Miksi aina, jos yhdessä ollaan "lasten takia", muut olettavat, että lapset joutuvat kestämään kylmää ilmapiiriä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen sitten on "oikea" parisuhde?

En tiedä, mitä tästä nyt yritetään taas vääntää, mutta ajattelin ehkä sitä, että lapset eivät näe ja saa mallia kahden aikuisen välisestä tunteiden ja välittämisen osoittamisesta. 

Kerro, mitä sinun mielestäsi on kahden aikuisen välinen tunteiden ja välittämisen osoittaminen. Minusta on paljon arvokkaampaa, että mies keittää minulle aamukahvit kuin tulee kähmimään takapuolesta, kun tiskaan.

Kaksi aikuista voi lasten nähden ja kuullen olla ilkeitä, väkivaltaisia, halveksivia toisiaan kohtaan ja sekin on tunteiden osoittamista. Ns. kulissisuhteissa lasten ei tarvitse olla tuollaisessa osallisina.

Miten monella teistä omat vanhemmat halailevat ja pusuttelevat ja asettavat puolisonsa kaiken edelle, eivät ota lastenlapsia yökylään, koska on tärkeämpää heiluttaa peittoa ja näytää tunteita kuin olla hoiva-automaatti. Monenko vanhemmat elävät kulissiliitossa ja ovat yhdessä vain siksi, että se on kätevää ja siihen on tottunut. Tai monenko vanhemmat eivät edes tajua erota ja etsiä intohimoa muualta, vaikka omat aikuiset lapset ovat selittäneet, että ette te ole onnellisia. Ette voi olla, koska oikeassa parisuhteessa ei eletä noin tasaisesti.

Kyllä se läheisyys/halailu/pussailu ja "rakastan sinua-sanominen" kuuluu normaaliin parisuhteeseen. Kyllä kumminkin halailet ja otat syliin lapsiasiakin. Joten lapset hämmentyy asiasta, jos äiti ja isä ( tai uusperheen puolisot) eivät osoita tunteita lapsien nähden. En hyväksy kulissi - tai kämppisliittoja.

Minua ei kiinnosta hankkia uutta kumppania eikä vaimoakaan. Käytäisiin vaan joka päivä katsomassa lapsia toistemme luona. Mitään meidän välillä ei taida olla enää.

Mietittiin asunnon hankkimista vaimolle, mutta kun kummallakaan ei olisi mitään tekemistäkään oikein iltaisin...

Ollaan molemmat vielä todella puoleensavetäviä eli seuraa löytyisi helposti.

Eihän kukaan voi määritellä, mikä kuuluu normaaliin liittoon. Eivät kaikki edes tunteitaan tuo tuolla tavalle esille, vaikka niitä tunteita olisikin ja se on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se läheisyys/halailu/pussailu ja "rakastan sinua-sanominen" kuuluu normaaliin parisuhteeseen. Kyllä kumminkin halailet ja otat syliin lapsiasiakin. Joten lapset hämmentyy asiasta, jos äiti ja isä ( tai uusperheen puolisot) eivät osoita tunteita lapsien nähden. En hyväksy kulissi - tai kämppisliittoja.

En ole koskaan ajatellut, että tyhjät sanat tekevät parisuhteen tai että pussailu on normaalin parisuhteen merkki. Pitänee kertoa miehelle, että meillä ei ole parisuhdetta, koska emme täytä normejasi. Mutta on meillä sentään hemmetin mukava ja toimiva kulissiliitto, paljon parempi kuin sellainen normaali parisuhde, jossa vakuutetaan, että rakastetaan ja sitten painutaan salarakkaan luokse.

Pistä ala/yläpeukku: Onko joku ulkopuolinen tullut kertomaan sinulle tai kumppanillesi miten huono suhde teillä onkaan, vaikkei teillä ole huono suhde ollenkaan! Itselläni on jäätävän upea mies, silti on ihmisiä jotka kuvittelee että ollaan yhdessä lasten takia.. Minut tunteva tosin tietäisi että en olisi koskaan parisuhteessa vain lasten takia, vaan päinvastoin pitää lapsen edun nimessä erota jos suhde on huono (koska esimerkki)..

Vierailija kirjoitti:

Me emme ole  yhdessä lasten takia, mutta ei meillä ole täydellinen harmoninen liitto, jossa pusuteltaisiin sohvalla lasten nähden, jotta tajuavat, miten parisuhteessa ollaan.

