Voisiko joku parveketupakoinnin ymmärtäjä kertoa selkeästi että miksi tupakoijan oikeus tupakointiin on suurempi kuin minun oikeuteni raittiiseen ilmaan?
En voi istua parvekkeellani ollenkaan ilman että haistelen ja hengitän naapurin tupakansavua. Savun haju tulee myös sisälle asuntoon jos ovi tai ikkuna on auki.
Minulla on oikeus nauttia kesästä parvekkeellani ilman tupakkaa. Se ei häiritse ketään. Vastapuoli sanoo, että tupakoitsijalla on oikeus polttaa. Se häiritsee moniakin, ja on jopa myrkyllistä.
Miksi jälkimmäisen oikeus jyrää minun oikeuteni?
Voisiko tähän saada perustellun vastauksen?
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisäyksenä edelliseen. Tuomitsen hiljaa/äänekkäästi kaiken itsekkään toiminnan. Oli se sitten musiikin soittamista kovalla tai muu vastaava tempaus. Itse ensisijaisesti asuessani mietin sen, että naapureilla on ookoo oltavat. Jos esimerkiksi kutsun kavereita kylään, niin pidetään väliovet suljettuina ja meteli minimissä, jos ollaan vielä myöhään paikalla. Myös sähkökitaraani soitan tai laulua harrastan lähinnä vapaapäivinä arkena 10-14 välillä, jolloin naapurissa ei ole ketään, tai jos ovat, niin he ovat jo hereillä. Useimmiten myös käytän kuulokkeita tätä tehdessäni, jolloin ääntä ei tule juuri yhtään.
Minua ei naapurin tupakointi haittaa ollenkaan, jostain syystä meidän parvekkeelle savu ei tule lainkaan, johtuu ehkä lasituksista.
Mutta oma painajaiseni on naapuri joka pitää meteliä klo 21-10 ja/tai klo 12-15. Jos saisin päättää kaikki äänekäs puuhastelu tai remontointi pitäisi kieltää kyseisinä aikoina mm. koska lapseni on herkkäuninen. (Uutena inhokkiäänenä on tällä hetkellä skeittaus, se pitäisi kieltää kokonaan taloyhtiön alueella)
Meidän taloyhtiössä on vielä tapana että huoltotyöt aloitetaan aina klo 7-8 kun normi ihminen vielä nukkuisi, keskeytetään ruokatunniksi klo 11-12 kun äänistä ei olisi minulle mitään haittaa ja jatketaan kun päiväuniaika alkaa.
Toki jos lapseni nukkumisrytmi joskus muuttuu haluaisin että hiljaisuus siirtyisi sen mukaan. Tokihan riittävä uni on vielä tärkeämpää kuin tuuletus?
Hyvä kommentti. Ja tää kommentti paljolti kertoo sen, että ihmisiä ei ärsytä se tupakointi tupakoimisen takia vaan itsekäs tapa sitä toteuttaa. Tietyisti joitain haittaa se, että tappaa itseänsä imemällä myrkkyjä vapaaehtoisesti kehoonsa, mutta samallalailla ihmisiä ärsyttää meteli vääriin aikoihin ja muu itsekäs toiminta.
Harrastan itse skeittausta ja teen sitä vaan skeittipuistoissa, joissa siitä ei ole sivullisille haittaa. Myös metelöinti ja kaikki mistä voisi aiheutua sivullisille haittaa, teen niin hyvin, ettei siitä aiheudu ongelmia. Kyse ei ole siis pelkästä tupakoivista ihmisistä. Vaan ITSEKKÄISTÄ tupakoivista ihmisistä.
