Lue keskustelun säännöt.
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että haluan lemmikkejä mutten lapsia
13.08.2017 |
Pidän eläimistä ja minulla onkin lemmikkieläimiä. Monelle on vaikea ymmärtää, etten kuitenkaan halua hankkia ihmislapsia. Lemmikkejäni pidetään "tulevien omien lapsieni" korvikkeina, kunnes "pääsen lisääntymään" ja ilmeisesti sitten heitän lemmikit kuuseen. Ihmetellään miksen jo mieheni kanssa tee lapsia eikä käsitetä, miten voin iloisesti hoitaa lemmikkejä mutten lapsia.
Minulla ei ole teoriassa mitään lapsia vastaan ja toivon kaikille lapsille hyvää, mutten vain halua heitä omiksi vaivoikseni.
Listaan tässä nyt sitten niitä syitä, miksi henkilökohtaisesti juuri minulle lemmikki on parempi kuin lapsi:
- lemmikin kasvatus kestää yleensä max vuoden jonka jälkeen vain ylläpidetään oikeanlaista käytöstä, lasta sen sijaan kasvatetaan aktiivisesti 18 vuotta
- lemmikillä ei ole omia menoja tai velvollisuuksia joissa minun pitää roikkua mukana huolehtimassa, lapsilla sen sijaan on päiväkodit, koulut, harrastukset, luokkaretket, yökyläilyt...
- lemmikki ei juorua, naura tai loukkaannu, vaikka puhuisin sen kuullen mitä tahansa
- lemmikki ei traumatisoidu vaikka harrastaisin seksiä sen silmien edessä
- lemmikkiä on helpompaa suojella maailman vaaroilta, koska se on aina joko minun valvovan katseeni alla tai kotona (jossa se käyttäytyy asiallisesti, sille käy huonosti vain jos talo palaa tai hullu murtautuu sisään)
- lemmikillä ei ole tulevaisuutta josta huolestua; minun ei tarvitse stressata arvosanoista, kesätöistä, bileistä ja päihteistä, huonosta seurasta, alastonkuvien postaamisesta nettiin...
- lemmikki on tyytyväinen vähään eikä osaa haikailla trendien, tavaran tai matkojen perään (joita ilman saattaa syrjäytyä)
Minä saan lemmikistä oivan ystävän, jota rakastan hemmotella ja hoivata ja jonka kanssa vietän aikaani. Kuitenkaan se ei hallitse elämääni totaalisesti.
Kommentit (50)
Ei riitä, että koulutat yhden lemmikin about vuodessa. Joudut kouluttamaan monta elinaikanasi, koska elävät lyhemmän aikaa, kuin ihmiset! Lapsi ei pureksi huonekaluja, pyyhi takamustaankin niihin, syö mitä sattuu, kuljeta niin paljon punkkeja yms kotiin, (helpompi tarkastaa, kun ei ole karvainenkaan), uikuta yksin kotona ja pissaa laminaattilattiaa pilalle. Lapsi ei karvaa asuntoa. Lapsi osaa käydä itse vessassa ja oppii pesemään itse vessan, vaatteensa... Lapsi suoriutuu monista kotitöistä itse jo 3-5 v iässä, kunhan panostaa ohjaamiseen, ei valmiiksi tekemiseen. Lasta ei tarvitse ulkoilutta säällä kuin säällä, myös kipeänä eikä viikonloppuna tarvitse herätä pissattamaan lasta. Lapsesta jää monesti jotain jäljelle vielä silloinkin, kun vanhemmat ovat kuolleita.
Kaunistelit vähän todellisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se lemmikki ei askartele koulussa äitienpäiväkorttia eikä kerro että rakastaa sinua eikä hoida sinua vanhuksena :))
Breaking! Taidanpa heti pistää lapsen alulle!
Ei lemmikit ja lapset ole sama asia. Kun ei ole niin ei ole.
Ap vois kertoa ikänsä niin pystyy suhteuttamaan.
Mitä enemmän vietän aikaa lapsiperheiden seurassa, sitä vakuuttuneempi olen siitä, etten halua omia lapsia.
Hyvä parisuhde ja lemmikit antaa mulle sen mitä haluan, enkä koe että meidän elämä olis ollenkaan säälittävää.
