Onko normaalia että joku eristetään muusta ryhmästä ammattikorkeakoulussa?
Jo ensimmäisen vuoden aikana huomasin ettei muut tervehdi ellen tervehdi ensin. Lopetin siis. Samalla lakkasi käytännössä kaikki yhteydenpito muoden kanssa. Yhdellä kielikurssilla piti muodostaa parit ja keskustella hänen kanssa ja silloinkin se toinen saattoi teeskennellä mykkää. Yleensä meni päiviä ja joskus kokonaisia viikkoja kun en kommunikoinut toisten kanssa millään tavalla. Onko tämä normaalia?
Kommentit (30)
"huomasin ettei muut tervehdi, ellen tervehdi itse" aivan! Sinun täytyy itse ottaa vastuu käytöksestäsi. Sinua kohdellaan samoin kun itse kohteet muita. Kannattaa olla itse aktiivinen ja kiinnostunut muista, niin joku saattaamyös kiinnostua sinusta. Onnea opintoihin! :)
Sitä tapahtuu aina kaikissa "ihmislaumoissa", niin kouluissa kuin työpaikoillakin, että joku ei vaan niin hyvin sovi porukkaan. Itse en ole aikuisena siitä edes välittänyt, vaan ollut vaan tyytyväinen että saan olla omissa oloissani :D
Valitettavasti tuota tapahtuu. Mielestäni ei saisi, mutta ihmiset ovat julmia ja itsekeskeisiä.
Vierailija kirjoitti:
"huomasin ettei muut tervehdi, ellen tervehdi itse" aivan! Sinun täytyy itse ottaa vastuu käytöksestäsi. Sinua kohdellaan samoin kun itse kohteet muita. Kannattaa olla itse aktiivinen ja kiinnostunut muista, niin joku saattaamyös kiinnostua sinusta. Onnea opintoihin! :)
Voihan tuo noinkin olla, jännä ain että ilmeisesti kuitenkaan samat säännöt eivät koske niitä "muita"?
Itse en ole koskaan törmännyt tilanteeseen jossa kukaan ei puhuisi minulle, jos vaan itse olen ollut ystävällinen ja osoittanut edes jonkinlaista aktiivisuutta. Joskus olen aistinut, että jollakin on voinut olla negatiivisia ennakkoluuloja minua kohtaan, mutta yleensä jos itse olen käyttäytynyt asiallisen ystävällisesti on asenteet selvästi muuttuneet. AMK: t ovat yleensä niin isoja kouluja, että tuntuu oudolta, että kaikki opiskelijat olisivat sinua vastaan.
On se sikäli normaalia, että todella paljon tuollaista tapahtuu AMK:ssa. Mukavaahan se ei ole. Yksi syy sille, miksi lopetin kesken.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan törmännyt tilanteeseen jossa kukaan ei puhuisi minulle, jos vaan itse olen ollut ystävällinen ja osoittanut edes jonkinlaista aktiivisuutta. Joskus olen aistinut, että jollakin on voinut olla negatiivisia ennakkoluuloja minua kohtaan, mutta yleensä jos itse olen käyttäytynyt asiallisen ystävällisesti on asenteet selvästi muuttuneet. AMK: t ovat yleensä niin isoja kouluja, että tuntuu oudolta, että kaikki opiskelijat olisivat sinua vastaan.
Koulu voi olla iso mutta luokat käsittää edelleen siinä 20 ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan törmännyt tilanteeseen jossa kukaan ei puhuisi minulle, jos vaan itse olen ollut ystävällinen ja osoittanut edes jonkinlaista aktiivisuutta. Joskus olen aistinut, että jollakin on voinut olla negatiivisia ennakkoluuloja minua kohtaan, mutta yleensä jos itse olen käyttäytynyt asiallisen ystävällisesti on asenteet selvästi muuttuneet. AMK: t ovat yleensä niin isoja kouluja, että tuntuu oudolta, että kaikki opiskelijat olisivat sinua vastaan.
