Jos puolisosi olisi sairas (esimerkiksi masennus tai kilpirauhasen häiriö) niin antaisitko vain maata kotona, tekemättä mitään?

Tottakai. Masennus on esim sairaus, ei mitään laiskottelua! Toivottavasti pysytte itse niin terveinä, että kykenette edes lähtemään töihin.

Olen ollut aikanaan itsekin masentunut joten kyllä, antaisin masentuneen maata sängyssä. Muistan kyllä ne ajat kun voimat ei itselläkään riittäneet yhtään mihinkään, jo suihkussa käynti oli voitto. Toki yrittäisin auttaa parhaani mukaan mutta marina ei auta sitä masentunutta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi ok. Olettaisin ja edellyttäisinettä ihminen tekee parhaansa hoitaakseen itsensä takaisin kuntoon. Molempia mainittuja sairauksia pelkästään makaaminen pahentaa. Lääkäriin ja sitten tekemään sen, mitä lääkäri käskee.

Lääkäri käskee makaamaan.

Valitettavasti kumpikaan mainitsemistasi sairauksista ei parane makaamalla. Joten en antaisi maata. Toki on ymmärrettävää, että kovin paljoa ei jaksa tehdä, mutta jotain edes päivän aikana. Tyyliin postinhaku (tuleepahan edes näytettyä nenää ulos), oman aamupalan laitto ja jälkien siivous aamulla, päivällä pyykkien kuivamaan laitto tai tiskikoneen tyhjennys tai joku muu yksinkertainen kotityö ja oman lounaan laittaminen (vaikka sitten mikroruokaa) ja taas iltapäivällä joku homma (vaikka roskapussin vienti, jolloin tulee ulkoiltua jo toisen kerran), samalla kun keittelee päiväkahvit itselleen. Sitten, kun sairauden pahin aallonpohja on ohitettu, niin jo vähän enemmän vastuuta kotihommista, kun kerran ei ole töissä.

Muutu kateelliseksi se auttaa joka sairauteen :).

Vierailija kirjoitti:

En kokenut että mieheni tekemiset olisivat olleet siitä kiinni, "annanko" hänen olla niin vai en. En pystynyt koskaan vaikuttamaan hänen tekemättömyyteensä mitenkään, vaikka hän ei ollut mitenkään sairaskaan. Päinvastoin, hänen mielestään se että hän kävi töissä (niin kuin minäkin) oli riittävä syy maata sohvalla koko vapaa-aikansa.

Pystyttekö te muut muka jotenkin komentamaan puolisoitanne?

Se että joku sairauden tai sairaudentunteen vuoksi ei jaksa tehdä mitään on eri asia kuin se että toinen valitsee olla tekemättä mitään.

En olisi ikinä alkanut mieheni kanssa olemaan ellei hän olisi tutustuessamme ollut (omaan makuuni melkein liiankin) aktiivinen ja idearikas ihminen. Jos hän jossain vaiheessa ei jaksaisi olla kuin alkujaan, tietäisin että jotain on vialla. Tukisin häntä ongelman selvittämisessä, ehkä tuuppaisin alkuun (googlettelisin ja selvittäisin kotikuntamme hoitotilannetta jne) ja lähtisin mukaan lääkärille jos hän niin tahtoo. Se mitä lupasimme vihkivalassa velvottaa.

En passais tai tekis kotitöitä masentuneen puolesta tai kattelis velttoutta.

Itse olen vakavasti masentunut enkä itsekään voi velttoilla vaikka ei jaksaisi. Tänään olen muuten maannut sängyssä(eilen oli kodin ulkopuolinen reissu niin nyt ole tosi uupunut) mutta olen pessyt kolme koneellista pyykkiä. Asun henkilön kanssa jolla on ollut aivovammoja joten hän on kyvytön moniin asioihin jotka minun sitten pitää hoitaa vaikka olisin kuinka väsynyt. Olen myös ollut lähiaikoina kahdessa erittäin kivuliaassa leikkauksessa joista haavojen paraneminen kesti useita kuukausia ja siltikin minun piti hoitaa koti ja hoitaa läheistä.

Yritän hoitaa masennusta myös liikunnalla. Ruokaa en jaksa tehdä joten se puoli ontuu.

Ottais itteensä niskasta kiinni, menis lenkille, niin tulisi parempi mieli!

Mulla on tuommoinen kotona, on maannut ja sairastanut viisi vuotta kaikennäköistä. Oon itsekin aika loppu mutta yritän sentään vielä.

