Lue keskustelun säännöt.
Masentunut puoliso, vertaistukea?
28.07.2017 |
Alan olla aika loppu. Avomieheni on viimeisen puolen vuoden ajan ollut masentunut, tilanne tuntuu pahenevan viikko viikolta. Takana on työstressiä ja miehen lapsuudenperheessä tapahtuneita ikäviä asioita. Masennus oireilee kiukutteluna, alakuloisuutena, raivokohtauksina ja kaikkeen kyllästymisenä. Mies ei osallistu kotitöihin, unohtaa usein maksaa laskut ajallaan jos en niistä jatkuvasti muistuta. Kaikkiin asioihin joutuu patistella. Työnsä hoitaa hyvin. Välillä on parempia päiviä, jopa viikkoja, mutta pienenkin vastoinkäymisen kohdalla mies lamaantuu ja alakulo saa vallan. Kokee kaiken sanomani hyökkäyksenä ja tiuskimisena. Hän saa kyllö mielestään huutaa ja raivota minulle, mutta jos minä korotan ääntäni, se on väärin. Mies kuitenkin aina pyytää anteeksi käytöstään myöhemmin.
Olen yrittänyt saada miestä työterveyteen tai terveyskeskukseen, olen luvannut mennä mukaan sekä sanonut että voi mennä myös yksin. Kenellekään muulle ei ole asiasta puhunut. Mies tiedostaa itsekin tilanteen, mutta kieltäytyy täysin lähtemästä mihinkään.
En tiedä, miksi kirjoitin tänne. En pysty puhumaan tilanteesta kenellekään ulkopuoliselle, koska mies kokisi sen loukkauksena. Alan olla itsekin loppu, harkitsin jo että menen itse terveyskeskukseen asian vuoksi.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta miettiä eroa, koska miehen käytöksen syynä on sairaus, mutta en silti tiedä, kuinka kauan enää jaksan tätä arkea tällaisena.
Kommentit (27)
Kiitos vastauksesta. Sitähän se on, ei miestä kukaan auta jos hän ei suostu apua hakemaan. Se tässä surettaakin eniten. Tuntuu, ettei mies ymmärrä, kuinka väsynyt ja loppu minä olen tähän tilanteeseen. Haluaisin tehdä kaikkeni auttaakseni miestä, mutta en enää tiedä miten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tuon epätoivon, kun itse näkee ja tietää mikä auttaisi (tai ainakin mitä olisi syytä kokeilla). Mutta toinen ei suostu liikahtamaan kotoa minnekään. Ja mitenkäs aikuista miestä pakotat - et mitenkään!
Eli tuosta tilanteesta on kokemusta, vaikka minulla kyseessä ei ole aviopuoliso. Mutta tuo tilanne on sellainen, että sinne syövereihin vajoaa itsekin mukaan. Meillä on sellainen pelastus matkassa, että voimme ottaa etäisyyttä silloin, kun tuntuu pahalta, sillä emme asu yhdessä. Olen jo oppinut, että yli viikon tarvitsen asioiden käsittelyyn silloin, kun välit menevät oikein kireiksi.
Vuosi sitten ehdotin hoitoon menemistä ensimmäisen kerran. Olen kertonut millaista se olisi, mitä siellä tapahtuu, miten se vaikuttaa masentuneeseen, perustellut ja perustellut. Olen lohdutellut, ettei kenenkään muun tarvitse tietää. Järkeillyt, ettei siitä mitään haittaakaan olisi. Ja olen luvannut järjestää kaiken, tukea ja kannustaa. Mutta tuloksena on vain tyhjää + yksi tosi iso riita.
En keksi minäkään mitä muuta vielä voisin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Sitähän se on, ei miestä kukaan auta jos hän ei suostu apua hakemaan. Se tässä surettaakin eniten. Tuntuu, ettei mies ymmärrä, kuinka väsynyt ja loppu minä olen tähän tilanteeseen. Haluaisin tehdä kaikkeni auttaakseni miestä, mutta en enää tiedä miten.
Tuohon minäkin yritin, että perustelin miehelle, ettei tilanne koske enää vain häntä. Vaan myös minun lapseni kärsivät, kun minun energiat menevät miehestä huolehtimiseen. Olen lasten kanssa poissaoleva.
