Mistä syystä sinuun on katkaistu ystävyys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni mies lähenteli minua humalassa. Ystäväni katkaisi välit minuun, ja piti miehen. Suoraan ei syytä sanonut, mutta ei enää vastannut yhteydenottoihini lähentely-yritysten jälkeen, vaikka sitä ennen olimme todella läheiset. Itse en lähennellyt miestä, vaan pyysin häntä lopettamaan, ja ystäväni kyllä näki tämän kaiken, eli mies ei voinut valehdellakaan hänelle tilanteen kulkua.

Voi perhana, mulle on käynyt aivan samalla tavalla! Oltiin vuosia oltu parhaat ystävät, kuin siskokset, en vieläkään voi oikein ymmärtää, missä välistä hänestä tuli sellainen idiootti... Kuinka voi ihminen arvostaa itseään niin vähän, että jää tuollaisen miehen luo?

"Missä välissä" piti kirjoittaa, tuli sellainen tunnekuohu vaan että :'D

Vierailija kirjoitti:

Menestyin liian hyvin urallani ja se kävi ilmeisesti sietämättömäksi. Ensin vihjailua rivien välistä, sitten kommentointia suoraan ja lopulta tunne oli varmaan molemminpuolinen, että tämä ystävyys oli tässä. - Surullista, mutta toki voin hieman ymmärtää häntä, olemme kuitenkin samalla alalla. 

- Varmasti lukemattomia kertoja tilanne on tapahtunut myös toisin päin; kun vanhalla ystävällä saattaa tai on saattanut mennä huomaamatta ns. kusipäähän. - Eikä kaikkki välttämmättä toimi edes tahallaan moukkamaisesti. Se vaan on niin tavattoman helppoa unohtaa siinä vaiheessa kun itsellä menee erinomaisesti ja kiitettävästi, että ei kaikilla mene yhtä hyvin. Moni elää vakaasti siinä vakaassa uskossa ja käsityksessä, että kaikki on ihan itsestä kiinni.

Olen heille itse toisinaan kiukkunen toisinaan hivenen, ehkä kateellinen. Kun ihan kaikki emme ole valinneet työttöömyyttä, siarautta ja loukkaantumisa itsellemme. Mutta ei tällaista tajua, korjaan  halua tajuta kaikki;  hei me ollaan sankareita kaikki! Eikö.

No ollaan ollaan. Suomessa on miltei rikollista sanoa tai tuntea itsensä syrjäytyneeksi tai taloudellisesti köyhäksi. Kun aina voidaan vedoota siihen, että Suomessa ei kenenkään ole pakko asua maakuopassa ja lähes jokaisella muutakin vaatetta - tai siis on ylipäätään vaatetta kun ei kato kaikkialla maailmassa niinku ole niitäkään, eikä muuten niitä maakuoppakaan missä asua, ainakaan rauhassa ja turvallsesti.

Ei Suomessa kato oikeasti kukaan ole köyhä. Tai jos on niin on todennäköisesti sairas sekä ainakin tyhmä, kunei tajua me eletään kato hyvin vointi valtiossa, jossa ei oo mitään Trumputkimmiä, joka aattelee vaan itseään, vaan meillä on vapailla vaaleilla valittu eduskunta, minkä kokoon panoon säkin voit vaikuttaa. Naisetkin saa äänestää niinku miehetkin.       

Sain lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menestyin liian hyvin urallani ja se kävi ilmeisesti sietämättömäksi. Ensin vihjailua rivien välistä, sitten kommentointia suoraan ja lopulta tunne oli varmaan molemminpuolinen, että tämä ystävyys oli tässä. - Surullista, mutta toki voin hieman ymmärtää häntä, olemme kuitenkin samalla alalla. 

- Varmasti lukemattomia kertoja tilanne on tapahtunut myös toisin päin; kun vanhalla ystävällä saattaa tai on saattanut mennä huomaamatta ns. kusipäähän. - Eikä kaikkki välttämmättä toimi edes tahallaan moukkamaisesti. Se vaan on niin tavattoman helppoa unohtaa siinä vaiheessa kun itsellä menee erinomaisesti ja kiitettävästi, että ei kaikilla mene yhtä hyvin. Moni elää vakaasti siinä vakaassa uskossa ja käsityksessä, että kaikki on ihan itsestä kiinni.

Olen heille itse toisinaan kiukkunen toisinaan hivenen, ehkä kateellinen. Kun ihan kaikki emme ole valinneet työttöömyyttä, siarautta ja loukkaantumisa itsellemme. Mutta ei tällaista tajua, korjaan  halua tajuta kaikki;  hei me ollaan sankareita kaikki! Eikö.

