Treenaamiseen kyllästyminen. MITÄS NYT?

Onko rautavarasto ehtynyt?

Tolkku kannattaa pitää treenaamisessakin.

Selvästi liian paljon ja ennen kaikkia liian pakkomielteisesti.

Jokaisesta treenistä pitäisi jäädä hyvä mieli.

Treenin intensiivisyyden pitää olla vaihtelevaa, välillä keveitä, välillä hapokkaita, välillä raskaita, fiiliksen mukaan.

Aikaa treenaamisen ei saisi kulua yli tuntia, mieluiten 30 - 45 minuttia. Tuon ajan kykenee treenaamaan tehokkaasti, eikä hormonaallinen vaste kallistu katabolian puolelle.

Lepo ja välipäiviä myös pitää olla riittävästi.

Pidä ihan rehellinen tauko. Pari päivää tai pari viikkoa, kumpaa tilanne nyt vaatiikaan. Sitten kokeile uudestaan alkaisiko taas kulkea. Niin minä teen aina kun alkaa tympiä.

Urheilin ja treenasin aktiivisesti n.30 vuotta monipuolisesti eri lajeja. Kuntosalia viimiset 15 vuotta kohtuu aktiivisesti. Treenasin ensin tavoitteellisesti ja olinkin huippukunnossa, sen jälkeen lähinnä omaksi ilokseni. Treenaaminen oli mukavaa, siitä tuli hyvä olo ja peilikuva näytti hyvältä. Viimiset pari vuotta on treenaaminen ollut yhtä tuskaa. Treenaaminen tuntuu suorittamiselta, ei saa enää sitä hyvänolon tunnetta ja en ole ottanut asiasta sen enempää stressiä. Urheilen jos siltä tuntuu, jos ei, jätän väliin. Kunto on lähtenyt laskuun tietty ja lihakset lähteny. Mutta kai se on väistämätöntä kun ikää tulee. Sinäänsähän se nyppii, mutta kun mietin asiaa kysyn itseltä, miksi pitäis treenata niin paljon? Miksi pitäis olla huippukunnossa? Miksei vähempi riitä? Onko se sen arvoista. Aika paljon syö aikaa treenaaminen. Mitä aiempi huippukunto toi minulle? Ei juuri mitään erityistä. Tyttöjä nuoruudessa joo ja menestystä kun kilpailin. Nyt on tyhjiö liikunnan suhteen. En tiedä mikä motivoisi taas liikkumaan enemmän. Toisaalta jatkan saman kysymyksen äärellä, miksi pitäisi motivoitua. Eikö elämässä ole parempaa tekemistä, parempaa ajanvietettä kuin urheilu. Aikansa kutakin.

Jonkun verran pitää liikkua, että jaksaa olla ja tehdä yleensä mitään. Mua häiritsee oma kömpleyys ja jäykkyys, jos en liiku. Sairauden jälkeen myös huomasi, ettei ollut voimia esim. kantaa tavaroita ja avata purkkeja ja nivelet kipeytyi.

Tarvitsen päivittäistä liikuntaa, mutta vain sen verran, että pysyn hyvässä kunnossa. Enempää en halua, tai voin kyllä esim. kävellä huvin vuoksi vaikka kuinka paljon ja liikun pyörällä joka tapauksessa. Mutta ei siis mitään treenaamista enempää kuin esim. raskas jumppa muutaman kerran viikossa ja vähän jtn kevyempää joka päivä. Paljon venyttelyä myös eli suorastaan joogaa. Riittää hyvin. Jos joku päivä ei huvita, niin sitten ei tarvi mitään. Mutta yleensä huvittaa, ei muuten jaksa istua ja olla sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Tolkku kannattaa pitää treenaamisessakin.

Selvästi liian paljon ja ennen kaikkia liian pakkomielteisesti.

Jokaisesta treenistä pitäisi jäädä hyvä mieli.

Treenin intensiivisyyden pitää olla vaihtelevaa, välillä keveitä, välillä hapokkaita, välillä raskaita, fiiliksen mukaan.

Aikaa treenaamisen ei saisi kulua yli tuntia, mieluiten 30 - 45 minuttia. Tuon ajan kykenee treenaamaan tehokkaasti, eikä hormonaallinen vaste kallistu katabolian puolelle.

Lepo ja välipäiviä myös pitää olla riittävästi.

Heh, joissain lajeissa tuo 30-45min ei riitä mihinkään. Suhteellisen huono neuvo.

Kannattaa treenata omilla ehdoillaan ja rennommin. Ei tarvii herätä aikaisin treenaamaan vaan voi treenata illalla. Ravinnon ei tarvitse aina olla rahkaa ja broileria vaan voi syödä monipuolisemmin.