En polta itse enkä ole polttanut. Minua ei häiritse muiden tupakointi. Suomessa kytätään, määrätään ja kielletään jo ihan tarpeeksi vaikka pitäisi olla vapaa maa. Omalla parvekkeella saa mielestäni polttaa tupakkaa ja grillata sähkögrillillä. Saa käydä yöllä vessassa ja suihkussa. Joskus saa järjestää juhlia jotka ei lopu kun hiljaisuus alkaa. Normaalia elämää kerrostalossakin pitää pystyä elämään ilman miljoonia kieltoja. Jos ei kestä mitään ääniä tai hajuja ym niin ei voi elää kerrostalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisäyksenä edelliseen. Tuomitsen hiljaa/äänekkäästi kaiken itsekkään toiminnan. Oli se sitten musiikin soittamista kovalla tai muu vastaava tempaus. Itse ensisijaisesti asuessani mietin sen, että naapureilla on ookoo oltavat. Jos esimerkiksi kutsun kavereita kylään, niin pidetään väliovet suljettuina ja meteli minimissä, jos ollaan vielä myöhään paikalla. Myös sähkökitaraani soitan tai laulua harrastan lähinnä vapaapäivinä arkena 10-14 välillä, jolloin naapurissa ei ole ketään, tai jos ovat, niin he ovat jo hereillä. Useimmiten myös käytän kuulokkeita tätä tehdessäni, jolloin ääntä ei tule juuri yhtään.
Minua ei naapurin tupakointi haittaa ollenkaan, jostain syystä meidän parvekkeelle savu ei tule lainkaan, johtuu ehkä lasituksista.
Mutta oma painajaiseni on naapuri joka pitää meteliä klo 21-10 ja/tai klo 12-15. Jos saisin päättää kaikki äänekäs puuhastelu tai remontointi pitäisi kieltää kyseisinä aikoina mm. koska lapseni on herkkäuninen. (Uutena inhokkiäänenä on tällä hetkellä skeittaus, se pitäisi kieltää kokonaan taloyhtiön alueella)
Meidän taloyhtiössä on vielä tapana että huoltotyöt aloitetaan aina klo 7-8 kun normi ihminen vielä nukkuisi, keskeytetään ruokatunniksi klo 11-12 kun äänistä ei olisi minulle mitään haittaa ja jatketaan kun päiväuniaika alkaa.
Toki jos lapseni nukkumisrytmi joskus muuttuu haluaisin että hiljaisuus siirtyisi sen mukaan. Tokihan riittävä uni on vielä tärkeämpää kuin tuuletus?
Näin äitinä ihmettelen kuinka joku haluaisi että maailma pyörisi lapsen unirytmin mukaan. Kaikenlaista .
väärinhän se on, itsekin poltan parvekkeella vaikka se on kielletty, ei vain jaksa mennä tunnin välein pihalle. Sorry if i ruined your life. Luultavasti jos itse en polttaisi se ärsyttäisi yhtä paljon. Ei kait siinä sen kummempaa.
Siksi, että Suomessa on oikeus omalla parvekkeellaan polttaa. Laki sanoo niin.
Ei siihen kuule ap muita perusteluja tarvita. Jos jotakin ei ole kielletty, sitä ei voi kukaan av-järkeilemällä kieltää.
Toki voi ajatella, että minä voisin vaikkapa kieltää liikalihavuuden ja vaatia, että ylipainoiset kulkevat laivalla etelänmatkoilleen, tai laihduttavat, niin ei minun tarvitse sietää turistiluokan lennolla päällevyöryvää naapuria. Ylipainokin on terveysriski.
Tai voisin kieltää ihmisiä ajamasta autolla, koska minulla oikeus kävellä tai pyöräillä keskellä tietä. Liikenteessäkin kulkee autojen takia ihmisiä, kun taas kävely ja pyöräily ovat terveellisiä.
Näetkös. Allegoria on olemassa.
Länsimaisissa yhteiskunnissa on pitkälleviety yksilönvapaus. Jos jokin asia ei poista muiden oikeutta elää ja olla, sitä ei voi kieltää. Parveketupakointi horjuu sillä rajalla, ja siksi tulkinta vielä äskettäin olikin, että taloyhtiöt voivat sen kieltää yhtiökokouksen päätöksellä. Nyt tulkinta on toinen.
