Saan mielihyvää ja koen ylemmyyden tunnetta kun näen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinusta on tullut noin ulkonäkökeskeinen ylipäätään? En minä ainakaan muista, että olisin yläasteella tutkinut muiden tyttöjen vartaloita tai heitä kadehtien katsellut. Katselin yläasteella poikia ja yksi opettajakin oli älyttömän namu, jota varmaan kaikki koulun normaalit tytöt sillä silmällä katsoivat! :)

Kouluajoista on jo vuosia ja yhä vieläkään en vertaile muiden naisten vartaloita tai naaman kauneutta omaani. Minä olen minä ja muut ovat omia itsejään, mitä sitä nyt muiden tuijottamiseen käyttää aikaa kun on parempaakin tekemistä?

Olen ollut aina se tavallinen tyttö, tavallisen näköinen ja kokoinen, keskiverto oppilas ja tavallisesta mukavasta perheestä. Nyt lapseni ovat sellaisia ja mieheni kanssa olemme olleet parikymmentä vuotta onnellisesti yhdessä. Niin myös monet yläasteen aikaiset ystäväni ja kaverini. Elämä sujuu mukavasti ja ulkonäkööni kiinnitän sen verran huomiota, että se on siisti ja omani näköinen. Olen ollut aina sinut itseni ja kroppani kanssa, ja tiedän, että se näkyy hyväntuulisessa itsevarmuudessani. Yritä siis ap hieman rauhoittua ja keskittyä ihan siihen ikiomaan elämääsi. Rikot tuolla tavoin vain itseäsi sisäisesti lisää. Jo nyt olet aika rikki ja vaikka kuinka vakuuttelisit asian olevan tosin, niin ei se ole. Ammattiapu voisi olla sinulle hyväksi.

😂 ottiko hermoon

Odotas kuin mietin... Ei, ei ottanut hermoon. :)

Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, joten yritähän pärjätä nuori ystäväiseni. ;)

Vierailija kirjoitti:

Miten sinusta on tullut noin ulkonäkökeskeinen ylipäätään? En minä ainakaan muista, että olisin yläasteella tutkinut muiden tyttöjen vartaloita tai heitä kadehtien katsellut. Katselin yläasteella poikia ja yksi opettajakin oli älyttömän namu, jota varmaan kaikki koulun normaalit tytöt sillä silmällä katsoivat! :)

Kouluajoista on jo vuosia ja yhä vieläkään en vertaile muiden naisten vartaloita tai naaman kauneutta omaani. Minä olen minä ja muut ovat omia itsejään, mitä sitä nyt muiden tuijottamiseen käyttää aikaa kun on parempaakin tekemistä?

Olen ollut aina se tavallinen tyttö, tavallisen näköinen ja kokoinen, keskiverto oppilas ja tavallisesta mukavasta perheestä. Nyt lapseni ovat sellaisia ja mieheni kanssa olemme olleet parikymmentä vuotta onnellisesti yhdessä. Niin myös monet yläasteen aikaiset ystäväni ja kaverini. Elämä sujuu mukavasti ja ulkonäkööni kiinnitän sen verran huomiota, että se on siisti ja omani näköinen. Olen ollut aina sinut itseni ja kroppani kanssa, ja tiedän, että se näkyy hyväntuulisessa itsevarmuudessani. Yritä siis ap hieman rauhoittua ja keskittyä ihan siihen ikiomaan elämääsi. Rikot tuolla tavoin vain itseäsi sisäisesti lisää. Jo nyt olet aika rikki ja vaikka kuinka vakuuttelisit asian olevan tosin, niin ei se ole. Ammattiapu voisi olla sinulle hyväksi.