Vierailija kirjoitti:

Töihin siinä kunnossa ei olisi mitään asiaa. Olisiko OK maata kotona sängyssä, ja nousta lähinnä vessaan? Ei aina jaksa kääntää kylkeä edes sen verran että katsoisi paljonko kello on.

Liikunta auttaa masennukseen. Joten koittaisin saada mukaan kaikkeen liikuntaan, lenkille, uimaan, pelailemaan! Ja ulos heti aamusta niin saa luonnon valohoidon vuorokausirytmiä tukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok ainakin tilapäisesti (max. muutama viikko), jos koittaa itse edesauttaa paranemistaan. Suostuu mennä lääkäriin. Ja jos ei itse jaksa selvittää ja tutkia asioita, jotka voisivat kohentaa oloa, on valmis kuuntelemaan minun ehdotuksiani. Tietysti epätoivoiseen ihmiseen on vaikea kylvää toiveikkuutta ja positiivista ajattelua, mutta kunhan ei ainakaan suhtautuisi vihamielisesti paranemiseen (/ yrityksiin parantaa oloa).

Max muutama viikko? Et taida ymmärtää millainen sairaus masennus on ja kauanko hoito kestää. Terapiaan pääsykin kestää Kelan kautta kuukausia. Lääkkeiden vaikutus ja sopivan etsintä kestää myös helposti kauan.

Sairaudet ei parane sen mukaan mitä asetat takarajaksi. Ei vaikka kuinka haluaisi sairastunutkin näin. Mukavaa tietysti olisi jos näin.

Niin. Max. muutama viikko tuota aloituksessa mainittua, että noustaan vain vessaan, eikä jakseta kääntää kylkeä katsoakseen kelloa. Sen ajan antaisin olla rauhassa, kerätä voimia ja levätä. En oleta, että masennus paranee kolmessa viikossa, mutta muutaman viikon jälkeen koittaisin kyllä saada kumppanin tekemään edes JOTAIN muuta, esim. suihkuun, lyhyelle kävelylle, ruokaostoksille. En katsoisi jotain neljää kuukautta yhtäjaksoista makaamista (pl. vessassa käynti) sanomatta mitään tai yrittämättä edes rohkaista toista. Voi olla, ettei se auttaisi, mutta kokisin sen oikeaksi. En kuvittele, että kolmen viikon makaamisen jälkeen masentunut alkaa touhuamaan reippaasti, mutta en myöskään usko, että neljän seinän sisällä oleminen kuukausitolkulla yhtäjaksoisesti pelkästään vessaan nousten on masentuneelle hyväksi.

Ei olisi ok. Jos on niin huonossa kunnossa että vain makaa niin paikka on sairaala, ei kotisohva.

Kotona pystyy varmasti tekemään pieniä kotihommia, laittamaan ruokaa ja siivoamaan. Kaupassakäyntikin voi olla (ponnistuksesta huolimatta) tervetullut henkireikä.

Levätä saa ja pitääkin mutta sitä varten on yö ja tarpeen mukaan päiväunet (ei tosin tuntikausien nokoset)

Millä perusteella voin sanoa näin?? Sairastan itse vakavaa ahdistusta sekä masennusta ja tulisin hulluksi jos jäisin sänkyyn makaamaan. Huono omatunto siitä että mies tekee lähes 2 edestä töitä pitää kyllä liikkeessä. Ja ainakin mulle on tärkeää tuntea pystyväni vielä johonkin vaikka yhteen puhelinsoittoon saattaa mennä 3-4 päivää ennen kuin saan tehtyä. Jälkeenpäin tuntuu hyvältä.

Tänäaamuna olin jo "terapiakäynnillä" metsässä, kävin poimimassa aamiaiselle litran mustikoita. Olen varma että tuo puolituntinen on parempaa terapiaa kun yksikään psykolla käynti tai purkillinen lääkettä! Yritän kynsin ja hampain pitää itseni normaalissa elämässä kiinni vaikka se viekin voimia tosi paljon.

Ja nyt jos joku tulee sanomaan ettei näin "reipas" voi sairastaa vakavaa masennusta sanoisin että sitä on erilaista. Toinen ei pysty mihinkään ja toinen lisää kierroksia ettei paha olo saisi kiinni.

Kilpirauhasen häiriö ei ole sellainen sairaus että pitäisi maata kotona. Se hoidetaan lääkkeillä eikä estä normaalia elämää.