Onko oltava alkoholisti, jos käy AA:n kokouksissa?
Siis tarkoitan ihan niitä alkoholistien kokouksia, en omaisten tai kiinnostuneille järjestettäviä tilaisuuksia.
Ystävälläni on ollut ongelmia juomisensa kanssa ja hän avautui minulle niistä. Hän arvelee ettei ole alkoholisti, mutta luisumassa siihen suuntaan. Tissuttelu lisääntynyt sekä määrät ja yksin salaa juominen ja hän haluaisi raitistua kokonaan. Kehotin häntä menemään AA:n ryhmään saadakseen tukea lopettamiseen. Hän menikin, mutta kertoi, että suhtautuminen on ollut vähän nuivaa, kun muut ovat tosi rankan tien kulkeneita eikä mitään tissuttelijoita, joilla työ, perhe, terveys, ulkoinen olemus, kaikki asiat vielä täysin ok.
Neuvoinko häntä väärin? Kuulemma kaikki aloittavat puheenvuoronsa "olen xx ja alkoholisti".
Kommentit (10)
Ystäväsi kannattaa mennä avoimiin kokouksiin, ne on tarkoitettu juuri hänen kaltaisilleen jotka eivät ole ihan varmoja omasta alkoholismistaan mutta haluavat tutustua toimintaan. AA:n auttavasta puhelimesta saa tietoja oman paikkakunnan avoimista kokouksista.
No, jos menet AA:han, sinun pitää myöntää olevasi alkoholisti ja voimaton alkoholin suhteen. Jos näin ei ole, AA ei ole sellaisen henkilön paikka.
Itsekin kävin joskus morkkispäissäni katsomassa, ja tosiaan, siellä oli pääosin vähän vanhempia oikein tosijuoppoja, työnsä juoneita, putkijuojia tms. Mutta ei se vielä mitään, mutta kun minun tosiaan olisi kuulemma pitänyt myöntää olevani alkoholisti ja olevani voimaton, että he voisivat auttaa. Mietin sitä ja totesin että ei pidä minun kohdallani paikkaansa kumpikaan. Ihan omalla tahdonvoimallani sitten lopetin liikajuomisen.
AA:n kokouksissa käyvät ovat alkoholisteja, jotka myös itse myöntävät olevansa alkoholisteja. Oman alkoholismin myöntäminen on ensimmäinen askel kohti raitistumista. Jos ystäväsi ei itse myönnä olevansa alkoholisti, ei AA ole hänelle oikea paikka.
Kunhan puhui soopaa, ei siellä mitään nuivaa ole, samaan joukkoon mahtuvat Pertsa Puliukko ja Sakari Krakamies.
Meillä kaveriporukassa on kyllä ollut tapana käydä iskeen yhden illan hoitojs noista illoista. Helppoo kuin heinän teko. Toki ei olla enää hetkeen käyty. Mut joo, ei me alkkiksia itse oll.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi kannattaa mennä avoimiin kokouksiin, ne on tarkoitettu juuri hänen kaltaisilleen jotka eivät ole ihan varmoja omasta alkoholismistaan mutta haluavat tutustua toimintaan. AA:n auttavasta puhelimesta saa tietoja oman paikkakunnan avoimista kokouksista.
Mutta jos haluaa tukea juomisen lopettamiseen, eikä tutustua toimintaan? Minne on mentävä, jos ei halua mennä kerran kuussa tutustumistilaisuuteen? ap
Kai te alkoholistit ymmärrätte ettei aina alkoholi ole ongelma. Joku muu ongelma siellä on usein taustalla mikä ajaa päihteisiin. Kun korjaa sen ongelman, pääsee myös päihteistä.
Vierailija kirjoitti:
AA:n kokouksissa käyvät ovat alkoholisteja, jotka myös itse myöntävät olevansa alkoholisteja. Oman alkoholismin myöntäminen on ensimmäinen askel kohti raitistumista. Jos ystäväsi ei itse myönnä olevansa alkoholisti, ei AA ole hänelle oikea paikka.
No mutta jos hän ei ole? Ei täysin voimaton, mutta ehkä luisumassa tulevaisuudessa alkoholismiin, jos ei nyt tee ryhtiliikettä? Tai vain liikakäyttäjä, joka haluaa lopettaa hyvän sään aikanay? Eikö sellainenkin lopettamispäätös ansaitse ryhmän tukea? ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi kannattaa mennä avoimiin kokouksiin, ne on tarkoitettu juuri hänen kaltaisilleen jotka eivät ole ihan varmoja omasta alkoholismistaan mutta haluavat tutustua toimintaan. AA:n auttavasta puhelimesta saa tietoja oman paikkakunnan avoimista kokouksista.
Mutta jos haluaa tukea juomisen lopettamiseen, eikä tutustua toimintaan? Minne on mentävä, jos ei halua mennä kerran kuussa tutustumistilaisuuteen? ap
Ei ne ole kerran kuussa tutustumistilaisuuksia vaan viikottaisia AA-kokouksia, jotka eroavat suljetuista kokouksista sillä, että sinne tullakseen ei tarvitse vielä olla varma alkoholismistaan ei ei tarvitse esimerkiksi aloittaa sanomalla olevansa alkoholisti. Ei tarvitse sanoa yhtään mitään, voi vain kuunnella (niin voi kyllä suljetuissakin kokouksissa).
Mutta AA on hengellinen liike ja se on hyvä ymmärtää. Sen perusidea on, että ihminen myöntää olevansa voimaton alkoholin suhteen eli ettei pysty lopettamaan omin voimin juomista. Sen voi lopettaa van luovuttamalla tahtonsa ja elämänsä Korkeamman Voiman haltuun. Korkeampi Voima ei ole useimmille sama kuin kristinuskon Jumala, mutta johonkin yliluonnolliseen voimaan on voitava uskoa jos AA:ssa haluaa olla. Toki on niitäkin aa-laisia, jotka länkyttävät siitä kuinka vaikka lämpöpatteri voi olla KV, jos niin haluaa, mutta itse en näe yhtään mitään järkeä oman tahtoni ja elämäni luovuttamisessa lämpöpatterille.
Päihdelinkki-sivustoon kannattaa tutustua, siellä on lisätietoa AA.sta ja muista vaihtoehdoista ja hyvät keskustelupalstat.
EI kannata mennä noiden hihhuleiden kelkkaan, vaan jatkaa juomista.