Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Pahaksi äitipuoleksi" vastoin omaa tahtoa
18.08.2017 |
Tutustuin eronneeseen mieheen ja oletin, että molemmat (mies ja tämän eksä) olisivat jo käsitelleet hyvän aikaa sitten tapahtuneen eronsa. Väärässä olin. Yhteen muutettuamme oma vilpitön haluni oli toivottaa miehen lapset meille tervetulleiksi koska tahansa. Halusin että he saavat tuntea kuuluvansa myös tässä kodissa perheeseen, ja halusin että he tuntevat olonsa pidetyiksi ja tervetulleiksi.
Heti miehen tänne muutettua lasten äiti alkoi kuitenkin syyllistää miestä ”lasten hylkäämisestä” ja mustamaalata meitä lapsilleen. Lasten kautta kuulin äidin "totuuksia", mm. että minä kiellän isää soittamasta heille ja tapaamasta heitä, kiellän isää auttamasta, isä ei nykyään ole kiinnostunut heistä ja heidän asioistaan jne. Suurin ongelma tuntuu kuitenkin olevan, että lasten äiti oli tottunut hoidattamaan oman taloutensa asioita eksällään (mm. kodin ja auton huolto- ja korjaustyöt ja iso osa hänen taloutensa laskuista tuli edelleen miehen nimellä). Nähdäkseni lasten äiti on manipuloinut kilttiä ja hyväntahtoista miestä mm. ”lasten etuun” vetoamalla. Nyt kun mies on rajansa vetänyt (kukin huolehtii oman taloutensa asioista), eksä on ilmeisesti kääntänyt tilanteen mielessään niin, että minä olen vienyt isän lapsilta. Lapset ovat luonnollisesti uskollisia äidilleen, ja heidän käyttäytymisensä heijastelee äidin maalailemaa kuvaa isän omivasta pahasta äitipuolesta.
Kaiken kokemani jälkeen olen huomannut minussa heräävän hyvin kielteisiä tunteita aina miehen lasten tullessa meille. Haluan vetäytyä heistä erilleen, en enää halua tutustua heihin, enkä pysty olemaan heidän läsnäollessaan oma avoin itseni. Huomaan tarkkailevani omia eleitäni, tekemisiäni ja valitsevani sanojani lasten ollessa täällä. Koen heidät perheen ulkopuolisiksi, minua kohtaan vihamielisiksi ihmisiksi, eikä tunnu mukavalta ajatella että kaikki kotonani tapahtuva raportoidaan todennäköisesti miehen eksälle. Tuntuu pahalta, kun ei voi omassa kodissaan olla oma itsensä. Pysyttelen parhaani mukaan neutraalina ja rakentavana lasten kuullen. Kaikesta huolimatta lapset ovat kuitenkin vain lapsia, olivat sitten äitinsä manipuloimia tai eivät. Harmittaa kun tilanne on tullut tähän, sillä oma tarkoitukseni oli ihan muuta. Nyt saa miehen eksä sen, minä on minut halunnut alusta asti nähdä: ”pahan äitipuolen”, jonka kotiin lapsensa eivät ole aidosti tervetulleita. Surullista :(
Kommentit (40)
Oma alkuperäinen ajatukseni oli, että olisin lasten elämässä mukana rakentavana aikuisena, isän kumppanina. Vanhemman roolia en ole näiden lasten elämässä halunnut, koska heillä jo sellaiset on. Miehen lasten ollessa meillä kasvatan heitä ja käyttäydyn heitä kohtaan kuitenkin ihan siinä missä ketä tahansa lasta. Samalla tavalla, kuin toivoisin omien lasteni elämässä olevien aikuisten kasvattavan heitä. Mielestäni olisi luonnollista, jos samassa kodissa asuvat ihmiset tuntisivat toisensa ja tulisivat toimeen. En siis tiedä mitä se palvelisi, jos mies tapaisi lapsia jossain muualla (miten se edes toimisi?) tai minä eristäytyisin muusta perheestä kun miehen lapset ovat täällä. Mitä se lapsille elämästä ja ihmissuhteista opettaisi? Vaikealta tätä tällä hetkellä kuitenkin tuntuu.