Ei kannata muidenkaan tehdä lapsia siksi että joku muu niin odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei lemmikit ja lapset ole sama asia. Kun ei ole niin ei ole.
Ap vois kertoa ikänsä niin pystyy suhteuttamaan.
Tietenkään ne ei ole sama asia, kuka tässä on niin väittänytkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hooh jos ei halua lapsia älä tee, jos haluat niin tee. Älkää jankatko,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lemmikit ja lapset ole sama asia. Kun ei ole niin ei ole.
Ap vois kertoa ikänsä niin pystyy suhteuttamaan.Tietenkään ne ei ole sama asia, kuka tässä on niin väittänytkään?
No voi vittu!!!
Mää niin ootan sitä päivää kun joku tekee aloituksen että " mun ei tarvi laisinkaan ostaa kaupasta appelsiineja kun mulla on kissa" ja kaikki on täysin samaa mieltä.
Mun ei tarvi hankkia autoa kun mulla on tietokone.
Mun ei tarvi käydä ulkona kun mulla on pesupussi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaas kun kerron hassun tarinan. Tapasin miehen, aloimme seurustella, muutimme yhteen, menimme naimisiin. Aina sopivin väliajoin joku tiedusteli, että koskas niitä lapsia. Ei tule, me sanoimme.
Kului muutama vuosi. Otimme pari kissa. Ahaa, ihanaa, sanoivat lapsiasiasta innostuneet, NYT te teette kohta lapsia, kun otitte jo nuo karvavauvat!
Hassua tässä on se, että seurustelumme alkaessa olin 45-vuotias. "Karvavauvojen" tullessa olin 51 v. ja puolisoni juuri jäänyt eläkkeelle. Mutta edelleen löytyi useampia ihmisiä, joille parisuhde -> lemmikki -> vauvoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lemmikki kertoo rakastavansa mua, ei tietenkän sanoin mutta käytöksestä verrattuna muihin ihmisiin se on erittäin selkeää :)
Kavereiden kissa hakeutui mökkireissuilla mieheni ja minun jalkopäähän nukkumaan. Jäi hiemen epäselväksi huvittiko vai närkästyttikö kissan käyttäytyminen sen omistajaa.
Mä olen aina mielissäni, jos hiukkasen arka kissani tykkää jostakusta noin paljon ja uskaltautuu lähelle. Ymmärrän toki, että joissain oloissa tuo voi herättää omistajassa myös orastavaa mustasukkaisuutta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antakaas kun kerron hassun tarinan. Tapasin miehen, aloimme seurustella, muutimme yhteen, menimme naimisiin. Aina sopivin väliajoin joku tiedusteli, että koskas niitä lapsia. Ei tule, me sanoimme.
Kului muutama vuosi. Otimme pari kissa. Ahaa, ihanaa, sanoivat lapsiasiasta innostuneet, NYT te teette kohta lapsia, kun otitte jo nuo karvavauvat!
Hassua tässä on se, että seurustelumme alkaessa olin 45-vuotias. "Karvavauvojen" tullessa olin 51 v. ja puolisoni juuri jäänyt eläkkeelle. Mutta edelleen löytyi useampia ihmisiä, joille parisuhde -> lemmikki -> vauvoja!
Höpö höpö!!! Ehkä sitten joku 100 vee dementoitunut mummeli. Kukaan ei oleta noin vanhojen kääpien tekevän yhtään mitään, sori nyt vaan. Älä puhu satuja.
Vierailija kirjoitti:
Se lemmikki ei askartele koulussa äitienpäiväkorttia eikä kerro että rakastaa sinua eikä hoida sinua vanhuksena :))
NO SHIT itekö keksit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaas kun kerron hassun tarinan. Tapasin miehen, aloimme seurustella, muutimme yhteen, menimme naimisiin. Aina sopivin väliajoin joku tiedusteli, että koskas niitä lapsia. Ei tule, me sanoimme.
Kului muutama vuosi. Otimme pari kissa. Ahaa, ihanaa, sanoivat lapsiasiasta innostuneet, NYT te teette kohta lapsia, kun otitte jo nuo karvavauvat!
