Uskallanko enää kolmatta?

Hei,

mukava kuulla että teidän lapsenne ovat terveitä varhaisesta syntymisestä huolimatta.



Tiedätkö miksi lapsesi ovat syntyneet niin aikaisin? Onko syy perinnöllinen tai rakenteellinen, eli onko syytä epäillä että kolmaskin syntyisi liian aikaisin? Vai onko kyseessä vain sattuma?



Mitä sektion tehnyt lääkäri sanoi kohtusi arvesta ja mahdollisesta uudesta raskaudesta? Raskauden aikanahan kohdun arpea seurataan ultraäänessä tarkkaan, ja jotkut naiset kokevat jopa 4-6 sektiota ilman ongelmia.



Tietysti sinun ja miehesi pitää tehdä päätös. Kuulostaa vain siltä että sinulla on paljon kysymyksiä johon ehkä lääkärillä olisi vastaus. Näin maallikkona on mahdotonta mennä sanomaan, voitko ottaa riskiä vai et. Ilmeisesti haave kolmannesta lapsesta on kuitenkin voimakas etkä ole valmis unohtamaan asiaa vielä.



Entä voisitteko harkita adoptiota jos oman lapsen saaminen on liian vaarallista?

Mielipiteitä ennen kaikkea halusinkin kuulla, ajatuksia. Päätöksen teemme me mieheni kanssa ja sitä ennen olin ajatellutkin keskustella asiasta lääkärin kanssa.



Syytä ennenaikaisiin synnytyksiin ei ole. Näin minulle ainakin on sanottu. Molemmissa tapauksissa lapsi vain on alkanut syntymään ja kun supistukset alkavat, ei niitä ole saatu loppumaan edes lääkityksellä! Ensimmäisessä raskaudessa ei tosin edes yritetty kun viikkoja oli niin hyvin. Toisessa makasin 6 tuntia tipassa ja kohtu vain supisteli kunnes oli kokonaan auki ja sitten se olikin menoa. Myös ensimmäinen lapsi syntyi 6 tunnissa supistusten alkamisesta.Leikkaava lääkäri, samoin kuin osastolta kotiuttava lääkäri ja jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri sanoivat kaikki, että uudelle raskaudelle ei ole estettä. Ja ettei ennenaikaiset raskaudet tarkoita sitä että ne uusiutuisivat. Jotenkin itsellä vain on tunne " ei kahta ilman kolmatta" ....



Tiedän että pääsisin äitipolille tarkkaan seurantaan jo sen vuoksi, että edellinen raskauteni päättyi niin varhaisilla viikoilla. Se minulle on jo luvattu :-) tuskin kukaan, edes lääkärit, voivat varmuudella sanoa miten mahdollinen kolmas raskaus etenisi ja etenkin miten se päättyisi. Ihmettelen vain sitä, miten luottavaisin mielin lääkärit puhuivat siitä että voin vielä tulla raskaaksi. Eikö heitä pelota keskosuus ja siihen liittyvät riskit?! ikinä en unohda sitä kun kysyin hädissäni leikkaavalta lääkäriltä ennen leikkausta, jääkö vauva henkiin, ja hän katsoi maahan eikä vastannut. Kätilö pyyhki kyyneleitä ja kääntyi pois etten huomaisi. Sitä huolta ja stressiä mitä kannoimme mukanamme vielä 3kk lapsen syntymän jälkeen, en ihan heti haluaisi uudestaan kokea! Ja siksi mielessäni pyöriikin niin paljon kysymyksiä. Joihin en varmaan vastausta mistään saa. Mutta minkäs teet, ei vaan voi olla miettimättä sitä kolmatta :-)

Itselläni takana kolme sektiota, mutta vain kaksi (elävää) lasta. Meillä on siis myös koettu nuo samat huolen ja murheen tunteet jo ensimmäisen raskauden jälkeen. Esikoisvauvamme eli viikon, mutta ei jaksanut taistella kauemmin vaikean sydänvian vuoksi. Kaikki kolme lastamme ovat olleet täysiaikaisia, mutta sektioon on aina päädytty syystä tai toisesta.



Kolmen sektion jälkeen kohtuni onkin nyt jo reilusti ohentunut ja neljäs raskaus vaatisi tiiviin seurannan. Mutta minulla myös tunteet risteilevät kaikesta huolimatta suuntaan ja toiseen. Vielä yksi vauva olisi toiveiden täyttymys, mutta kestäisikö kohtu enää sitä rasitusta (riskit kasvaneet sekä äidin että vauvan kannalta)... Ehdotonta raskauskieltoa en ole saanut, mutta uskallanko kuitenkaan enää yrittää? Onhan meille kuitenkin annettu jo kaksi tervettä ja reipasta miehenalkua ja he tulevat tarvitsemaan äitiään vielä pitkään... Toisaalta vauvahaaveiden hautaaminen tuntuu liiiian lopulliselta, vaikeaa on :/

Lapsen menetys on kokemus jota ei osaa edes kuvitella. En siitäkään huolimatta miten lähellä se on meilläkin ollut. Raskasta, ihan varmasti! onneksi olet saanut sen jälkeen kaksi lasta, onnittelut siitä.

