Lapsi jää yksin kun muut eskarilaiset menevät aamupalalle
Meillä siis tilanne, että lapsi vain eskari ajan, eli 4h eskarissa, koska itse olen vielä kotona pienemmän lapsen kanssa. Eskari on joka päivä klo 8-12.
Kun lapsi viedään eskariin muut lähtevät syömään aamupalaa ja lapsi jää puoleksi tunniksi piirtämään tms. niin että vain ohjaaja on paikalla. Tänään kotiin tullessa tuli itku, kokee itsensä ulkopuoliseksi ja sanoi että olisi halunnut mukaan, kun muutkin menivät syömään. Nälkäkin oli, kun aikaisemmin aamulla ei vielä aamupala kotona maistunut.
Ymmärrän hyvin, että vain eskaria käyvälle lapselle kuuluu pelkkä lounas, mutta en ymmärrä miksi pakollinen eskari-aika alkaa klo 8.00 sillä, että muut lähtevät puoleksi tunniksi ruokailemaan? Mitä lapsi tällöin oppii? Korkeintaan sen, että ei kuulu porukkaan ja on ulkopuolinen.
Kysyin ohjaajalta eikö eskariaika voisi alkaa esim. 8.30, kun muut ovat jo syöneet ja päättyä klo 12 sijaan klo 12.30, se ei kuulemma onnistu.
En tiedä, kaipaan tähän vain ehkä kommentteja, onko muillakin näin, mitä mieltä olette tästä ja mikä olisi tähän tilanteeseen hyvä ratkaisu?
Kommentit (117)
Ei eskariaikaa kuulu käyttää aamupalan syömiseen saati sitten toisten syömisen odotteluun. Nyt on jotain pielessä.
Kuulostaa kummalliselta. Meillä aamupala klo 8-8.20. Eskariopetus klo 9-13.
Vierailija kirjoitti:
Ap jätti kertomatta, että nuo syömään lähtevät on tuotu jo aiemmin hoitoon, oli vain pakko saada mielipahoitettua. Meillä sama homma, mutta lapsi menee 8.30 eskariin ja ei itketä yhtään, kun ei aamiaista.
"Jätin asian kertomatta", koska mielestäni se on epäoleellista, enkä halunnut aloituksestani mitään sotaromaania. Lisäksi varmasti kaikki tietävät, että osa hoitoon menevistä lapsista viedään paikalle jo ennen kahdeksaa. Ei meilläkään varmaan itkettäisi, jos eskari alkaisi 8.30, silloin kun muut ovat jo aamupalansa syöneet, mutta kun eskarin pakollinen osuus on laitettu alkavaksi klo 8.00, kun muut lähtevät suoraan syömään, niin kyllä se harmittaisi ketä vaan. Varmasti aikuinen ihminenkin tuntisi itsensä vähän ulkopuoliseksi sellaisessa tilanteessa.
ap
Laittakaa lehteen juttuvinkki. Esikoulu on koulu, ei hoitopaikka. Noin ei saa tehdä. Ajat muutettava esikouluun sopivimmiksi. Hän ei hyödy tuosta, tuo ei opeta oikean koulun alkua.
Vierailija kirjoitti:
Ämmä vetää himassa lonkkaa pienemmän lapsen kanssa ja väen vängällä vie isomman sinne tyhjällä vatsalla tuijottamaan muiden ruokailua. Syötä lapsi kotona ja vie paikalle 8.30.
En vie lasta eskariin "väenvängellä" katsomaan kun muut syö ja lonkan vetäminen on kyllä aika kaukana siitä mitä on olla vaativan taaperon kanssa kotona. Papereissa luki, että eskariaika on klo 8-12, joten siihen aikaan on nyt 3 päivää viety lasta sinne, koska eskari on nykyään pakollinen, vaikka oikein mielellään viettäisin sen ajan myös isomman lapseni kanssa (mistä johtuu myös se, ettemme ole ottaneet lapsellemme lisäksi osa- tai kokoaikahoitoa, jotka jotkut tavallani "kotona lonkkaa vetävät" ottavat.) Jatkossa vien kyllä lapsen mielellään eskariin vasta 8.30, mutta silloin tuo ilmeisesti pakollinen 4h eskariaika ei toteudu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nykyään pitää antaa ruoka kaikille lapsille jotka on ruoka-aikaan paikalla. Otappas yhteyttä päiväkodin johtajaan ja siitä aina ylöspäin kunnes joku kuuntelee. Tämä ohjeistus on siis tullut ministeriöltä, koskee koko Suomen päiväkoteja, varhaiskasvatuslakiin vedoten.