Se parvekkeelta tuleva savu haisee minustakin inhottavalta. Ja on kurjaa, kun kesällä pitää pitää puutarhan ovea (minä asun alimmassa kerroksessa ja minulla on pieni puutarha parvekkeen sijasta) kiinni naapurin tupakoinnin ajan. Mutta ei se ulkoilmaan sekoittunut tupakanasavu oikeasti ole kummoinen terveyshaitta kaupunkioloissa, hengität paljon haitallisempia juttuja, mm. hiukkaspäästöjä koko ajan. Joten sen perusteella sitä ei oikein käy kieltäminen.
Ja vielä: on se aika kaksinaismoralistista sekin, että tupakkaa myydään ja valtio kerää siitä isot verotulot, joilla rahoitetaan meidän kaikkien palveluita, mutta sitä ei oikein saisi polttaa missään. Sisällä kodissakin se menee ilmastoinnin kautta herkästi naapuriin!
T. Tupakoimaton
Voin kertoa. Passiivinen oleminen tuota mitään oikeuksia vaatia ympäristöltä mitään. esim tehtaan vieressä asuminen.
Onneksi asuinpaikan voi valita ja aina muuttaa. Tämä on myös sinun oikeutesi.
Miten niin sinun parvekkeenkäyttösi ei häiritse ketään? Jos siihen sisältyy vaatimus savuttomuudesta, niin tietysti se häiritsee niitä jotka eivät sinun vuoksesi voi käydä omalla parvekkeellaan tupakoimassa. Asioiden vääristely ei koskaan anna niille lisäpontta vaan pikemminkin päinvastoin. Sano vaan suoraan, ettei sinun parvekkeenkäyttötapasi häiritse ketään tupakoimatonta eikä muilla ihmisillä ole väliä. Tai että tupakoitsijan vaatimukset häiritsevät useampaa ihmistä kuin sinun, jos asia todella on sinun taloyhtiössäsi näin.
Näistä kommenteista sen taas huomaa että tupakoitsijat ovat kaikista pahimpia minäminä -ihmisiä. Ei muilla mitään väliä kunhan MINÄ saan tupakoida parvekkeellani!
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on tässä: nikotiini aiheuttaa riippuvuutta, raitis ilma ei.
Ja kyllä, mä toivon todella, että tänä syksynä alapuolellamme olevaan asuntoon muuttavat opiskelijat ovat savuttomia. Edelliset eivät olleet, joten meidän parveke oli lukuvuoden ajan lähes käyttökelvoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisäyksenä edelliseen. Tuomitsen hiljaa/äänekkäästi kaiken itsekkään toiminnan. Oli se sitten musiikin soittamista kovalla tai muu vastaava tempaus. Itse ensisijaisesti asuessani mietin sen, että naapureilla on ookoo oltavat. Jos esimerkiksi kutsun kavereita kylään, niin pidetään väliovet suljettuina ja meteli minimissä, jos ollaan vielä myöhään paikalla. Myös sähkökitaraani soitan tai laulua harrastan lähinnä vapaapäivinä arkena 10-14 välillä, jolloin naapurissa ei ole ketään, tai jos ovat, niin he ovat jo hereillä. Useimmiten myös käytän kuulokkeita tätä tehdessäni, jolloin ääntä ei tule juuri yhtään.
Minua ei naapurin tupakointi haittaa ollenkaan, jostain syystä meidän parvekkeelle savu ei tule lainkaan, johtuu ehkä lasituksista.
Mutta oma painajaiseni on naapuri joka pitää meteliä klo 21-10 ja/tai klo 12-15. Jos saisin päättää kaikki äänekäs puuhastelu tai remontointi pitäisi kieltää kyseisinä aikoina mm. koska lapseni on herkkäuninen. (Uutena inhokkiäänenä on tällä hetkellä skeittaus, se pitäisi kieltää kokonaan taloyhtiön alueella)
Meidän taloyhtiössä on vielä tapana että huoltotyöt aloitetaan aina klo 7-8 kun normi ihminen vielä nukkuisi, keskeytetään ruokatunniksi klo 11-12 kun äänistä ei olisi minulle mitään haittaa ja jatketaan kun päiväuniaika alkaa.