Mieheni on meidän tapauksessa sitä mieltä, että hän ei haluaisi ottaa sitä riskiä, ettei kaikki menekään hyvin. Viimeksi eilen sanoi, että meillä on kaksi maanmainiota muksua ja kolmatta emme edes yritä. Hänen mielestään riskit ovat liian suuret. Ymmärrän hyvin hänenkin ajatuksensa, olenhan itsekin osaksi samaa mieltä.

Kai se vauvasta luopumisen ajatus vaan on naiselle vaikeampaa kuin miehelle?

Mulla kanssa samanlaisia ajatuksia...uskaltaisinko vielä yrittää!!!??



Mulla kaksi ihanaa lasta (tyttö kohta 2v. ja poika vajaa 4viikkonen, että tämä nyt ei tietenkää ole kauheen ajankohtainen kysymys).

Molemmat lapset ovat syntyneet sectiolla. Ensimmäinen päätyi kiirelliseensectioon ja toisen kohdalla sitten tehtiin suunniteltu sectio (mun lantionahntauman takia).



Lääkärit sano sitten kotiinlähtötarkistuksessa että eivät voi kieltääkään uutta raskautta, mutta eivät kylä suosittelekaan.

Mulla joku kohdun istminisen kalvon heikkous? tai jotain!

Lisäksi kohtu niin arpeutunut ensimmäisen leikkauksen jälkeen että toinen vauveli piti saksilla ottaa pihalle kun veitsi ei enää tehonnut.

Olen yrittänyt ottaa selvää tosta kohdun kalvon heikkouksesta, mutta ei oikee mistään tunnu löytyvän mitään tietoa.



Nautin nyt näistä kahdesta ihanasta lapsestani, mutta silti en pysy olemaan ajattelemati että ei yhtään enempää lapsia.



t.lottis

Molemmat raskaudet ovat menneet normaalisti loppuun saakka , mutta lapset eivät ole laskeutuneet eikä synnytykset edenneet edes käynnistämällä. Niiden välissä yksi keskenmeno ekan kolmanneksen aikana.



Molemmat sektiot minulla on tehty pienellä poikittaisviillolla mutta olen ymmärtänyt että sisäviilto olisi joka tapauksessa ollut pystyviilto, koska " sen on helpompi ja paranee paremmin" . En kylläkään osaa sanoa mistä tuollainen ajatus on päähäni tullut.



Lapsen menettämisen pelko on varmasti päällimmäisenä tuollaisten kokemusten jälkeen, vaikka kaikki onkin lopulta mennyt hyvin. Itsekin jo " tavallisen" keskenmenon jälkeen mietin kolmannen raskauden aikana paljon enemmän kuin ekalla kerralla, jos taas menee kesken, tai jos lapsi on sairas tai menehtyy.



Meidän lapsiluku jää kahteen koska sain itse tosipahat komplikaatiot synnytyksen jälkeen. Olin kaksi päivää teholla henkihieverissä ja 2 viikkoa sairaalassa kaikenkaikkiaan. Komplikaatiot eivät johtuneet sektiosta vaan olisivat voineen aivan yhtä hyvin tulla alatiesynnytyksessä. Synnytyslääkärin mukaan oli onni että oli sektio, hänen toimintansa oli verenhukkatilanteessa siten nopeampaa, kun ei tarvinnut erikseen alkaa avaamaan kohtua. Meidän päätöksemme on että on parempi olla elävä äiti kahdelle kuin kenties kuollut kolmelle.



Järkipäätös - tunteet eivät aina sitä muista. Eilen juuri ajattelin että kolmena pääsiäisenä olen ollut rv 7, eikä sellaista pääsiäistä tule enää koskaan. Haikeaa, mutta siihen on totuttava.

Kylmät väreet meni selkää pitkin kun luin kirjoitustasi.... ihanaa että kaikki on kuitenkin mennyt hyvin!

Ja totta puhut, tämä on tosiaankin järkipäätös vaikka tunteet sanoisivat mitä. Minä olen ollut viime päivinä tosi maassa asian suhteen, kun järki tosiaankin sanoo että ei enää. Ja niin sanoo myös mies :-) hänen ajatuksensa perustuvat siihen, että ennen kuin saimme yhdenkään yhtä lasta, koimme neljän vuoden lapsettomuuden ja pitkän yrityksen. Esikoisen jälkeen sain keskenmenon ensimmäisen kolmanneksen aikana ja sitten tämä kuopus syntyi niin varhain. Mieheni on siis sitä mieltä, ettei tästä meidän lapsensaanti repertuaarista puutu enää kuin elävän lapsen menetys ja sitä hän ei halua kokea. Enkä minäkään! mutta kun ei voi mitään sille, että se " tunneminä" sanoo " voihan kaikki mennä tällä kertaa hyvin" .... onneksi tähän tarvitaan kaksi ja mies on se jolla on järki päässä enemmän kuin minulla!