Koulu voi olla iso mutta luokat käsittää edelleen siinä 20 ihmistä.
Siis edelleenkö AMK:ssa ollaan kuin peruskoulussa eli sama ryhmä tekee tunnista toiseen samat asiat, ei mitään "sekaryhmiä"? Yliopistossa samalla luennolla voi olla porukkaa opiskelemassa luennon aihetta pääaineena tai sivuaineena, osa on aloittanut opinnot 3 vuotta sitten, osa vasta viime syksynä jne.
Jännä muuten, että AMK:ssa kiusataan melko paljonkin. Luulisi, että moinen puuttuisi käytännössä kokonaan korkeakouluasteelta, mutta toisaalta mitä muutakaan voi odottaa, mikäli puolet opiskelijoista ovat ns. aikuislapsia?
Onpa kurjaa. Varsinkin kun AMKissa ei paljon muuta olekaan kuin ryhmätöitä.
Kehonkieli on myös yksi mikä vaikuttaa, myös ulkonäkö. Jos olet avoin kehonkieleltä ja mukavan näköinen ja oloinen, et varmaan jää yksin. Kaikilla se ei tule luonnostaan vaan joutuu vähän arvioimaan itseään ja tsemppaamaan myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan törmännyt tilanteeseen jossa kukaan ei puhuisi minulle, jos vaan itse olen ollut ystävällinen ja osoittanut edes jonkinlaista aktiivisuutta. Joskus olen aistinut, että jollakin on voinut olla negatiivisia ennakkoluuloja minua kohtaan, mutta yleensä jos itse olen käyttäytynyt asiallisen ystävällisesti on asenteet selvästi muuttuneet. AMK: t ovat yleensä niin isoja kouluja, että tuntuu oudolta, että kaikki opiskelijat olisivat sinua vastaan.
Koulu voi olla iso mutta luokat käsittää edelleen siinä 20 ihmistä.
Siis edelleenkö AMK:ssa ollaan kuin peruskoulussa eli sama ryhmä tekee tunnista toiseen samat asiat, ei mitään "sekaryhmiä"? Yliopistossa samalla luennolla voi olla porukkaa opiskelemassa luennon aihetta pääaineena tai sivuaineena, osa on aloittanut opinnot 3 vuotta sitten, osa vasta viime syksynä jne.
Ainakin mun insinöörilinja vaikuttaa melkoiselta putkitutkinnolta. (Vapaavalintaisia on vain n 25 op.) Sama pätee tosin myös joihinkin yliopistolinjoihin, kuten farmasiaan ja lääkikseen, joten ehkä hieman turha tehdä tästäkään mitään AMK versus yliopisto -vääntöä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"huomasin ettei muut tervehdi, ellen tervehdi itse" aivan! Sinun täytyy itse ottaa vastuu käytöksestäsi. Sinua kohdellaan samoin kun itse kohteet muita. Kannattaa olla itse aktiivinen ja kiinnostunut muista, niin joku saattaamyös kiinnostua sinusta. Onnea opintoihin! :)
Voihan tuo noinkin olla, jännä ain että ilmeisesti kuitenkaan samat säännöt eivät koske niitä "muita"?
Jos haluat olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita olemaan tekemisissä sinun kanssasi, joudut olemaan aktiivinen osapuoli. Ammattikorkeakouluissa kuten monissa muissakin opinahjoissa ensimmäisen vuoden aikana yleensä syntyy kaveriporukat, jos ovat syntyäkseen.
Vierailija kirjoitti:
"huomasin ettei muut tervehdi, ellen tervehdi itse" aivan! Sinun täytyy itse ottaa vastuu käytöksestäsi. Sinua kohdellaan samoin kun itse kohteet muita. Kannattaa olla itse aktiivinen ja kiinnostunut muista, niin joku saattaamyös kiinnostua sinusta. Onnea opintoihin! :)
Eikös tämä päde myös niihin "muihin". Eräänlainen paradoksi.
Ihan normi juttu suomessa.