No ollaan ollaan. Suomessa on miltei rikollista sanoa tai tuntea itsensä syrjäytyneeksi tai taloudellisesti köyhäksi. Kun aina voidaan vedoota siihen, että Suomessa ei kenenkään ole pakko asua maakuopassa ja lähes jokaisella muutakin vaatetta - tai siis on ylipäätään vaatetta kun ei kato kaikkialla maailmassa niinku ole niitäkään, eikä muuten niitä maakuoppakaan missä asua, ainakaan rauhassa ja turvallsesti.

Ei Suomessa kato oikeasti kukaan ole köyhä. Tai jos on niin on todennäköisesti sairas sekä ainakin tyhmä, kunei tajua me eletään kato hyvin vointi valtiossa, jossa ei oo mitään Trumputkimmiä, joka aattelee vaan itseään, vaan meillä on vapailla vaaleilla valittu eduskunta, minkä kokoon panoon säkin voit vaikuttaa. Naisetkin saa äänestää niinku miehetkin.       

- Entinen ystäväni työskentelee samalla alalla, eikä ole työtön, eläkkeellä yms. Lähtökohtaisesti hänellä on ollut vielä paremmat avaimet menestymiseen (suhteet yms.) kuin minulla. Alallani kuitenkin lahjakkuudella pääsee pitkälle (onneksi). Entinen ystäväni melkein ehti musertaa itsetuntoni kokonaan, ennen kuin lähes huomaamatta menin hänen ohitseen ja roimasti. Nykyään emme ole tekemisissä ja parempi niin.  

Ystäväni sairastui syömishäiriöön, ja hänen persoonansa muuttui täysin. Hän ei enää vastannut yhteydenottoihini eikä halunnut tavata. Ymmärrän täysin että tuollainen sairaus muuttaa ihmistä, mutta silti tunnen edelleen surua asiasta :< olimme todella hyvät ystävät ja koimme paljon yhdessä. Yhtäkkiä hän vain alkoi hiljalleen etääntyä enkä saanut häneen kontaktia yrittämälläkään. Ehkä jos hän joskus paranee otan yhteyttä uudelleen, väkisin en voi häntä yrittää pitää, joten nykyään en ole enää yhteyksissä kun ei ole mitään vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen.

Sama. Ollessani raskaana vielä piti yhteyttä, mutta lapsen syntymän jälkeen ei ole kuulunut mitään.

Olin henkisesti tosi huonossa jamassa, enkä voinut olla "ystävälle" kuski, ryyppykaveri, lainan antaja, syöttäjä, juottaja ja ilmainen terapeutti. Hän laittoi välit poikki sanomalla ettei pysty olemaan kanssani, kun kerrankin olisin tarvinnut häneltä tukea, hetken harmitti lujaa mutta sitten sisäistin miten yksipuolista ystävyys oli. Annoin paljon enkä saanut mitään takaisin. Tajusin että näin on paljon parempi.

Nyt tää ihminen pyytelee anteeksi ja selittelee miten milloinkin, oli sairautta ja rankkaa ym... Niin oli minullakin, autoin silti. En osaa sanoa näihin paljoakaan, olen aika välinpitämätön enimmäkseen hänen suhteen, enkä koe että pitäisi hänen mieltään tyynnyttää enää tai lähteä siihen suhteeseen jossa toinen nyt vaan on perusluonteeltaan itsekäs, epäempaattinen, epäluotettava loinen.

Ekat "anteeksipyynnöt" joissa syyllisti mua vaikka mistä ei toiminut niin otti nyt käyttöön "vilpittömän kuuloiset" puheet, mutta niin moni asia kertoi ikävästä luonteesta etten varmaan jaksa antaa uutta mahdollisuutta.

Nosto

Muutin 20 km päähän. Molemmilla autot, päivittäin työmatka ainakin tuplat tuosta, mutta "ei sitten enää nähdä kun ei olla naapureita". Ok.

Pitkäaikainen ystävä muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen ilmoitti, että meillä ei hänen mielestään enää ole mitään yhteistä. Ei tullut suoraa tuomiota siitä, ettei enää koskaan tahtoisi nähdä minua, mutta antoi kyllä hyvin selvästi ymmärtää ettei enää kannata nähdä. Vaadin kuulemma jotain mitä hän ei voi minulle antaa. Paskan marjat, ainoa mitä vaadin oli että hänellä olisi minulle aikaa enemmän kuin vain tunnin kahvittelun verran kerran kuukaudessa. Minulle olisi kelvannut vaikka vaan leffaillat ja yhdessäolo.

