tuokin pomo on suosittelijasi tulevaisuudessa...
Itse menisin jatkoon, mutta hakisin koko ajan toista paikkaa. Olisi kiva sanoa tuollaiselle pomolle, että so long!122
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Anteeksi vaan mutta miten voidaan valita työpaikkaan johon ei ole edes hakenut?
Muistaakseni ihan alussa työnantaja kysyi yleisesti, kiinnostaako jatko. Silloin sanoin ympäripyöreästi että miksei. En silloin alussa miettinyt koko karenssiasiaa, ja jotenkin ajattelin, että varmaan haastattelevat jatkosta vielä tarkemmin joilloin voin ilmaista ettei se jatko kiinnostakaan. Mutta nyt tieto jatkosta tuli jo, itselleni melko yllätyksenä, ilman mitään haastatteluja. Oletin myös että huonosti viihtyminen työpaikalla näkyisi jotenkin ja huonot välit pomon kanssa tarkottaisi kohdallani sitä automaattisesti, että työsuhde tuskin jatkuu. Ja tosiaan, ekaa kertaa olisin jäämässä työttömäksi ja nämä jutut ovat mulle ihan uusia.. :/
Ap
ok, eli homma menee siten että te-toimisto tarkastaa työsuhteesi päättymisen syyn. Karenssivapaita syitä ovat mm. tuotannollis / taloudelliset syyt, työsuhteen määräaikaisuus ja ehkä joku muukin mutta näitä kahta edellistä kannattaa käyttää. Tämän syyn tulee tulla ilmi jostain dokumentista joka tarkoittaa siis työsopimusta tai työtodistusta.
Sinuna käyttäisin työsopimusta. Toki jos työtodistuksessasi ei mitään ihmeellistä lue, niin voit senkin toimittaa te-toimistoon. Jos työtodistuksessasi lukee jotain kieltäytymisestä, niin pyydä uusi ja ole tarvittaessa yhteydessä ammattiliittosi tai lakipalveluun.
Työtodistuksessasi siis ei saa lukea, että olet irtisanoutunut tai että sinut on irtisanottu. Työsuhteen päättymisen syy on määräaikaisuus.
Tuntuisi kyllä hassulta jos lukisi irtisanoutunut, jos en ole jatkosta kuitenkaan sopimusta kirjoittanut..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Menisikö työnantajan kautta? Jokuhan heidän on ap tilalle haettava.
Vierailija kirjoitti:
Maksaja pyytää aina työtodistuksen, jossa oltava päättymisen syy. Kassa ilmottaa te-toimistoon ja sieltä tulee karenssi.
Selvennän itseäni - maksaja eli työttömyyskassa ta Kela.
15
Otsikossa virhe. Jatkoa tiedossa* :D
Ap