Liian rankkojen liikuntatottumuksien tai ravinnon ylläpito on tuomittu epäonnistumaan.

Itse saatan välillä treenata 7 krt viikossa mutta välillä jätänkin menemättä ja syönkin pizzan ja suklaata, en ole niin ehdoton.

Vierailija kirjoitti:

Urheilin ja treenasin aktiivisesti n.30 vuotta monipuolisesti eri lajeja. Kuntosalia viimiset 15 vuotta kohtuu aktiivisesti. Treenasin ensin tavoitteellisesti ja olinkin huippukunnossa, sen jälkeen lähinnä omaksi ilokseni. Treenaaminen oli mukavaa, siitä tuli hyvä olo ja peilikuva näytti hyvältä. Viimiset pari vuotta on treenaaminen ollut yhtä tuskaa. Treenaaminen tuntuu suorittamiselta, ei saa enää sitä hyvänolon tunnetta ja en ole ottanut asiasta sen enempää stressiä. Urheilen jos siltä tuntuu, jos ei, jätän väliin. Kunto on lähtenyt laskuun tietty ja lihakset lähteny. Mutta kai se on väistämätöntä kun ikää tulee. Sinäänsähän se nyppii, mutta kun mietin asiaa kysyn itseltä, miksi pitäis treenata niin paljon? Miksi pitäis olla huippukunnossa? Miksei vähempi riitä? Onko se sen arvoista. Aika paljon syö aikaa treenaaminen. Mitä aiempi huippukunto toi minulle? Ei juuri mitään erityistä. Tyttöjä nuoruudessa joo ja menestystä kun kilpailin. Nyt on tyhjiö liikunnan suhteen. En tiedä mikä motivoisi taas liikkumaan enemmän. Toisaalta jatkan saman kysymyksen äärellä, miksi pitäisi motivoitua. Eikö elämässä ole parempaa tekemistä, parempaa ajanvietettä kuin urheilu. Aikansa kutakin.

Mun mielestä tämmöisessä kohdassa pitää katsoa oman pään sisään. Voi olla, että suorittava liikunta ei ole mielelle hyväksi. Pitää miettiä, mikä on hyvä tasapaino sen välillä, mitä itse haluaa ja kuinka siihen pääsee ja kuinka voi myös pitää liikkumisesta. Itsellä tuo suorittaminen saa päässä välillä liian ison roolin, joudun helposti tilaan, missä ei ole hyvä olla.

Oon treenannu 5 vuotta, ja näin pidän motivaatiota yllä omalla kohdalla, vaikka olen laiska ihminen:

Mä en nouse aikaiseen salille, koska en oikeasti jaksa. Menen illemmalla. Ei ole mitään ongelmaa mennä tällä taktiikalla. Koskaan en silti skippaa salipäivää, sillä sen pitää olla rutiini, jolloin tuntuu lähinnä tyhjältä, jos ei salille mene (sairastelut ja kiireiset päivät poislukien).

Mulla on ollut vaikka kuinka monta jaksoa, jolloin olen syönyt hyvin puhtaasti ja laskelmoidusti, mutta koskaan ei ole treeni kulkenut niin huonosti, kuin aina tällöin. Myös kropassa ei hirveästi silloin ole tapahtunut muutoksia, toki mulla oli melko nesteetön kroppa, mikä oli ainoa plussa ulkonäöllisesti.

Mutta nesteetön kroppa ei ole paras treeneissä.

Syön herkkuja ihan vapaasti, siis kunhan olen menossa treenaamaan kovaa samana päivänä tai seuraavana. Kroppa toimii ja treeni kulkee kuin vettä vaan, ja nimenomaan tämä on se avain mulla. Olen saanut enemmän lihaserottuvuutta juuri tämän lisäenergian ansiosta. En ole koskaan ollut paremmassa kunnossa, kuin nyt, kun syön hieman rennommin ja enemmän. Parsakaalin ja kanan sijaan syön esim. hyvää wokkia ja välillä jotain jälkkäriä. Lepopäivänä sitten vähemmän hiilaria. Ruokailu ei todellakaan saa olla pakkopullaa, ja esim. kastikkeet auttaa.

Opettelin juomaan vettä 3l päivässä, ja kannan pulloa mukana. Ei ole väsy, ja kropassa on tarpeeksi nestettä treeneissä.

Vedin rautatablettikuurin, kun koin etten jaksanut enää parantaa tuloksiani ja treeni vain ärsytti. Mulla oli vajaus, jota lääkäri ei huomannut.

Ota AP nyt vaan rennosti, mutta älä skippaa sitä salia. Välillä less is more.

Asiallisia kommentteja, kiva lukea!

Kokeile uusia lajeja ilman veren makua suussa.