Löysin hylätyn kameran maaseudulta ulkomailta. Kameran sisällä on järkyttävä video, enkä tiedä mitä tehdä! Kukaan ei tunnu uskovan aidoksi.
Polisii ei ollenkaan usko, että löysin kyseisen kameran ja sen sisältämän videon. Video on kuulemma aivan liian absurdi ja olen absurdiudesta samaa mieltä. Tein löydöksen 3 päivää sitten, ja siitä lähtien on ollut vaikeuksia nukkua ja olen nähnyt painajaismaisia unia.
Tämä kamera makasi maaseudulla Iso-Britanniassa. Kameran kunnosta pystyi päättelemään, että se on saattanut olla siinä jo muutamankin vuoden ajan. Huomasin, että kamera ladataan perinteisellä USB-kaapelilla ja koska olin todella syrjäisellä alueella (arviolta yli 3 kilometrin päässä lähimmästä talosta) vuokra-auton kanssa, koin oudon halun ottaa kameran mukaani ja palasin hotellille ainoana halunani tarkistaa, toimiiko se.
Noh, yllätyksenä voin sanoa, että kyllä toimii. En ollenkaan odottanut, että näin olisi tapahtunut. Luulin itseäni hulluksi edes ajatellessani, että se toimisi. Mutta itse suurempi yllätys oli sen sisältä löytynyt videomateriaali. Video oli kuvattu 19. heinäkuuta, 2016.
Videossa joku mies kuvaa tietä keskellä yötä, jolla itse ajoin samoihin aikoihin kun tein tämän kameralöydöksen. Kamerassa on ilmeisesti yövalaistus, joten tie oli todella helppo nähdä. Tunnistin tien samaksi muutaman minuutin katsomisen jälkeen. Normaalin yöihmisen katukuvaaminen jatkuu 13 minuutin ajan, kunnes tapahtuu jotain kummallista. Jokin tuntematon musta hahmo hyökkää kuvaajan kimppuun, hän pudottaa kameran JUURI SIIHEN SAMAAN KOHTAAN MISTÄ SEN LÖYSIN ja juoksee karkuun. Tunnistin kuvaajan mieheksi hänen pelokkaista voimakkaista huudoista hänen juoksiessa karkuun. Muuta en hänestä pysty hahmottamaan.
Kamera jatkoi kuvaamista siihen asti, kunnes sen akku loppui. Kameran ollessa maassa videolta kuului vielä voimakasta hengitystä ja outoa siansaksaa. Kamera kuvasi maata pudotuksen seurauksena, joten oli mahdotonta nähdä ympäristöä. Sen nauhottavat äänet olivat kuitenkin järkyttäviä.
Mitä ehdotatte, miten minun kannattaisi toimia? Kenelle video ja kamera kannattaa antaa, kun jopa itse poliisikin kokee sen feikiksi? Sattuuko Iso-Britanniassa olemaan esimerkiksi paranormaalin tutkijoita, joita saattaisi tämä löydös kiinnostaa?
Kiitän teitä vastauksista etukäteen, tämä kaikki tosiaan sekoittaa ajatukseni ympärilleen, enkä pysty keskittymään mihinkään olennaiseen. Tuntuu tosi hyvältä saattaa tämä kokemus vihdoin nettiin.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Löysin pergamenttikäärön mökkini alla olevasta vanhasta muinaisasumuksesta saviruukusta. Siihen oli piirretty aivan vastaava tapahtumaketju kuvakirjoituksella eli ensin mies kävelee hämärässä tietä' pitkin, kirjuri seuraa pergamentin kanssa ja piirtää säännöllisin välein kuvan, sitten jokin hyökkää miehen kimppuun ja kirjuri piirtää hätäisesti kuvan ja säntää karkuun.
Joku aikalainen on sitten säilönyt tämän löytyneen käärön saviruukkuun kirjoittaen jälkilauseeksi ettei kirjuri suostu palaamaan tapahtumapaikalle näyttämään mitä tapahtui.
Oon avannu tän ketjun eilen ja tänään useita kertoja ja joka kerta lukenu tämän ja tirskunut :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
--- Sattuuko Iso-Britanniassa olemaan esimerkiksi paranormaalin tutkijoita, joita saattaisi tämä löydös kiinnostaa?
Kiitän teitä vastauksista etukäteen.
Ja minä kiitän sinua av-palstan puolesta vilpittömästä uskostasi tämän palstan kaikkivoipaisuuten. Tokihan joukossamme on runsaasti henkilöitä, jotka tuntevat Englannissa toimivia paranormaalien ilmiöiden tutkijoita. :D
Kyllä itseasiassa olen erittäinkin läheinen ystävä Sir. Richard Goosebumpsin kanssa. Hän on tutkinut paranormaaleita ilmiöitä mm. Englannin maalaiskunnissa sekä Walesissa. Voin lähettää hänelle jo heti tänä iltana kirjeen jossa tiedustelen hänen mielenkiintoaan tätä asiaa kohtaan.
