Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsi kasvattaa. Kokemuksia ymmärtämättömyydestä erityislapsia kohtaan?
24.07.2017 |
Tavallisen lapsen kanssa on monin verroin helpompaa kuin erityislapsen kanssa, mutta siksi erityislapsi myös kasvattaa. On kuitenkin hankalaa, kun ihmiset eivät ymmärrä erityislapsia. Kokemuksia?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän arki ainakaan poikkea mitenkään "normaalien" arjesta, vaikka erityislapsi onkin.
No joku lukihäiriö ei arjessa paljoa näy. Olet tästä ketjustakin lukenut, millaista voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska kukaan ei halua että paikat sotketaan ja häiritään kovilla äänillä. Aiheutuu vaan stressiä ja ärsyyntyneisyyttä. Miksi edes joku haluaa pitää erityislapsen? Luonto on aina korjannut tuollaiset, vahvimmat pärjää. Harmi vaan et yhteiskunnan säästöjä viedään tuollaisten takia koska ajatellaan et kaikkien pitää saada yhtä hyvä elämä...juu onhan se hyvä saada jos sitä edes vammaisena tajuaisi mitä kaikkea niiden eteen tehdään. Puhun nyt ihan sellaisista vaikeasti vammaisita jotka eivät ikinä kykene elämään ilman jatkuvaa valvontaa ja apua.
Eivät vähemmänkään vammaiset eivätkä monet erityislapsetkaan pysty elämään ilman jatkuvaa valvontaa ja apua.
Joo. Kuten ap huomaat, osa ihmisistä suhtautuu todella julmasti ja jopa ihan natsimeiningissä erityislapsiin. Jopa kateellisia kommentteja kuulee, vaikka jokainen normaalijärkinen varmasti ymmärtää, että mitkään terapiat tai tuet eivät korvaa sitä huolta ja vaivaa, mitä rakkaan lapsen vammasta/sairaudesta perheelle koituu.
Minulla on autiskirjon lapsi. Todella haastava ja kulmikas tapaus, varsinkin nyt teini-iässä. Hän on kyllä akateemisesti ihan pätevä ja toivon, että hän löytää itselleen ammatin ja pystyy aikuisena suhteellisen itsenäiseen elämään. Mutta ei se välttämättä niin ole, sen verran hajamielinen ja sosiaalisesti kömpelö hän on.
Itse asiassa joskus ajattelen, että on sosiaalisesti vaikeampaa sellaisen lapsen kanssa, joka ei ole selvästi vammainen (esim. down), niin että se näkyy ulkonäöstä. Lapseni on normaalin näköinen, mutta erittäin omalaatuinen ja saattaa saada meidän vanhempiensa ja sisaruksensa suhteen raivareita vaikka siitä, että sisarus tekee jotakin, jota hän normaalisti on tottunut tekemään. Autismikirjoon kun kuuluu riippuvuus rutiineista - ne tuovat turvaa autismikirjolaisille, joille sosiaalinen kanssakäyminen on silkkaa hepreaa.
Monasti lapseni käytöstä joku kummeksuu, vaikka hänestä ei ole muille häiriötä tai haittaa. Mutta mitäpä siitä, en ala tuntemattomille mitään selittää, antaa kummeksua vaan!
Kasvattavaa tämä on ilman muuta. Olen oppinut todella paljon erilaisista neurologisista sairauksista ja osaan suhtautua erilaisuuteen hyvin lunkisti. Enkä kuvittele, että sosiaalinen sujuvuus olisi jotenkin merkki älyn määrästä - sitä se ei ole.
Aika opettavaista tämä on ollut myös sen suhteen, mitä luulen tulevan yhteiskunnalta apuna vammaisille tai sairaille. Erityislasten tuki on romahtanut kunnissa, erityisopetukseen pääsemisestäkin pitää tapella nykyään. Terapiat ovat todella, todella tiukassa, vaikka olisi millaiset lausunnot yliopistosairaalan asiantuntijalääkäreiltä.
Oma lapseni aloittaa koulunsa erityisryhmässä. Tutut ovat olleet kauhuissaan. "Teidän tyttö? Miksi ihmeessä, kun hän on niin rauhallinen ja sosiaalinen ja taitava käsistään?" Lapsemme lopullinen diagnoosi on vielä auki. Mahdollisesti kyseessä on ADD. Tähän asti on diagnosoitu eräitä liitännäisiä.
Tälläkin palstalla vähän väliä nousee esille miten "häiriköt tulee laittaa pienluokkiin", vaikka yhtälailla ne hiljaiset tytötkin voivat kärsiä erilaisista vaikeuksista. Itse kyllä näen arjessa ne tietyt tilanteet, joissa ongelmia esiintyy. Lapseni osaa käyttäytyä esimerkillisesti julkisilla paikoilla. Siitä teidän ei tarvitse kantaa huolta!
Väitän, että 90 prosenttia näistä "erityislapsista" ovat vain huonon kasvatuksen tuotoksia.
Tämän uskallan sanoa neljän lapsen ja laajan tuttava- ja sukulaispiirin ja lasten parissa olevan työni perusteella.
Tämä on tietysti ikävä juttu niille, joilla on oikeasti neurologisesti poikkeava lapsi. Diagnooseja jaellaan näppituntumalla ja vanhempien vaatimuksesta.
