Onko sinulla todettu jokin sairaus jota aluksi luultiin psyykkistä alkuperää olevaksi mutta joka lopulta ei sitä ollutkaan?

Epäiltiin anoreksiaa, kun olin teini-ikäinen. Olin todella laiha ja ruoka ei maistunut. Ruoka ei maistunut, koska siitä tuli huono olo ja maha kipeytyi. Diagnosoitiin lopulta keliakia.

Olin saanut lääkityksen muuhun vaivaan. Otin lääkkeen aamulla tyhjään vatsaan kuten ohje oli.

Pian alkoi kummallinen aamupahoinvointi ja oksentelu. Aluksi epäilin olevani raskaana, testi näytti negaa.

Kävin lääkärissä tuon aamuoksentelun vuoksi js kerroin tuosta lääkityksestä. Sain diagnoosiksi paniikkihäiriön. Resepti käteen. Myös mielenterveyshoitaja otti yhteyttä kahden päivän kuluttua. (Tämä oli mielestäni +vaikken kokenutkaan tätä palvelua tarvitsevani, koska mielestäni en ollut paniikkihäiriöinen).

Kun oireet olivat jatkuneet lähes kuukauden lähdin lyhyelle matkalle ja unohdin tuon lääkkeem kotiin. Pahoinvointi katosi ja alkoi taas heti kun pääsin kotiin ja aloin syömään tuota lääkettä.

Vasta toisen kerran unohdettuani ottaa aamulla tuon lääkkeen tajusin, että se huono vointi kohtui tuosta lääkkeestä, jostain syystä se ärsytti vatsaani.

Lääke vaihdettiin toiseen, eijä pahoinvointia enää esiintynyt.

Masennus olikin kilpirauhasen vajaatoiminta.

Kyllä, kilpirauhasen liikatoiminta. Tosin itsekin olin vakuuttunut oireilun johtuvan psyykkisistä syistä, pitkään jatkuneesta kovasta stressistä.

Homeallergia, jota pidettiin välillä myös korvienvälistä johtuvana.

Sydämen vajaatoiminta meni masennuksen piikkiin.

Väsymys ( nukuin about 14h vuorokaudessa ) ei ollut masennusta vaan mykoplasma. 2 vuotta meni ennenkuin sain diagnoosin, hoitoa & parin pitkän ab-kuurin jälkeen sain elämäni takaisin. Jäljelle jäi kyllä puhjennut astma ja lukuisat yliherkkyydet. Luulin jossain vaiheessa olevani kuolemansairas, mutta masentunut en kertaakaan ollut, vain väsynyt.

Lapsen ruoka-aineallergiaa luultiin minun mielenterveysongelmakseni. 

Tarvitsen astmalääkkeitä ajoittain, mutta päävikaiseksi epäiltiin, kun koin hengenahdistusta ensimmäisen kerran. Pitkittynyt infektio (mykoplasma tai keuhkoklamydia tms.) aiheutti kimaran yleisoireita, tulkittiin stressiksi ja ahdistukseksi, mutta oireet poistuivat nopeasti, kun sain toisen infektion päälle ja siihen laajakirjoiset antibiootit.

Vierailija kirjoitti:

Epäiltiin anoreksiaa, kun olin teini-ikäinen. Olin todella laiha ja ruoka ei maistunut. Ruoka ei maistunut, koska siitä tuli huono olo ja maha kipeytyi. Diagnosoitiin lopulta keliakia.

Mulla sama! Tai ei ollut keliakia, vaan 14-vuotiaana puhjennut Crohnin tauti, mutta kiven kovaan väittivät anoreksiaksi. Oli hemmetin absurdia yrittää selittää, etten halua laihtua, mutta kun mä en PYSTY syömään paljon mitään, koska melkein kaikki ruoka tekee mahan niin kipeeks ettei mitään mieltä.

Kaikki luuli pitkään, että yritän luikerrella siitä tilanteesta ja kieltää sairauteni (ok, kai moni syömishäiriöinen yrittääkin?) ja mä olisin vaan halunnut apua.

No, onneksi se oikeakin diagnoosi sitten sieltä tuli lopulta...

Up

Väsymystä, hiustenlähtöä, painonnousua selitettiin stressillä ja masennuksella. Oli struuma, kilpirauhasen vajaatoiminta ja vaihdevuodet.

Ei kannata uskoa ekaa eikä tokaakaan lääkäriä monessakaan vaivassa.

Teini-ikäisestä kolmekymppiseksi kärsin lamauttavista päänsäryistä, ja jatkuvien terveyskeskuskäyntien lisäksi maksoin omaisuuden yksityislääkäreillä (neurologit) juostessani. Päänsäryn sanottiin johtuvan ahdistuneisuudesta. Itse olin kuitenkin koko ajan sitä mieltä, etteivät niin voimakkaat kivut voineet olla pelkästään psykosomaattisia. Viikottain tuntui, kuin silmää olisi porattu aivoihin asti. Särkylääkkeet eivät auttaneet millään tavalla, mutta silti niitä kului ihan liikaa. 

Kerran, neljä päivää kestäneen infernaalisen päänsäryn kourissa, lähdin sitten päivystykseen. Jälleen kerran varmana siitä, että joku aivoveritulppa tai kasvain sen oli oltava. Päivystävä lääkäri kysyi, oliko minulle koskaan kokeiltu migreenilääkettä, koska hänen mielestään päänsärkyni kuulosti pitkittyneeltä migreenikohtaukselta. Melkein nauroin päin lääkärin kasvoja - olinhan ravannut erikoislääkäreilläkin vuosikaudet, kyllä kai nyt joku olisi osannut migreenin diagnosoida.

No, kuitenkin minut otettiin sisälle päivystykseen ja laitettiin migreenitippaan. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun päänsärky vaan hävisi. Tuosta noin vaan. Aivan uskomatonta. Diagnoosi oli sillä selvä. Sain migreenin kohtauslääkkeet ja vähän myöhemmin estolääkityksen.

Ahdistuneisuusoireet paranivat itsestään, kun lamauttaville päänsäryille löytyi selitys ja toimiva lääkitys. 

Lääkärille se arvauksen hetki on vain viimeinen vartti ennen ruokista, kun ei tiedä mistä on kyse, mutta pitää säästää labrakuluista tai keksiä resepti jonka voi kirjoittaa noin alkuun. Potilaalle se ainoa oikea diagnoosi jolla hän menee eteenpäin ehkä viisi vuotta ja ihmettelee kun mikään ei täsmää.

Ihmiset on kauhean arkoja menemään uudelleen, kun on kerran kuitattu "stressinä" tai "vanhenemisena".

Rintasyöpä. Alle kolmekymppisenä.

Lääkäri toisensa jälkeen vakuutti, että alati pahenevat kipuni olivat vain korvien välissä. Vasta kun vuosien jälkeen sain lähetteen röntgeniin, selvisi, että minulla on suuremman luokan kasvain.

Astma oli mukamas luulotautia vaan. No ei ollut, ehti kroonistua pahaksi ja oikean diagnoosin sain vasta erikoissairaanhoidossa. Ihmettelivät siellä miksei tällaista yleistä tulehdussairautta osata terveyskeskuksissa diagnosoida kun oireetkin olivat hyvin selkeät, yskä ja hengenahdistus.