Ehkä me sitten kuulumme niihin, joiden pitäisi erota, kun ei olla niin harmonisia. Meillä riidellään, tiuskitaan, nauretaan ja halataan. Pussailua ei harrasteta lasten tai kenenkään muunkaan nähden. En edes ole ajatellut asiaa mutta ei tehty niin seurusteluaikanakaan. On ollut kausia, jolloin toinen on tuntunut vastenmieliseltä eikä ole haluttu edes koskea ja kausia, jolloin ollaan viihdytty koko perhe päällekkäin sohvalla (lapset haluaa kummasti väliin, jos isä ja äiti halailevat). En tiedä, minkälaisen esimerkin lapset saavat parisuhteesta. Mietin sitä kyllä paljon, kun meillä on välillä riitojakin, joissa sanotaan pahasti. Toivon, että ymmärtävät, ettei elämä ole show, jossa ollaan yhdessä tasan niin kauan kuin on hauskaa. Niitä hyviä ja huonoja jaksoja on olemassa, ja joskus kannattaa sinnitellä niiden huonojen jaksojen yli, koska sen jälkeen voi kaikki olla paremmin. Toivon, että lapset oppivat elämästä ja ihmissuhteista muutakin kuin vain pintakiiltoa ja pusuttelua sohvalla ja tähtipölyä ja sateenkaaria. Parisuhde vaatii työtä. Se vaatii kompromisseja, neuvotteluja ja anteeksipyyntöjä. Jos ei mitään muuta, niin ainakin tuon meidän lapsemme oppivat.

Emme ole täydellisiä eikä meillä ole täydellinen suhde mutta se ei tarkoita, etteikö meidän kannattaisi olla yhdessä.

Näin se juuri on. Näin myös meillä. On hyviä ja hionompia jaksoja, mutta jos perheen kasassa pitäminen on molemmille ensiarvoisen tärkeää, sitä huonoakin aikaa jaksaa kituuttaa. Sitten tulee taas parempi vaihe. Ja en nyt tarkoita mitään hullua riitelyä ja tavaroiden paiskomista päivästä toiseen. Ja pettämisjutut yms on sitten jo eri juttu. Minusta on tervettä ymmärtää, että välillä tulee aikoja, jolloin se toinen ei kiinnosta pätkääkään, mutta ei se tarkoita että heti pitäisi erota ja lähteä etsimään sotä suurta tunnetta jostain muualta. Se on juuri sitä "oikeaa" parisuhdetta, että jaksaa taistella. Tahdon asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen sitten on "oikea" parisuhde?

En tiedä, mitä tästä nyt yritetään taas vääntää, mutta ajattelin ehkä sitä, että lapset eivät näe ja saa mallia kahden aikuisen välisestä tunteiden ja välittämisen osoittamisesta. 

Mitä sitten? Eihän se tarkoita, että he itse kuitenkaan saavat "oikeaa parisuhdetta", vaikka vanhemmillaan sellainen olisi ollutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me emme ole  yhdessä lasten takia, mutta ei meillä ole täydellinen harmoninen liitto, jossa pusuteltaisiin sohvalla lasten nähden, jotta tajuavat, miten parisuhteessa ollaan.

Ehkä me sitten kuulumme niihin, joiden pitäisi erota, kun ei olla niin harmonisia. Meillä riidellään, tiuskitaan, nauretaan ja halataan. Pussailua ei harrasteta lasten tai kenenkään muunkaan nähden. En edes ole ajatellut asiaa mutta ei tehty niin seurusteluaikanakaan. On ollut kausia, jolloin toinen on tuntunut vastenmieliseltä eikä ole haluttu edes koskea ja kausia, jolloin ollaan viihdytty koko perhe päällekkäin sohvalla (lapset haluaa kummasti väliin, jos isä ja äiti halailevat). En tiedä, minkälaisen esimerkin lapset saavat parisuhteesta. Mietin sitä kyllä paljon, kun meillä on välillä riitojakin, joissa sanotaan pahasti. Toivon, että ymmärtävät, ettei elämä ole show, jossa ollaan yhdessä tasan niin kauan kuin on hauskaa. Niitä hyviä ja huonoja jaksoja on olemassa, ja joskus kannattaa sinnitellä niiden huonojen jaksojen yli, koska sen jälkeen voi kaikki olla paremmin. Toivon, että lapset oppivat elämästä ja ihmissuhteista muutakin kuin vain pintakiiltoa ja pusuttelua sohvalla ja tähtipölyä ja sateenkaaria. Parisuhde vaatii työtä. Se vaatii kompromisseja, neuvotteluja ja anteeksipyyntöjä. Jos ei mitään muuta, niin ainakin tuon meidän lapsemme oppivat.

Emme ole täydellisiä eikä meillä ole täydellinen suhde mutta se ei tarkoita, etteikö meidän kannattaisi olla yhdessä.

