Lue keskustelun säännöt.
Jääkö ainoa lapsi jostain paitsi?
17.08.2017 |
Olen 5-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Alan tulla koko ajan varmemmaksi siitä, etten halua enää miestä vaivoikseni ainakaan ennen kuin lapsi on teini/aikuinen, ja siten toinen lapsikin jäänee tekemättä. Toisaalta en ole varma tekisinkö toista lasta vaikka olisi se mieskin, sillä kaiken aloittaminen alusta tuntuu ylipäätään kovin raskaalta.
En ole erityisen äidillinen ja nautin äitiydestä sitä enemmän, mitä isommaksi lapsi kasvaa. Pidän rauhasta ja hiljaisuudesta ja siististä kodista. Yhden lapsen kanssa on mukavan seesteistä. Rahatkin riittää mukavasti, yhdelle voi tarjota enemmän.
Mietin silti, jääkö lapsi jostain paitsi? Olen itse kolmilapsisesta perheestä ja vaikka en ole erityisen läheisissä väleissä siskojeni kanssa, olen silti onnellinen heidän olemassaolostaan. He tuovat elämää mukanaan ja heistä on seuraa. On mukavaa, kun ollaan koko porukka yhdessä. Kaikesta tuollaisesta lapseni jäisi paitsi, koska olemme aina vain kahdestaan.
Pelkään, että lapseni lapsuus on tylsä ja yksinäinen, kun niitä kavereita ei ole omasta takaa eikä asuinalueellakaan juuri ole kavereita. Toki varmaan kun kouluun menee aikanaan ja alkaa liikkua itsenäisesti, on enemmän seuraakin.
Miten te, jotka olette ainoita lapsia, koitte lapsuutenne? Oliko kotona tylsää ja yksinäistä? En osaa yhtään samaistua, koska itselläni oli käytännössä aina leikkiseuraa. Omaa lasta kun katson, niin hän leikkii kotona joko yksin tai minun kanssani. Kadehdin hiukan niitä, joilla lapset ovat keskenään ja keksivät kaikenmaailman leikkejä.
Kommentit (54)
Olen ainut lapsi enkä ikinä lapsena kokenut jääväni mistään paitsi tai olevani yksinäinen. Osaan vielä aikuisenakin viihdyttää itse itseäni enkä aina tarvitse seuraa.
Miehelläni on veli ja oikeastaan vasta aikuisena olen tajunnut että ehkä sittenkin jäin jostain paitsi. Se side mikä sisarusten välillä on, tapahtuipa mitä paskaa tahansa, on minulle tuntematon asia. Mieheni myös tykkää olla porukassa paljon enemmän kuin minä, hän kaipaa sosiaalisia tilanteita ja nauttii niistä.
Mutta loppujen lopuksi olen ihan onnellinen ja ajattelen että en saanut sisaruksia, mutta elämä antoi minulle sitten jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainoana lapsena olen kyllä kaivannut sisarusta,mutta valitettavasti omakin lapsi jää ainoaksi .
Minulla on kahden vuoden ikäerolla sisarus eikä hänestä mitään suurta iloa ole ollut, rakas on tietenkin. Emme ole läheisiä näin aikuisena. Lapsuus yhtä tappelua.
Ainoa lapsi voi saada paljon sellaista, mitä monet muut eivät. Yleensä heistä kasvaa aika ajattelevia. Vanhemmilta saavat rakkautta ja huomiota. Tutkimusten mukaan ainokaiset kouluttautuvat selvästi korkeammalle ja pärjäävät paremmin koulussa kuin monilapsisten perheiden, pienten ikäerojen lapset.
Jos elämässä suurin ongelma on se, että on ainoa lapsi,niin asiat ovat aika kivasti.
Ainoa lapsi ei osaa ehkä kaivata sellaista mistä ei tiedä. Itse olen kyllä hyvin onnellinen siskostani.
Mieheni on ainut lapsi eikä ole kärsinyt siitä. Hänen vanhempansa eivät tosin kovin "äidillisiä ja isällisiä" olekaan, joten hyvä näin. Ja joskus (toivottavasti ei pitkään aikaan) tuleva perinnönjako tulee olemaan kivuton. Ei taisteluja.
Minulla on 10 v nuorempi veli, joten käytännössä elin lapsuuteni ainoana lapsena. Eikä sekään ollut mikään draama, päinvastoin, sain kaiken huomion vanhemmilta ja isovanhemmilta.
