Proseminaari liikaa - keskeytys

Etkä varmasti keskeytä! Niin moni muu on ollut ihan samanlaisessa tilanteessa ja selvinnyt siitä. Nyt otat kaikki keinot käyttöön ja pusket sen läpi vaikka minimisuorituksella.

Otat kaikki mahdolliset lääkitykset, harjoittelet ja suunnittelet, esiinnyt ensin vaikka äidillesi, sitten parille kaverille ja lopulta siellä.

Mitä siellä vaaditaan, mitä pelkäät eniten? Mihin uskot että homma kaatuu?

Hae apua, heti huomenna!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun on vaan pakko nyt voittaa itsesi. Tavalla tai toisella. Kännissä tai selvinpäin.

Voit syrjäytyä jos jätät opiskelut kesken tuon vuoksi. Nimittäin mielesi saa siitä vahvan ennakkotapauksen ja jatkossa jätät entistä helpommin asioita tekemättä niiden tuntuessa epämukavilta.

valitettavasti olen jo syrjäytynyt. Monta vuotta olin työttömänä ja masentuneena. En kestänyt toimeettomuutta joten ajattelin kokeilla yliopisto-opintoja. Haastavaa on ollut, mutta tämä tuleva on jotakin ylitsepääsemätöntä.

-ap

Itse olen joskus ajatellut niin, että yliopisto on aikanaan tavallaan arvioinut ne tai he, jotka voivat sieltä valmistua ja saada tutkinnon aikaiseksi. - Tämä arviointi tapahtuu tavallisimmin pääsykokeiden yhteydessä. Jos tai kun on selvinnyt pääsykokeista, niin on tarpeeksi taitava ja osaava sattaamaan opinnot loppuun. (-Toki vuosittain pääsykokeissa opiskelupaikkaa jääneiden joukosta löytyy paljon heitä, jotka ovat erinoamsien vakuuttuneita siitä, että miksi juuri ja vain heille olisi tullut valita, eikä se tai tuo). Toisekseen jos kaikki opiskelu olisi alati tai paljossa erinomaisen helppoa, niin olisiko se oikeasti sen arvoista? Kyllä tyhjän saa usein pyytämättäkin. Toki se, että Suomessa on viime vuodet ollut lähes joka niemessä ja notkelmassa jokin korkeakoulu tai yliopisto on saattanut olla omiaan antamaan mielikuvan, että korkeakoulu/ yliopisto-opiskelu on vain läpihuuto juttu ja on enempi -vähempi sairas, jollei vaikeudetta selviä opinnoista. Mutta usein tällaisen tietämyksen esittävät he, joilla on itsellä kaikkein vähiten kokemusta n.n. alan opinnoista.   

Ap, ei hätää! Oma amanuenssini sanoi, että seminaariesityksen voi hoitaa myös etänä esim. Skypen kautta. Se on paljon helpompaa kun ei näe yleisöä paikan päällä ja voi olla mukavasti kotona. Minä tein esityksen peljästään proffalle.

Kerro, että et pääse paikalle muuton tai töiden vuoksi, jolloin etäseminaari on hyvä vaihtoehto. Laitos haluaa valmistumistasi (=rahaa heille) yhtä paljon kuin sinäkin, siksi joustavat. Se on teidän molempien etu.

Tai sitten haet Yths:stä Propralia tai juot alkoholia olon rentouttamiseksi. Varaa seminaariesityspäivä lukukauden loppuun perjantaille, jolloin ihmiset on jo lomamoodissa ja yleisöä on paljon vähemmän. Kukaan ei jaksa kysyä kysymyksiä viimeisenä semppapäivänä.

Valitse vain sellainen aihe, joka kiinnostaa aidosti. Silloin siitä on helpompi puhua. Ja kun osaat aiheen hyvin, jännitys katoaa. Mieti itsellesi palkintoja (esim. uusi kiva vaate, lomamatka, ravintola-illallinen, tms), joka odottaa sinua kun se murheenkryyni on ohi. Ajattele mikä mieletön vapauden, helpotuksen ja onnellisuuden olo sinulle semunaarin jälkeen koittaa. Pystyt kyllä siihen! Ketään ei kiinnosta, vaikka esityksessä tulisi pieniä mokia, vain sinä itse näet virheesi. Ole itsellesi armollinen. Se kirpaisee vain hetken, sitten se on ohi! You can do it! Älä lopeta Ap!♡

Mene jonkun proffan tai assarin vastaanotolle, ja mietitte siellä sinulle aiheen. Ja terveydenhuollosta apua, et ole suinkaan ainoa, jolla on tuo ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin tuli tuollaisia tunteita ja olin jo lopettamassa, mutta mietin sitä miten en epäakateemisena tule koskaan saamaan tyttöystävää ja taistelemalla taistelin pakkopullat läpi

No saitko tyttöystävän?