Olet oikeassa. Ainakin meillä yläasteen sakkoja kävi painamassa viikonloppuisin amiksen täysi-ikäiset. Eli ei käynyt kateeksi kumpaakaan ryhmittymää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin saan mielihyvää siitä, että ne yläasteen selkäänpuukottajat on lähes kaikki _erittäin_ tukevasti paksuna ja/tai kulahtaneita mammoja. Minä en ollut teininä parhaimmillani, olin pulska ja finninen luuseri. Nyt minulla on hyvä iho, olen oikeasti hyvässä kunnossa (vatsalihakset näkyy, pyöreä lihaksikas peppu jne) ja hiuksetkin on kasvaneet paksummiksi kuin se säälittävä teinin haitulatukka. Ja menee muutenkin hyvin, on hyvä työpaikka ja kiva kämppä, ja hyvä, pitkä parisuhde. Mutta kaiken tämän sain oikeastaan vain siksi että itse tein töitä sen eteen. Yläasteen lopussa kaverukset hakivat keskenään samoihin kouluihin, kukaan ei lähtenyt muualle opiskelemaan vaan pysyivät kotikylässä. Siellä he ovat edelleen. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä sinne, joten kouluttauduin muulle alalle kuin ravintola-alalle ja työskentelen vähän eri kaliiberin työpaikassa kuin Subwaylla. Mietin usein, että jos olisin pysynyt siinä porukassa, saattaisi elämä näyttää tällä hetkellä hyvin erilaiselta. Eli kiitos teinivuosien kiusaajille, kasvatin paksumman nahan ja tein miten itse halusin, ja sain kaiken minkä halusin. Olkaa te vaan paksuna pikku perähikiällä bensalenkkari-miestenne kanssa.

Öö... en tiedä tiedostatko itse, mutta olet vissiin katkera? En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka pitävät vuosikymmeniä elossa vanhoja kaunoja. Itselläänkin on helpompi olla kun käsittelee asiat mielessään

Katkera olen lähinnä siitä, että juuri minut jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle ja puhuttiin pahaa. Se ei tuntunut silloin hyvältä, eikä se tunnu vieläkään - kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi. Vahingoniloinen olen kyllä heidän kohtalostaan, ja iloinen siitä että itse pärjäsin loppujen lopuksi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinusta on tullut noin ulkonäkökeskeinen ylipäätään? En minä ainakaan muista, että olisin yläasteella tutkinut muiden tyttöjen vartaloita tai heitä kadehtien katsellut. Katselin yläasteella poikia ja yksi opettajakin oli älyttömän namu, jota varmaan kaikki koulun normaalit tytöt sillä silmällä katsoivat! :)

Kouluajoista on jo vuosia ja yhä vieläkään en vertaile muiden naisten vartaloita tai naaman kauneutta omaani. Minä olen minä ja muut ovat omia itsejään, mitä sitä nyt muiden tuijottamiseen käyttää aikaa kun on parempaakin tekemistä?

Olen ollut aina se tavallinen tyttö, tavallisen näköinen ja kokoinen, keskiverto oppilas ja tavallisesta mukavasta perheestä. Nyt lapseni ovat sellaisia ja mieheni kanssa olemme olleet parikymmentä vuotta onnellisesti yhdessä. Niin myös monet yläasteen aikaiset ystäväni ja kaverini. Elämä sujuu mukavasti ja ulkonäkööni kiinnitän sen verran huomiota, että se on siisti ja omani näköinen. Olen ollut aina sinut itseni ja kroppani kanssa, ja tiedän, että se näkyy hyväntuulisessa itsevarmuudessani. Yritä siis ap hieman rauhoittua ja keskittyä ihan siihen ikiomaan elämääsi. Rikot tuolla tavoin vain itseäsi sisäisesti lisää. Jo nyt olet aika rikki ja vaikka kuinka vakuuttelisit asian olevan tosin, niin ei se ole. Ammattiapu voisi olla sinulle hyväksi.