Mutta tälläkään ei ollut mitään vaikutusta. Hän ei helly edes siitä, että lapset kärsivät. Saattaa pitää jopa mieleisenä asiana sitä, että muutkin tuntevat tuskaa eikä vain hän yksin.
Ainoa keksimäni keino on, että jatkan masennuksesta ja sen hoidosta puhumista neutraalisti. Ja toivon, että kun asiasta puhutaan paljon, niin se edes jossain määrin normalisoituu miehen mielessä. Jospa se kynnys siitä alenisi. Matka voi vaan olla hirveän pitkä vielä.
Kolmonen
Meillä oli alkoholiongelmaa, masennusta ja ahdistusta jne. miehellä vuosia. Joskus parempiakin kausia, mutta lopulta joutui pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja menetti työt. Nyt kuntoutustuella yrittää opiskella uutta ammattia, mutta kaikki on todella hankalaa ja lääkitykset tietty lopun ikää. Avioliitto meillä natisee liitoksistaan, koska olen nämä vuodet vain ymmärtänyt ja tukenut saamatta itselleni mitään vastineeksi. Olen siis ihan loppu tähän hoitajan rooliin.
Ap, sinä olet sylkykuppi, johon mies purkaa pahaa oloaan. Muutenkin kuulostaa, että todella paljon oireilee ulospäin, eikä edes viitsi yrittää hoitaa ongelmaansa. Miksi hoitaisikaan, kun sinä olet varaventtiilinä? On paljon parempia tapoja käsitellä masennusta, ei kaikkea tarvitse "ymmärtää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet sylkykuppi, johon mies purkaa pahaa oloaan. Muutenkin kuulostaa, että todella paljon oireilee ulospäin, eikä edes viitsi yrittää hoitaa ongelmaansa. Miksi hoitaisikaan, kun sinä olet varaventtiilinä? On paljon parempia tapoja käsitellä masennusta, ei kaikkea tarvitse "ymmärtää".
Mitä tämä neuvo käytännössä tarkoittaa? Miten lopetetaan olemasta varaventtiilinä? Ja miten saadaan mies käsittelemään masennusta paremmalla tavalla?
Kiitos todella paljon asiallisista kommenteista!
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet sylkykuppi, johon mies purkaa pahaa oloaan. Muutenkin kuulostaa, että todella paljon oireilee ulospäin, eikä edes viitsi yrittää hoitaa ongelmaansa. Miksi hoitaisikaan, kun sinä olet varaventtiilinä? On paljon parempia tapoja käsitellä masennusta, ei kaikkea tarvitse "ymmärtää".
Osaisitko kertoa, miten asiaa voisi käsitellä eri tavalla? Olisin kiitollinen vinkeistä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä mies pitää herätellä tajuamaan, että jos sinä lähdet niin kuka jää miehen sylkikupiksi?
Ei tietenkään mitään radikaalia uhkausta, vaan istuudutte alas ja toteat voimavarasi hiipuneen, eikä meno yksinkertaisesti voi jatkua samanlaisena. Sano, että annat sataprosenttisen tuen, jos mies hakee apua. Kerro myös, että olet valmis kuuntelemaan.
Takuulla olet em. kertonut ainakin osissa, mutta jotta miehesi ymmärtää nyt olevan tosi kyseessä. Näin jätät miehellesi asian päättämisen.
Minulla on sama tilanne. Mies vakavasti masentunut, mutta ei suostu hakemaan apua. Ei suostu menemään lääkäriin, terkkarille, ei minnekään. Ei onneksi huuda ja raivoa kotona, mutta sulkeutuu ja etäännyttää minua kauemmaksi omasta elämästä. Ei jaksa mitään. Ei kiinnostu mistään. Suhtautuu kaikkeen todella negatiivisesti. Ei jaksa ajatella perheen perustamista ja kokee kaikki lapsipuheet todella ahdistavina.
Ja me ollaan yli 30-vuotiaita molemmat. Eli minulla ei naisena ole ikuisuuksiin aikaa odottaa, että mies kokisi ihmeparantumisen ja haluaisi vihdoin niitä lapsia.
