Kolmasluokkalainen lapsi ei kerro kouluasioistaan

Yksi lapsistani on tuollainen ihan jees tyyppi. Ei koskaan oikein ottanut minua mukaan kouluasioihinsa, ellei ollut jotain erikoista mihin tarvitsi apua. Hänestä kasvoi hiljainen älykkö, joka hoiti koulunsa aina itse ja erinomaisesti. Nykyisin opiskelee yliopistossa teknillisellä puolella ja kun kysyn miten opinnot tai kesätyöt ovat sujuneet, vastaus on edelleen ihan jees.

Lapsilla on aina välillä itsenäistymisvaiheita, mutta mikäli tuo ei korjaannu, kannattaa huolestua. Itse en koskaan kommentoinut mitään tarkemmin, kuin että "hyvin", ja siitä seurasi milloin mitäkin ongelmia.

Meillä vastaa päivän kulusta "kaikenlaista" enempää ei irtoa mutta mitään ihmeempiä ei ole paljastunut. Itse teen taustalla työn jos jokin epäilyttää ja käyn lapsen puhelimen läpi usein.

Kiinnostuu muutoin kyllä kaikesta mahdollisesta urheilusta ja aktiviteetista ja olenkin ajatellut, ettei mikään ole niin erikoisesti että jaksaisi erityismainita.

Meillä vanhempi poika ihan samanlainen, nyt nelosella. Eskarilainen kertoo ummet ja lammet, toinen ei mitään. En oo kyllä huolissani, en itsekään koulusta paljoa puhunut

Nyt kahdeksasluokkalainen poikani ei ole ikinä ollut mikään suupaltti kertomaan päivän tapahtumista. Nykyisin saa lähinnä hohtimilla kiskoa tiedot. Joskus on tullut tällaisia noloja tilanteita, että pojan kaverin äiti tietää pojan asioista enemmän kuin minä :( Neljäsluokkalainen poikani taas kertoo paljon enemmän.

Luultavasti ihan vain persoonaltaan sellainen, ettei halua "turhia" puhella. Jos näin, kannattaa varautua, ettei myöhemmin tulevaisuudessakaan järin paljoa lapsesta irtoa. 

6 jatkaa vielä... Tuli mieleeni, että voihan olla, että lapsesi kerta kaikkiaan haluaa pitää jotain "salaisuutenaan". Jos teette läksyt yhdessä, tiedät aina tarkkaan kenen kaverin luokse lapsi on menossa jne. niin voi olla, että lapsi kokee tuon jotenkin ahdistavana. Siis itsekin teen neljäsluokkalaiseni kanssa enkun läksyjä lähinnä siksi, ettei putoaisi kärryiltä ja enkussa on hänelle juttuja, jotka ei heti aukea, mutta kaikkia läksyjä en todellakaan edes tarkista. Eikä hän missä vaan kaukana kuljeskele yksinään, mutta lähistöllä asuu monta luokkakaveria, enkä kyllä edes aina tiedä, kenen luona poika on tai ovatko ulkona. En tiedä tilannettanne, mutta mieleeni siis tuli, että kokeekohan lapsi, että kontrolloit ihan liikaa?

Lähinnnä tässä ihmetyttää, että äiti tekee läksyt ja huolehtii noin.  

Muuten ihan normaalimenoa kolmasluokkalaiselta. 

Päästä irti ja anna lapsen elää. 

Voi olla että lapsi kokee minut kontrolloivana, olen perusluonteeltani ehkä hieman kontrollifriikki mutta en mielestäni mitenkään pahantahtoisesti eikä lapset kasva mitenkään tiukassa talutusnuorassa. Välillä vaan tuskastuttaa, ehkä siksi että hänen kaksi vuotta vanhempi sisaruksensa on aina ollut kovin avoin ja itsekin olen ja olen ajatellut että se on ihan yleinen linja meidän perheessä. Ja sitten tuo pienempi tavallaan kuin sulkee meitä elämästään ulkopuolelle. Hän on kyllä muuten ihan perusonnellinen lapsi, kavereita on, viihtyy ulkona ja harrastuksissa ja koulussa menee (kokeiden, wilman ja vanhempainvarttien perusteella) hyvin. Tuntuu vaan jotenkin pahalta että ikäänkuin en tuntisi lastani kuin pintapuolisesti kun niin monet vivahteet ja yksityiskohdat jäävät minulta pimentoon.

-Ap

Varmaan joku viisikymmpinen mutsi :D

Ihan oikeasti lapselta ei tarvitse tentata mitään päivän tekemisistä. Todella ärsyttävää. Jos suhteet ovat kunnossa, niin lapsi kertoo kyllä itse. 

Lapsi tekee kolmannella ihan itse läksynsä. Jos ei pysty, niin koulusta saa eritysitukea. 

Saa myös normaaliperheissä liikkua itsenäisesti ilman, että joku koko ajan on niskassa. 

Niin ja en siis tee lapsen läksyjä 😄 Lapsi tekee läksyt yleensä keittön pöydän ääressä ja istun siinä seurana, juon kahvia ja käyn päivän posteja läpi ja lopuksi tarkastan jos tarvetta on.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että lapsi kokee minut kontrolloivana, olen perusluonteeltani ehkä hieman kontrollifriikki mutta en mielestäni mitenkään pahantahtoisesti eikä lapset kasva mitenkään tiukassa talutusnuorassa. Välillä vaan tuskastuttaa, ehkä siksi että hänen kaksi vuotta vanhempi sisaruksensa on aina ollut kovin avoin ja itsekin olen ja olen ajatellut että se on ihan yleinen linja meidän perheessä. Ja sitten tuo pienempi tavallaan kuin sulkee meitä elämästään ulkopuolelle. Hän on kyllä muuten ihan perusonnellinen lapsi, kavereita on, viihtyy ulkona ja harrastuksissa ja koulussa menee (kokeiden, wilman ja vanhempainvarttien perusteella) hyvin. Tuntuu vaan jotenkin pahalta että ikäänkuin en tuntisi lastani kuin pintapuolisesti kun niin monet vivahteet ja yksityiskohdat jäävät minulta pimentoon.

-Ap

Ehkä lapsi ei sitten vaan ole niin avoin, eikä siinä mitään vikaa ole, kunhan vaan kykenee kertomaan asioista, kun tarvetta on. Sitä varten täytyy jossain määrin pitää keskusteluyhteys kunnossa, ei sitä lennosta sitten avata, jos ei ole vuosiin juuri puhuttu. Mutta voihan olla, että hän kokee olevansa jotenkin huono, kun on sulkeutuneempi luonne ja ehkä vertaa sisarukseen itseään. Siitä voi tulla sitten sellainen vastaisku, että sulkeutuu vielä enemmän. Mutta kaiken kaikkiaan lapsen tilanne ei minusta vaikuta yhtään huolestuttavalta, rakasta lastasi sellaisena kuin hän on :) T: 6