Menipäs tämä henkilökohtaiseksi anonyymipalstalla. Ei taida sekään kovin vakaan persoonan merkki olla vai kuin? Vai ammattiapua? :D :D -ei ap

Kylläpä sinua kovasti naurattaa, ihme tyhjännauraja olet. :) Mites se yksi sananlasku menikään...? Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta. Voit mukauttaa tuon ihan vapaalla kädellä itsellesi sopivaksi. Muista kuitenkin, että katkeruus ei kaunista ketään. Jaxuhalit sinne ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin saan mielihyvää siitä, että ne yläasteen selkäänpuukottajat on lähes kaikki _erittäin_ tukevasti paksuna ja/tai kulahtaneita mammoja. Minä en ollut teininä parhaimmillani, olin pulska ja finninen luuseri. Nyt minulla on hyvä iho, olen oikeasti hyvässä kunnossa (vatsalihakset näkyy, pyöreä lihaksikas peppu jne) ja hiuksetkin on kasvaneet paksummiksi kuin se säälittävä teinin haitulatukka. Ja menee muutenkin hyvin, on hyvä työpaikka ja kiva kämppä, ja hyvä, pitkä parisuhde. Mutta kaiken tämän sain oikeastaan vain siksi että itse tein töitä sen eteen. Yläasteen lopussa kaverukset hakivat keskenään samoihin kouluihin, kukaan ei lähtenyt muualle opiskelemaan vaan pysyivät kotikylässä. Siellä he ovat edelleen. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä sinne, joten kouluttauduin muulle alalle kuin ravintola-alalle ja työskentelen vähän eri kaliiberin työpaikassa kuin Subwaylla. Mietin usein, että jos olisin pysynyt siinä porukassa, saattaisi elämä näyttää tällä hetkellä hyvin erilaiselta. Eli kiitos teinivuosien kiusaajille, kasvatin paksumman nahan ja tein miten itse halusin, ja sain kaiken minkä halusin. Olkaa te vaan paksuna pikku perähikiällä bensalenkkari-miestenne kanssa.

Öö... en tiedä tiedostatko itse, mutta olet vissiin katkera? En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka pitävät vuosikymmeniä elossa vanhoja kaunoja. Itselläänkin on helpompi olla kun käsittelee asiat mielessään

Katkera olen lähinnä siitä, että juuri minut jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle ja puhuttiin pahaa. Se ei tuntunut silloin hyvältä, eikä se tunnu vieläkään - kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi. Vahingoniloinen olen kyllä heidän kohtalostaan, ja iloinen siitä että itse pärjäsin loppujen lopuksi paremmin.

Arvasin tämän. Kun hieman pintaa raaputtaa, niin sieltähän alkaa tulemaan hyvin katkeraa ja itkuisen itsesäälistä tekstiä. Yritä pärjätä nyt ap ihanalla upealla ulkomuodollasi! Sisältä et niin upea olekaan, mutta se ei näy onneksi kuin silmistä ja luimistelevasta käytöksestä. Ainakaan alkuun. Minuutin päästä sinun kanssasi keskusteltaessa kaikki huomaavat ongelmasi ja niitä ei kauneudella peitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin saan mielihyvää siitä, että ne yläasteen selkäänpuukottajat on lähes kaikki _erittäin_ tukevasti paksuna ja/tai kulahtaneita mammoja. Minä en ollut teininä parhaimmillani, olin pulska ja finninen luuseri. Nyt minulla on hyvä iho, olen oikeasti hyvässä kunnossa (vatsalihakset näkyy, pyöreä lihaksikas peppu jne) ja hiuksetkin on kasvaneet paksummiksi kuin se säälittävä teinin haitulatukka. Ja menee muutenkin hyvin, on hyvä työpaikka ja kiva kämppä, ja hyvä, pitkä parisuhde. Mutta kaiken tämän sain oikeastaan vain siksi että itse tein töitä sen eteen. Yläasteen lopussa kaverukset hakivat keskenään samoihin kouluihin, kukaan ei lähtenyt muualle opiskelemaan vaan pysyivät kotikylässä. Siellä he ovat edelleen. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä sinne, joten kouluttauduin muulle alalle kuin ravintola-alalle ja työskentelen vähän eri kaliiberin työpaikassa kuin Subwaylla. Mietin usein, että jos olisin pysynyt siinä porukassa, saattaisi elämä näyttää tällä hetkellä hyvin erilaiselta. Eli kiitos teinivuosien kiusaajille, kasvatin paksumman nahan ja tein miten itse halusin, ja sain kaiken minkä halusin. Olkaa te vaan paksuna pikku perähikiällä bensalenkkari-miestenne kanssa.

