Auttakaa! Miten uskaltaisin repäistä ja lähteä pystyyn kuolleesta suhteesta..

Mieti, kuinka kauan haluat käyttää vielä aikaasi suhteeseen. Mieti, mitä teet suhteen päättymisen jälkeen.

Kyllä se nyt on vaan pakko puhua. Olet sen velkaa kumppanillesi, että olet rehellinen häntä kohtaan. Sitä se aikuistuminen on, että ottaa vastuun tunteistaan, on rehellinen ja avoin, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Ehkä saatte suhteenne vielä kuntoon, ehkä ette, mutta ei omaa elämäänsä kannata tuhlata, jos tuntuu ettei suhde enää toimi. Elämä on liian lyhyt turhaan kärsimiseen.

Mieti, kuinka kauan haluat käyttää vielä aikaasi suhteeseen. Mieti, mitä teet suhteen päättymisen jälkeen.

Ootte ollu tosi nuoria, melkein lapsia, kun aloitte seurustelemaan. Harvoin sellaiset suhteet kestää loppuelämää. Eroa nyt kun vielä ei ole lapsia tai avioliittoa. Jos susta jo nyt tuntuu tuolta niin mitä sitten muutaman vuoden päästä, kun lapset pyörii jaloissa? Vaikea päätös mutta tuskin tulet katumaan.

Mun mielestä kannattaa ainakin puhua siitä ettei ole onnellinen ja mitä tahtoo. Kyllä se vähitellen alkaa joko parantua kun hoidatte suhdetta ja suhde samalla lähenee lisää kun pystyy sanomaan tunteensa.

Ehkä se kumppani on myös kyllästynyt ja olette kasvaneet erilleen. Kurja jos sama tila jatkuu pidempään.

Välillä on helppo puhua lopullisuuksista kun tahtoo vain tilanteen helpottuvan; kuolla kun elämä ei näytä helpottuvan (eikä tulevaisuuden käänteitä kukaan näe) tai päättää suhteen kuin sanoa miten toivoo.

Mitään ei itsestään opi jos ei voi sanoa mitä haluaa. Yhteiset unelmat kuulostaa hyvältä

Järkeviä kommentteja

Ero on ehdottomasti oikea ja ainoa ratkaisu. Noin nuorena aloitettu suhde ahdistaa ja jäät paitsi todella paljosta! Olet muutenkin nuori, mutta olet ennenkaikkea liian nuori jättämään elämänkokemuksesi tuohon. Yksin koettu elämä on täysin eri asia. Lähdin itsekin suhteesta, joka oli todella hyvä, mies oli hyvä, mutta en ollut valmis asettumaan aloilleni ensimmäisen miehen kanssa. Päätös oli niin oikea kun vaan voi olla. 

Haluatko todella olla kokematta rakastumista, intohimoa, ihmissuhdeseikkailuja ? Enpä usko.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 7vuotta, kohta tulee kahdeksas täyteen. Tuntuu että viimeisten kahden vuoden aikana suhde on muuttunut kaverilliseksi, tuntuu lähinnä paraskaverikämppis-suhteelta.

Ollaan alettu seurustelemaan 16-vuotiaina. Ihastuin tulisesti ja sitä suhteemme alkuaika olikin.

En näe miestä enää edes haluttavana. Siis tiedän itsekin kun luen tätä tekstiä että ihan helvetin tyhmää olla parisuhteessa jossa tiedän ettei se tästä muutu. Mutta en osaa vaan sanoa että hei, musta tuntuu tältä. Periaatteessa ei mitään vikaa ole, molempien perheet tulee toimeen keskenään, meillä on yhä yhteisiä isoja unelmia ja ei juurikaan riidellä. Mutta suhde on sellainen tasapaksu. Mies tuntuu ainakin olevan tyytyväinen tilanteeseen, sanoo päivittäin rakastavansa, osoittaa sen myös teoin.

Ehkä ajatus siitä pelottaa että en tiedä mitä teen ilman toista. En osaa olla yksin.

Tiedän että pitäisi avata vain suu ja puhua tuntemuksistaan mutta se tuntuu niin vaikelta..

Ap, mies-> miestä, ei  mieheä, jumaliste!!! Miten hitossa olet voinut luovia peruskoulun läpi oppimatta taivuttamaan tuota sanaa oikein - etkö ole avannut ainuttakaan kirjaa koulukirjojen lisäksi?

Mutta asiaan:

Eroon pääsee näin:

1. Hanki asunto

2. Tilaa muuttoauto ja pakkaa mukaan mitä tarvitset

3.Ilmoita miehelle (varaudu keskusteluun)

4 ja muuta veks

Kohdat  2-3 haluamassasi järjestyksessä mikäli  suhteessa ei ole väkivallan uhkaa.

Omassa sinkkukodissasi suosittelen sulle kirjojen lukemista sen facen pläräämisen sijaan koska sulta on suomen perusasiatkin aivan hukassa.