Olen 23 ja minulla ei ole ollut juurikaan kavereita elämän aikana

Sama. Mutta kuolee kuitenkin niin kai parempi katsoa mitä kaikkea tässä vuosien aikana kerkee tapahtumaan. 

Olet vanha sielu ja tunnet kaipuuta Kotiin. Niin minäkin tunnen.

Mä oon 22 vuotta ja olen ollut yksinäinen yläasteelta alkaen.

<3

Ja kello on kohta 23 ja tää mesta menee kiinni

Itse olen 24 ja sama tuttu tunne. Tuntuu, että olen täysi outsider tässä supersosiaalisessa maailmassa.

älä välitä. oon viettäny viimeset 10 v. samalla tavalla.

Luusereiden kokoontumisajot. 

Itse olen lisäksi työtön.

22

💙

Mulla samat tuntemukset. Maapallo ei tunnu kodilta ja olen aina ollut yksinäinen.

Mulla oli kavereita lapsuudessa ja nuoruudessa mutta aikuisiällä kavereita ei ollut ikävuosina 18-23 yhtä ainoatakaan. Sitten sain töiden kautta yhden 40 v vanhemman kaverin kun mitä itse olen. Valitettavasti hänkin jäi eläkkeelle mutta nähdään slti viikottain niin on edes yksi kaveri :-) Kiitollinen olen hänestä.  Aika erakoksihan tässä on silti tultu, onneksi yksin oleminen ei ole mulle mikään ongelma.

Pitäisi olla hirveän energinen, hymyilevä ja sanavalmis, jotta ystävystyisi. Itse en ole kuvatun kaltainen.

Jos kärsii yksinäisyydestä, kaverittomuutta on aika hankala korvata millään muulla.

Jos perustaisitte ryhmän vaikka facebookin tai muualle ja sopisitte tapaamisista. Auttaisiko yhtään?

Täällä myös. Olen 23 ja kun en ole töissä, kökötän yksinäni kotona. Oon niin epäsosiaalinen ja muutenkin todella kömpelö kommunikoimaan toisten kanssa.

Itse olen introvertti joka vielä onnistuu jotenkuten roikkumaan kärryissä sormenpäillään. Opinnot kohta ohi ja työpaikka on tulen alla. Jos en työtä saa. Putoan lopullisesti kärryiltä ja muutan johonkin erämökkiin katselemaan takkaa kissan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla hirveän energinen, hymyilevä ja sanavalmis, jotta ystävystyisi. Itse en ole kuvatun kaltainen.

No empä allekirjoittaisi. Riittää että olet kiinnostunut jostain asiasta. Itse olen aika hiljainen ja jopa välttelen sosiaalisia kontakteja välillä. Seurassani viihtyvät erityisesti moottoriturvat jotka kaipaavat hyvää kuuntelijaa.

Pöh, en usko että ihmisen on tarkoituskaan olla "supersosiaalinen." Niin monelle yksinolo, vähäinen ihmisten määrä, on kotoisampaa. Nyky-yhteiskunta pakottaa ihmisen olemaan sosiaalisempi kuin mikä tuntuisi luontevalta

Täällä kanssa yksi kuulumaton (asperger), mutten enää kärsi yksinäisyydestä. 18-vuotiaana tajusin etten tarvitse ympärilleni ihmisiä, joita täytyy mielistellä ja jotka eivät kuitenkaan ole oikeita kavereita, joten hankkiuduin niistä kerralla eroon. Elämästä tuli yhtäkkiä mielekkäämpää kun aloin kulkemaan omia polkujani ja keskittymään sellaisiin asioihin jotka tuottaa mielihyvää. Ei kaikki tarvitse sitä yhtäkään oikeaa ystävää tai rakkautta, mutta itsensä kanssa on pakko elää loppuun asti. En vihaa ihmisiä, mutta minua kiehtoo enemmän ne hetket kun kaksi tuntematonta kohtaa ja vaihtaa ajatuksia/tarinoita siinä hetkessä, ja jatkavat matkaansa ehkä viisastuneina. On toki hienoa jos oikeat ihmiset kohtaavat toisensa, mutta ei kaikkien elämä ole niin kirjoitettu.

Yksinkin voi tehdä vaikka mitä. Älkää piiloutuko koteihinne.