Lue keskustelun säännöt.
Avopuolisoni on minulle suuttunut, koska avioliitto ei merkitse minulle juuri mitään enkä ole valmis sitoutumaan kuolemaan asti
15.08.2017 |
Olemme kolmikymppinen pariskunta, ja olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Rakastan puolisoani ja meillä on hyvä suhde, jonka toivon jatkuvan mahdollisimman pitkään. mutta meillä on aika erilaiset käsitykset avioliiton merkityksestä.
Hän on perinteinen romantikko, joka ei haaveile häistä mutta haluaa vaihtaa sormukset, seremonian, häävalat ja sitoutumisen. Hän aikoo mennä naimisiin vain kerran elämässään ja minä olen hänelle "The One" (hänen sanansa).
Minä taas realistina ajattelen, että parsuhteen on syytä kestää nin kauan, kuin se tekee molemmat onnelliseksi, eikä kukaan voi oikeasti antaa sellaista lupausta, että on toisen kanssa kuolemaan asti, kun vuosikymmenten aikana voi tapahtua niin monenlaista. Sellainen "until death do as apart" -vakuuttelu on minusta falskia ja elämälle vierasta. En ole uskonnollinen tai perinteinen, ja avioliitto on minulle vain juridinen järjestely.
Minä voin hyvin mennä naimisiin, ei siinä mitään, ja puolisolleni riittää ihan maistraattivihkiminenkin, mutta tämä periaate tässä enemmän hiertää. Tuntuu, että se ei oikein kelpaa, että ollaan naimisissa ja että rakastan häntä, vaan sen naimisissa olemisen pitäisi merkitä molemmille samaa.
Tuntuisi aivan absurdilta lopettaa suhde tällaisen täysin teoreettisen ja oikeaan elämään liittymättömän kysymyksen vuoksi, mutta kihlautumisesta ja häistä on tällä hetkellä vähän vaikea puhua. Mikä avuksi?
Kommentit (30)
Tuo "kunnes kuolema meidät erottaa"-lause on poistettu vihkikaavasta ihan siksi, että avioero on mahdollinen. Silloin kun sitä hoettiin, se ei ollut vaihtoehto. Avioliitto todella siihen aikaan tarkoitti sitä, että vain kuolemalla pääsi toisesta eroon.
Nykyään kyseessä on juridinen sopimus, jolla taataan kummallekin oikeudellinen turva eron sattuessa. Avioliittohan oikeastaan ja nimenomaan vihjaa siihen, ettei tässä olla loppuelämää onnellisina vaan saatetaan tarvita parisuhteeseemme lain suomaa turvaa.
Loppupeleissä "se oikea" tarkoittaa, ettei halua ketään muuta, ei haaveile muusta vaan se puoliso on juuri sopiva ja oikea minulle juuri nyt. Se myös vihjaa siihen, että hankaluuksista ollaan valmiita selviämään ja taistelemaan sen parisuhteen puolesta eikä vain välitöntä eroa, jos jotain ikävää sattuu. Eli siis se on ikään kuin toivomus, että me pysymme yhdessä, koska emme tarvitse muita. Mitään takeitahan ei ole mistään. Mitä vain voi sattua ja se oikeampi astua kuvioihin, mutta jos lähtökohtaisesti ei koe puolisoaan oikeaksi ja sopivaksi vaan ajattelee, että jossain vielä astelee se tosi rakkaus, niin onhan se masentavaa ja ymmärrän puolison reaktiot. Myös minusta tuntuu siltä kuin ap vain odottelisi jotain parempaa ja tyytyy nyt tähän, kun ei ole sitä parempaa. Tuo on ikävä lähtökohta avioliitolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis miehen syytä avata silmänsä ja lähteä välittömästi siltä seisomalta menemään.
