Miksi olet irtisanoutunut töistä?
Kommentit (24)
Oli perusteellinen työuupumus eikä tilanteeseen näkynyt minkäänlaista parannusta. Uupumus johtui resurssien vähyydestä, ei työkavereista. Esimies oli mukava muttei jaksanut paneutua johtamiseen. Sairasloma ei auttanut. Otin karenssin ja meni yllättäen vuosi, ennen kuin jaksoin hakeutua omaa alaa sivuaviin töihin. Talous on tiukilla eikä siitä helpommaksi muutu, mutta en totisesti kadu. Eläkkeellä saattaa rajusti kaduttaa, en jaksa vielä surra.
Työnantajalla alkoi palkanmaksu viivästyä ja selitykset huonontua. Jälkeenpäin totesin, että myös eläkemaksut olivat hoitamatta.
Eka kerta: täyspaska työnantaja. Setkku erehtyi sinne töihin ja otti loparit samasta syystä. Myöhemmin kuulin että työvoimatoimisto lakkasi välittämästä heille työntekijöitä useiden valitusten vuoksi.
Toka kerta: vaihdoin parempiliksaiseen määräaikaisuuteen
Kolmas kerta: tarjolla koulutusta vastaavaa työtä unelmapaikassa vaikkakin määräaikainen pesti. Päätin ottaa riskin.
Neljäs kerta: parin vuoden määräaikaisuus päättyi äitiyslomaan ja edellisen työntekijän paluuseen virkavapaalta
Äitiyslomalta taas bongasin uuden pestin ja pääsin töihin vauvan ollessa 8 kk ( iskä jäi kotiin) vakituiseen virkaan, missä olin 12 vuotta ja iltaisin opiskelin.
Viides kerta: parempi virka ja 600 euroa parempi liksa uudella työnantajalla
Kuudes kerta: kävellen töihin koska 45 minuuttia lyhyempi työmatka/suunta ja tonnia parempi palkka. Otin kauan haaveilemani koiran ja tulee liikuttua aika paljon.
Tyytyväinen! Kannatti vaihtaa.
Molemmilla meillä vanhemmilla oli kolmivuorotyö. Minulla lisäksi pitkä työmatka.
Irtisanouduin ja jäin kotiin. Nuorin eskarissa, kaksi alakoululaista.
Miehen tuloilla eletään.
En ole työkkärin listoilla.
Vähän hirvittää, mutta se järjetön stressi on onneksi ohi.