Hassua tässä on se, että seurustelumme alkaessa olin 45-vuotias. "Karvavauvojen" tullessa olin 51 v. ja puolisoni juuri jäänyt eläkkeelle. Mutta edelleen löytyi useampia ihmisiä, joille parisuhde -> lemmikki -> vauvoja!
Höpö höpö!!! Ehkä sitten joku 100 vee dementoitunut mummeli. Kukaan ei oleta noin vanhojen kääpien tekevän yhtään mitään, sori nyt vaan. Älä puhu satuja.
Palataan asiaan sitten, kun olet itse tässä iässä.
Mulla on päinvastoin. Joidenkin tuntuu olevan vaikea käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valtaosa ihmisistä ymmärtää ihan varmasti. Sitten on pieni joukko idiootteja tai vanhempia ihmisiä (joiden mielipiteillä ei nyt ole mitään väliä, elävät ihan eri sukupolvea ja maailmaa), jotka eivät ymmärrä. Olisi tyhmää provosoitua ja perustaa käsityksensä yleisestä mielipiteestä näiden kahden ryhmän perusteella.
AI, mua ei kiinnosta yhtään. Mulla on tuttuja joilla on lemmikkejä eikä lapsia. En ole koskaan pohtinut mitä he tuntevat lemmikkejään kohtaan enkä ole rinnastanut niitä mitenkään lapsiin. Johtuisiko siitä, että itsellänikin on ollut rakkaita lemmikkejä ennen lapsia? Eikä mua koskaan oo häirinnyt, jos joku puhuu lemmikistään "mun vauvana". Evvk. En mä ajattele, että toi raukka luulee nyt hauvan olevan sen vauva. Mitä väliä? Tai jos ylipäätään velalla on lemmikki, niin miksi sitä pitäisi perheellisen analysoida sen kummemmin?
Mä en ymmärrä tätä vastakkainasettelua. Ei kai kukaan normaali ihminen mieti edes tuollaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Se lemmikki ei askartele koulussa äitienpäiväkorttia eikä kerro että rakastaa sinua eikä hoida sinua vanhuksena :))
Ainoastaan tuo äitienpäiväkortti toteutuu omalla kohdallani ja sekin koulussa pakotettuna
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä, että koulutat yhden lemmikin about vuodessa. Joudut kouluttamaan monta elinaikanasi, koska elävät lyhemmän aikaa, kuin ihmiset! Lapsi ei pureksi huonekaluja, pyyhi takamustaankin niihin, syö mitä sattuu, kuljeta niin paljon punkkeja yms kotiin, (helpompi tarkastaa, kun ei ole karvainenkaan), uikuta yksin kotona ja pissaa laminaattilattiaa pilalle. Lapsi ei karvaa asuntoa. Lapsi osaa käydä itse vessassa ja oppii pesemään itse vessan, vaatteensa... Lapsi suoriutuu monista kotitöistä itse jo 3-5 v iässä, kunhan panostaa ohjaamiseen, ei valmiiksi tekemiseen. Lasta ei tarvitse ulkoilutta säällä kuin säällä, myös kipeänä eikä viikonloppuna tarvitse herätä pissattamaan lasta. Lapsesta jää monesti jotain jäljelle vielä silloinkin, kun vanhemmat ovat kuolleita.
Kaunistelit vähän todellisuutta?
Tää on jotenkin tosi ällöttävästi kirjotettu teksti. Mutta käänteisesti ajateltuna, mikäli minulla olisi lapsia, niin joutuisin kasvattamaan yhtä lasta ainakin 18 vuotta. Lapsi saattaa piirtää asunnon seiniin, oksentaa sänkyynsä, pissaa ja kakkaa vaippoihinsa aika kauan ennen kuin oppii käymään potalla. Lapset huutaa, möykkää, kiljuu, meluaa. Vauva-ajan yöheräilyistä ja huutamisista puhumattakaan. Lapset haisee pienenä pissalle ja kakalle. Lapsi leikkii laminaatilla niin että se on naarmuja täynnä. Saattaa kaataa juomansa lattialle. Aina saa olla vahtimassa ja katsomassa perään. Toistakymmentä vuotta ainakin.