Tervetulleeksi toivottamisella en tarkoittanut, että suhtautuisin miehen lapsiin kuin vierailijoihin. Tarkoitin yksinkertaisesti niitä sanoja ja eleitä, joilla kynnyksen yli astujalle osoitetaan, että hän on mieluisa tulija, häntä on kaivattu, ja hänet halutaan kohdata lämpimästi. Tervehdinhän minä lämpimästi omiakin lapsiani ja puolisoa, kun tulevat kotiin. Ajattelen että isän koti on myös hänen lastensa koti ja mieheni lapsilla on tässä kodissa samat oikeudet (ja velvollisuudet), kuin omilla lapsillani. Se ei kuitenkaan liene poikkeuksellista, että kun lapset asuvat isällään kaksi viikonloppua kuukaudessa, he kutsuvat äitinsä kotia kodikseen ja myös mieltävät sen "oikeaksi" kodikseen.
On helppoa käskeä "aikuistumaan" ja olemaan välittämättä pahoista sanoista. Mielestäni olen itse alunperin ollut se aikuinen tilanteessa, kun olen halunnut avata kotini ja elämäni myös mieheni lapsille. Olisi luonnotonta, jos jatkuva omaan kotiin tuleva vihamielinen ilmapiiri EI tuntuisi missään. Lapset kertovat täällä ollessaan myös äidistään asioita, joita en usko hänen haluavan minun kuulevan. On tosiaan luonnollista, että lapset puhuvat, eikä ole tullut mieleenkään sanoa lapsille, ettei kotona saisi puhua siitä mitä meillä tapahtuu. Minulla ei ole mitään salattavaa. Siinä vaiheessa kun vielä kuvittelin jonkunlaisen rakentavan keskusteluyhteyden luomisen olevan mahdollista, kerroin miehen eksälle paljonkin elämästäni ja lapsistani ihan vaan kertoakseni, että "hei, minäkin olen ihan tavallinen ihminen, jolla on hyvät aikeet". Sekin on kuitenkin ihan normaalia, ettei halua vihamielisesti suhtautuvan ihmisen tietävän asioita elämästään.
Minun "vaikeassa" olossani mieheni lasten täällä ollessa ei ole kyse "tilantarpeesta", vaan siitä että haluaa omassa kodissaan olevan avoin, lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Nyt ei ole niin. Jos lasten äiti olisi osannut suhtautua tilanteeseen rakentavasti (tai edes aikuismaisesti), lapsilla olisi nyt toinenkin koti, jossa on kaksi lapsista välittävää ja huolehtivaa aikuista. Lapset eivät ole se ongelma, vaan heidän äitinsä kyvyttömyys toimia rakentavasti.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse uusperheen äiti ja äitipuoli. Minusta sinä, ap, haluat liikaa. Olet idealisoinut unelmiesi tilanteen ja nyt kärsit, kun asiat eivät menekään niin kuin olet suunnitellut.
Kaikki tulee menemään niin kuin menee. Päästä irti ja luovu toiveistasi. Luot itsellesi vain kärsimystä omilla ajatuksillasi.
Lapsille riittää, että olet heitä kohtaan ystävällinen. Eksälle ei riitä mikään, joten älä edes ajattele häntä.
Ei sinulla ole mitään velvoitteita kaveerata miehesi exän kanssa eikä tilittää hänelle asioitasi. Miehesi hoitaa lapsiin liittyvät asiat. Hyväksy se tosiasia, että kaikki eivät pidä sinusta, eikä tarvitsekaan. Miehen exän käytöstä et saa muuttumaan vaikka kuinka sitä miettisit. Keskityt elämään omaa elämääsi, jossa ihan itse määrittelet sen millainen äitipuoli olet. Perheen hyvä ja avoin ilmapiiri ei synny yhden ihmisen toiveesta. Siinä tarvitaan kompromisseja ja muiden huomioon ottamista. Myös heillä on toiveensa ja hekin tuntevat pahaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse uusperheen äiti ja äitipuoli. Minusta sinä, ap, haluat liikaa. Olet idealisoinut unelmiesi tilanteen ja nyt kärsit, kun asiat eivät menekään niin kuin olet suunnitellut.