Öö... en tiedä tiedostatko itse, mutta olet vissiin katkera? En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka pitävät vuosikymmeniä elossa vanhoja kaunoja. Itselläänkin on helpompi olla kun käsittelee asiat mielessään

Katkera olen lähinnä siitä, että juuri minut jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle ja puhuttiin pahaa. Se ei tuntunut silloin hyvältä, eikä se tunnu vieläkään - kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi. Vahingoniloinen olen kyllä heidän kohtalostaan, ja iloinen siitä että itse pärjäsin loppujen lopuksi paremmin.

Koulukiusaajat siis voittivat, vielä vuosienkin jälkeen olet "kiinni heissä". He itse ovat sillä välin menneet elämässä eteenpäin ja tuskin muistavat, että joskus edes olit heidän luokallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin saan mielihyvää siitä, että ne yläasteen selkäänpuukottajat on lähes kaikki _erittäin_ tukevasti paksuna ja/tai kulahtaneita mammoja. Minä en ollut teininä parhaimmillani, olin pulska ja finninen luuseri. Nyt minulla on hyvä iho, olen oikeasti hyvässä kunnossa (vatsalihakset näkyy, pyöreä lihaksikas peppu jne) ja hiuksetkin on kasvaneet paksummiksi kuin se säälittävä teinin haitulatukka. Ja menee muutenkin hyvin, on hyvä työpaikka ja kiva kämppä, ja hyvä, pitkä parisuhde. Mutta kaiken tämän sain oikeastaan vain siksi että itse tein töitä sen eteen. Yläasteen lopussa kaverukset hakivat keskenään samoihin kouluihin, kukaan ei lähtenyt muualle opiskelemaan vaan pysyivät kotikylässä. Siellä he ovat edelleen. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä sinne, joten kouluttauduin muulle alalle kuin ravintola-alalle ja työskentelen vähän eri kaliiberin työpaikassa kuin Subwaylla. Mietin usein, että jos olisin pysynyt siinä porukassa, saattaisi elämä näyttää tällä hetkellä hyvin erilaiselta. Eli kiitos teinivuosien kiusaajille, kasvatin paksumman nahan ja tein miten itse halusin, ja sain kaiken minkä halusin. Olkaa te vaan paksuna pikku perähikiällä bensalenkkari-miestenne kanssa.

Öö... en tiedä tiedostatko itse, mutta olet vissiin katkera? En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka pitävät vuosikymmeniä elossa vanhoja kaunoja. Itselläänkin on helpompi olla kun käsittelee asiat mielessään

Katkera olen lähinnä siitä, että juuri minut jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle ja puhuttiin pahaa. Se ei tuntunut silloin hyvältä, eikä se tunnu vieläkään - kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi. Vahingoniloinen olen kyllä heidän kohtalostaan, ja iloinen siitä että itse pärjäsin loppujen lopuksi paremmin.

Arvasin tämän. Kun hieman pintaa raaputtaa, niin sieltähän alkaa tulemaan hyvin katkeraa ja itkuisen itsesäälistä tekstiä. Yritä pärjätä nyt ap ihanalla upealla ulkomuodollasi! Sisältä et niin upea olekaan, mutta se ei näy onneksi kuin silmistä ja luimistelevasta käytöksestä. Ainakaan alkuun. Minuutin päästä sinun kanssasi keskusteltaessa kaikki huomaavat ongelmasi ja niitä ei kauneudella peitellä.