Ei koske eskarilaisia, Eskarilainen ei ole päivähoidossa, vaan maksuttomassa esikoulussa.
Koskee silti eskarilaista, jos on eskari laitettu alkamaan tuollaiseen aikaan. Olen itse töissä päiväkodissa ja meillä alkaa eskari klo 9 eteenpäin, juuri tästä syystä, eskareille ei kuulu aamupala, joten eskari alkaa vasta aamupalan jälkeen, esikarilaisille ei kuulu välipala, joten eskari loppuu ennen välipalaa.
Asia on varsin yksiselitteinen, eskari ei voi alkaa tuolla tavalla, että eskarilainen odottaa puolituntia kun kaverit syö, eikä siinä olisi mitään järkeäkään, eskari on esiopetusta, mitä opetusta se syöminen oikein on? 4 tunnin eskarista siis syödään puolituntia aamusta ja toinen puolituntia lounasaikaan, sitten vielä ulkoilu, paljonko sitä esikoulua sitten enää on? Eipä paljoa.

Lähinnä tuleekin mieleen, että onko tämä kyseisen paikan tapa luistaa esiopetuksen kunnollisesta järjestämisestä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jätti kertomatta, että nuo syömään lähtevät on tuotu jo aiemmin hoitoon, oli vain pakko saada mielipahoitettua. Meillä sama homma, mutta lapsi menee 8.30 eskariin ja ei itketä yhtään, kun ei aamiaista.
"Jätin asian kertomatta", koska mielestäni se on epäoleellista, enkä halunnut aloituksestani mitään sotaromaania. Lisäksi varmasti kaikki tietävät, että osa hoitoon menevistä lapsista viedään paikalle jo ennen kahdeksaa. Ei meilläkään varmaan itkettäisi, jos eskari alkaisi 8.30, silloin kun muut ovat jo aamupalansa syöneet, mutta kun eskarin pakollinen osuus on laitettu alkavaksi klo 8.00, kun muut lähtevät suoraan syömään, niin kyllä se harmittaisi ketä vaan. Varmasti aikuinen ihminenkin tuntisi itsensä vähän ulkopuoliseksi sellaisessa tilanteessa.
ap
Kyllä kaupungissa, missä asun tuo on se normaali järjestely, ap on ainoa tapaamani mielensäpahoittaja asian tiimoilta, vaikka näitä lapsia nyt on satoja
Meillä muksu on päikkyhuoneessa kun haen hänet yhdeltä. Meillä on ollut ainoa joka on haettu tähän aikaan. On ollut nyt vaan eskarissa, mutta syyskuulla jatkuu hoitona. Aulassa olen ollut nyt joka päivä viittä vaille. Lapsi tuodaan sieltä usein vasta kymmenenkin minuutin päästä. Hoidon puhelinohjelmassa on ollut merkattuna että lapseni olisi ollut joka päivä "väärin". Nyt tunti velotteista hoitoa kulunut jo tunti!
Piti ihan rekisteröityä, jotta saan tänne vielä näin myöjään kirjoitella.
Kun tuntuu, että niin moni nyt tuomitsee minut siitä, että kehittelen draamaa ja haluan vaan myötätuntoa, niin haluaisin vähän puolustaa itseäni.
Meillä lapsi on odottanut eskarin alkamista kuin kuuta nousevaa jo viime keväästä lähtien.
Eskariin on menty riemulla nämä viimeiset 3 päivää ja siellä on kuulemma ollut "tosi kivaa". Lapsi olisi siellä vaikka miten pitkään, mutta olemme päättäneet, että se pakollinen 4h osuus saa riittää ja koska se meille riittää, niin toivottaisiin kyllä, että se aika olisi todella sitä esikouluaikaa, eli siellä tehtäisiin jotain sellaista, josta on hyötyä tulevalle koululaiselle. Mielestäni aamun aloitus sillä, että odottaa muiden syövän, ei ole kovin kehittävää.