Kaikki tulee menemään niin kuin menee. Päästä irti ja luovu toiveistasi. Luot itsellesi vain kärsimystä omilla ajatuksillasi.
Lapsille riittää, että olet heitä kohtaan ystävällinen. Eksälle ei riitä mikään, joten älä edes ajattele häntä.
Juuri näin. Ap:lla on mielikuva, jonka mukaan kaikki tulisi mennä. Eihän se niin mene elämässä.
Älä anna ex-rouvan pilata sun elämääsi. Tutustu lapsiin ja ota avosylin vastaan kuten ajattelitkin. Lapset on fiksuja. Jossain vaiheessa ymmärtävät ja käsittävät. Jos lapset pitää susta, niin aika varmasti sen myös sulle näyttävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, taidat olla ihminen, jolla on taipumusta miellyttämisenhaluun. Yhdyn edellisiin, olet sisäistänyt jonkin haaveen auvoisesta uusperhearjesta ja siteestä miehesi lapsiin, jonkinlaisen idealisoidun äitipuolikuvan. Valitettavasti usein todellisuudessa uusperhearki osoittautuu haastavaksi, eksä voi pistää kapuloita rattaisiin, ja vaikka kaikki menisikin hyvin, voisivat lapset silti vierastaa sinua.
Jos miehesi on olennaisella tavalla muuttanut käyttäytymistään lasten äitiä kohtaan tai on nykyään vähemmän aktiivisesti osallisena lastensa elämässä tapaamisviikonloppujen ulkopuolella, ei välttämättä edes tarvita eksän mustamaalausta - lapset kyllä varmasti vaistoavat isänsä roolin ja suhtautumisen äitiin muuttuneen sinun tultua kuvioihin. Jo pelkästään tämä saattaa olla asia, mikä estää auvoisen perhe-elämän muotoutumista. Jos vielä lisäksi sinulla on omat lapset jotka asuvat samassa taloudessa, miehesi lapset voivat herkästi tulkita tilanteen niin, että heidän isänsä on suunnannut oman huolenpitonsa muihin lapsiin. Tämän tilanteen sinä voit hoitaa ainaostaan olemalla lapsia kohtaan mahdollisimman ystävällinen ja oikeudenmukainen, kaikki muu on poissa sinun hallinnastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli ymmärsinkö oikein, sinun tultua kuvioihin mukaan ei mies voi enää auttaa exäänsä korjaustöissä tai autoasioissa eikä elatusmaksun lisäksi osallistu enää kustannuksiin?
Jos heillä on ollut eron jälkeen toimiva kuvio (lasten kanssa jäänyt exä saa apua ex-mieheltään), niin miksi ihmeessä puutuit asiaan? Lapsille on myös varmaan ollut tärkeää, että äidin ja isän kuvio toimii myös eron jälkeen, se isä voi tulla auttamaan äitiä jossain korjaushommassa tai se isä maksaa jonkun laskun (jos se maksaminen ei vie miehen taloutta kuralle).
Se on täysin luonnollista, että lapset kertovat tapaamisesta ja toisen kodin tapahtumista, sehän on tärkeä osa heidän elämäänsä. Itze olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että miehen lasten ei tarvitse salailla mitään, meillä ei tapahdu mitään sellaista, mistä he eivät voisi äidilleen kertoa.
Jos on voimakas tarve yksityisyyteen ja siihen, ettei miehellä saa olla ylimääräisiä yhteyksiä ex-puolisoon niin uusperhekuvioon ei missään nimessä kannata ryhtyä.
Teoria- ja periaatetasolla minulle olisi ok jos mies kävisi satunnaisesti auttelemassa lastensa äitiä. Itse erottuani huolehdin omista asioistani, enkä kuvitellut, että eksälläni olisi ollut mitään velvollisuutta hoitaa minun talouteni asioita. Nykyään meillä on hyvät välit ja joskus harvoin pyydän häneltä apua asioissa, joita hän osaa paremmin kuin minä, ja sama toimii toisinpäin. Minä ja eksäni kunnioitamme ja autamme toisiamme tarvittaessa.