Sitten ulkopuolisten pitäisi hyväksyä törkeä käytös ja sietämättömät raivokohtaukset kirkkoa myöten. Käsittämätön suuntaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väitän, että 90 prosenttia näistä "erityislapsista" ovat vain huonon kasvatuksen tuotoksia.
Tämän uskallan sanoa neljän lapsen ja laajan tuttava- ja sukulaispiirin ja lasten parissa olevan työni perusteella.
Tämä on tietysti ikävä juttu niille, joilla on oikeasti neurologisesti poikkeava lapsi. Diagnooseja jaellaan näppituntumalla ja vanhempien vaatimuksesta.
Sitten ulkopuolisten pitäisi hyväksyä törkeä käytös ja sietämättömät raivokohtaukset kirkkoa myöten. Käsittämätön suuntaus.
Olet aivan oikeassa ketjussa! Tässä nimenomaan haluttiin esimerkkejä siitä, kuinka erityislapsia ei ymmärretä. Viestisi osoittaa, ettet ymmärrä lainkaan mistä on kyse.
Vaikka sinulla olisi viisitoista lasta, se ei tee sinusta lasten neurologia! Syytät koulutettuja lääkäreitä näppituntumalla toimimisesta, vaikka itse mutuilet perstuntumalla. Ja millä pätevyydellä voit kumota lähipiirisi diagnoosit?
28
Vierailija kirjoitti:
Väitän, että 90 prosenttia näistä "erityislapsista" ovat vain huonon kasvatuksen tuotoksia.
Tämän uskallan sanoa neljän lapsen ja laajan tuttava- ja sukulaispiirin ja lasten parissa olevan työni perusteella.
Tämä on tietysti ikävä juttu niille, joilla on oikeasti neurologisesti poikkeava lapsi. Diagnooseja jaellaan näppituntumalla ja vanhempien vaatimuksesta.
Sitten ulkopuolisten pitäisi hyväksyä törkeä käytös ja sietämättömät raivokohtaukset kirkkoa myöten. Käsittämätön suuntaus.
Jos sinulla todella on neljö erityislasta siksi, että et ole osannut heitä kasvattaa, niin otan osaa.
Todellisuudessa diagnooseja ei koskaan saa helpolla eikä varsinkaan "vanhempien vaatimuksesta". Esimerkiksi autismikirjon diagnoosia ei takuulla kukaan HALUA, ja niitä edeltää 1-3 viikon osastojakso keskussairaalan neurologisella tai lastenpsykiatrisella osastolla, jossa lasta tutkivat seuraavat: puhe- ja toimintaterapeutit, yleislääkäri, lastenpsykiatri ja lastenneurologi. Lapsi tekee omahoitajan kanssa päiväkausia kestäviä tehtäviä, vanhempia haastetatellaan monta tuntia, lapselle tehdään unitutkimus, aivokuvaus ja geenitutkimus.
Nämä näin kattavasti, että suljetaan pois mahdollisia muita ongelmia.
Ja sinusta - mitäs se taas olikaan? - vanhemmat vaan keksivät vaatia jotakin ja lääkäri kirjoittaa diagnoosin, jolla Kela kantaa kottikärreittäin rahaa kotiin...
Et edes tiedä, miten loukkaava ja törkeä olet. Sen lisäksi, että ennakkoluuloinen ja typerä.
Sori, suutuin. Mutta se lieni tarkoituksesikin, muuten en ilkeyttäsi ymmärrä.
T. Se autismikirjolaisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kenenkään pitäisi ymmärtää sinun lastasi? Vaikka se olisi erityinenkin, sen voi varmasti kouluttaa olemaan ihmisten ilmoilla ihmisiksi kun kerran koiratkin voi.
Tai jos lapsi on niin erityinen että koulutus ei onnistu, sen paikka EI ole ihmisten ilmoilla.
Ihminen se on erityislapsikin. Jos sinun mielestäsi joku ei ole oikeutettu elämään muiden joukossa pysyvien erityispiirteidensä vuoksi, kannattaa varmaan vähän miettiä omaa ihmisyyttään ja sitä, mikä sitten tekee sinusta oikeutetun olemaan "ihmisten ilmoilla". Itse ainakin mieluummin laittaisin yhteiskunnan ulkopuolelle kaltaisesi erilaisuutta ymmärtämättömät totuuden torvet mieluummin kuin erityislapset, koska käytöksesi on mielestäni häiritsevää ja aiheuttaa monille varmasti mielipahaa (plus että olet oletettavasti kuitenkin jo aikuinen ihminen, ilmeisen "huonosti koulutettu" tosin).
Erityislapsi on todellakin kasvattanut. Kehittänyt mm. kärsivällisyyttä, vastoinkäymisten sietokykyä, epäitsekkyyttä, sinnikkyyttä ja elämän monimuotoisuuden ymmärtämistä. Samoja asioita kuin monilla tavallistenkin lasten vanhemmilla, mutta potenssiin tuhat.
Kasvua on sekin, että olen päässyt siitä, etten mieti, mitä ihmiset minusta tai perheestämme ajattelevat, vaan voin olla ihan tyytyväisenä se erityisen lapsen äiti. Ne jotka eivät ymmärrä, ajattelevat ikävästi, mutta tuo ymmärtämättömyys on heidän häpeänsä, ei minun.
Jaahas. Mistähän olisi pitänyt kahden normaalin lapsen vanhempien tietää että seuraava on autistinen. Suvussamme ei ole autismia kummallakaan puolella.