Tuollaisesta akasta eroonpääsemällä ei voi kuin voittaa.En tiennytkään, että siinä on jotain pahaa, että toinen haluaa omistautua toiselle loppuiäksi. Toki voimme pitää häntä nykymittapuulla ehkä hieman naivina, kun tavallaan kulttuurimmeko sitten kannustaa siihen, että meidän oletetaan ajattelevan tulevaisuutta vain omasta itsestä käsin; minä voin minä pystyn ja kykenen.
Erona Ap.n on se, että hänen kmppaninsa haluaa uskoa, että voi ja pystyy ja kykenee (jne) myös kaukana tulevaisuudessa. Kun taas Ap on hieman epäileväisempi tulevaiuuden suhteen. - Voi toki myös kysyä, että miksi sitten viettää häitä, jollei mikään muutu?
Hyvä kysymys. Omasta mielestäni erilaiset traditiot ja perinteet riittävästi määrin annosteltuna rytmittävät ja tasapainottavat kivasti arkea ja antavat voimaakin jaksaa harmaassa arjessa. Mutta tämä ajatus lienee mahdoton tajuta sellaisen. -enkä nyt tarkoita AP.ta- jonka ideaali on kyetä 7/24h toimimaan ja tekemään ja alati uusin mahdollisuuksin ja vaihtoehdoin.
Sen sijaan että välillä pysähtyisi iloitsemaan ja nauttimaan siitä mitä on. Tai hiljentyisi kunnioittamaan sitä mitä muistamaan, mitä on ja on ollut. Toisinaan tähän nauttimseen tai muistamishetkiin haluaa tai haluaisi saada mukaan kumppanin, tai joukon läheisiä, kuten perhettä ja ystäviä.
Sillä hyvässä seurassa ilo ja riemu voi lisääntyä sekä suru että murhe puolittua. - - Unohtamatta sitä, ettö toki toisinaan on myös tärkeää kun voi vain olla omassa seurassaan (yksin). Ei vaikka sitten avioliittoon meno tarkoita, että sitä ikäänkuin kasvaisi toiseen kokonaan kiinni, vaan kummankin on syytä säilyttää itsensä kokonaisena, omana itsenään.
Musta on hassua, että kuvitellaan ettei avoliittolaiset rauhotu ja iloitse toisistaan: arjessa, lapsissaan, matkoilla.. viimeksi tänään tuntui, että pakahdun, kun katsoin nukkuvaa miestäni. Parasta mitä minulle on tapahtunut, paras 10 vuotta elämästäni. 10 vuotta, jona aikana niin moni avioliitosta ja "aitoudesta" paasaava on eronnut.
Päätös olla ja rakastaa ja pärjätä ja tukea - se on täysin avioliitosta riippumaton suure monelle. Jos et itse siihen pysty, niin ymmärrä muita jotka pystyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo eniten se, ettei tällä asialla ole yhtään mitään käytännön merkitystä. Jos olisimme vain menneet naimisiin sillä maistraatin kaavalla, järjestäneet juhlat ja lähteneet häämatkalle, olisimme varmasti erittäin onellisia, niin kuin olemme olleet tähänkin asti. Mikään asia ei ole muuttunut, tunteemme eivät ole muuttuneet, ja yhteinen elämämme jatkuu samanlaisena. Mutta kireää on silti. AP
Eli aiemmin tyttis ei tiennyt, että hän ei ole sinulle "se oikea". Nyt tyttis tietää. Se on ainoa asia, joka on suhteessanne muuttunut. Salailusi on muuttunut avoimeksi totuudeksi.
Tässä taisi tulla totuus kun ap ei tähän mitään kommentoi.
En minäkään vastaisi, jos joku projisoi minuun omia epävarmuuksiaan. Olet kuin lapsi. "et sä haluu vaik sanot, vaik hyppäisit kalliolta vakuuttaakses koska mä nyt jotenkin tunnen niin ja pistän sanoi ja tunteit sun suuhun" Huoh
Luulen että sulla on ollut avioliitto, joka päättyi alle 5 vuodessa eroon. Joka on vähemmän kuin ap:n AVOLIITTO :DDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis miehen syytä avata silmänsä ja lähteä välittömästi siltä seisomalta menemään.
