Lapseni on toivoton arkajalka - oisko vinkkejä, mikä auttaisi?

Mikä on ongelma? En minä pidä aikuisenakaan putkiliukumäistä tai muista ahtaista paikoista. Muksullasi voi olla ihan kivaa huvipuistossa, vaikka ei kaikkiin laitteisiin haluakaan. Uimahallissakin voi esim. uida.

Ottakaa joku kaveri mukaan. Kaverin kanssa olen ainakin itse tehnyt kaikkein hurjimmat ja idioottimaisimmat temput.

Joku aktiivisempi kaveri mukaan. Esimerkin avulla.

Sinusta on mukava viettää kesäpäivää huvipuistossa tai uimahallissa. Jälkikasvusi ehkä pitää jostain muusta. Sekö on absoluuttinen universaali virallinen totuus, että "huvipuisto on kiva"?

Mulla samanlainen, alakouluikäinen tyttö. Huvipuistossa uskaltaa mennä hurjiinkin laitteisiin, mutta muuten ei uskalla kiipeillä tai hypätä alas edes metrin korkuudelta, harrastanut liikuntaa pienestä pitäen, mutta on silti vaan kömpelö ja arkuus vielä lisää sitä kömpelyyttä. Kai se täytyy vaan hyväksyä, että kaikki lapset eivät kiipeile puissa tai rakasta riehumista.

Olen ollut lapsena aivan samanlainen, ja vielä aikuisenakin. En uskalla mennä huvipuistolaitteisiin tai kiivetä kovinkaan korkealle, jos pienikin vaara pudota =). Ei minun elämäni kuitenkaan sen surkeampaa tai rajoittuneempaa ole =D. Anna "arkailla" rauhassa. Itse ainakin nautin huvipuistossa ihan niin kuin muutkin, vaikka en suurimpaan osaan härveleistä mene.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut lapsena aivan samanlainen, ja vielä aikuisenakin. En uskalla mennä huvipuistolaitteisiin tai kiivetä kovinkaan korkealle, jos pienikin vaara pudota =). Ei minun elämäni kuitenkaan sen surkeampaa tai rajoittuneempaa ole =D. Anna "arkailla" rauhassa. Itse ainakin nautin huvipuistossa ihan niin kuin muutkin, vaikka en suurimpaan osaan härveleistä mene.

Kiitos tästä kommentista.

Harmittaa vaan lapsen puolesta, kun haluaisi olla rohkeampi. Esim. uimahallissa saattaa kiivetä vesiliukumäen raput ylös ja miettii pitkään, mutta laskeutuu sitten rappusia alas. Tai huvipuistossa katselee jotain laitetta kauan ja arpoo, mutta ei kuitenkaan uskalla. Toivoisin hänelle onnistumisen kokemuksia sitä kautta, että voittaisi pelkonsa. Kyse ei ole siitä, että haluaisin hänen alkavan basehyppääjäksi isona tms.

(Ja reippaan kaverin malli on kokeiltu, ei auta sekään.)

ap

Ehkä lapsi on tavallista fiksumpi. Osaa arvioida vaarat. Varmaan luontainen temperamentti on harkitsevampi.

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on mukava viettää kesäpäivää huvipuistossa tai uimahallissa. Jälkikasvusi ehkä pitää jostain muusta. Sekö on absoluuttinen universaali virallinen totuus, että "huvipuisto on kiva"?

Mä niin arvasin tän kommentin.

Lapseni kyllä lähtee mielellään ko. paikkoihin. Hän vain polskii tavallisessa lastenaltaassa tai menee huvipuistossa johonkin pienempien lasten laitteeseen. Joku ulkovesipuisto ois ihan waste of money meidän tapauksessa, kun lapsi ei suostuisi ensimmäiseenkään liukumäkeen.

Toimintaterapiaa. Ei hallitse kroppaansa, joten vaikeaa olla missään.

Jos lapsesi on poikkeuksellisen varovainen ja itsekin kärsii siitä tulee näin äkkiseltään tulee mieleen: sensorisen integraatio, avuksi toimintaterapia.