Näin se juuri on. Näin myös meillä. On hyviä ja hionompia jaksoja, mutta jos perheen kasassa pitäminen on molemmille ensiarvoisen tärkeää, sitä huonoakin aikaa jaksaa kituuttaa. Sitten tulee taas parempi vaihe. Ja en nyt tarkoita mitään hullua riitelyä ja tavaroiden paiskomista päivästä toiseen. Ja pettämisjutut yms on sitten jo eri juttu. Minusta on tervettä ymmärtää, että välillä tulee aikoja, jolloin se toinen ei kiinnosta pätkääkään, mutta ei se tarkoita että heti pitäisi erota ja lähteä etsimään sotä suurta tunnetta jostain muualta. Se on juuri sitä "oikeaa" parisuhdetta, että jaksaa taistella. Tahdon asia.

Minusta parisuhteen tulee olla helppo. Taistelu tai raataminen ei kuulu edes pitkään parisuhteeseen. Kriisit on asia erikseen ja ne selvitetään, mutta ymmärryksellä ja empatialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me emme ole  yhdessä lasten takia, mutta ei meillä ole täydellinen harmoninen liitto, jossa pusuteltaisiin sohvalla lasten nähden, jotta tajuavat, miten parisuhteessa ollaan.

Ehkä me sitten kuulumme niihin, joiden pitäisi erota, kun ei olla niin harmonisia. Meillä riidellään, tiuskitaan, nauretaan ja halataan. Pussailua ei harrasteta lasten tai kenenkään muunkaan nähden. En edes ole ajatellut asiaa mutta ei tehty niin seurusteluaikanakaan. On ollut kausia, jolloin toinen on tuntunut vastenmieliseltä eikä ole haluttu edes koskea ja kausia, jolloin ollaan viihdytty koko perhe päällekkäin sohvalla (lapset haluaa kummasti väliin, jos isä ja äiti halailevat). En tiedä, minkälaisen esimerkin lapset saavat parisuhteesta. Mietin sitä kyllä paljon, kun meillä on välillä riitojakin, joissa sanotaan pahasti. Toivon, että ymmärtävät, ettei elämä ole show, jossa ollaan yhdessä tasan niin kauan kuin on hauskaa. Niitä hyviä ja huonoja jaksoja on olemassa, ja joskus kannattaa sinnitellä niiden huonojen jaksojen yli, koska sen jälkeen voi kaikki olla paremmin. Toivon, että lapset oppivat elämästä ja ihmissuhteista muutakin kuin vain pintakiiltoa ja pusuttelua sohvalla ja tähtipölyä ja sateenkaaria. Parisuhde vaatii työtä. Se vaatii kompromisseja, neuvotteluja ja anteeksipyyntöjä. Jos ei mitään muuta, niin ainakin tuon meidän lapsemme oppivat.

Emme ole täydellisiä eikä meillä ole täydellinen suhde mutta se ei tarkoita, etteikö meidän kannattaisi olla yhdessä.

Näin se juuri on. Näin myös meillä. On hyviä ja hionompia jaksoja, mutta jos perheen kasassa pitäminen on molemmille ensiarvoisen tärkeää, sitä huonoakin aikaa jaksaa kituuttaa. Sitten tulee taas parempi vaihe. Ja en nyt tarkoita mitään hullua riitelyä ja tavaroiden paiskomista päivästä toiseen. Ja pettämisjutut yms on sitten jo eri juttu. Minusta on tervettä ymmärtää, että välillä tulee aikoja, jolloin se toinen ei kiinnosta pätkääkään, mutta ei se tarkoita että heti pitäisi erota ja lähteä etsimään sotä suurta tunnetta jostain muualta. Se on juuri sitä "oikeaa" parisuhdetta, että jaksaa taistella. Tahdon asia.

Mielenkiinnosta kysyn, että kuinka monta vuotta kerrallaan teillä taistelijoilla kestävät ne huonot vaiheet, kun puoliso ei kiinnosta pätkääkään?

Hurjaa kuultavaa että pidetään ns.normaalina parisuhdetta jossa välillä toista pidetään ällöttävänä ja nämä tunteet tulee ihan kausittain?! Huh huh. Kohta 10vuotta tuon yhen kanssa ollut ja tietenkin välillä menee hermot toiseen ja riidellään mutta ei,se ei tarkoita huutamista tai kyräilyä. Tai että pidän toista ällöttävänä..? Asioista saa ja pitää PUHUA. Tuskin lapsille haittaa ole nähdä että oikeasti on olemassa suhteita missä toista rakastaa ja kunnioitetaan ja erimielisyyksistä ja asioista voidaan PUHUA. Nykyää tunnetaan pidettävän normaalina ja jopa suhteeseen kuuluvan riitelyn,huutamisen.