Miksi väsymyksestä on tehty hävettävä asia (vanhemmuus) ei kehdata pyytää apua

Miten niin? Kyllä itse ainakin lapsettomana joutuu kuuntelemaan itseaiheutettua kiukuttelua ja väninää ihan loputtomiin.

Koska suomalaiset kilpailevat siitä, kenellä on kurjinta. Syyllistäminen on myös meillä verissä. Valittaa ei saa koska oma vika.

Niin...mitäs menit tekemään lapsia, hoida ne myös itse.

No kyllä minusta nykyisin väsymyksestä puhutaan paljon enemmän kuin ennen. Joskus ehkä liikaakin. Olin aikanaan avoimessa kerhossa, jossa pidettiin sinänsä ihan kivaa keskusteluryhmää, jota veti joku sosiaalialan ihminen. Välillä keskustelu oli ihan antoisaa, mutta sitten siellä oli tätä, että piti purkaa huoliaan, vaikkei niitä olisi ollutkaan. Lähtökohta oli, että jokainen kotiäiti on hulluuden rajamailla ja seinät kaatuu päälle. Olin kyllä ihan vapaasta tahdostani kotiäiti ja vaikka välillä väsytti ja kyllästytti, pääsin siitä yli ihan positiivisella ajattelulla ja voittopuolisesti se oli ihanaa aikaa. Kyllä sain vihaisia katseita kun sanoin nätisti, että ei minua sen kummemmin väsytä tai ole ihmeempiä huolia. Joskus pitäisi voida tsempata ja päättää vaan nähdä valoisat puolet elämässä ja oikeasti muuttaa asioita, jotka ei toimi ja joskus pitäisi sitten voida saada apua ja myöntää, etten nyt jaksa. Mutta ne tilanteet vaihtelevat.

Ei siitä ole tehty, se on ollut perinteisesti sitä jo aikaisemmin. Ennen vauvan äiti ei todellakaan saanut sanoa olevansa väsynyt vaan hänen piti entistä reippaampana hoitaa kaikki toisella kädellä ja toisella hoitaa vauvaa. Kun kotona kävi vieraita katsomassa vauvaa, perästä kyllä kuuli, jos kotona oli joku paikka sotkussa. Rotinoista olen kuullut puhetta, mutta vain yksi vieras toi leipomansa kahvikakun tullessaan, kaikki muut odottivat kotona leivottua vehnästä. Aikaahan vastasynnyttäneellä oli.