Älä luovuta <3

Ap, jos olet vasta opintojen alussa, voisitko harkita alan tai koulun vaihtoa sellaiseen, jossa ei ole loppuseminaaria? Esim. minä olin vaihdossa maassa/yliopistossa, jossa voi opiskella kandiksi ja maisteriksi tekemällä vaadittavan kurssimäärän, tutkimuksen ja lopputyön. Ei mitään seminaariesityksiä. Lopputyön tulokset esitellään vain kirjallisesti. Ja yliopisto oli korkeatasoisempi kuin Suomen yliopistot.

Sä pystyt siihen! Älä kuuntele muiden puheita luovuttamisesta!

Ongelmat on tehty ylitettäväksi eikä kierrettäväksi. Ei ole väärin olla välillä heikko. Kun selviit ongelmastasi, olet entistä vahvempi.

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap, mitä mieltä näistä ammateista, sopisiko ne paremmin sinulle:

Floristi,

Ompelija,

Myyjä,

Siistijä,

Tarjoilija,

Sisustusartesaani

?

Miksi alapeukkuja vain? :O mielestäni nuo kaikki ovat mielekkäitä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap, mitä mieltä näistä ammateista, sopisiko ne paremmin sinulle:

Floristi,

Ompelija,

Myyjä,

Siistijä,

Tarjoilija,

Sisustusartesaani

?

Miksi alapeukkuja vain? :O mielestäni nuo kaikki ovat mielekkäitä töitä.

No luopuisitko unelmistasi heti ongelmien ilmaannuttua ilman yrittämistä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos olet vasta opintojen alussa, voisitko harkita alan tai koulun vaihtoa sellaiseen, jossa ei ole loppuseminaaria? Esim. minä olin vaihdossa maassa/yliopistossa, jossa voi opiskella kandiksi ja maisteriksi tekemällä vaadittavan kurssimäärän, tutkimuksen ja lopputyön. Ei mitään seminaariesityksiä. Lopputyön tulokset esitellään vain kirjallisesti. Ja yliopisto oli korkeatasoisempi kuin Suomen yliopistot.

Missähän opinnoissa tehdään proseminaari jo alkuvaiheissa opintoja? - Ja eikö tuo ole aika kova yleistys kun kirjoitit, että yliopisto oli korkeatasoisempi kuin Suomen yliopistot, jos kaikki oli ilm. vain kirjallisia töitä, niin kuka esim valvoi, ettei niitä tehnyt opiskelija itse vaan esim. opiskelijan äiti. Seminaariesitys on kuitenkin yleensä kokonaisuuteen suhteutettuna verraten pieni osa suomalaista yliopisto-opiskelua.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap, mitä mieltä näistä ammateista, sopisiko ne paremmin sinulle:

Floristi,

Ompelija,

Myyjä,

Siistijä,

Tarjoilija,

Sisustusartesaani

?

Miksi alapeukkuja vain? :O mielestäni nuo kaikki ovat mielekkäitä töitä.

En alapeukuttanut mutta minusta on typerää olettaa, että kuka tahansa, tai vain proseminaarin liiaksi kokeva olisi kykenevä ja pystyvä toimimaan menestyksekkäästi saati edes hallitsemaan jonkun edellä mainituista ammattinimikkeen toimenkuvan vain ja ainoastaan ryhtymällä n.n alan hommiin ja  kun näistä  jokaista  on varmasti  myös jokaiselle halukkaalle tarjollakin, ilman minkäänlaista aiempaa alan kokemusta, tuntemusta, tai käytännössä tai teoreettisesti, kuten alan opinnoista hankittua tietämystä. 

Esiintymään? En minä muista, että olisin mitenkään esiintynyt proseminaaria tai gradua tehdessäni. Ja olen sellainen jännittäjä, että siitä olisi kyllä jäänyt melkoinen muistijälki.

Mene puhumaan sille proffalle tai amanuenssille tai kuka sen työn nyt vastaan ottaakin. Tuollaiset voi hoitaa ihan ilman mitään ryhmäesiintymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Esiintymään? En minä muista, että olisin mitenkään esiintynyt proseminaaria tai gradua tehdessäni. Ja olen sellainen jännittäjä, että siitä olisi kyllä jäänyt melkoinen muistijälki.

Mene puhumaan sille proffalle tai amanuenssille tai kuka sen työn nyt vastaan ottaakin. Tuollaiset voi hoitaa ihan ilman mitään ryhmäesiintymisiä.

Tuo joutuuko (tai saako) esiintyä proseminaarissa riippuu paljossa alasta, mitä opiskelee ja missä opiskelee ja toisinaan jopa yksittäisen professorin / opinnoista vastaavan päätöksistä. Toisinaan opiskeluissa joutuu menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja voittamaan pelkonsa. - Tällaisesta kokemuksesta voi sitten olla myöhemmin apua ja tukea, jos tai kun myöhemmin joutuu samantapaisen tilanteen eteen. Nykyään yhä harvempi korkeakulusta / yliopistosta valmistunut kuitenkaan voi koko työurastaan suoriutua niin, että voitaisiin luvata, ettei joudu "esiintymään" muille. Toisekseen proseminaaria hieman kuulukin jännittää. Onhan se jo merkki siitä, että jotain on tai olisi pitänyt tulla opiskelluksi ja tehneeksi; tieto lisää tuskaa enää ei riitä, että on vaan mukana, vaan täytyisi osata kertoa ja esittää hieman myös muille. Ei helppo juttu aina alan ammattilaisillekaan.          