En aio odottaa ikuisuuksia, vaikka miestä rakastan älyttömästi. En vain suostu luopumaan lapsihaaveista, koska rakastan lapsia ja haluan ehdottomasti ainakin yhden oman. Mies on tiennyt tämän aina, että haluan lapsia, siinäkin vaiheessa kun kosi.
Sanoin vähän aikaa sitten ihan suoraan, että hänen masennuksensa hoitamattomuus tuhoaa liittomme. Olen katsonut tätä alati pahenevaa tilannetta jo vuosia ilman, että mies tekee asialle mitään. Aion ottaa tarvittaessa vaikka asumuseron ja lopulta eron, jos muutosta ei tapahdu. En aio hukkua mukana. Meillä on Suomessa kaikki apu saatavilla ja voisin vaikka maksaa miehen terapian ovastuuosuuden. Voisin maksaa yksityiset lääkärit, että pääsee psykiatrian erikoislääkärille hakemaan lähetettä ja tarvittaessa lääkkeitä. Mutta miehhen pitää itse olla aktiivinen, tai muuten lähden. Niin kamalalta kun se kuulostaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaa, meillä samat oireet masennuksen lisäksi. Puoliso itse halusi terapiaan, mutta vuosia meni ensin kaikkien kärsiessä. Terapia todella auttaa, mutta siinäkin menee meillä ainakin vuosia.. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Traumaperäinen_stressihäiriö
Pakene vuorille jos mies ei ole hoidossa jo!
Hoidon tepsimiseen menee aikaa (ja sitä vaatii masennuksen spontaanikin paraneminen).
Ei ole mitään järkeä siinä että käytät lapsille kuuluvia resursseja miehen kannatteluun: asumuserosta voi aloittaa.
Anna vahva viesti siitä että yhteisasuminen voi onnistua sitten kun mies alkaa hoitaa ongelmiaan. Luulisi pöljemmänkin ymmärtävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidosta kieltäytyminenhän tarkoittaa sitä, että masennustila hyväksytään elämäntavaksi. Sen varjolla saa etuja ja erityisasemaa kotona kun saa olla miten haluaa eikä tarvitse ponnistella. En suostuisi katsomaan tuollaista.
Tärkeää olisi päästä jonkinlaiseen hoitokontaktiin, joko terapeutille, psykologille tai sitten ihan vaan mielenterveyshoitajalle. Mutta jos masentunut ei itse halua niin sitten se on vähän hankalaa, toki voi olla että se masentunut ei yksinkertaisesti itse jaksa ottaa askelta hoitoon.
Onko puolisoillanne kavereita? onko mahdollista että viettäisi aikaa heidän kanssaan?
Mulle itselle kaverit oli hyvä juttu, joutui nousemaan ylös sängystä ja näkemään vähän muutakin.
Toki se vaatii sitten puolisolta sen että kestää sen ajan yksin, mutta eipä siitä masentuneesta varmaan muutenkaan apua ole, tärkeämpää olisi että molemmilla olisi rauha.
Lääkitys olis kans hyvä keino, nykyään on todella paljon erilaisia lääkkeitä, esimerkiksi yleisin lääke, SSRI-lääkeet ei aina sovi vaan on myös muita..
Itselläni oli masennus josta nousin kaverien avulla(vietin aikaa heidän kanssaan), hoitokontaktin(mielenterveyshoitaja) sekä lääkkeen avulla. Kokeiltiin kaikkea mahdollista lääkitystä mutta sopivin oli sitten Voxra, antoi juuri sen "boostin" jolla kiinnostuin nousemaan sängystä.
Vaikeaa aikaa oli tietty puolisolle, mutta jaksoi kai sen takia koska ensin katsoin itse häntä kun hän sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero, jos ei kuukauden sisällä hakeudu hoitoon.
En tiedä mitä nuo lapsuudenperheasiat on, mutta voisiko sinä auttaa niiden saamiseksi järjestykseen esim. käymällä niitä ihan puhumalla läpi ja jos jotain tehtävissä niin laittaa vaikka listalle asiat ja hoidatette niitä yhdessä? Siis vaikka, jos jotain riitoja niin kirjoitatte yhdessä sähköpostin ja sanot, että nyt pallo on heillä tästä sinun ei tarvitse enää huolehtia tms.