No aika katkeraa on tuo sinunkin tekstisi.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin saan mielihyvää siitä, että ne yläasteen selkäänpuukottajat on lähes kaikki _erittäin_ tukevasti paksuna ja/tai kulahtaneita mammoja. Minä en ollut teininä parhaimmillani, olin pulska ja finninen luuseri. Nyt minulla on hyvä iho, olen oikeasti hyvässä kunnossa (vatsalihakset näkyy, pyöreä lihaksikas peppu jne) ja hiuksetkin on kasvaneet paksummiksi kuin se säälittävä teinin haitulatukka. Ja menee muutenkin hyvin, on hyvä työpaikka ja kiva kämppä, ja hyvä, pitkä parisuhde. Mutta kaiken tämän sain oikeastaan vain siksi että itse tein töitä sen eteen. Yläasteen lopussa kaverukset hakivat keskenään samoihin kouluihin, kukaan ei lähtenyt muualle opiskelemaan vaan pysyivät kotikylässä. Siellä he ovat edelleen. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä sinne, joten kouluttauduin muulle alalle kuin ravintola-alalle ja työskentelen vähän eri kaliiberin työpaikassa kuin Subwaylla. Mietin usein, että jos olisin pysynyt siinä porukassa, saattaisi elämä näyttää tällä hetkellä hyvin erilaiselta. Eli kiitos teinivuosien kiusaajille, kasvatin paksumman nahan ja tein miten itse halusin, ja sain kaiken minkä halusin. Olkaa te vaan paksuna pikku perähikiällä bensalenkkari-miestenne kanssa.

Öö... en tiedä tiedostatko itse, mutta olet vissiin katkera? En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka pitävät vuosikymmeniä elossa vanhoja kaunoja. Itselläänkin on helpompi olla kun käsittelee asiat mielessään

Katkera olen lähinnä siitä, että juuri minut jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle ja puhuttiin pahaa. Se ei tuntunut silloin hyvältä, eikä se tunnu vieläkään - kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi. Vahingoniloinen olen kyllä heidän kohtalostaan, ja iloinen siitä että itse pärjäsin loppujen lopuksi paremmin.

Arvasin tämän. Kun hieman pintaa raaputtaa, niin sieltähän alkaa tulemaan hyvin katkeraa ja itkuisen itsesäälistä tekstiä. Yritä pärjätä nyt ap ihanalla upealla ulkomuodollasi! Sisältä et niin upea olekaan, mutta se ei näy onneksi kuin silmistä ja luimistelevasta käytöksestä. Ainakaan alkuun. Minuutin päästä sinun kanssasi keskusteltaessa kaikki huomaavat ongelmasi ja niitä ei kauneudella peitellä.

Minusta ei ole itsesääliä myöntää se, että näiden "ystävien" teot satuttivat. Ja minä en btw ole ap, enkä myöskään luimistele kenellekään. Olen tosi pidetty työkaveri ja ihminen, mutta näitä vahingonilon tunteita ei tarvitsekaan kenellekään ääneen sanoa. Selkäänpuukottajat sai just sen mitä ansaitsi, ja minä kipusin korkeammalle kuin yksikään heistä. Sinä kuulostat sen verran katkeralta, että taidat itsekin olla jonkun bensalenkkarin muija jossain kyläpahasessa, jossa kasvatat viittä kersaasi ja käyt töissä jossain Hesellä. Olet varmaan ruma sekä ulkoisesti että sisäisesti, yritä pärjätä hei!

Juu minun eli ap:n viimeisin viesti on kyllä 19, että ihan jonku muun pintaa tuli raaputettua :D

Tiedän tunteen. Fyysisesti hyvin kehittyneet suositut työt sai pojilta kaiken huomion. He bilettivät ja polttivat tupakkaa, mä nörtteilin hylkiönä kotona.

Monet noista suosituista tytöistä tuli suhteellisen nuorena äidiksi. Kait se tupakointi, epäterveellinen ruoka ja lyhyet unet lapsiperheessä saa kropan rupsahtamaan.

En mä sano että vahingonilo on oikea sana mun ajatuksille. Mutta realismi, jos nuo naiset ovat ennen saaneet kaiken vähällä vaivalla ulkonäön avulla, eipähän enää saa.

Sama on suosituilla ja söpöillä (häirikkö)pojilla. Alkoholi ja tupakka maistui jo tuolloin.

Useasta tuollaista kundista on tullut lyöty perheenisä, jolla kalju paistaa päälaella (söpöt luonnonkiharat ovat muisto vain, eivätkä naisetkaan juokse enää perässä) väsyneet lapset huutaa kauppareissulla ja lihava vaimo muisttaa ikuisesta rahapulasta.