Kuvio, jossa eksän odotetaan itsestäänselvästi jatkavan yhteisen talouden pyörittämistä (oman uuden kotinsa lisäksi) myös eron jälkeen, on todella kummallinen. Ei ole tervettä, jos oman talouden asiat hoidatetaan oman osaamattomuuden tai viitsimättömyyden vuoksi toisella, apua odotetaan itsestäänselvyytenä, se kulkee vain yhteen suuntaan, siitä ei saa kiitosta, ja kieltäytymisestä seuraa syyllistämisraivarit.
Mitä hyvää arvelet lasten tästä mallista oppivan?
-AP
Vierailija kirjoitti:
Olen itse uusperheen äiti ja äitipuoli. Minusta sinä, ap, haluat liikaa. Olet idealisoinut unelmiesi tilanteen ja nyt kärsit, kun asiat eivät menekään niin kuin olet suunnitellut.
Kaikki tulee menemään niin kuin menee. Päästä irti ja luovu toiveistasi. Luot itsellesi vain kärsimystä omilla ajatuksillasi.
Lapsille riittää, että olet heitä kohtaan ystävällinen. Eksälle ei riitä mikään, joten älä edes ajattele häntä.
Olet oikeassa siinä, että olen aikamoinen idealisti. Olen kuitenkin myös realisti, enkä kuvitellut mitään "uusperheauvoa" kun tutustuin mieheen, jolla on jo omat lapset. Oma ennakko-odotukseni oli, että uusperheen "asettumisessa" kestää aikansa, eikä se matka tule olemaan mikään ruusunlehdillä koristeltu auringonlaskuun kulkeva polku, vaan vuori jolle kiivetään. Kärsimys on vahva sana, mutta pettynyt olen kyllä. En siihen, ettei tullutkaan "auvoisaa uusperheonnea", vaan lasten äidin kyvyttömyyteen toimia rakentavasti.
Yhteistyön tämän ihmisen kanssa totesin jo ajat sitten turhaksi, enkä ole ollut pitkään aikaan yhteyksissä hänen kanssaan. Hän pitää katkeruutensa, minä en voi hänen ajatuksiaan muuttaa. Olen jo luopunut siitä toiveesta, että uusperheestämme voitaisiin rakentaa mitään toimivaa "yksikköä". Tällä hetkellä minulle riittäisi, että tultaisiin toimeen, ja että kotona olisi hyvä olla, kaikilla. Se ei mielestäni ole idealismia, vaan elämän perusasioita.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse uusperheen äiti ja äitipuoli. Minusta sinä, ap, haluat liikaa. Olet idealisoinut unelmiesi tilanteen ja nyt kärsit, kun asiat eivät menekään niin kuin olet suunnitellut.
Kaikki tulee menemään niin kuin menee. Päästä irti ja luovu toiveistasi. Luot itsellesi vain kärsimystä omilla ajatuksillasi.
Lapsille riittää, että olet heitä kohtaan ystävällinen. Eksälle ei riitä mikään, joten älä edes ajattele häntä.
Olet oikeassa siinä, että olen aikamoinen idealisti. Olen kuitenkin myös realisti, enkä kuvitellut mitään "uusperheauvoa" kun tutustuin mieheen, jolla on jo omat lapset. Oma ennakko-odotukseni oli, että uusperheen "asettumisessa" kestää aikansa, eikä se matka tule olemaan mikään ruusunlehdillä koristeltu auringonlaskuun kulkeva polku, vaan vuori jolle kiivetään. Kärsimys on vahva sana, mutta pettynyt olen kyllä. En siihen, ettei tullutkaan "auvoisaa uusperheonnea", vaan lasten äidin kyvyttömyyteen toimia rakentavasti.
Yhteistyön tämän ihmisen kanssa totesin jo ajat sitten turhaksi, enkä ole ollut pitkään aikaan yhteyksissä hänen kanssaan. Hän pitää katkeruutensa, minä en voi hänen ajatuksiaan muuttaa. Olen jo luopunut siitä toiveesta, että uusperheestämme voitaisiin rakentaa mitään toimivaa "yksikköä". Tällä hetkellä minulle riittäisi, että tultaisiin toimeen, ja että kotona olisi hyvä olla, kaikilla. Se ei mielestäni ole idealismia, vaan elämän perusasioita.