Toki jos lapseni nukkumisrytmi joskus muuttuu haluaisin että hiljaisuus siirtyisi sen mukaan. Tokihan riittävä uni on vielä tärkeämpää kuin tuuletus?Näin äitinä ihmettelen kuinka joku haluaisi että maailma pyörisi lapsen unirytmin mukaan. Kaikenlaista .
Koska se helpottaisi MINUN elämääni tietty.
Tupakoinnista on tullut vain runsaassa vuosikymmenessä tällainen hirveä yhteiskunnallinen mörkö ja tupakoitsijasta yleinen sylkykuppi. Kun on toisenlaisen asenneilmapiirin aikaan ostanut parvekkeellisen asunnon juuri siksi ettei tarvitse rampata alaovella tupakalla, niin kyllä se harmittaa että sääntöjä aletaan kesken kaiken muuttamaan. Yhteiskunnan käsitys kohtuullisuudesta voi muuttua, mutta ei se suoraan sido yksilöä muuttamaan mieltään samaan tahtiin, eikä myöskään tarkoita että se uusi yleinen mielipide olisi jotenkin automaattisesti parempi kuin se edellinen.
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista sen taas huomaa että tupakoitsijat ovat kaikista pahimpia minäminä -ihmisiä. Ei muilla mitään väliä kunhan MINÄ saan tupakoida parvekkeellani!
Näinkö tulkitset? Tässä ketjussa on kumminkin aika lailla meitä tupakoimattomiakin, joiden mielestä tupakointi on toki ikävää, muttei sitä voi alkaa kieltääkään pelkän viihtyvyyden takia.
Yhtä hyvin voi nimittäin tosiaan kysyä, miksi joku laillisesti saa ostaa tupakkaa, muttei saisi sitä missään polttaa. Kyllä se tupakoimattomien vaatimus parveketupakoinnin kieltämisestä kaventaa puolestaan tupakoivien oikeuksia.
Nämä ovat hankalia juttuja, ja sinun asenteesi on hyvä esimerkki siitä, miksi neuvottelemalla ei ole päästy tuloksiin.
70
Mua ei aiemmin ole häirinnyt naapureiden tupakointi, jos nyt muutaman kerran päivässä siinä parvekkeella kävivätkin niin ei ollut iso homma laittaa ikkunaa kiinni siksi aikaa.. Mutta kun nykyinen naapuri käy tupakalla noin 3-4 kertaa tunnissa, niin käytännössä en voi pitää ikkunoita tai parvekkeen ovea ikinä auki. Ja kun kesällä huonelämpötila nousee lähemmäs +30 jos ei tuuleta, niin kyllähän tää alkaa lievästi ottaa päähän...
Hisse kirjoitti:
Minkä takia sitten sinun oikeutesi on sallittua jyrätä toisen oikeuksia.
Kenties siksi että tupakoimattomuus ei aiheuta haittaa/terveysriskiä ulkopuolisille toisin kuin passiivinen tupakointi.
Savuttomuus ei myöskään aiheuta haju- yms haittoja.
Ei se ole valittamista jos ihmettelee miksi itse joutuu kärsimään täysin turhaasta asiasta. Oikeus hengittää raikasta ilmaa on terveydelle oleellinen asia, tupakointi ei taida olla? Se haju valitettavasti myös jää naapurin asuntoon pitkäksi ajaksi sen jälkeen että haisuli itse on mennyt takaisin omaan ällöttävän koloon. Nuuskakaa mielummin oma suu rikki, se ei ainakin haise (jos ei mene liian lähelle).