Tuollaisesta akasta eroonpääsemällä ei voi kuin voittaa.En tiennytkään, että siinä on jotain pahaa, että toinen haluaa omistautua toiselle loppuiäksi. Toki voimme pitää häntä nykymittapuulla ehkä hieman naivina, kun tavallaan kulttuurimmeko sitten kannustaa siihen, että meidän oletetaan ajattelevan tulevaisuutta vain omasta itsestä käsin; minä voin minä pystyn ja kykenen.
Erona Ap.n on se, että hänen kmppaninsa haluaa uskoa, että voi ja pystyy ja kykenee (jne) myös kaukana tulevaisuudessa. Kun taas Ap on hieman epäileväisempi tulevaiuuden suhteen. - Voi toki myös kysyä, että miksi sitten viettää häitä, jollei mikään muutu?
Hyvä kysymys. Omasta mielestäni erilaiset traditiot ja perinteet riittävästi määrin annosteltuna rytmittävät ja tasapainottavat kivasti arkea ja antavat voimaakin jaksaa harmaassa arjessa. Mutta tämä ajatus lienee mahdoton tajuta sellaisen. -enkä nyt tarkoita AP.ta- jonka ideaali on kyetä 7/24h toimimaan ja tekemään ja alati uusin mahdollisuuksin ja vaihtoehdoin.
Sen sijaan että välillä pysähtyisi iloitsemaan ja nauttimaan siitä mitä on. Tai hiljentyisi kunnioittamaan sitä mitä muistamaan, mitä on ja on ollut. Toisinaan tähän nauttimseen tai muistamishetkiin haluaa tai haluaisi saada mukaan kumppanin, tai joukon läheisiä, kuten perhettä ja ystäviä.
Sillä hyvässä seurassa ilo ja riemu voi lisääntyä sekä suru että murhe puolittua. - - Unohtamatta sitä, ettö toki toisinaan on myös tärkeää kun voi vain olla omassa seurassaan (yksin). Ei vaikka sitten avioliittoon meno tarkoita, että sitä ikäänkuin kasvaisi toiseen kokonaan kiinni, vaan kummankin on syytä säilyttää itsensä kokonaisena, omana itsenään.
Musta on hassua, että kuvitellaan ettei avoliittolaiset rauhotu ja iloitse toisistaan: arjessa, lapsissaan, matkoilla.. viimeksi tänään tuntui, että pakahdun, kun katsoin nukkuvaa miestäni. Parasta mitä minulle on tapahtunut, paras 10 vuotta elämästäni. 10 vuotta, jona aikana niin moni avioliitosta ja "aitoudesta" paasaava on eronnut.
Päätös olla ja rakastaa ja pärjätä ja tukea - se on täysin avioliitosta riippumaton suure monelle. Jos et itse siihen pysty, niin ymmärrä muita jotka pystyvät.
Tuo on varmasti totta, mitä edellä kirjoitit. - Osalle traditiot ja perinteet eivät merkite mitään. Avioliittokin on siinä mielessä raskas perinne, että sen kantamiseen ja ylläpitämiseen vaaditaan kaksi. Mutta, kuten edellä yritin -ilmeisesti hieman epäonnistuneesti selittää- että osa myös saa, ikäänkuin ylimääräistä energiaa siitä, että voi tai on voinut viettää ja olla osana perinteitä ja toteuttaa niitä itse. ("Emmehän me nyt voi erota kun lupasimme silloin ja silloin rakastaa myös muiden nähden toisiamme" Tai "milloin meillä olisi ollut mahdollisuus n.n matkaan, ellemme olisi saaneet häälahjaksi €€ rahaa..").