Sama juttu oli omassa yliopistossa. Sen jälkeen kun olin pari kaveria oppinut tuntemaan niin en enää viittynyt tehdä lisää kavereita. Ihan vaan siitä syystä että aina sain itse yrittää. Eipähän sen jälkeen kukaan yrittänyt tutustua minuun. Muutamat eivät edes moikanneet takasin kun joskus ostarilla näin.
Ulkomailla tuollaista meininkiä pidetään kyllä todella outona. Jenkkiyliopistossa tunsin kaikki luokkatoverit ja kaikki moikkasivat käytävillä sun muuta sellaista.
Nyt sitten hoidan yrityksen rekryt. Jos on tuollainen tyyppi niin työpaikka menee ohi.
On.
Erittäin yleistä. Siellä kannustetaan "verkostoitumaan" jo opiskeluaikana.
Klikkien paratiisi -- AMK.
Ryhmäriippumattomat luonteet kahlaavat opiskeluvuodet siellä kivutta, sosiaalisilla saattaa olla helvettiä ellei kuuluu klikkiin.
Suomalaiset nyt vaan on niin arkoja ihmisiä. Itsekin olen välillä sortunut liialliseen arkuuteen (olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta). Nykyään koitan kuitenkin itse olla se aktiivinen osapuoli erilaisissa tilanteissa, sillä tiedän, että arkailu ei välttämättä ole ylimielisyyttä. Olen kuitenkin sen verran empaattinen etten tahdo, että toisilla on ahdistavaa seurassani. Jos kukaan ei ole aktiivinen ja odottaa vaan muiden toimivan, ollaan umpikujassa.
Sun pitää ottaa enemmän riskejä ja olla sitkeämpi.
Täällä bingo.
Aluksi yritin olla aktiivisesti mukana meidän luokan naisryhmässä. Se kuitenkin meni siihen, että kukaan ei kuunnellut minua, vastannut minun keskusteluun, puhunut minulle tai noteerannut juuri lainkaan. Toisena vuotena aloin olla jo ilmaa ja esimerkiksi sellainen "viimeinen vaihtoehto" kaikessa. Kukaan ei kysynyt mukaan ryhmätöihin, eikä ollu millään tavalla pahoillaan, että saatoin olla ainoa joka jää ulkopuolelle. Muistan kun ATK tunnilla piti tehdä parityö, ja yhdessä penkkirivissä oli neljä ihmistä joiden kanssa olin kuitenkin ollut tekemisissä. Kokoontuivat kaikki kolmestaan ja jätti minut yksin. Kukaan ei kääntynyt puoleeni vaikka yritin olla aktiivinen ja kärkkyä..
Tajusin, että mitä hlvettiä tuollaisten ihmissaastojen perässä edes yritän hiihtää.. Maailmassa on mukavempiakin ihmisiä. Aluksi syrjäyttäminen harmitti, mutta lopulta tuli sellainen evvk olo. Olen ennemmin yksin, kuin paskassa seurassa. Tämä touhu on niin kummallista, koska olen kuitenkin sosiaalinen, iloinen ja esimerkiksi työelämässä saanut paljon kavereita.
Kun irtaannuin tästä ryhmästä enkä jaksanut enää juosta perässä, alettiin minua katsomaan entistä pahemmin. Ei haittaa. Muut ihmettelee, miksi noin yhtäkkiä muutuin oudoksi ja aloin hengaamaan yksin.. itselläni on hyvä olo, että selviän esitelmistä ja kaikesta yksin. En tarvitse muiden tukea, sen sijaan kun nämä "hylkäämis" -kaverit aina änkyttää ja punastelee luokan edessä vaikka muuten ollaan niin kovia.. Vaikka selkeästi heilläkin on heikkoja kohtia, mielestäni pitäisi ottaa vähän inhimillisemmin toiset huomioon! Vaikka kaikista ei pidä, en ikinä kehtaisi käyttäytyä toisia kohtaan niin kuin he minua.
Joten tsemppiä kaikillw tämän kokeneille.
On. Olet varmaan liian fiksu sinne