Itse en kokenut asiaa niin, ettei meillä olisi enää mitään yhteistä. Tuntui enemmänkin siltä, että seurani ei vain ollut hänelle tarpeeksi antoisaa ja mielekästä. Hänellä iso liuta hyviä, mallikkaita ja "parempaa elämää" viettäviä ystäviä, eipä hän siinä mitään menettänyt ettei pidä kanssani enää yhteyttä.

Minulla ei ole oikein koskaan ollu hyvää ystävää. Ammattikoulussa viimeisenä vuonna luulin saaneeni vihdoin oikean ystävän. Meillä oli aina hauskaa, pystyi puhumaan KAIKESTA, molemmat auttoi toisia jos tarvitsi rahaa, yöpaikkaa, henkistä tukee tai mitä vaan. 4vuotta, luulin että minulla oli vihdoin oikee ystävä. Kunnes aloin odottomaan esikoista. Yhteydenpito lakkasi. Pyysin kylään, kahville, tai että ois tehty jotain. Koskaan ei kerennyt, instaan laittoi kuvia muiden kavereiden kanssa jokapäivä. Lopetin itsekkin sitten yhteydenpidon, kun en jaksanut jatkuvasti rankua. Oltiin sovittu että hänestä tulee kummi, mutta sekin sai jäädä. Oikeat ystävät ei hylkää. Lapsi kun syntyi, hän alkoi taas pitämään yhteyttä, koska olin "vapaa" pystyin lähtemään sillointällöin vaikka yksille tms. Ajattelin että ehkä hänellä oli oikeasti kiireitä silloin. Kun alkoi taas olemaan yhdessä kivaa ja lapsikin sai olla mukana hänen luonaan tai lenkeillä eikä kaveria se haitannut.Nyt olen raskaana taas ja yhteydenpito loppui kuin seinään. Ei tule kylään, ei halua kahville, ei halua minua hänen luo. Muutettiin uuteen asuntoon eikä ole tullut käymään täällä vaikka olen monesti pyytänyt.

Nyt en enää aio olla häneen yhteydessä koskaan, en tarvitse tuollaista kaveria joka hylkää. On todella rankkaa kun ei ole ketään kaveria kelle purkaa ajatuksia. Mies vain ja vanhemmat. Olen niin ujo etten helposti saa kavereita, saatikka nyt raskaana kotona ollessa, kun ei töitä tai koulua missä tutustuu.

Olen kateellinen ihmisille joilla oikeita ystäviä varsinkin jos ystävä pysynyt lapsuudesta asti.

Masennuin todella pahasti. Jouduin äkillisesti työttömäksi, tuloni romahtivat , enkä saanut maksettua edes vuokraa. Olin todella pohjalla! Menimme tuttumme juhliin, joissa juotuani muutaman, kaikki lähiaikojen paskat iskivät urakalla. Halusin pois ja ystäväni ei oikein ymmärtänyt mikä minulle tuli. Kerroin hänelle että olo on todella paska, enkä haluaisi enää olla täällä.. Muutamana päivänä kaverini yritti soittaa minulle, mutta en pystynyt edes nousemaan sängystä. Sen jälkeen emme ole olleet ystäviä. Ystäväni luuli, että tapoin itseni ja suuttui siitä, koska pelästyi, eikä enää voinut koskaan luottaa minuun. 

Nyt 10vuotta myöhemmin, olen hyvinvoiva, onnellinen, hyvässä ammatissa, ihan normaali ihminen, joka kävi vain hyvin pohjalla hetkellisesti, ja olisi vain tarvinnut vähän tsemppiä ja ymmärrystä. Se harmittaa. 

Joidenkin on vaikea tajuta, että ystävyys ei ole aina ikuista.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin on vaikea tajuta, että ystävyys ei ole aina ikuista.

Niin.

Kaksi "ystävää" on katkaissut ystävyyden puolisoni takia. Ensimmäinen oli mustasukkainen, koska olin alkanut seurustella sillä välin kun hän huiteli ympäri maapalloa reppureissaamassa. Meidän olisi pitänyt kuulemma yhdessä sinkkuina reissata. Toinen "ystävä" oli ihastunut minuun ja suuttui, kun en aikonut jättää puolisoani. Minulle yksi lysti, tuollaiset saakin mennä menojaan!