Mutta mitään keinoa saada toinen tuntemaan ja kokemaan jokin perinne ja traditio yhtä vahvana meillä ei ole. - Siksi esimerkiksi EK (elinkeinoelämän keskusliitto) saattaisi varmasti poistaa kaikki tai ainakin suurimman osan yleisistä pyhä ja muista juhlapäivistä, koska niistä seuraa, että niistä joutuu maksamaan kalliimman hinnan, vaikka kalenterissa ne näyttäsivätkin ihan samanlaisilta kuin kaikki muutkin päivät.
Kyse on, kuten joku taisi jo kirjoittaakin. Tahdotko suoda kumppanillesi tällaisen "ylimääräsen" buustauspäivän, vaikka tietäsit(te), että huomisesta ei ole mitään takuuta, mitä se tuo tullessaan.
Ehkä naiselle jäi asiasta huono maku. Hän varmaan tiedostaa mitä tarkoitat, mutta parisuhteessa pitäisi olla romantiikkaa ja romantiikka ei perustu realismille. Ehkä hänkin voi kyllästyä sinuun, koska realistinen tapasi suhtautua avioliittoon voi olla liian turvallisuushakuinen. Sanotaanhan elämästäkin, että jotta se olisi nautinnollista sen pitäisi olla myös sopivan vaarallista.
Rakkaushan on vaarallista siinä, että annetaan hölmöjä valoja ties mistä pää kemikaaleista sekaisin ja sitten katsotaan miten noiden valojen mukaan pystytään elämään. Avioliitto on valtava riski. Kumppanillesi jää tässä kuva, että et ole valmis ottamaan hänen vuokseen tätä riskiä. Et siis tahdo panostaa HÄNEN, RAKASTAMASI ihmisen onneen ja tehdä häntä onnelliseksi antamalla hänelle sitä mitä hän haluaa vaan panostat vain oman turvallisuudentunteesi säilyttämiseen.
Et riskeeraa mitään, mutta saat itsellesi sitoutuneen kumppanin. Mitä kumppanisi saa? Ihmisen, joka on omasta mielestään liian "järkevä" sitoutumaan. Asia ei ole vähäpätöinen ja voi olla iso tekijä suhteessanne jos ette nyt käsittele sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytä tuo tekstisi hänelle, niin hän tajuaa ettet tosiaan ole mikään 'the one'. Päästä hänet vapaaksi etsimään tosirakkautta.
Oletko tosissasi sitä mieltä, että kahden ihmisen täytyy olla kärvistellä kuolemaan asti huonossa avioliitossa, jotta heidän rakkauttaan voi pitää tosirakkautena? Koska sitähän sinä tässä esität. AP
Ei, vaan kahden ihmisen on tehtävä kaikkensa että liitto toimii ja on hyvä kuolemaan saakka.
Rakkaus on valinta, ei tunne. Joka ei sitä ymmärrä, hänen liitto ei kestä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo "kunnes kuolema meidät erottaa"-lause on poistettu vihkikaavasta ihan siksi, että avioero on mahdollinen. Silloin kun sitä hoettiin, se ei ollut vaihtoehto. Avioliitto todella siihen aikaan tarkoitti sitä, että vain kuolemalla pääsi toisesta eroon.
Nykyään kyseessä on juridinen sopimus, jolla taataan kummallekin oikeudellinen turva eron sattuessa. Avioliittohan oikeastaan ja nimenomaan vihjaa siihen, ettei tässä olla loppuelämää onnellisina vaan saatetaan tarvita parisuhteeseemme lain suomaa turvaa.