Minähän sanoin! Täältä löytyy aina vastaus kiperimpäänkin ongelmaan.
Ja todellakin, Sir Richard on juuri oikea henkilö, jonka puoleen kääntyä. Mysteeri selviää varmasti, jos Sir Richard ei ole muiden kiireellisten toimiensa vuoksi estynyt ottamaan tutkittavakseen tätä äärimmäisen mielenkiintoista tapausta.
Rohkenenko toivoakaan, että päivitätte myös tänne tietoa siitä, miten tutkimukset edistyvät. Olisimme kaikki siitä äärimmäisen iloisia ja kiitollisia.
Sain tänään Sir. Richardilta pikakyyhkyllä kirjeen, jossa hän kertoo ettei voi ottaa vastaan näin riskaabelia ja vaarallista tehtävää. Vaikka hänellä on vuosikymmenien kokemus paranormaalien ilmiöiden tutkimisesta, ei hän aio riskeerata omaa henkeään tällaisen vaarallisen mysteerin kanssa. Mutta hänen nuori ja innokas kollegansa Daniel Wesley on erittäin kiinnostunut tämän mysteerin ratkaisemisesta. Daniel oli kuulemma käynyt viime yönä paikassa josta AP löysi kameran, ja kuullut mörrimöykyn murinaa. Hänellä oli mukana myös paranormaalius-lasersauva, jolla hän mittasi paranormaaliusarvoja tapahtumapaikalla ja ei ollut uskoa silmiään!!
En voi kertoa enempää tuosta kirjeestä koska SE SISÄLTÄÄ NIIN SALAISTA JA JÄRKYTTÄVÄÄ TIETOA ETTÄ KUKAAN EI USKO!
Minä törmäsin netissä Johanna Tukiaisen tanssi esitykseen ja en toivu siitä koskaan, oli se aivan hirveetä katottavaa, joka yö herään hikisenä siitä painajaisesta et johanna ois mun vieressä, sit helpottaa et unta se vaan oli!
muistui mieleen että olen törmännyt ennenkin sepitettyihin tarinoihin tällä palstalla. yksi tarina taisi sijoittua entiseen neuvostoliittoon. tarinassa ihmisiä laitettiin johonkin suljettuun tilaan jossa sitten koehenkilöt sekosivat. tuon kaltaisia tarinoita on tainnut olla 50-luvun tieteislehissä. sitten on ollut tarinoita joissa joku on mennyt junalla jonnekkiin ja siellä joku henkilö on kertonut olevansa ufo.
Mitä järkkyä saatananpalvonnassa on? Liikaa elokuvia taas katsottu. Suurin osa saatananpalvojista ei edes usko mihinkään yliluonnolliseen.
Eikö sellainen juttu ollut joskus 70- tai 80-luvulla liikkeellä, että pariskunta oli ajanut iltamyöhällä asumattoman taipaleen halki ja nähneet liftarin tien vieressä. Ennenkuin ehtivät edes harkita, ottaako liftari kyytiin vai ei, tai puhua siitä keskenään, tämä istui jo auton takapenkillä. Matkalla hän kertoi tulleensa hyvin, hyvin kaukaa, tähtien takaa..... muuta en muista, mutta aika hyytävää jo tämäkin.
Itse asiassa satanisti ei usko välttämättä yliluonnolliseen, kyse on ismistä ja lähinnä käsitteistä. Saatananpalvoja taas kyllä henkilöi saatanan jne.
Omg mulla on kanssa samanlainen kokemus, olin Suomenlinnassa kuvaamazza, kun yhtäkkiä kimppuuni hyökkäsi kaksi av-mammaa puhumaan siansaksaa koulukkaista....
En katsonut kyseistä videota koska en halunnut. Hyvä ap. Jos video on aito niin neuvoisin hävittämään sen niin pian kuin suinkin kykenet sillä kyseessä voi olla demoni jonka kanssa ei ole leikkimistä. Itsellä hieman vastaavia kokemuksia ja voin vakuuttaa että henkimaailma on todellinen. Sanokoon muut mitä hyvänsä kun eivät asiaa edes ymmärrä. Jokainen joka uskoo Jeesukseen, välttyy niiden tuhoavalta vaikutuksesta ihmiseen. Ap, kerroit sinulla olleen painajaisia, eli se video on jo vaikuttanut sinuun haitallisesti :( Tuhoa se video välittömästi, älä julkaise sitä täällä. Tämä on varoitus. En halua edes ajatella mitä sille miehelle kävi joka kuvasi sen tilanteen..