Syöminen ryhmässä sinänsähän on kehittävää, sehän on ryhmätilanne ja siinä opitaan paljon sosiaalisia taitoja ja käytöstapoja jne. kuitenkin kun oma lapsi istuu tämän ajan jossain ihan muualla ja odottaa, niin tuntuu vähän ikävälle. Varmasti muistakin tuntuisi? Jopa ehkä niistä äideistä (ja isistä?) jotka täällä ajattelevat, että vaadin liikaa, kun haluan, että se tärkeä 4h, jonka lapseni eskarissa viettää ja haluaakin viettää on oikesti mielekäs ja tarkoituksenmukainen ajatellen tulevia kouluvuosia.
Kohta joku taas älähtää, että voin viedä lapseni eskariin vasta aamupalan jälkeen. Toki voin viedä lapseni eskariin vasta 8.30, mutta silloin eskariaika jää vajaaksi. Miksi minun lapsellani ei ole oikeutta 4-tunnin eskariin, kuten muilla, jossa on kaikille lapsille asiallista tekemistä koko eskariajaksi?
Olenko siis jotenkin vinksahtanut tai ylidramaattinen, kun toivon, että se 4h eskariaika pitäisi sisällään sellaisia asioita, joita tehdään yhdessä lapsiryhmässä, jossa kaikki kuuluvat porukkaan? Eikö jokaisella suomalaisella lapsella ole oikeus 4 tunnin eskariin, johon ei kuulu eristäminen pois muusta lapsiryhmästä puoleksi tunniksi?
Täällä on valloillaan kummallinen ajatus siitä, että jos lapsi on päivähoidossa, eskarissa tai jopa koulussa, on äiti varmasti laiska ja haluaa siksi laittaa lapsensa sinne ja pitää tämän siellä mahdollisimman pitkään. Kaikkia edellämainittuja paikkoja pidetään tällä palstalla vain lapsen dumppauspaikkoina, koska "äiti haluaa vetää lonkkaa" kotona, töissä tai vaikkapa henkihieverissä jossain sairaalan syöpäosastolla ja lapset ovat aina vain tiellä ja hirvittävä rasite koko elämälle.
Kuten tällä palstalla, en pidä myöskään "hassuna", "outona" tai "kummallisena" sitä, että haluan lapseni saavan esiopetusta sen lakisääteisen 4h ajan joka päivä, vaan pidän sitä lapsen perusoikeutena ja velvollisuutena.
Pahoittelen, jos tuli jotain kirjoitusvirheitä tai epäselvästi ilmaistuja asioita, en jaksa lukea tekstiä enää näin myöhään uudelleen läpi.
ap
Hei Ap, Onhan lapsellasi siellä kuitenkin yksi ohjaajista kaverina ja lapsesi tekee siellä jotakin muuta kuin katselee seiniä. Piirtäminen kuuluu myös mielestäni olennaisena osana varhaiskasvatusta. Tietysti lapsesi haluaisi mennä muiden mukana mutta hänen päivänsä määräytyy sen mukaan mitä te olette itse valinnut. Sinun on se hänelle selitettävä. Ei muiden lasten tehtävä ole olla siellä seuralaisina. Ehkä muut piirtävät silloin kun lapsesi olet jo hakenut. Tietysti minäkin ihmettelen että ruokailu on laitettu juuri tuohon kohtaan. Onko eskariaika päiväkodilla kaikilla 8-12 vai te vain halusitte valita tuon ajan?
Vierailija kirjoitti:
Omituista. Mikä kunta kyseessä? Melkein 10 vuotta päiväkodeissa ja esikouluissa työskennelleenä ei ole kertaakaan osunut kohdalle eskaria, jossa nimenomainen esikoulu ei alkaisi vasta aamupalan jälkeen.
Espoo
ap
Aliashh kirjoitti:

Tätä minäkin ihmettelen. Onko Eskari siis tosiaan ajoitettu 8-12 väliin ja lapset ruokailevat aluksi? Espoon sivujen mukaan eskariopetusta Espoossa tarjotaan kello 8-13 välillä eli tuon mukaan sinulla olisi mahdollisuus viedä lapsi esikouluun myöhemmin kuin kello 8 ja siis hakea silloin myös myöhemmin. Sivuilla kerrottiin myös että kaikkien vanhempien kanssa keskustellaan erikseen siitä mitä lapsi tarvitsee.