-AP
"Nyt saa miehen eksä sen, minä on minut halunnut alusta asti nähdä: ”pahan äitipuolen”, jonka kotiin lapsensa eivät ole aidosti tervetulleita."
Millä tavalla ajattelet tuon edistävän tuota, että tulisitte toimeen ja että kaikilla olisi hyvä olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse uusperheen äiti ja äitipuoli. Minusta sinä, ap, haluat liikaa. Olet idealisoinut unelmiesi tilanteen ja nyt kärsit, kun asiat eivät menekään niin kuin olet suunnitellut.
Kaikki tulee menemään niin kuin menee. Päästä irti ja luovu toiveistasi. Luot itsellesi vain kärsimystä omilla ajatuksillasi.
Lapsille riittää, että olet heitä kohtaan ystävällinen. Eksälle ei riitä mikään, joten älä edes ajattele häntä.
Olet oikeassa siinä, että olen aikamoinen idealisti. Olen kuitenkin myös realisti, enkä kuvitellut mitään "uusperheauvoa" kun tutustuin mieheen, jolla on jo omat lapset. Oma ennakko-odotukseni oli, että uusperheen "asettumisessa" kestää aikansa, eikä se matka tule olemaan mikään ruusunlehdillä koristeltu auringonlaskuun kulkeva polku, vaan vuori jolle kiivetään. Kärsimys on vahva sana, mutta pettynyt olen kyllä. En siihen, ettei tullutkaan "auvoisaa uusperheonnea", vaan lasten äidin kyvyttömyyteen toimia rakentavasti.
Yhteistyön tämän ihmisen kanssa totesin jo ajat sitten turhaksi, enkä ole ollut pitkään aikaan yhteyksissä hänen kanssaan. Hän pitää katkeruutensa, minä en voi hänen ajatuksiaan muuttaa. Olen jo luopunut siitä toiveesta, että uusperheestämme voitaisiin rakentaa mitään toimivaa "yksikköä". Tällä hetkellä minulle riittäisi, että tultaisiin toimeen, ja että kotona olisi hyvä olla, kaikilla. Se ei mielestäni ole idealismia, vaan elämän perusasioita.
-AP
Se riittää, että ollaan asiallisia ja kaikilla on hyvä olla. Tämä onnistuu, kun isä kantaa vastuunsa omista lapsistaan, eikä suostu eksän pyöriteltäväksi. Eli isä ei esim lähde töihin ja jätä lapsia sinulle, vaan on heidän kanssaan ja hoitaa heidät.
Ala elää siinä sivussa omaa elämääsi. Pidä huolta itsestäsi. Kyllä ne lapset ajan myötä oppivat, että olet ok, kunhat et sekaannut lasten ja isän väleihin.
Sanotaan, että uusperheen dynamiikan muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Nyt saa miehen eksä sen, minä on minut halunnut alusta asti nähdä: ”pahan äitipuolen”, jonka kotiin lapsensa eivät ole aidosti tervetulleita."
Millä tavalla ajattelet tuon edistävän tuota, että tulisitte toimeen ja että kaikilla olisi hyvä olla?
Ehkä vähän huonosti muotoiltu lause minulta. On vaikea olla lasten elämässä rakentavana osana, kun eksä mustamaalaa ja manipuloi. Lähinnä se vaikeus näkyy tällä hetkellä niin, että koen lasten isäviikonloppujen tunnelman viileänkireänä. Sitä tarkoitan sillä, että eksä saa mitä tilaa: kun ei ole osannut olla rakentava, on lasten ja minun välinen suhteeni vaikeampi kuin todennäköisesti muuten olisi. Se että juuri nyt tuntuu vaikealta, ei kuitenkaan tarkoita että kostaisin lapsille heidän äitinsä keskenkasvuisuutta. Haluan olla lapsille luotettava, reilu, huomioonottava, mutta myös rajat pitävä aikuinen.
-AP
olisipa oma äitipuoleni ollut kuin sinä ap, olet mielestäni aivan oikeassa toiveidesi kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap! Toivottavasti edes yksi katkera ex:ä saisi herätyksen! Lasten etu on se, että olisi asialliset välit nyksään!!