Vierailija kirjoitti:
Polisii ei ollenkaan usko, että löysin kyseisen kameran ja sen sisältämän videon. Video on kuulemma aivan liian absurdi ja olen absurdiudesta samaa mieltä. Tein löydöksen 3 päivää sitten, ja siitä lähtien on ollut vaikeuksia nukkua ja olen nähnyt painajaismaisia unia.
Tämä kamera makasi maaseudulla Iso-Britanniassa. Kameran kunnosta pystyi päättelemään, että se on saattanut olla siinä jo muutamankin vuoden ajan. Huomasin, että kamera ladataan perinteisellä USB-kaapelilla ja koska olin todella syrjäisellä alueella (arviolta yli 3 kilometrin päässä lähimmästä talosta) vuokra-auton kanssa, koin oudon halun ottaa kameran mukaani ja palasin hotellille ainoana halunani tarkistaa, toimiiko se.
Noh, yllätyksenä voin sanoa, että kyllä toimii. En ollenkaan odottanut, että näin olisi tapahtunut. Luulin itseäni hulluksi edes ajatellessani, että se toimisi. Mutta itse suurempi yllätys oli sen sisältä löytynyt videomateriaali. Video oli kuvattu 19. heinäkuuta, 2016.
Videossa joku mies kuvaa tietä keskellä yötä, jolla itse ajoin samoihin aikoihin kun tein tämän kameralöydöksen. Kamerassa on ilmeisesti yövalaistus, joten tie oli todella helppo nähdä. Tunnistin tien samaksi muutaman minuutin katsomisen jälkeen. Normaalin yöihmisen katukuvaaminen jatkuu 13 minuutin ajan, kunnes tapahtuu jotain kummallista. Jokin tuntematon musta hahmo hyökkää kuvaajan kimppuun, hän pudottaa kameran JUURI SIIHEN SAMAAN KOHTAAN MISTÄ SEN LÖYSIN ja juoksee karkuun. Tunnistin kuvaajan mieheksi hänen pelokkaista voimakkaista huudoista hänen juoksiessa karkuun. Muuta en hänestä pysty hahmottamaan.
Kamera jatkoi kuvaamista siihen asti, kunnes sen akku loppui. Kameran ollessa maassa videolta kuului vielä voimakasta hengitystä ja outoa siansaksaa. Kamera kuvasi maata pudotuksen seurauksena, joten oli mahdotonta nähdä ympäristöä. Sen nauhottavat äänet olivat kuitenkin järkyttäviä.
Mitä ehdotatte, miten minun kannattaisi toimia? Kenelle video ja kamera kannattaa antaa, kun jopa itse poliisikin kokee sen feikiksi? Sattuuko Iso-Britanniassa olemaan esimerkiksi paranormaalin tutkijoita, joita saattaisi tämä löydös kiinnostaa?
Kiitän teitä vastauksista etukäteen, tämä kaikki tosiaan sekoittaa ajatukseni ympärilleen, enkä pysty keskittymään mihinkään olennaiseen. Tuntuu tosi hyvältä saattaa tämä kokemus vihdoin nettiin.
Vie tai lähetä se jollekin papanormaalille ryhmälle (netistä varmasti löytyy niitä) viestin kanssa kerro lyhyesti miten löysit sen ja miksi lähetit sen heille, pyydä heitä miettimään ja tutkimaan asiaa jos he uskovat että se on aito!
Vierailija kirjoitti:
Eikö sellainen juttu ollut joskus 70- tai 80-luvulla liikkeellä, että pariskunta oli ajanut iltamyöhällä asumattoman taipaleen halki ja nähneet liftarin tien vieressä. Ennenkuin ehtivät edes harkita, ottaako liftari kyytiin vai ei, tai puhua siitä keskenään, tämä istui jo auton takapenkillä. Matkalla hän kertoi tulleensa hyvin, hyvin kaukaa, tähtien takaa..... muuta en muista, mutta aika hyytävää jo tämäkin.
Muunnos perinteisestä kummitusliftari tarinasta.
Yleensä tienreunassa seisoo nainen liftaamassa ja jos kuski ottaa liftarin kyytiin, niin liftari ei sano mitään ja yhtäkkiä kuski huomaa että liftari on kadonnut.
Toinen muunnelma että liftari joko autoon ilmaantuneena tai kyytiin otettuna surmaa kuljettajan (tässä tosin herää kysymys, että kuinka kukaan voi kertoa tarinaa jos kaikki kummitusta kuljettaneet kuolevat?).
Yhdysvaltalainen kummitustarina, mutta olen kuullut suomalaisen muunnelman itsekin muksuna.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Latasin videon nyt Youtubeen ja tässä se nyt on. Uskokaa tai älkää.
Hui kamala! :O Nyt alkoi kyllä oikeasti pelottaa..
Itse näin, kun Paul Stanley ajoi polkupyörällä paikallisen suomalaisen kylän kioskin ohi ja vilkutti kättä.