Nainen, tunnetko vielä vuosien jälkeen vihaa tai katkeruutta jotain exääsi kohtaan?

Kyllä olen katkera. Hänen piti olla se ihminen joka ymmärtää, tukee ja rakastaa minua. Kituutin suhteessa viimeiseen asti kunnes lopulta oli pakko todeta että mies on itsekäs paska. Häntä ei kiinnostanut minun huono oloni, ongelmani tai mikään muukaan minuun liittyvä. Sanoi kyllä että kiinnostaa mutta elettäkään ei tehnyt auttaakseen. Tajusin että minun odotettiin tekevät kaikki kotityöt ja ruuanlaitto, koska siihen mies oli kotonakin äitinsä kanssa tottunut. Erosin siis koska en suostunut hänen äidikseen. Pelkäsin hysteerisesti raskaaksi tulemista, koska tuosta miehestä ei olisi ollut apua lastenhoidossa, vain haittaa.

Kaikki tämä oli ok minulle. Olihan se raskasta ettei hän rakastanutkaan minua tai kuvitteli että olin hänen äitinsä. Mutta se oli ihan ok, sen pystyin kestämään. Sitä en enää kestänyt kun hän itki perääni ja itki kavereilleni kuinka huonosti hänellä nyt menee kun erosimme (tottakai menee huonosti kun kukaan ei enää huolehdi hänestä). En kestänyt että hän vain kuukausia ja vuosia odotti että tulen järkiini ja palaamme yhteen. Kerroin hänelle erotessamme monet syyt miksi haluan erota. Kaikki ne syyt menivät kuuroille korville ja muille ihmisille hän kertoi aivan toisen, naurettavan syyn. Kaikki säälivät häntä, paitsi parhaat ystäväni jotka tiesivät totuuden. En kestä sitä että olin niin onneton hänen kanssaan ja hänen mielestään minun siltikin pitäisi palata hänen luoksensa, ettei hänellä olisi niin surkea olo. Ärsyttää että vielä vuosien jälkeenkin olen näin katkera, ainoa mikä helpottaa on tieto että en tule olemaan katkera ikuisesti. Jonain päivänä vain säälin häntä ja toivon että hän jonain päivänä oppisi mitä oikea rakkaus on.

En. Erosta on jo 7 vuotta. Mutta kyllä ekat pari vuotta tein joka päivä aktiivista anteeksiantoa. En halunnut sitoa itseäni henkisesti eksään loppuelämäkseni.

10&11, toivon niin paljon, että löydät jonkun joka arvostaa sinua.

En tunne vihaa mutta surua ja harmia siitä että uskon että olisimme ollut hyvä pari. Rakastin miestä todella paljon mutta hän oli selkärangaton nahjus ja jätti minut exänsä kiristyksen vuoksi. Vaikka hän oli nahjus hän on hyvä ihminen ja olisin voinut rakastaa häntä sen tähden. Tästä on nyt 26 vuotta.

Tuoreampi tapaus on juuri takanani. Sama suru ja harmitus, mies on hyvä ihminen mutta liian paljon minua nuorempi.

Sekä viha että katkeruus ovat hyvin ikäviä ja kuluttavia tunteita ja voivat pilata koko elämän. Siksi yritän välttää niitä kuin ruttoa mutta raskainta on se, että jäin vanhapiiaksi enkä koskaan kokenut pitkää kumppanuutta ja perhe-elämää.