Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen tehnyt liikaa vääriä valintoja elämässäni. Olen sekoillut ja myös kasvanut. Mutta rauhoitunko koskaan?
13.08.2017 |
Olen tavallisesti kiltti ja rakastava ihminen.
En halua tuomita ketään ja yritän aina ymmärtää toisia vaikka se on välillä vaikeaa. Minussa on myös paha puoli ja haluaisin rauhoittaa sen.
Olen päässyt hengelliseen suuntaan pikkuhiljaa enemmän ja olen kiinnostunut terveydestä enemmän kuin koskaan. Muutenkin olen jollain tavalla parantunut ja päässyt monissa asioissa eteenpäin vaikka yhdessä vaiheessa näytti todella pahalta.
Rikkinäisen ja alkoholisoituneen perheen ympärillä kasvettuna minulla oli huono itsetunto, retkahdin alkoholiin, raha-vaikeuksiin, vanhempiin miehiin, hyväksikäytön ja väkivallan kohteeksi ja pahaan masennukseen. Lopulta melkein lähdin oman käden kautta.
Kuitenkin minulle tapahtui jotain hyvää.
Lähdin pois huonosta ympäristöstä, käsittelin asioita paljon ja aloin paranemaan.
Teen paljon töitä ja kehityn uralla ja kiinnostavalla alalla koko ajan. Minulla ei ole hätää taloudellisesti, olen maksanut kaikki entiset velkani ja työttömyydestä ei ole pelkoa.
Minä olen päässyt tutustumaan hienoihin ihmisiin ja olen onnellinen.
Varsinkin onnellinen siitä, että olen löytänyt taas itseni ja haluan antaa hyvää muille myöhemmin.
Sitten kun olen parantunut täysin ja teen itselleni asioita jotka tiedostan hyviksi.
Mutta vaikka olen tiedostanut asioita niin eksyn silti usein huonoille poluille, en aina ymmärrä miksi. Jokin sisäinen houkutus ja himo herää, haluan elää ja lähteä radalle.
Hölmöilen ja tuhlaan. Myös on ollut väärä ihmissuhde välissä, rakastuin vanhempaan mieheen joka käytti minua hyväksi. Lisäksi olisin sen takia voinut olla vaarassa menettää työpaikkani ja tilalle olisi tullut hyvin suuri häpeä.
Kuitenkin olen jollain tavalla kiitollinen siitäkin kokemuksesta, opin tärkeitä asioita.
Mutta pelkään välillä itseäni.
Miksi minä en aina kuuntele vaistojani vaan menen himojen ja jännityksen mukana.
Joku minussa huutaa impulsseja.
Olen rauhoittunut mutta en täysin..
Kai minä vielä paranen? Olen nuori aikuinen ja kokenut hyvin paljon. Tunnen olevani rikas jollain tapaa ja tunnen paljon hyvää sisälläni.
Täytyy välillä vain rukoilla ja toivoa etten kadota itseäni ja että ajattelisin joka hetki selkeästi. Haluan olla läsnäolevampi enkä juosta päämäärättömästi seinää kohti niin kuin välillä tapana on.
Ymmärättekö? Pidän hengellisyydestä ja syvällisestä pohtimisesta. Toivottavasti teiltä liikenee hyviä ajatuksia ja kaikkia neuvoja kuuntelen.
Kommentit (15)
Kasvuprosessihan se on. Itse olin tuollainen lähes nelikymppiseksi asti. Sitten rauhoituin ja tasaannuin. Joissain tapauksissa voi kyse olla myös mielenterveyden häiriöstä, esim. bipolaarisuudesta, johon voisi olla apua lääkkeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvuprosessihan se on. Itse olin tuollainen lähes nelikymppiseksi asti. Sitten rauhoituin ja tasaannuin. Joissain tapauksissa voi kyse olla myös mielenterveyden häiriöstä, esim. bipolaarisuudesta, johon voisi olla apua lääkkeistä.
Kiitos vastauksesta.
Mielenterveyteni on aikalailla kunnossa, en usko minulla olevan maniaa saatua hypomaniaakaan. Olen seurannut sitä itse vierestä aikanaan enkä tunnista sitä itsessäni.
Ap
Aloituksesta tuli mieleen jotain omaan elämääni viittaavaa. Ja joihinkin kelvottomiin ihmisiin, tarkoittaen sitä että yleensä ihmiset osaavat tuomita toisten elämän mutta unohtavat, että ovat itsekin sekoilleet vaikka mitä. Sitä ei vain sanota ääneen. Kyllä ainakin itselläni on elämässä aina säilynyt se pääjohtolanka mukana. Ja tottakai kaikki oma vajavuus tahdotaan peittää haukkumalla muita. Aika pieniä ovat omat "sekoilut" olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten kanssa en ole koskaan "sekoillut". En tunne himoa. En ole koskaan tuntenut.
