Nyt se kateuskortti käännetään! Mistä olet kateellinen?
Täällä keskusteluissa aina vedetään kateuskortti esiin, milloin ollaan muka kateellisia bloggaajan ulkonäöstä tai tuloista ja milloin naapurin autosta. Harvemmin näistä kuitenkaan ollaan aidosti kateellisia, joten kiinnostaa, mistä sinä olet oikeasti kateellinen!
Aloitan: olen kateellinen parille ystävälle, jotka ovat nelikymppisiä kuten itsekin. He osaavat pukeutua rennosti ja urheilullisesti, mutta näyttävät aina tyylikkäiltä. Eivät yritä näyttää nuoremmilta, mutta heti päältä päin näkee, että ovat sporttisia ja ns. hyvin säilyneitä. En ole varsinaisesti kummankaan ulkonäöstä kateellinen, vaan siis siitä, että ovat niin hyvin säilyneitä ja onnistuvat näyttämään hyviltä tilanteessa kuin tilanteessa. Itse päädyn aina näyttämään vähän homssuiselta ja ikäistäni vanhemmalta, yritän sitten laittautua tai en.
Kommentit (79)
Onnellisuudesta.
Ärsyttää hehkuttajat jotka iloitsevat elämästään. Ovat esim. Ostaneet kirpputorilta risan tuolin ja oman käsin entisöivät sen. Ja vaikka tuoli ei ole yhtään omaan makuuni enkä sellaista haluaisi niin toinen on vilpittömän iloinen mitä on saanut. Tai rauhoitutaan saunan jälkeen parvekkeella oluen kanssa. Julkaistaan mietelause ja kuva kedon kukkasesta ja tämä saa julkaisijan mielen harmoniaan.
Jotenkin kadehdin tuollaista itsetyytyväisyyttä suuresti.
Olen kateellinen ihmisille, jotka osaavat hoitaa raha-asiansa hyvin ja sen takia varakkaita.
Kadehdin kauniita ja rikkaita ihmisiä jotka matkustelevat ympäri maailmaa huolia vailla. Uivat laguuneissa, ihastelevat auringonlaskua LAn kattoterasseilta.
Itse palaan kohta yläasteen open työhön. Se on enimmäkseen kivaa mutta hyvin uuvuttavaa...
Ai niin kadehdin myös ihmisiä joiden menemisiä kellot eivät rajoita...
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuudesta.
Ärsyttää hehkuttajat jotka iloitsevat elämästään. Ovat esim. Ostaneet kirpputorilta risan tuolin ja oman käsin entisöivät sen. Ja vaikka tuoli ei ole yhtään omaan makuuni enkä sellaista haluaisi niin toinen on vilpittömän iloinen mitä on saanut. Tai rauhoitutaan saunan jälkeen parvekkeella oluen kanssa. Julkaistaan mietelause ja kuva kedon kukkasesta ja tämä saa julkaisijan mielen harmoniaan.
Jotenkin kadehdin tuollaista itsetyytyväisyyttä suuresti.
Niin ja joku facebookissa jakaa jotakin onnellisia perhekuvia koko ajan ja lastensa menestyksestä. Tosin olen ajatellut, että kulissien takana voi olla myös negaa. Yksi tuttavani aina kertoo vain hyviä asioita. Phyi :D
Olen kateellinen kultalusikka suussa syntyneille. Siis niille, jotka ovat rikkaita tekemättä yhtään mitään sen eteen.
Olen kateellinen viilipyttymäisen rauhallisen luonteen omaaville ihmisille, jotka suhtautuvat asiaan kuin asiaan rauhallisesti, eivätkä räjähtele turhista 😄. Itse kiihdyn nollasta sataan alle sadasosa sekunnissa, vaikka ei olisi aihettakaan, ja se ärsyttää suunnattomasti. Tulisen ja räväkän temperamentin omaavana en tunnu tuosta eroon pääsevän, vaikka yritetty on. Jos jostain voisi ostaa rauhallisemman luonteen, tekisin sen heti!
Mistään omaisuuteen, ulkonäköön, tuloihin tms. ulkoiseen seikkaan liittyvästä en ole koskaan tajunnut olla kateellinen.
Olen kateellinen niille, joilla ei ole arkeen vaikuttavia mielenterveydellisiä ongelmia ja päivittäisiä kipuja.
Niin sitä vaan maailman edessä nöyrtyy.
Olen kateellinen ihmisille, joilla on sisäistä mielenrauhaa. Loputon usko siihen, että elämä kantaa eikä mitään niin pahaa tapahdu, etteikö asia voitoksi kääntyisi.