Kun veli oli 8, minä jo muutin pois lapsuudenkodistamme. Sitten vuodet vei erilleen ja näin aikuisena olemme vihdoin löytäneet toisemme ja se on kyllä iso rikkaus. Veli on minulle äärettömän tärkeä ja aina olemme toistemme tukena vaikka asuisimme maapallon toisilla puolilla. Meillä on kaksi lasta, jotka lähinnä vain tappelevat, mutta toivon että löytävät toisensa vielä jossain vaiheessa.
Ja tähän vielä kuvaavan biisin sanat:
Hey brother! There's an endless road to rediscover
Hey sister! Know the water's sweet but blood is thicker
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do
Hey brother! Do you still believe in one another?
Hey sister! Do you still believe in love? I wonder
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do
What if I'm far from home?
Oh brother, I will hear you call!
What if I lose it all?
Oh sister, I will help you hang on!
Oh, if the sky comes falling down, for you
There's nothing in this world I wouldn't do
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että jää paitsi juuri niistä sisarusten välisistä jutuista. Itselläni on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kolmas iltatähti. Näistäkin jo nään, kuinka tämä nuorin ei koskaan saa sitä mitä noilla kahdella isommalla on keskenään.
Itse olen kolmilapsisesta perheestä se keskimmäinen ja minulla ei ole kumpaankaan sisarukseen sitä läheistä suhdetta mitä siskolla ja veljelläni, jotka ovat minua pari vuotta nuorempi ja vanhempi, on keskenään :(
Riippuu luonteesta. Minä olen ainokainen, joka en ole koskaan kaivannut sisaruksia, ja kohta aikuinen tytär on samanmoinen (olen kysynyt). Introvertteja molemmat, ystävissä on tarpeeksi kestämistä, kotona täytyy saada olla rauhassa. Miehellä puolestaan on sisko, jonka kanssa ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka, eli ei sekään aina mene oppikirjan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoa lapsi ei osaa ehkä kaivata sellaista mistä ei tiedä. Itse olen kyllä hyvin onnellinen siskostani.
Mutta kaipaatko kahta siskoa lisää? Jollakin on kolme siskoa. Elämä on, mitä on, ja se on otettava vastaan. Harvemmin sitä tosiaan kaipaa, mitä ei ole. Ainoa lapsi voi tehdä ison perheen ja olla loppuelämän parisuhteessa, jos haluaa.
Minulla on neljä sisarusta isoilla ikäerolla eikä lapsena olut heistä mitään seuraa, aikuisena kauan ei olla läheisiä oikeastaan.
Minulla on kaksi poikaa isolla ikäerolla (yli 5v), tykkää toisistaan mutta varmaan ilmankin olis pärjätty. Halusimme toisen lapsen, ei sisarusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisaruksilla on toisensa kun vanhemmat ovat kuolleet.
Olen itse kolmilapsisesta perheestä ja veljeni ovat minulle äärimmäisen rakkaita, olemme läheisiä ja olen heistä todella kiitollinen.
Toisaalta tiedän perheitä, joissa sisarukset eivät tule toimeen/ole tekemisissä juuri lainkaan.
Itselläni on myös yksi lapsi, kuten sinulla ap, ja olen yksinhuoltaja. Lisää lapsia en näillä näkymin koskaan halua/tee (lapsen isä toki voikin tehdä, eli tulisihan sieltä sisarus), mutta en missään tapauksessa tekisi siksi, että lapsella olisi sisarus.
Koen hyvin samoin kuin sinä; meillä menee mukavasti lapsen kanssa, talous on ihan ok tälle perhekoolle (vaikkakin tällä taloudella tuli kesällä kauhisteltua jo esim. huvipuistoreissua, tein mielessäni hatunnoston useamman lapsen perheelle...!) enkä kaipaa tippaakaan vauva-aikoja (terveisin koliikkivauvan äiti).
En siis koe ainakaan huonoa omatuntoa siitä, etten sisaruksia todnäk koskaan tee, ainakaan vain sisaruuden takia. Toivon, että lapsi kuitenkin tulevaisuudessa voi kokea elämänsä olleen muuten oikein hyvä, ellei tosiaan se isä sitten tee lisää jälkikasvua :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä minuakin mietityttää. Itselläni on monta sisarusta pienellä ikäerolla, ja vaikka nahistelujakin lapsena oli, oli aina kotona leikkiseuraa ja otenkin turvallinen olo. Aikuisena välimme ovat vaihdelleet, asummekin kaikki tosi kaukana toisistamme.