Työstressiä olisi hyvä miettiä juttuja, jotka miehesi kokee ennen auttaneen stressin vähenemiseen, oli se sitten kalastus, eräily, kunnon känni tai moottoripyöräily. Näihin sitten kannustaa, että saa nollattua päänsä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä nuo lapsuudenperheasiat on, mutta voisiko sinä auttaa niiden saamiseksi järjestykseen esim. käymällä niitä ihan puhumalla läpi ja jos jotain tehtävissä niin laittaa vaikka listalle asiat ja hoidatette niitä yhdessä? Siis vaikka, jos jotain riitoja niin kirjoitatte yhdessä sähköpostin ja sanot, että nyt pallo on heillä tästä sinun ei tarvitse enää huolehtia tms.
Työstressiä olisi hyvä miettiä juttuja, jotka miehesi kokee ennen auttaneen stressin vähenemiseen, oli se sitten kalastus, eräily, kunnon känni tai moottoripyöräily. Näihin sitten kannustaa, että saa nollattua päänsä.
:D
Kalastus, eräily, kunnon känni tai moottoripyöräily.
Entä jos miehen masennuksen aiheuttaa perinteisen heteroidentiteetin ahtaus?
niin ja muista ottaa omaa aikaa...
t.viestin nro14
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä olet sylkykuppi, johon mies purkaa pahaa oloaan. Muutenkin kuulostaa, että todella paljon oireilee ulospäin, eikä edes viitsi yrittää hoitaa ongelmaansa. Miksi hoitaisikaan, kun sinä olet varaventtiilinä? On paljon parempia tapoja käsitellä masennusta, ei kaikkea tarvitse "ymmärtää".
Tuollaistahan se useimmiten on. Tunsin hyvin ap:n tilanteen, koska oma puolisoni on ilmeisesti masentunut mutta ei suostu lääkäriin.
En tiedä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä kun toinen sanoo, ettei hänellä ole mitään motivaatiota nähdä minua eikä lapsia. Hän on hankkinut itselleen vuokra-asunnon ja en tiedä, että onko avioero vireillä vaiko ei. Hän omistaa virallisesti kotimme eli hän ilmeisesti väistää nyt ja odottaa, että me muutamme pois.
Puolison kanssa ei voi keskustella edes säästä. Hän alkaa raivoamaan siitäkin, etten osaa tarkalleen kertoa millainen sää seuraavan tunnin aikana on sääennusteessa luvattu. Olen todella, todella, väsynyt tähän tilanteeseen. Olisi helpompaa jos hän puhuisi suoraan raivoamatta ja kertoisi, että mitä hän oikein haluaa.
Kuinka tietää, että toinen haluaa ihan oikeasti ottaa lopullisen pesäeron? Asiaa miettiessä en keksi enää mitään muuta keinoa hänen mielialansa kohonemiseen kuin ero. Sittenhän hänen ei tarvi kärsiä siitä, että kysyn vointia tai että lapset soittelevat tai tekstaavat hänen peräänsä.
Lapsetkin ovat huomanneet sen, etteivät heidän yhteydenottonsa ole toivottuja ja vähentäneet oma-aloitteisesti niitä, koska pelkäävät isänsä suuttumista tai sitäkin että isälle on tapahtunut jotain kun hän ei enää vastaa tekstiviestiinkään.
Minun miehellänikin on ollut voimakasta masennusta. Hän meni siihen kuntoon, että oli vuoteenomana pitkän aikaa. Masennus on uusinut kerran, mutta lääkityksellä on pysynyt nyt jo vuosia kurissa ja meillä on oikein ihana liitto ja olemme onnellisia yhdessä. Masennus ei siis tarkoita, että avioliitto olisi tuhoon tuomittu.
Ihmistä on kuitenkin todella vaikea auttaa kotiin. Hänen tulisi itse lähteä lääkärille, jotta tilanteeseen voitaisiin ruveta suunnittelemaan apua, on se apu sitten lääkitystä tai terapiaa.
Raivoamista ei tarvitse kuunnella, vaikka toinen onkin sairas. Kannattaa lähteä sellaisesta tilanteesta mahdollisuuksien mukaan pois ja keskustelette sitten kun toinen on taas paremmin tolkuissaan. Ikävä kyllä tilanne tuskin paranee, jos ei miehesi suostu itse auttamaan itseään.