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että keskeytän opintoni yliopistossa tämän vuoden aikana. En pysty

osallistumaan proseminaariin enkä edes praktikumiin. Pelkään kuollakseni. Ei voi puhua jännityksestä, kauhua tämä on. En keksi edes aihetta kandidaatintutkielmaan. Oksettaa ja olen itkenyt koko päivän. Yliopisto ei ole heikoille ihmisraunioille ja siksi lopetan. Jään tyhjän päälle. Muita kaltaisiani?

Mikäli tämä nyt yhtään lohduttaa niin kukaan ei työelämässä tule ikinä kysymään minkälaisen proseminaarityön teit tai minkälaisen arvosanan siitä sait. Aivan kuten ketään ei kiinnosta ylioppilastodistuksesi. Ei ketään. Tärkeintä on valmistua, saada jalka ovenrakoon jonnekin ja siitä ryhtyä antamaan niitä todellisia näyttöjä uralla. Oma lähiesimieheni ei muuten taida edes tietää mitä opiskelin pääaineeksi (ehkä on joskus kuullut mutta ei takuulla muista). Mene oppilasterveydenhuollon psykologin puheille.

Ensimmäinen proseminaari jännitti ja työ oli mitä oli. Hyvän arvosanan sain. Tutkinnossani on viisi proseminaaria. Niihin tottuu ja tulee rutiini. Proseminaarin tai gradun aiheuttaman jännityksen takia opintoja ei kannata keskeyttää.

Toiseen päivään herätty ja edelleen tuntuu suunnattoman pahalta. Oksettaa ja kaikki tuntuu turhalta. Pitäisi soittaa YTHS:ään mutta sekin tuntuu mahdottoman vaikealta. Miten tätä ongelmaa voi luurissa kuvailla. Vihaan itseäni yli kaiken.

-ap

Onko siis Suomessa olemassa yliopistotutkintoja, joihin ei kuulu tuollaisia seminaareja? Olen suunnitellut jo pitkään yliopistoon hakemista, mutta pelkään löytäväni itseni samasta tilanteesta kuin ap. Mulla kyse ei edes ole varsinaisesta esiintymispelosta, vaan siitä, että yksinkertaisesti olen epäsosiaalinen ääri-introvertti, jolle ei ole yhtään luontevaa pitää mitään "virallisia" asiantuntevia puheenvuoroja. Olen tämän puolen itsessäni jo ajat sitten hyväksynyt, enkä tule koskaan hakeutumaan työtehtäviin, joissa tuollaisia taitoja tarvittaisiin. Siksi pelkään menettäväni täysin opiskelumotivaationi aivan tutkinnon loppumetreillä, jos siihen kuuluu samanlaista kuin ap:lla.

Olen tällä hetkellä tasapuolisen kiinnostunut matematiikan, tilastotieteen ja tietojenkäsittelyn opinnoista. Tilastotieteen opetusohjelmassa ainakin mainitaan pakollinen seminaari, tietojenkäsittelytieteessä ei puolestaan ole asiasta mitään mainintaa. Voiko siis olla, ettei tuohon tutkintoon seminaareja kuulu, vai onko noiden seminaarien olemassaolo vain sellainen itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse erikseen mainita? En tiedä, olisiko tämä kysymys ansainnut kokonaan oman ketjunsa, mutta rupesi kiinnostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Toiseen päivään herätty ja edelleen tuntuu suunnattoman pahalta. Oksettaa ja kaikki tuntuu turhalta. Pitäisi soittaa YTHS:ään mutta sekin tuntuu mahdottoman vaikealta. Miten tätä ongelmaa voi luurissa kuvailla. Vihaan itseäni yli kaiken.

-ap

"Hei, täällä on [nimi]. Minulla on pahoja ongelmia jännittämisen kanssa, ja ne vaikeuttavat opiskelua. Haluaisin jutella psykologin kanssa."

Ei sen tarvitse olla tuon vaikeampaa. Olen tosi pahoillani puolestasi, että asia on paisunut näin vaikeaksi ja suureksi. Mutta kyllä sinä ihan totta jäät takuulla häpeämään itseäsi entistä pahemmin, jos keskeytät opinnot yhden proseminaarin vuoksi. Onhan se aika jännä paikka nyt, mutta kaikki paikalla olijat ajattelevat vain omaa osuuttaan tai sitä, osaavatko esittää edes puoliksi fiksuja kysymyksiä. Jälkeenpäin ketään ei kiinnosta koko seminaari. Valmistuin muutama vuosi sitten, enkä takuulla osaisi sanoa yhdenkään seminaarikaverin suorituksesta tai aiheesta mitään. En ehkä muistaisi edes omiani. En tiedä, onko tästä mitään apua, kun tilanne on sinulle vaikea NYT. Mutta toivon, että jaksat soittaa sinne YTHS:lle ja saat henkiseen lukkoosi apua. Tsemppiä!