Kahden aikuisen nautiskelusuhde vai väljähtynyt kasvatuskumppanuussuhde?
Toisessa ketjussa esitettiin parisuhteen kuormittuminen ja väljähtyminen ikään kuin väistämättömänä tosiasiana:
[quote=Vierailija]Mutta niinhän se nykyään menee, että heti kun tulee ensimmäiset vastoinkäymiset tai näkenyserot niin sitten erotaan. Omasta suhteesta muistetaan vain ne parhaat palat - kun oltiin vaikka molemmat opiskelijoita, villejä ja vapaita, saattoi lähteä yhdessä ex tempore baariin pitämään hauskaa ja lojua sitten seuraava päivä kokonaan sängyssä vähän väliä rakastellen. Sitten kun parisuhde tuntuu myöhemmin väljähtyvän työelämän, lasten ja monen muun seikan tultua kuvioihin, erotaan kun luullaan, että vika on toisessa ja jonkun muun kanssa elämä voisi olla aina vain sitä rakastuneen huumaa ja pilvissä liitelyä.[/quote]Haloo, tuo on ihan itse aiheutettua kärsimystä!
Minulle tuo mainitsemasi ex tempore baariin lähteminen, sängyssä kiehnääminen ja seksi on ihan perus vapaapäivien puuhaa näin kolmikymppisenäkin, enkä muunlaiseen suhteeseen suostuisikaan. Olen opettaja ja puolisoni friikku, joten näin kesällä on hyvin aikaa harrastaa seksiä, matkustella, käydä ulkona syömässä ja klubeilla tanssimassa. Elämä on liian lyhyt muuhun.
Oleellista on tietää itse, mitä parisuhteelta haluaa, ja toimia sen mukaisesti. Jos kaikkein mieluisinta olisi pitää kiinni kahden aikuisen nautiskelusuhteesta, mutta kuitenkin päätyy puolisonsa kasvatuskumppaniksi lapsiperhehelvettiin, eihän tuosta voi syyttää ketään muuta kuin itseään.
Onko täällä muita, joiden parisuhdeprioriteetit eroavat valtavirrasta?
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Aah ja taas yks vela-trolli. Seuraava.
Mikä kumma tästä tekee mielestäsi trollin? Eikö tämä ole todella keskeinen kysymys, johon jokaisen seurustelusta kiinnostuneen täytyy ennemmin tai myöhemmin muodostaa jokin kanta?
Järkyttävää miten monen mielestä elämä vain rullaa eteenpäin kuin kiskoilla... seurustelu, valmistuminen, työ, asunto, lemmikki, lapsi, farmariauto, toinen lapsi, isompi asunto... ihan vain koska niin nyt pitää elää. Voisiko pysähtyä miettimään...
Kuule ope, jos katsot väestöliiton sivuilta avioerotilastoja, niin 40% eroista tapahtuu lapsettomissa liitoissa. Ehkei kuitenkaan aivan näin yksinkertainen kuvio kuin haluat antaa ymmärtää (vähintäänkin nelikettä: väljähtynyt lapseton tai lapsellinen, keskinäistä kemiaa tai ei). Ehkä huomaat itsekin galluppisi tarkoitushakuisuuden noissa vaihtoehdoissa. Mutta jos ja kun haluaa nähdä vain omalta näkökulmaltaan niin OK - toivottavasti työssäsi olet hieman avarakatseisempi.
Minä en ole koskaan ollut ex tempore -ihminen. Jos puoliso ehdotti, että lähdetään just nyt sinne tai tänne, niin minulla oli heti kymmenen syytä, miksi ei onnistu. Yleensä ne on tyyliin pullataikina on kohoamassa tai olen jo sopinut muuta. En pidä tuota vikana itsessäni.
Meidän lapset ovat jo täysi-ikäisiä enkä koe, että meidän parisuhde on väljähtynyt kasvatuskumppanuussuhde. Toki minua huoletti, että mitäs sitten, kun nuorinkin muuttaa pois kotoa, mutta edelleen meillä on hauskaa keskenämme. En edelleenkään halua lähteä just nyt yhtään mihinkään, mutta huomenna toki sopii. Harva asia on niin ainutkertaisen yllättävä, että siitä ei tiedä etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää miten monen mielestä elämä vain rullaa eteenpäin kuin kiskoilla... seurustelu, valmistuminen, työ, asunto, lemmikki, lapsi, farmariauto, toinen lapsi, isompi asunto... ihan vain koska niin nyt pitää elää. Voisiko pysähtyä miettimään...
Järkyttävää on ja kannattaa pysähtyä miettimään. Mutta ei se vielä kerro mitään siitä, että kuuluuko siihen elämään lapsi vai ei. Vai vihjailetko, että myös kaikki työssäkäyvät tekevät niin ihan vain koska niin nyt pitää elää?
Vierailija kirjoitti:
Kuule ope, jos katsot väestöliiton sivuilta avioerotilastoja, niin 40% eroista tapahtuu lapsettomissa liitoissa.
Ja 60 % arvatenkin sitten liitoissa, joissa on lapsia. Mikä mahtaa olla pointtisi?
Lapsemme ovat jo nuoria aikuisia ja liitto kesti hyvin tylsätkin vuodet. Nyt on taas aikaa kunnolla seurustella, rakastella, matkailla ja tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Lapsiperhe-elämä on muutakin kuin pikkulapsielämää ja ennen kaikkea, se on vain ohimenevä vaihe. Nyt olemme taas yhtä rakastuneita kuin ennen lapsia ja käyttäydytäänkin kuin pahaiset teinit :D.
En jaksa lukea tuota diipadaapaa, vaan vastaan että miksei lapsellisella voi olla nautiskelevaa parisuhdetta? Meillä ainakin on varsin hyvä parisuhde plus kolme lasta kasvaa siinä sivussa.
Aah ja taas yks vela-trolli. Seuraava.