Olohuoneessasi olevia aateliston asioita?
Kommentit (22)
Yli satavuotias seinäkello. Joka ei tosin toimi, vaikka koneistoa on korjattu sadoilla euroilla.
(aatelisilla lienee kaikki nurkat täynnä kamaa aiemmilta sukupolvilta perittynä?)
Gustav Becker-seinäkello. Tuke Laurilan puureliefi. Afrikkalainen, puinen baarikaappi 50-luvulta.
Miten määritellään aateliston tavarat?
Kelpaako mummin ukin kirjoitussetti ja visiittikorttiteline perintösenkin päällä?
Esivanhemmilta perittyä tavaraa 1700-luvulta alkaen.
Aateliston asioita olisi kai lähinnä sukuvaakuna tai ritarihuoneen kirjaustodistus. Ensimmäinen näkyy parissa vanhassa haarukassa ja hämärästi jossain huonekalussa. Jälkimmäistä ei ole, kujn se kuuluu veljelle.
Älymystön tavaroista löytyy sekä tervettä/eksoottista ruokaa kuten sushia mutta myös häpeilemättä euron juustoja/pizza-kebablaatikoita, mutta em. tuotteista ei löydy sitten kuvan kuvaa somesta...
VP Globe valaisin, tosin sekin taitaa jo olla wt palstan mukaan 😕
Uusi ferrari paalattuna pöydäksi, pari Picassoa seinällä ja odotan huonekaluja verhoomosta, ne verhoillaan pandakarhun poikasilta nyletyistä turkeista.
mittaamattoman arvokas Ming-vaasi
Heinolan maalaiskunnan pöytäviiri.
Pelipöytä on kotoisin jostain kartanosta, joten saattaa olla aateliston asia.
Palmut. Aatelisilla oli palmuja 1800-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Sukuni aatelissormus rasiassaan.
Mulla se on korurasiassa makuuhuoneessa. Olohuoneessa on vain kirjahyllyssä sukukronikka. Jotain astioita on vaakunalla, mutta ne ovat pahvilaatikossa vintillä.
No tyttären poikaystävä istuu just sohvalla. Jotain aatelissukua kuuluu olevan.
Mikä on aateliston asia?