Oletko puhunut asiasta esim. neuvolassa? Ja päiväkodissa erityislastentarhanopettajat osaavat myös havainnoida lasta.

Googlaa: sensorisen intergraation terapian yhdistys ry, (aistimusten säätely).

Olet upea äiti,kun mietit lapsesi pulmaa ja etsit ratkaisua siihen! 🌞

Suvikulta kirjoitti:

Jos lapsesi on poikkeuksellisen varovainen ja itsekin kärsii siitä tulee näin äkkiseltään tulee mieleen: sensorisen integraatio, avuksi toimintaterapia.

Oletko puhunut asiasta esim. neuvolassa? Ja päiväkodissa erityislastentarhanopettajat osaavat myös havainnoida lasta.

Googlaa: sensorisen intergraation terapian yhdistys ry, (aistimusten säätely).

Olet upea äiti,kun mietit lapsesi pulmaa ja etsit ratkaisua siihen! 🌞

Lisäys: anteeksi, lapsesi on kouluikäinen: koulun terveydenhoitaja ja koulupsykologi tietenkin kouluikäiselle.

Ai että ihan terapiaa lapselle kun ei ole sellainen kuin äitinsä haluaa! 

Anna sen lapsen olla sellainen kuin on. Jos ei edes kotona hyväksytä omana itsenään niin maailma on paska paikka ja on varmaan aikuisena täysi mt-tapaus.

Kaikki eivät ole samanlaisia rämäpäitä ja tykkää samoista asioista.

Lakkaa vertailemasta ja hyväksy ettei lapsi ole sinun egosi jatke.

Tässä taas esimerkki miksi suomalainen lapsi ja nuori voi niin huonosti.

Lapsi on jo alunperinkin ihan vääränlainen eikä täytä äitinsä vaatimuksia eikä hänestä ole mihinkään ellei muutu. Hyvä ap...runttaa se lapsi maan rakoon! :(

Ihan ensimmäisenä, ole tarkkana ja varovainen, ettei lapsi vahingossa koe, ettei ole sellainen kuin toivoisit tai huomaa, että olet vähän huolissasi. Niin asia ei varmasti ole, mutta vähän herkempi lapsi saattaa asian äkkiä niin kokea ja tulkita, jos vähänkin liikaa ehdotellaan asioita, joihin ei ole vielä valmis tai joista ei tykkää. Vaikka itsekin haluaisi niitä tehdä.

Voi olla, että hän vain on luonnostaan varovaisempi eikä voi sille mitään. Saattaa ajan mittaan muuttua tai sitten ei. Toisaalta on hyvä järjestää lapselle tilanteita välillä, jos tykkäisi muiden mukana mennä ja tehdä. Mutta liika on liikaa. Ehkä voisi olla aika laittaa tuollaisia juttuja vähän tauolle joksikin aikaa ja tehdä enemmän niitä asioita, joista lapsi todella tykkää ja joissa on hyvä? Saisi onnistumisen kokemuksia, kehuja ja lisää itseluottamusta. Ei kokisi olevansa aina se porukan arkajalka ja luuseri. :-(

Toisena tuli mieleen, että joskus saattaa olla joku ihan terveydellinen, fyysinen syy taustalla. Enkä nyt siis halua pelotella millään sairauksilla tai tuputtaa niitä, mutta tuli vain yhtenä vaihtoehtona mieleeni. Aika moni asia ja sairaus itse asiassa aiheuttaa tuollaista, että nuo tuollaiset asiat pelottaa eikä pysty niihin. Onko esim. näkö varmasti hyvä? Onko korvat ok? Korvathan on yhteydessä tasapainoon. Korviin liittyviä sairauksia on esim. Menieren tauti. Sitten tulee mieleen esim. liikuntakykyyn liittyvät erilaiset sairaudet. Siskoni pojalla todettiin yläasteella Arnold Chiarin syndrooma ja hän oli pienestä asti kuin poikasi. Tosi varovainen ihan rappusissa. Minä olen yli kolmekymppinen ja olen myös samaa kaliiperia ollut aina. Mua on tutkittu nyt muutama vuosi neurologisella ja ilmeisesti on eräs lihassairaus kyseessä, mutta diagnoosi ei ole vielä varma. Minä olin koulussa aina se, joka valittiin vikana joukkueeseen (kun oli pakko ottaa kaikki mukaan).