Yleensä sekopäät ja ympäriinsä paneskelijat "eivät halua tuomita", koska tietävät joutuvansa itsekin roviolle jos sille linjalle lähdetään. No en itsekään ole enää niin mustavalkoinen kuin nuorena, mutta olen edelleen sitä mieltä että valinnoilla on seuraukset.
Ap:lle antaisin neuvon, että yritä päästä sinuiksi menneisyytesi kanssa. Hyväksy se äläkä yritä salailla sitä, koska se tulee aina lopulta ilmi ja todennäköisesti juuri sillä hetkellä kun vähiten kaipaisit sitä. Ne ihmiset jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ovat todellisia ystäviä. Et voi muuttaa menneisyyttäsi, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeinen seurustelukumppanini oli "loose cannon"-nainen, vaikka taustani on konservatiivinen. Ei muuten ollut tylsää, mutta oma elämä alkoi mennä aika solmuun myös. Hyppäsin pois kyydistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvuprosessihan se on. Itse olin tuollainen lähes nelikymppiseksi asti. Sitten rauhoituin ja tasaannuin. Joissain tapauksissa voi kyse olla myös mielenterveyden häiriöstä, esim. bipolaarisuudesta, johon voisi olla apua lääkkeistä.
Kiitos vastauksesta.
Mielenterveyteni on aikalailla kunnossa, en usko minulla olevan maniaa saatua hypomaniaakaan. Olen seurannut sitä itse vierestä aikanaan enkä tunnista sitä itsessäni.
Ap
Josko sinulla on tiedostamattomia lapsuustraumoja, jotka vievät sinua, koska et ole käsitellyt niitä psykoterapiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet selvästi elämyshakuinen erityisherkkä, jos olet facebookissa niin tämmöinen ryhmä löytyy sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvuprosessihan se on. Itse olin tuollainen lähes nelikymppiseksi asti. Sitten rauhoituin ja tasaannuin. Joissain tapauksissa voi kyse olla myös mielenterveyden häiriöstä, esim. bipolaarisuudesta, johon voisi olla apua lääkkeistä.
Kiitos vastauksesta.
Mielenterveyteni on aikalailla kunnossa, en usko minulla olevan maniaa saatua hypomaniaakaan. Olen seurannut sitä itse vierestä aikanaan enkä tunnista sitä itsessäni.
ApJosko sinulla on tiedostamattomia lapsuustraumoja, jotka vievät sinua, koska et ole käsitellyt niitä psykoterapiassa?
Traumoja on paljon. Tiedostan sen että minun täytyy joskus vielä käsitellä niitä paremmin.
Käsittelin kyllä yhdessä vaiheessa kun menneet puskivat mieleen liiaksikin. Tunsin suurta tuskaa joka helpotti vain itkemällä jatkuvasti ja puhumalla niistä.
Kävin myös ryhmissä hetken ja hakeuduin psykoterapiaan mutta se jäi kesken sillä tein niin paljon töitä ja teen edelleen.
Kuitenkin voin nyt paremmin.
Tietysti huono omatunto kyllä vaivaa välillä kun olen sotkenut elämääni väärillä valinnoilla jälleen, en ymmärrä miten minä ajaudun tilanteisiin. Tiedän kyllä mikä on oikein ja väärin mutta en aina osaa kieltäytyä houkutuksista ja yleensä hyväksynnän haku ja läheisyys sekä miellyttämisen halu saa minut valitsemaan sellaisen tien jonne ei kannattaisi suunnata. Ja myöhemmin olen vihainen kun en kuunnellut itseäni vaikka kuulin hälytyskellojen soivan.
Jokin minussa muuttuu välillä, vaikka pidän itseäni kunnollisena ja rauhallisena niin se toinen puoli saa vallan joskus. Silloin en osaa ajatella seuraksia tai sitten en välitä. Mietin vain, että kerran eletään ja annan mennä.
Tunteet saa vallan enkä mieti järkevästi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi olla mun kynästä. Olen tosin diagnosoitu bipolaarikko, muttei sairaus kyllä mitenkään selvä ole. EN käytä lääkkeitä ja pystyn pääosin ihan normaaliin elämään, välillä tulee noita ap:n mainitsemia "en välitä mistään, antaa mennä"-vaiheita vaan. Lapsuustraumat ne mullakin aiheuttaa tämän kaiken "vamman" ja aloitankin tänä syksynä terapian, ehkä sieltä löytyy se polku sinne syvälle minuun, josta palaset alkavat asettua paikalleen? :) Voimia sinne, ei mulla enempiä mitään sanottavaa ollut halusin vain tuoda julki että kohtalotoveri täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
..