Olet typerä jos luulet omaan kotiisi leijailevan jotain passiivista myrkkysavua. Asia ei ole niin. Tupakan SAVU ja HAJU on kaksi täysin eri asiaa. Jos näet kotonasi/parvekkeellasi savua, soita palokunta. Hajuja on miljoonia ja niiden kieltäminen on aika mahdotonta.
vieraskin kirjoitti:
Tupakoitsija ei lopeta, vaikka parvekkeella tupakointi kielletään. Todennäköisesti tupakoitsija siirtyy liesituulettimen alle tai vessaan polttamaan. Parvekkeelta kantautuva haju on helppo blokata omasta kämpästä pois sulkemalla sen puolen ikkunat ja ovet, raitista ilmaa saa asunnon toisen puolen ikkunoista tai ovista. Ilmanvaihdon kautta tulevaa tupakan käryä ei blokata enää millään pois.
Tyhmä kysymys, miksi naapurin tupakanhaju tulee liesituulettimen kautta mun kämppään, mutta naapurin ruuanlaittokäryt ei tule? Sama juttu vessassa, miksi naapurin tupakanhaju tulee mun kämppään mutta naapurin p*skanhaju ei tule?
Tuo "sen puolen" ikkunoiden ja oven sulkeminen on etenkin kesähelteellä todella mukavaa, ne kun on ihan ainoan puolen ikkunat ja ovi. Ei ole mitään "toista puolta" josta saisi raitista ilmaa. Kyllä mua ainakin v*tuttaa kun yrittää tuulettaa ja lopputuloksena kämppä haiseekin siltä kuin polttaisin sisällä. Eihän se tupakoitsijakaan ei halua haistella röökinhajua kotonaan, kun sulkee röökille mennessään partsinovensa mutta se on ihan ok, että mun kämppä haisee.
Minä olen yksi näistä tupakoijista ja poltan myöskin parvekkeellani. Olen nuori, mutta tyhmä en ole. Monet teistäkin kirjoittajista on sitä 30-60 vuoden ikäluokkaa, mutta kirjoittavat täälä kuin 10-vuotiaat.
Minä en ole ylpeä tupakoinnistani ja kokoajan yritän päästä siitä eroon.
Mutta nyt haluan hieman selventää tätä parvetupakointia teille: Helpompi ja häiritsee yhtä ihmistä kahdeksasta. Kauhean moni kun sitä tupakanhajua ei parvekkeellensa saa. Se ovien paiskominen aamu 4 aikaan kun minäkin töihin lähden häiritsisi huomattavasti enemmän + haju mikä nousee rappuun kun heti mennään tupakan jälkeen kiireellä sisään. Ei siitä ovestakaan aina kauhean kauas kerkeä mennä.
Mutta jos niitä lapsia haluaa kaikelta suojella niin sitten kannattaa miettiä lukitseeko heidät kellariin kun sitten teini-iässä alkaa kokeilemaan kaikkea ja mahdollisesti myös tupakkaa tai muita heille enemmän vaaraksi olevia aineita.
Voi voi kun se taas ärsyttää. Hallituskin puuttui asiaan ja antoi teille luvan kieltää parveke tupakoinnin. Mutta mites kävi. Vain harvat ovat kieltoa hakeneet. Kun ei jaksa, mä haluun vaan valittaa.
Yhteistyötä olen yrittänyt, sovitaan ajat milloin ei kukaan polta parvekkeilla. Samaa turvan räkyttämistä on tullut vastaukseksi. Tukehtukaa minun puolesta sinne asuntoihin.
Minua kyllä rasittaa se kun rapussani asuvat tupakoitsijat ramppaavat pihalla. Heillä siis ei ole parvekkeita. En laske näitä käyntejä, mutta voitte kuvitella mikä ralli siitä syntyy kun kahdesta asunnosta juostaan rappusia pitkin päivää. Viikonloppuisin vielä kavereiden kanssa. Ja jäädään tuohon rapun ovelle sauhuttelemaan. Ei auta sanominen, muisti kestää pari viikkoa ja sama meno jatkuu. Mikä helpotus jos heillä olisi parvekkeet.