Palstamiehet: miten on; haluatteko seksuaalisia naisia vai ns. siveitä?
Panin komeaa ja miehekästä miestä ilman vakavia aikeita. Päädyimme kuitenkin lopulta parisuhteeseen.
Palstalla esiintyy väitteitä siitä, että seksisuhteeseen otettuja naisia ei oteta vakavasti, koska ovat liian kevytkenkäisiä. Kuitenkin toisessa ketjussa valitetaan sitä, että naiset alkavat seksisuhteisiin eri miesten kanssa kuin seurustelusuhteisiin, mikä on miehistä ikävää ja saa ne parisuhdemiehet tuntemaan olonsa ei-yhtä-halutuiksi kuin hoidot.
Tästä kaikesta seuraa iso ristiriita ja paradoksaaliset odotukset naisia kohtaan:
- mies haluaa tuntea olevansa haluttu = naisen tulee haluta miestä seksiin.
- naisen tulisi kuitenkin olla panematta, koska paneminen heikentää naisen ns arvoa eikä panoa huolita parisuhteeseen.
Oma mies tosiaan ei ajattele näin, olimme kumpikin panneet sinkkuina yhtä jos toistakin ihmistä ennen kuin meidän seksimme johtikin vakavampaan suhteeseen.
Kaksinaismoralistit itse aiheuttavat mielestäni tässä ongelman - jos naisen pitää vaikuttaa siveältä kelvatakseen parisuhteeseen, aika moni nainen teeskentelee sellaista, kun oikeasti kiinnostava mies tulee vastaan. Minä en, koska en halua kaksinaismoralistia. Ja hyvin olen tosiaan "kelvannut" (palstatermi, ei omani) omalle komistukselleni parisuhteeseen, vaikka seksiä oli melkein heti ja ikääkin on jo yli 40. 😊 Älkää pitäkö yllä kaksoisstandardeja, niin useampi nainen tekee todennäköisesti kuten minä.
Kommentit (64)
Öh... Kaikki olennot ovat potentiaalisti seksuaalisia. Se on se elämänvoima meissä. Itseäni ei niin kamalasti kiinnosta mitä muut tekee. Enkä minä kerro jos jakelen.
Valitsen seurani tarkoin.
Ei ole käytännössä väliä. Toki jos naisella on paljon kumppaneita, tulee paineet, että onkohan seksi mun kanssa tarpeeksi hyvää
Seksuaalisesti halukas, mutta mielellään neitsyt, tai korkeintaan 1-2 pidempiaikaista kumppania.
Itsehän sä olet kaksinaismoralisti pahimmasta päästä: seksuaalinen (joka tarkoittaa heti sänkyyn hyppivää) vst. siveä?! Ei ziis...
Riippuu vähän. Toki olisi kiva saada seksiä ilman mitään sitoutumisia mutta jos haluan naisen suhteeseen niin jos niitä irtonaisia miehiä on oikeasti takana paljon niin lasketaan se kiinnostusta jos ajattelee naista vaimomateriaalina
Minä taas en naisena halua miestä, joka
A. On itse hyppinyt sängystä toiseen ja/tai
B. Jolle kelpaa nainen, joka tekee näin
Enkä ole estoinen, en vaan näe nykyisessä seksuaalikulttuurissa mitään hyvää.
Ei tuossa ole mitään paradoksaalista. Seksiin kelpaa kuka nainen vaan mutta seurusteluun mitä vähemmän naisella miehiä takana, sen parempi
Seksuaalinen halukkuus ja edes jonkinlaisen moraalin omaaminen eivät ole millään tavoin toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.
Itse haluan seksuaalisen naisen, mutta ei ole sen kanssa päällekäyvä. Hymyä, läheisyyttä, huomiota ja tekoja toisen eteen, niin siinä lämpiää molemmat. Eikä tarvitse miettiä liikaa mitään sukupuolirooleja.