Vastailenpa nyt noihin kommentteihin, mitä on tullut:

Lapsen terveydessä en usko olevan vikaa, näkee ja kuulee normaalisti, juoksee, pyöräilee, osaa vähän uida (ei vielä kunnolla), hiihtää ja luistelee (ei vauhdikkaasti, mutta kuitenkin). Helposti tulee verrattua liikunnallisiin lapsiin, kun niitä ympärillä näkee (ne on niitä, jotka pihapiirissä eniten pyörii, käyvät harrastuksissa ym.).

Luulen siis, että kyse on (yli)varovaisuudesta ennemmin kuin mistään fyysisestä. Toimintaterapiassa on pienempänä käynyt ja siitä tykännyt. Jotain kömpelyyttä oli siellä ja oman kehon hallinnan vaikeutta. Lapsi kuitenkin juoksee kovaa eikä kaatuile ym.

Nyt uudempana juttuna on korkean paikan kammo. Aiemmin uskalsi esim. maailmanpyörään, nykyään pelkää. Tuo takapakkihomma ihmetyttää: miten voi olla, että aiemmin kivana koettu laite onkin nyt pelottava?

Yritän ymmärtää ja hyväksyä, mutta toisaalta toivon koko ajan, että reipastuisi edes vähän. Toivon siis rohkeutta olla kuin muut, ei tartte muuttua hurjaksi rämäpääksi.

ap

Itse olin lapsena samanlainen ja ihan normaali minusta tuli. Enkä kyllä vieläkään uskalla ajaa pyörällä ilman käsiä.

Ainut, mikä sun pitää tehdä on hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on. Älä vie häntä alinomaan tilanteisiin, joissa hän kokisi painetta tehdä jokin asia, jota ei uskalla ja sitä kautta tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Tehkää sellaisia asioita enemmän, joista hän pitää ja kokee myös onnistumisen tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut lapsena aivan samanlainen, ja vielä aikuisenakin. En uskalla mennä huvipuistolaitteisiin tai kiivetä kovinkaan korkealle, jos pienikin vaara pudota =). Ei minun elämäni kuitenkaan sen surkeampaa tai rajoittuneempaa ole =D. Anna "arkailla" rauhassa. Itse ainakin nautin huvipuistossa ihan niin kuin muutkin, vaikka en suurimpaan osaan härveleistä mene.

Kiitos tästä kommentista.

Harmittaa vaan lapsen puolesta, kun haluaisi olla rohkeampi. Esim. uimahallissa saattaa kiivetä vesiliukumäen raput ylös ja miettii pitkään, mutta laskeutuu sitten rappusia alas. Tai huvipuistossa katselee jotain laitetta kauan ja arpoo, mutta ei kuitenkaan uskalla. Toivoisin hänelle onnistumisen kokemuksia sitä kautta, että voittaisi pelkonsa. Kyse ei ole siitä, että haluaisin hänen alkavan basehyppääjäksi isona tms.

(Ja reippaan kaverin malli on kokeiltu, ei auta sekään.)

ap

Haluaisi olla miellyttääkseen sinua? Vai mistä tarve on tullut mennä itselleen liian hurjiin paikkoihin?

Tämä kommentti pisti silmään: "rohkeutta olla kuin muut". Rivien välistä minulle tuli vaikutelma, että sinua (ap) jotenkin harmittaa, kun lapsesi ei ole "kuten muut". Vertailet häntä muihin, ja petyt ainakin jollain tasolla hieman, kun hän ei täytä tehtäväänsä egosi jatkeena.

Itseäni kummastuttaa, miksi lapsesi pitäisi olla kuten muut? Miksi hänen pitäisi olla joka suhteessa keskinkertainen ja tavallinen? Mitä jos alkaisit arvostaa häntä sellaisena ainutkertaisena ihmisenä kuin hän on?

Aloita lukemalla vaikka tämä kirja, jos haluat oikeasti lapsesi parasta: http://www.adlibris.com/fi/kirja/erityisherkka-lapsi-9789522402899