Näitä kun lukee, aina miettii kuinka hyvin itsellä asiat on.
Ok, talous teki häränpyllyä ja laihduin paljon syömällä puuroa.
En tiedä varmaksi mutta vajaa 1/2 v eron jälkeen esiteltiin uusi, sitten naimisiin ja vauva.
Tiedän, että ex on antanut paljon, esim jätti kotimme lähes alkuperäiseen tilaan. Asunto on minun. Sanoi pitäähän lapsilla olla telkkari ja osti uuden. Vaikka hän oli varmaan kaiken elettonikan ostanut. Tosin eron aikana ei mikään ollut enää uutta.
Olemme olleet yhdessä häissä, ex plus nyk plus minä ja lapset ja lopulta nykyinen lähti lapsien kanssa kun ex ja minä jäimme. Tosin vietimme illan eri porukoissa, olihan siellä paljon yhteisiä ystäviämme.
Hoitovuorot, sairaspäivät sovitaan sähköpostitse. Kun toinen kysyy, 99% toinen vastaa käy.
Vaikka minulle jätetyksi tuleminen oli kamalinta mitä siihen mennessä oli tai siis on tapahtunut, olen tyytyväinen miten asiat hoidetaan tänä päivänä miten ne hoidetaan.
Ex on nyt eronnut vaimo nro 2. Pieni lapsi, lisäksi nro 2 on työtön.
Tyttöni ottaa eron hyvin raskaasti. Pikkuveljeä ei näe sekä nro 2 kävivät shoppailemassa ja Fazulla kakulla. Minulla ei näihin ole ollut varaa.
Nro 2 putsasi ex.n kodin kuulemma hyvin. Vaikka ex osti kodin ja kaikki huonekalut.
Siitäkin olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse ottaa kantaa heidän eroon. Tiedän, että hän on ainakin välittänyt lapsistani todella paljon
Älä kosta lapsille äitinsä syntejä, vaan tee parhaasi osoittaaksesi lapsille, että et vastaa heidän äitinsä valheita (kunhat et ryhdy kilpavarusteluun eli mustamaalaamaan äitiä takaisin). Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä alkavat kyseenalaistaa äitinsä jutut pian.
Kuulostat harkitsevalta ja hyvältä kumppanilta. Avioerolapsen kokemuksella, joskus vain on niin, että kaikesta yrittämisestä huolimatta uusi puoliso jää "vanhemman puolisoksi" eikä muodostu lapsille tärkeäksi - ihan riippumatta siitä, miten upeasti toimii. Ero voi vaan olla lapsille niin kipeä, että on vaikea suhtautua lämpimästi uuteen puolisoon.
Anna lapsille aikaa, älä ota itseesi. Kannusta miestäsi edelleen ja tee se lasten kuullenkin joskus. Jos jokin väärä huhu nousee esiin, voit ystävällisesti kertoa, että et koskaan tekisi niin. Näytä teoilla, ettet ole lasten ja isän välissä. Mutta älä sorru moittimaan äitiä. On vaikeaa, mutta sen enempää et ehkä voi tehdä.
Tärkeintä olisi kai tulla puolisonsa taholta kuulluksi, silloin eivät vieraan ihmisen ajatukset niin vaikuta. Onko vaikea ottaa asioita puheeksi ja pyrkiä selventämään vielä rajoja tämän auttelun suuntaan? Oletko kysynyt, pelkääkö mies vain ongelmia vai kärsiikö hän syyllisyydestä, kun juoksee kaikkien pikku soitteluiden perässä? Onhan se tietysti hyväsydämistä, jos oikea hätä on. Ehkä mies voisi sanoa, että minulle voi soittaa ei-kiireellisistä remppa-asioista yms. vaikka kerran kuussa?
Alue: Aihe vapaa
Vetäkää rajat.
Lasten kanssa sovitaan ettei puhuta mitä äiti sanoo ja samoin koskee miestäsi. Jos äiti noin katkera ja ilkeä niin rajat on vedettävä.
Erottu on ja äiti saa nyt selvitä yksin.