Muutama semmoinen omasta mielestään seksikone on ollut, mutta tosiasia on, että multa alkoi katoamaan kokonaan halut niiden kanssa. Voi olla että oon vanhanaikainen tai jotain, mutta en jaksa naiselta kuunnella suoria seksipitoisia juttuja arjessa, vaikka ne olisikin mua imartelevia. Enemmän ne vaan vaivaannuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän. Toki olisi kiva saada seksiä ilman mitään sitoutumisia mutta jos haluan naisen suhteeseen niin jos niitä irtonaisia miehiä on oikeasti takana paljon niin lasketaan se kiinnostusta jos ajattelee naista vaimomateriaalina
Etpä taida itse olla kovin kummoista aviomiesmatskua, jos olet valmis seksiin ilman sitoumuksia ja ainoa asia, mikä seksuaalikäyttäytymistäsi hillitsee on halukkaiden naisten puute (eli asetat oman moraalisi naisten vastuulle). Seksuaalimoraalia sinulla siis ei ole muuta kuin se kaksinaismoraali.
Se, ettei vastakkainen sukupuoli ole kiinnostunut sinusta kovin paljon seksuaalisesti ei tee sinusta "hyveellistä ja siveää".
Vastaan "kilttimiehen" puolesta.
- Naisen pitää olla äärimmäisen seksuaalinen, mutta vain minua kohtaan.
- Naisella ei tietenkään saa olla aikaisempaa kokemusta seksistä
- Nainen ei ole koskaa halunnut yhtään miestä, mutta minut tavattuaan alkoi haluta minua suunnattomasti
- Nainen ei myöskään koko loppuelämänsä aikana saa edes huomata muita miehiä
- Sängyssä nainen on kiihkeä JA absoluuttisen alistuva
Noin. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Olenhan kiltti mies. Sitä se mun äiti ja isoäitikin sanoo, eli kyllä sen niin täytyy olla!
Voi kun vaimo olisikin seksuaalisesti aktiivinen....
M36
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalinen halukkuus ja edes jonkinlaisen moraalin omaaminen eivät ole millään tavoin toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.
Monet perustelevat useita (kymmeniä) kumppaneitaan halukkuudellaan. Näissä keskusteluissa ei tunnu löytyvän juurikaan niitä, jotka rakastavat (vain) parisuhdeseksiä. N38, 6 kumppania, tuhansia seksikertoja
Aivan sama, kunhan jotain edes saisi.
Itse haluaisin siveän joka minun kanssani olisi kuitenkin estoon. Vaikea yhtälö, tiedetään. Yleensä lopputulos on ferrarin runko tonnikolmesatasen volsun koneella.
Olen sivea, koska olen ujo. Tutun miehen kanssa (joka on siis saanut luottamukseni ja hyväksyy minut omana itsenäni) olen estoton. <3
Vierailija kirjoitti:
Itse haluaisin siveän joka minun kanssani olisi kuitenkin estoon. Vaikea yhtälö, tiedetään. Yleensä lopputulos on ferrarin runko tonnikolmesatasen volsun koneella.
Ja höpö höpö! Mistä sinä tiedät tämän yhtälön vaikeuden? Tämähän on se stereotypia, jota myös ap pitää yllä (ja toisaalta ihmettelee kaksinaismoralismia?) Ei tarvitse todellakaan olla mikään estoton, jos ei halua irtosuhteisiin lähteä! Naurettavaa.
No minä olen seksuaalisesti aktiivinen nainen mutta vain oman mieheni kanssa. Seksiä meillä on usein, joka päivä , jos se on mahdollista. Kokeillaan usein uusia juttuja jne... En kuitenkaan ole sängystä sänkyyn hyppivää laatua. Sinkkuna oli vaikeaa ku halusi seksiä mutta en halunnut pelkkää seksisuhdetta tai yhden illan juttua. Minulla ollut vain kaksi seksipartneria ja nekin pitkäkestoisista suhteesta.Voisiko minut siis luokitella seksuaalisesti aktiiviseksi naiseksi mutta siveäksi?
N30
Autovertaus on tässä toimiva.
a ) Ostat joko kylän nopeimman ja vaarallisimman auton, joka joko leviää tielle, varastetaan tai on pakko vaihtaa parin vuoden päästä tavallisempaan,
b) tylsän peruskaaran, joka palvelee luultavasti pidempään.
Molempia olen ajanut ja eri elämäntilanteissa sopii eri peli.
Kertokaa ihmeessä nyt. Miten naisen pitäisi toimia, ettei maine mene tai sittrn miehelle tule paha mieli, kun ei koe olevansa todella haluttu?