Mieheni taas on ainoa lapsi, ja kertoi että oli välillä lapsena yksinäinen, vaikka viihtyi hyvin yksinkin.
En tiedä. Itse ehkä haluaisin toisen lapsen, enkä vain kaveriksi toiselle vaan muutenkin, mutta mies ei ainakaan vielä, ja minulla alkaa ikä jo painaa. Iso ikäero tulisi heille joka tapauksessa. Toisaalta meidän lapsi tulee saamaan materiaalisessa mielessä todella paljon, mutta ei se korvaa ihmissuhteita.
Ainoa lapsi mutta onneksi lapsen isällä on nyky avioliitosta 3 lasta. Tosin isolla ikäerolla. Tasaantuu kun aikaa menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainoa lapsi enkä myöskään ole koskaan kaivannut sisaruksia. Monet kaverit, joilla niitä on, ovat sanoneet minun jäävän paitsi jostakin mahtavasta. Mutta minä en sitä niin koe. Minulla on aina ollut sukua lähellä ja paljon kavereita. Siinä sentään saa seuransa valita itse. Kun olen nyt kohta 40 vuotta seurannut muiden sisarussuhteita niin eivät ne aina (oikeastaan juuri koskaan) ole vaikuttaneet niin mahtavilta, mitä usein annetaan ymmärtää. Voi niissä olla rakkautta, mutta yllättävän usein myös niin, että se sisarusten välinen ystävyys tai suhde on sellainen, jota ei välttämättä ylläpidettäisi ilman verisidettä. Näin siis minun näkökulmastani.
Minulla on sisar, muttei olla tekemisissä keskenämme enkä mitään yhteistä kaipaakaan. Oletettavasti hän ajattelee samoin.
Ap, jos tekisit toisen lapsen eri miehen kanssa, tämä ensimmäinen lapsi saattaisi olla kateellinen, jos vaikka sen toisen isä olisi enemmän kuvioissa mukana. Heille ei ehkä muodostuisi sellaista sisarussuhdetta kuin toivoisit.
Niin en tiedä. Oma lapseni on myös isätön, isänsä kuoli ennen kuin lapseni syntyi. Hän on sanonut, että on varmasti helpompi olla aina ollut isätön, kuin menettää se isä, joka joskus on ollut olemassa. Että vaikea kaivata, jotain mitä ei ole kokenut.
Sama juttu varmaan sisarusten kanssa.
Ei sitä ainoana lapsena kaipaa niitä sisaruksia elämään vanhempien kuolemankaan jälkeen. Mitä sisaruksella tekee silloin, jos ja kun häntä ei ole ollut ennenkään. Ainoana lapsena tottuu pärjäämään yksin. /15
Jää paitsi sisaruussuhteesta. Eikai siinä muuta.
Minulla yksi sisko ja mieluusti olisin ottanut vielä lisää. Mutta hyvä kun edes yksi :)
Miehellä ei ollenkaan sisaruksia ja kyllähän se vähän aina harmittaa, vielä ja ehkä etenkin nyt kun mitä vanhemmaksi tulee...
En silti tekisi lapsia lisää jos sinä itse et niin halua.
Olen ainut lapsi enkä ole siitä koskaan mitenkään kärsinyt tai ollut yksinäinen. Oli kuitenkin serkkuja ja kavereita ja olen aina viihtynyt mainiosti yksinkin.
Joskus ihan pienenä olisin halunnut siskon tai veljen kun kavereillakin oli mutta teininä olin onnellinen kun olin ainut lapsi. On siitä etuakin kun on ainut lapsi eli saa paljon huomiota ja ei ole rahastakaan pulaa niinkuin monilapsisessa perheessä voi olla. Minua on autettu taloudellisesti vielä opiskeluaikanakin.
Itselläni on kaksi lasta 5 vuoden ikäerolla ja he ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään mutta eivät ole erityisen läheisiä. Tyttö on jo aikuinen, asuu omillaan, opiskelee ja käy töissäkin. Poika on teini joka opiskelee lukiossa ja ajelee mopolla.
Sanoisin että jää paitsi juuri niistä sisarusten välisistä jutuista. Itselläni on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kolmas iltatähti. Näistäkin jo nään, kuinka tämä nuorin ei koskaan saa sitä mitä noilla kahdella isommalla on keskenään.