Printtaisin Espoo.fi:stä tuon aikatiedon ja ohjeet esikouluun ja veisin lapsen 8.30-12.30. Samalla veisin kirjallisena perheen toiveet itsetunnon vahvistamisesta ja myönteisten kokemusten tarjoamisesta (mainittu sivulla).
Vierailija kirjoitti:
Meillä muksu on päikkyhuoneessa kun haen hänet yhdeltä. Meillä on ollut ainoa joka on haettu tähän aikaan. On ollut nyt vaan eskarissa, mutta syyskuulla jatkuu hoitona. Aulassa olen ollut nyt joka päivä viittä vaille. Lapsi tuodaan sieltä usein vasta kymmenenkin minuutin päästä. Hoidon puhelinohjelmassa on ollut merkattuna että lapseni olisi ollut joka päivä "väärin". Nyt tunti velotteista hoitoa kulunut jo tunti!
Ilmeisesti sitten vietkin lapsesi etuajassa eskariin, jos olette max kolmen eskaripäivän aikana saaneet jo tunnin kerrytettyä yliaikaa? Jatkossa menet itse hakemaan lapsesi sieltä päikkyhuoneesta kun tulet, ettei mene yli.
Voi yhren kerran. Me asutaan maailman pienimmällä paikkakunnalla ja eskari 10- 14. Nytkin ryhmiä on kolme!!!! Ja yksi on taksilla tuotavat, yksi on päikystä menijät ja yksi on itse tuotavat. Nuo päikyssä olevat on ihan oma ryhmänsä jolla omat touhut päikkäreineen ja aamupaloineen. Muut kaksi ryhmää menevät omaan tahtiin ja taksilaiset ulkoilevat tunnin päivän päätteeksi.
Kaikissa ryhmissä kymmenen- 15 lasta.
Ja oikeasti, asutaan todella todella pienellä paikkakunnalla ja eskari ja tarha siinä kyläkoulun yhteydessä. No, täällä maalla tehdään vielä lapsia ja osataan järjestää. Aivan älyttömiä järjestelyjä teillä kaupungissa!!! En suostuisi ikinä! Valita!!

Pk-seudun ongelmat johtuu siitä että kaikki pakkaa tänne sieltä maalta...
Luulen, että AP on käsittänyt väärin. Espoossa meidän päiväkodissa esiopetus on 8.30-12.30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi yhren kerran. Me asutaan maailman pienimmällä paikkakunnalla ja eskari 10- 14. Nytkin ryhmiä on kolme!!!! Ja yksi on taksilla tuotavat, yksi on päikystä menijät ja yksi on itse tuotavat. Nuo päikyssä olevat on ihan oma ryhmänsä jolla omat touhut päikkäreineen ja aamupaloineen. Muut kaksi ryhmää menevät omaan tahtiin ja taksilaiset ulkoilevat tunnin päivän päätteeksi.
Kaikissa ryhmissä kymmenen- 15 lasta.
Ja oikeasti, asutaan todella todella pienellä paikkakunnalla ja eskari ja tarha siinä kyläkoulun yhteydessä. No, täällä maalla tehdään vielä lapsia ja osataan järjestää. Aivan älyttömiä järjestelyjä teillä kaupungissa!!! En suostuisi ikinä! Valita!!
Pk-seudun ongelmat johtuu siitä että kaikki pakkaa tänne sieltä maalta...
No tänne tulee jatkuvasti lisää porukkaa. Vanhat kyläkoulut elpyneet viime vuosina.
Ihanaa että joillain paikkakunnilla käy näinkin. En tiedä mistä noi teidän ongelmat johtuu, kuulostaa järjettömän huonolta organisoinnilta. Luulisi porukkaa riittävän muodostamaan eri tarpeisia lapsiryhmiä, kun teitä on niin helvetisti. Oottako vaan tyhmiä???
Ongelmat johtuu siitä että tänne paukkaa koko ajan väkeä maakunnista. Ja kouluihin/lukioihin tungetaan Oulua myöten.
No minkälaista esiopetusta teidän mielestä on se että lapsi piirtää puoli tuntia?
Että jos hätänä on se että pitää saada se neljä tuntia sen 3,5 tunnin sijaan niin onpa jännä ajatus .
Muuten tilanne musta hieman kummallinen mutta veisin lapsen itse 8.30