Minä kun olen aina hermoillut tulevaisuudesta. Ensin opiskeluissa pärjäämisessä, sitten töissä pärjäämisessä ja taloudellisesta köyhyydestä. Nyt kun nuo on voitettu kanta, alan varmaan hermoilla ihmissuhteista tai terveyden pettämisestä.
Olen kateellinen niille, joilla on tyttölapsi. Itselläni on kolme poikaa, mutta olen aina haaveillut tytöstä. Näitä asioita ei vaan saa sanoa palstalla ääneen, koska heti saa viharyöpyn päällensä.
Olen kateellinen, hmm, hyvin toimivasta vatsasta ja enpä muuta keksi. Eikun kärsin sosiaalisesta punastumisesta. Kadehdin heitä, jotka eivät punastele. Elämässäni on muutoin kaikki hyvin, enkä tarvitse mitään lisää.
Olen kateellinen koulutetuille ihmisille. Ihailen ihmisiä, joilla on ollut älyä, sinnikkyyttä ja intohimoa hankkia korkea koulutus. Itse olen laiska ja saamaton.
Olen kateellinen ihmisille jotka ovat syntyneet johonkin sivistysmaahan eikä Suomeen. Johonkin missäkin kulttuuria, historiaa, ihmiset puhuvat toisilleen, eikä 40 m2 kämpän vuokra ole 1300 e kk.
Olen kateellinen ja katkera kaikesta.
Olen kateellinen niille, joilla on sen verran rahaa, että voivat ostaa huoletta uusia vaatteita ja vaikkapa käydä etelänmatkalla.
Olen myös kateellinen niille, joilla on ihana, rakastava parisuhde.
Olen kateellinen hoikkana helposti pysyville ihmisille.
t. Pitkänlinjan pienipalkkainen yksinhuoltaja, jolla on 10 kg ylipainoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen, hmm, hyvin toimivasta vatsasta ja enpä muuta keksi. Eikun kärsin sosiaalisesta punastumisesta. Kadehdin heitä, jotka eivät punastele. Elämässäni on muutoin kaikki hyvin, enkä tarvitse mitään lisää.
Punastelusta pääsee hankkimalla hyvän rusketuksen. Mielellään tietysti purkista ettei tule ryppyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuudesta.
Ärsyttää hehkuttajat jotka iloitsevat elämästään. Ovat esim. Ostaneet kirpputorilta risan tuolin ja oman käsin entisöivät sen. Ja vaikka tuoli ei ole yhtään omaan makuuni enkä sellaista haluaisi niin toinen on vilpittömän iloinen mitä on saanut. Tai rauhoitutaan saunan jälkeen parvekkeella oluen kanssa. Julkaistaan mietelause ja kuva kedon kukkasesta ja tämä saa julkaisijan mielen harmoniaan.
Jotenkin kadehdin tuollaista itsetyytyväisyyttä suuresti.Niin ja joku facebookissa jakaa jotakin onnellisia perhekuvia koko ajan ja lastensa menestyksestä. Tosin olen ajatellut, että kulissien takana voi olla myös negaa. Yksi tuttavani aina kertoo vain hyviä asioita. Phyi :D
Eiköhän jokaisen elämässä ole myös sitä negaa. Miksi sitä negaa pitäisi korostaa ja rypeä siinä? Ainakaan missään somessa.
Olen kateellinen kun joku on aidosti kiinnostunut ja innostunut sellaisesta alasta, jolla voi tienata enemmän. Minun intojimoni ja rahanhimoni eivät käy yhteen!
Olen kateellinen niille naisille, joilla rasvat kertyvät peppuun ja rintoihin.
Olen myös kateellinen niille, jotka ovat osanneet käyttää rahansa fiksusti jo parikymppisinä.
Olen kateellinen Esko Valtaojalle. Haluaisin olla yhtä sivistynyt ja älykäs. Olen myös kateellinen hänen puhe ja kirjoitustaidostaan. Tämä kaikki yhdistettynä nuoren Markus Pöyhösen ulkonäköön, niin olisin onnellinen.
Vain kaksi juttua !
1) Miehille jotka saavat seksiä usein, säännöllisesti, ja jopa ilman että tekevät itse aloitteen.
2) Ihmisille jotka eivät ota stressiä mistään, itse kun joudun stressaamaan lähes päivittäin jostain.
Olen kateellinen siskolle, koska hänen vauvansa on paljon helpompi kuin minun. Tämä tietty hävettää, enkä sanoisi sitä koskaan ääneen...