Tuli tuosta uupumiskeskustelusta mieleen. Toinen vanhemmistani on yrittäjä ja aina ollut työnarkomaani, selvästi uupunut, kiukkuinen, napsahtaa ihan pienestä.

Harmittaa kun kerron, mutta hän haluaa aina tietää, tivaa oikein ja suuttuu usein jos en kerro tai väistän kysymyksen. Olen aikuinen ihminen.

ap

Ketään muita?

ap

upppppppppppp

Vastatkaa nyt joku jotain!

ap

Kaava aikuiseksi. Älä roiku niissä vanhemmissa. Älä tilitä heille elämääsi.

Ootko ap käynyt terapiassa? Suosittelen. Itse myös yrittäjäperheestä ja tuo suorittamispakko tuttua täälläkin. Oma.uupumus opetti uusia ajatusmalleja, terapia auttoi tähän. On hyvä oppia tunnistamaan mistä ne itselle haitalliset ajatusmallit kumpuavat. Tsemppiä!

Etäisyys auttaa ja ymmärrys, että sulla on 100% valta tehdä mitä ikinä sä haluat ja sä olet 0% selitysvelkaa mistään vanhemmalles :) Toisesta korvasta sisään toisesta ulos, mitään mitä se sanoo ei kannata ottaa henk.koht. ja ennemminki ymmärtää miks se sanoo niinku sanoa ja hyväksyä se. Voit ainoastaan muuttaa itseäsi :)

Hajurakoa nyt rajattomaan kyttääjävanhempaan. Ei sen kanssa tarvitse jutella, jos ei halua. -se, joka kirjoitti yrittämisestä ja uupumisesta

Mä olen aina pyrkinyt välttämään sitä, mihin äitini ajautui: liikaa töitä ja stressiä, kauhea katkeruus kaikkia niitä kohtaan, jotka hänen mielestään pääsevät vähemmällä (lähes kaikki maailman ihmiset). Ja mistä löydänkään itseni 5-kymppisenä? Täsmälleen samasta tilanteesta. Ehkä sillä erotuksella, että mä tiedostan tämän, enkä siis ole kovinkaan katkera muille.

Olen harjoittanut tätä "tekemisen meininkiä" monta vuosikymmentä, mitä outoa siinä on? Palvelu- ja hoitoaloilla pitää pystyä uskomattomiin työsuorituksiin lyhyellä varoitusajalla ilman tietoakaan tauoista. Siinä voisi poru päästä jos palomiehet, poliisit tai sairaalan henkilökunta kesken katastrofin katsoisivat kelloa ja tuumaisivat että on tauon aika, mennään safkalle.

Mitä vanhempiisi tulee, kierrä, kaunistele ja ohita. He eivät ole kiinnostuneita suorituksestasi vaan asenteestasi. Kerro vain että oli "hirveä sutina" koko päivän ja haluaisit kuulla mitä heille kuuluu, sitä harva ihminen pystyy vastustamaan mutta yritä edes näytellä kiinnostunutta kun he kertovat omia kuulumisiaan.

On totta että olet jo aikuinen mutta sinulla on vain yhdet vanhemmat ja olet heidän elämänsä valo, kehitä jokin juttu mitä voisitte hommailla yhdessä ja touhuile muutoin omia juttujasi. Ajan siis takaa sitä että yritä ystävyystyä vanhempiesi kanssa sensijaan että he edelleen holhoaisivat sinua, onnistuin siinä omien vanhempieni kanssa ja meillä oli mukavaa niin pitkään kun he olivat elossa.

Shoppailuorgiat mutsin kanssa olivat kyllä ikimuistoisia:D.

En ole käynyt terapiassa, itse olen vain ajatellut että vanhemmallani on joku lapsena opittu riittämättömyydentunne, jota yrittää paikata työllään, koko elämänsä ajan. Ja raivostuu kun minulla ei tätä tunnetta ole, vaan koen että kelpaan ihan näin? Lapsuudessa on kyllä minullakin ollut, mutta olen siitä päässyt eroon, enkä muitakaan ihmisiä mielestäni painosta ta kohtele mitätöivästi.  Mielellään pitäisin hyvät välit ja puhuisin kaikesta, mutta sitten se kääntyy jotenkin minun suoritusteni tai olemukseni arvioinniksi.

ap