Että miksiköhän minulla on koira? Helppo rotu, jota ei tarvitse juurikaan kouluttaa. Ei hauku, on hiljainen, siisti. Öisin en ole ikinä koiran takia herännyt, kolmen koiran ja kuuden vuoden kokemuksella. Minua ei haittaa ajatus ettei minusta tai koiristani "jää mitään jäljelle" sitten kun kuolen. Mikäli kuolen ennen koiriani niin todennäköisesti niistä on iloa vielä jollekin muulle sen jälkeen.
-Ohis-
Vierailija kirjoitti:
Se lemmikki ei askartele koulussa äitienpäiväkorttia eikä kerro että rakastaa sinua eikä hoida sinua vanhuksena :))
No awwww kuinka ihana syy tehdä lapsia! :)) Olet kyllä tarkkaan pohtinut asiaa :))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä, että koulutat yhden lemmikin about vuodessa. Joudut kouluttamaan monta elinaikanasi, koska elävät lyhemmän aikaa, kuin ihmiset! Lapsi ei pureksi huonekaluja, pyyhi takamustaankin niihin, syö mitä sattuu, kuljeta niin paljon punkkeja yms kotiin, (helpompi tarkastaa, kun ei ole karvainenkaan), uikuta yksin kotona ja pissaa laminaattilattiaa pilalle. Lapsi ei karvaa asuntoa. Lapsi osaa käydä itse vessassa ja oppii pesemään itse vessan, vaatteensa... Lapsi suoriutuu monista kotitöistä itse jo 3-5 v iässä, kunhan panostaa ohjaamiseen, ei valmiiksi tekemiseen. Lasta ei tarvitse ulkoilutta säällä kuin säällä, myös kipeänä eikä viikonloppuna tarvitse herätä pissattamaan lasta. Lapsesta jää monesti jotain jäljelle vielä silloinkin, kun vanhemmat ovat kuolleita.
Kaunistelit vähän todellisuutta?
Mulla ainakin kissa.
kouluttaminen sisäsiistiksi
- näyttää missä wc, tietää mitä tehdä
- siivoamiseen menee päivässä 1min + roskien vienti lähtiessä kotoota
Ei punkkeja, koska sisäkissa
Ei ole tuhonnut mitään
- jos erehtyy raapimaan jotain, mitä ei pitäisi, niin vien raapimispuulle
Pärjää yksin kotona vuorokauden, jättää vain tarpeeksi ruokaa ja vettä
Kissat elävät 15 - 20 -vuotta, joten eipä niitä tarvitse koko ajan olla kouluttamassa (ja siihenkään ei mene paljoa aikaa)
Mutta oikeasti, ei lemmikkejä ja lapsia voi verrata toisiinsa. Ja lemmikeissä on oikeasti paljon vähemmän hoidettavaa (vaikka olisikin vaativa koirarotu). Lapsia joutuu kasvattamaan sinne 20-vuotiaaksi asti, ja senkin jälkeen oltava apuna. Eivätkä pieninä pärjää yksin kotona (alle kouluikäiset, eikä välttämättä ala-asteen alkupuolellakaan). Kissat pärjää heti 12-viikkoisina yksin. (varmaan aiemminkin, mutta ton ikäisiä olen ottanut).
Sama kuin ap:lla. Olen aina rakastanut kissoja, ihan pikkutytöstä asti, ja meillä on aina ollut ainakin yksi kissa siitä lähin kun olin 6-v. eli noin 22 vuotta.
Jaksan puuhata vaikka mitä kissojen kanssa ja huolehtia niistä kaikin tavoin. Nykyisen kissan kanssa painitaan parhaillaan hampaiden harjaamisen kanssa (taipumus hammaskiveen). Siedän aivan tyynenä sitä, että vihainen karvakerä potkii ja vääntelee, kun yritän vähän harjata kulmahampaita.
Mutta tiedän tasan tarkkaan, etten ikinä voisi jaksaa moista pienen ihmisolennon kanssa. Kaikki kunnia teille äideille, jotka jaksatte, mutta minä en perusta lapsista, enkä halua olla vastuussa yhdestäkään vaikka kuinka jaksaisin puuhata kissojeni kanssa.