Minä uskalsin pitkän mietinnän jälkeen tehdä sen kolmannen(tai oikeasti neljännen, yksi enkelivauva) lapsen. Meillä oli takana alatiesynnytys, 11v sitten rv36, ja kaksi hätäsektiota, joista pieni enkelivauva rv28 ja nyt tomera 8v lapsi rv34. eli tähän viimeiseen raskauteen oli kohtuarvet parantuneet 7v. Luulin niin... Olin poliklinikka seurannassa ennenaikaisten synnytyksien vuoksi, mullakin aina vaan paikat auenneet. tässäkin raskaudessa sovittiin tietty sektio, edellisten takia, itse monesti puhuin ja pelkäsin, että kestääkö ne arvet, mutta en saanut kauheasti vastakaikua lääkäreiltä. Sektio oli sovitti tälläkertaa rv38. osastolla olin välillä supistusten takia levossa, kohdunsuu oli jonkun aikaa sentin auki, eikä auennu enempää. Mutta tällä kertaa supistukset tekivätkin hallaa juuri kohtuarville. menin sairaalaan sisään rv36, supistusten ja viiltävän vatsakivun takia, kipu tuntui lähinnä supistellessa, joita tuli säännöllisesti. Mutta kohdunsuulla ei muutosta, otettiin osatoseurantaan. Ja sovittiin sektiota seuraavalle viikolle, minun pelon ja edellisten raskauksien vuoksi. Toisin kävi vielä samana iltana, kipu yltyi ja paheni sietämättömäksi, siirto synnytyssaliin ja kipulääkettä. Ei auttanut, arvet kohdussa repesivät, vauvan sydänäänet heikkeni, oma syke laski ja olo meni todella veltoksi ja huonoksi. Kätilö ja lääkäri tuli paikalle, lääkäri kokeili vatsan päältä ja sanoi, nyt on kiire leikkaussaliin. Hän tunsi kädellään vauvan vatsanpeitteiden alla. kun mut oli nukutettu, vatsa avattiin ja vauva oli jo vatsaontelossa..... Muuta ei voi sanoa, kun että onni oli kun oltiin sairaalassa ja lähellä apua. Huonosti ois muuten käyny molemmille... tätä ei toivo kellekään, toipuminen vei aikansa, niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Nyt mut on steriloirtu, ja tätä ei voi enää tapahtua, silti olen lapsistani erityisen onnellinen ja nauttinut tästä viimeisestä iltatähdestä, jota enkelisisarus suokeli loppumatkasta. Kannattaa, siis tosiaan miettiä, jos vähänkään huolettaa, vaikka varata aika hyvältä gynekologilta tutkimuksia ja ammattilaisen mielipidettä varten. Onnellisia raskauksia kaikille.

Karmaiseva kokemus, ei muuta voi sanoa :-( siunausta pienelle enkelivauvallesi ja kaikkea hyvää perheellesi.

Osanottoni vauvasi menettämisestä, kohtalotovereita siis ollaan!Suuren surun(ehkä suruista suurimman) olette myös te joutuneet valitettavasti kokemaan :(



Olisin vielä halunnut kuulla tuosta seurannasta sairaalassa ollessasi. Eli seurattiinko silloin kohtusi paksuutta ja kestävyyttä lainkaan vai jäikö se tuon kohdunsuun seurannan vuoksi tekemättä? Jos seurattiin, niin kuinka se tapahtui?



Entä millaiseksi kohtusi kunto oli arvioitu edellisen sektion jälkeen eli saitko toisin sanoen vielä kohdun kunnon perusteella luvan raskautua?



Kiitos kovasti jo etukäteen, jos jaksat vastailla ja oikein mukavaa ja aurinkoista kevättä perheellesi :)

Valentiniukselle, minun kohdun paksuutta kyllä katsottiin seurannoissa, mutta tavallisilla ultralaitteilla, sitä on aika mahdoton tutkia, sanottiin aina, että sen verran kun näkee, näyttäisi hyvälle. Ehkä noilla 4d-ultrilla pystyisi parempaan seurantaan, olisi ehkä pitänyt käydä yksityisesti (jälkiviisautta). Mulle selvisi vasta tän sektion jälkeen, että edellisessä oli jo havaittavissa kohdun heikkoutta. Ehkäpä se oli jo silloin sanottu, mutta ei ainakaan tarpeeksi selvästi, että olisi mennyt perille asti. Ja kertaakaan ei raskausseurannassa katottu edellistä sektio epikriisiä. Itse pitäisi aina kaikki olla sanomassa. Mutta mulla tosiaan takana hätäsektiot, eli isot pystyviillot, joten kai ne heikentää kohtua enemmänkin, kun suunniteltu sektio. mutta kyllä näistä repeämistä saa aina sillontällöin lukea, vaikka ovat kuitenkin aika harvinaisia. Vieläköhän muuta kysyit, en nyt muista. t.tuideli