Loppupeleissä "se oikea" tarkoittaa, ettei halua ketään muuta, ei haaveile muusta vaan se puoliso on juuri sopiva ja oikea minulle juuri nyt. Se myös vihjaa siihen, että hankaluuksista ollaan valmiita selviämään ja taistelemaan sen parisuhteen puolesta eikä vain välitöntä eroa, jos jotain ikävää sattuu. Eli siis se on ikään kuin toivomus, että me pysymme yhdessä, koska emme tarvitse muita. Mitään takeitahan ei ole mistään. Mitä vain voi sattua ja se oikeampi astua kuvioihin, mutta jos lähtökohtaisesti ei koe puolisoaan oikeaksi ja sopivaksi vaan ajattelee, että jossain vielä astelee se tosi rakkaus, niin onhan se masentavaa ja ymmärrän puolison reaktiot. Myös minusta tuntuu siltä kuin ap vain odottelisi jotain parempaa ja tyytyy nyt tähän, kun ei ole sitä parempaa. Tuo on ikävä lähtökohta avioliitolle.
En tiedä, miksi kuvittelet, että odottelisin jotakin parempaa. Ajattelen juuri niin kuin tuossa kuvailet. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tärkein yhteensopivuuden kriteeri on samanlainen arvomaailma. Ap teidän arvot vaan on liian erilaiset.
Arvomme ovat hyvin samanlaiset. Muutenhan emme olisi olleet näin monta vuotta onnellisesti yhdessä. Ainoastaan käsityksemme avioliiton merkityksestä ovat erilaiset.
Jos jollakulla on käytännön vinkkejä, niitä saa mielellään antaa, mutta arvailu/projisointi/moralisointi ei ole hyödyllistä. AP
No miksi ihmeessä sitten menisit naimisiin?Eiköhän se namisiin menon idea ole juurikin tuo että ollaan yhdessä loppuun asti.Kuullostaa myös siltä että et kuitenkaan ole puolisoosi tyytyväinen.Hän saattaisi saadan paremman aviopuolison ehkä jostain toisesta jos et kerta usko suhteesenne tarpeeksi paljon.
En tiennytkään, että siinä on jotain pahaa, että toinen haluaa omistautua toiselle loppuiäksi. Toki voimme pitää häntä nykymittapuulla ehkä hieman naivina, kun tavallaan kulttuurimmeko sitten kannustaa siihen, että meidän oletetaan ajattelevan tulevaisuutta vain omasta itsestä käsin; minä voin minä pystyn ja kykenen.
Erona Ap.n on se, että hänen kmppaninsa haluaa uskoa, että voi ja pystyy ja kykenee (jne) myös kaukana tulevaisuudessa. Kun taas Ap on hieman epäileväisempi tulevaiuuden suhteen. - Voi toki myös kysyä, että miksi sitten viettää häitä, jollei mikään muutu?
Hyvä kysymys. Omasta mielestäni erilaiset traditiot ja perinteet riittävästi määrin annosteltuna rytmittävät ja tasapainottavat kivasti arkea ja antavat voimaakin jaksaa harmaassa arjessa. Mutta tämä ajatus lienee mahdoton tajuta sellaisen. -enkä nyt tarkoita AP.ta- jonka ideaali on kyetä 7/24h toimimaan ja tekemään ja alati uusin mahdollisuuksin ja vaihtoehdoin.
Sen sijaan että välillä pysähtyisi iloitsemaan ja nauttimaan siitä mitä on. Tai hiljentyisi kunnioittamaan sitä mitä muistamaan, mitä on ja on ollut. Toisinaan tähän nauttimseen tai muistamishetkiin haluaa tai haluaisi saada mukaan kumppanin, tai joukon läheisiä, kuten perhettä ja ystäviä.
Sillä hyvässä seurassa ilo ja riemu voi lisääntyä sekä suru että murhe puolittua. - - Unohtamatta sitä, ettö toki toisinaan on myös tärkeää kun voi vain olla omassa seurassaan (yksin). Ei vaikka sitten avioliittoon meno tarkoita, että sitä ikäänkuin kasvaisi toiseen kokonaan kiinni, vaan kummankin on syytä säilyttää itsensä kokonaisena, omana itsenään.