Yli-innokkaita mummoja?

Vierailija kirjoitti:

Toi jonkun purkaus "Hoitakaa sitten itte!" kyllä paljasti mulle ihan kaiken, samanlaisen mummon kokeneena joka halusi huseerata ja päättää kaiken, jos tähän ei suostuttu, ei sitten vastaavasti auttanut lastenhoidossakaan... Huoh.

Bingo! On ne kelmejä.

No minulla justiin on sellainen anoppi jonka mielestä minun pitää antaa vauva hänelle 3-6 kuukaudeksi ja siinä ajassa... Niin mitä siinä nyt ehtisi tehdä... Ihan mitä vaan ihan sama kunhan hän nyt saa sen vauvan itselleen. Lainaa en ole vaatinut keltään mutta itse elävät niin leveästi kuin olisivat rikkaitakin ja lupailevat ihan itse kaikenlaista manipuloidakseen mutta jos lupausten perään vähänkin kysyy niin minähän silloin olen kauhea ämmä kun kehtaankin vaatia heiltä jotain josta ovat itse puhuneet.

Suostuttelen antakaa mummojen olla välillä ihan yksin.  Myös vaarien, että loppuu "me se täällä määrätään".

Kontrollifriikit mummot hankaloittavat perheiden elämää ja aiheuttavat juopaa sukupolvien väliin. Ylläripylläri, tässä olisi taas kaksi kassillista liian pieniä ja rumia vaatteita, vaikka olette kieltäneet jo neljä vuotta tuomasta mitään!

Vierailija kirjoitti:

Lainaa vain kirjoitti:

Ei lasta voi omistaa. Ei edes omat vanhemmat. Ihan tiedoksi ap:llekin.

Eikä varsinkaan isovanmmat voi omistaa lapsenlasta, Ihan vaan tiedoksi mummelle.

Yksi idioottimaisimmista ideoista on se että isovanhemille hankittasiin tapaamisoikeus lain perusteella. Järki käteen uuvattit.

Isovanhemmat ymmärtävät jo, että lapsi on lainaa. Ja että lasta saa tavata vain kun elää sovussa tämän vanhempien kanssa. Ihan peruskäyttäytymissääntöjä.

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta tapaamisoikeudesta isovanhemmille. Olisin ollut todella pahassa paikassa eroni jälkeen, jos vielä viinaan menevällä anopillani olisi ollut oikeus lapsen tapaamisiin. Hänen viinaan menevä poikansa aiheutti hirveitä ongelmia ihan jo yksinäänkin. Appiukko sentään sanoi suoraan että parempi, ettemme tapaa enää. Olin jo toinen epäonnistunut perhekokeilu heidän alkkispojalleen.

(Toivottavasti opit lukemaan ja kirjoittamaan ennen kuin lapsesi menee kouluun.)

On kokemusta, mutta lasten kasvu ja selvät rajat korjasivat paljon. Nyt kaikki ovat jo kouluikäisiä ja elämä mummon kanssa on helpompaa, mutta rehellisesti sanottuna oli aikoja jolloin mietin eroa. Kyseessä siis mieheni äiti.

Meillä mummo olisi halunnut hoitaa jo ihan parin päivän ikäistä vauvaa, ja aikanaan saada heti ensimmäisellä hoitokerralla lapsen yökylään. Hoitohaluista vihjailtiin joka ikinen kerta kun tavattiin. Joka päivä myös piti soitella ja vaihtaa kuulumisia. Kylään tullessaan yritti ottaa emännän paikan talossamme. Ristiäiset ja lasten synttärit olivat aina todella raskaita minulle. Olisi halunnut että lapset pitävät häntä "toisena äitinä", yritti ostaa aina kaikki tarvittavat vaatteet ja tarvikkeet ennen minua, kokoa ja toiveita kysymättä. Rahaa tai hoitoapua ei olla ikinä pyydetty, lapset olleet enemmän suht isoina kyllä kylässä yksin pyydettäessä. Pieninä ei voitu antaa epäluottamuksen vuoksi, ei siis voitu luottaa että lasta lohdutetaan esim ikävän tullessa, sillä anoppi ihan oikeasti halusi leikkiä äitiä lapsille. Ei sitä usko kuin saman kokenut.

Rahaa yritti tyrkyttää vauva-aikoina tuloihinsa nähden liian isoja summia. Ja muutenkin olivat sopimattomia summia vastaanottaa toiselta omalle lapselle. Kai ajatteli saavansa niin oikeuksia päättää asioista. Ja päätöksen tekoonhan olisi halunnut osallistua, ihan sama oliko kyse siitä kuka lasta hoitaa, milloin päiväkotiin ja mihin päiväkotiin, lapsen kummit, mitä tarvikkeita lapsille, mitä harrastuksia jne. Rasittavinta oli utelu, kyseli aina kaiken minun tuloista lähtien. Koin tuon ahdistavana esim. hoitovapaalla, kun totta kai tuloni olivat pienet silloin. Tuli sellainen kyykytetty olo, kun toinen kyselee kuinka paljon mikäkin tuki on. Eikä meillä miehen tulojen ja yhteisten säästöjen vuoksi edes mikään rahapula ollut. Minä en vaan ymmärrä, miksi mummon pitää tietää hoitorahan tarkka summa yms.

Toisen lapsen kohdalla minulla meni totaalisti hermot. Lopetin liian henkilökohtaisiin kysymyksiin vastaamisen, hoitoon vihjailusta reagoimisen, en käyttänyt mummon ostamia vaatteita lapsilla, en ikinä kertonut mistään menoista, lapsen hoitokuvioista jne. Kuulostaa varmasti lapselliselta! Mutta oli kyllä koko kuvion pelastus, sillä vasta tuon avulla mummo löysi oman roolinsa ja paikkansa, ja ymmärsi että äidillä on omat tehtävät joihin mummolla ei ole sijaa.

Tilanne oli epämukava siksikin, että kyseessä on lasten ainoa mummo.

Vierailija kirjoitti:

Toi jonkun purkaus "Hoitakaa sitten itte!" kyllä paljasti mulle ihan kaiken, samanlaisen mummon kokeneena joka halusi huseerata ja päättää kaiken, jos tähän ei suostuttu, ei sitten vastaavasti auttanut lastenhoidossakaan... Huoh.

Kirjoitin sen ärsyyttäkseni ap:tä. Tajuatteko että joudutte joskus sitä apuakin pyytämään mummoilta ja anopeilta? Kannattaa pitää välit edes jollain tapaa kunnossa. Yli-innokkuudesta ja muusta häröilystä voi huomauttaa ja neuvotella, miten toimitaan yhdessä lapsen parhaaksi. Kukaan täysijärkinen mummo ei vie lastaan äidiltään, silloin kannattaa jo huolestua toisen mielenterveydestä. Mutta jos aina saa pakit kyläily- ym pyyntöjen suhteen niin kyllä siinä saattaa tulla mieleen luovuttaa lastenhoito täysin vanhemmilleen.

Mikä siinä on niin kauheaa, että mummona rakastan lastenlapsiani yhtä paljon kuin omiani? Toisten elämään en haluaisi puuttua lainkaan, mutta avunpyyntöjä kun satelee, avaan aina lompakon, joskus pienen saarnankin kera, tai otan lapsen hoitoon ja jätän käymättä omat menoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaa vain kirjoitti:

Ei lasta voi omistaa. Ei edes omat vanhemmat. Ihan tiedoksi ap:llekin.

Eikä varsinkaan isovanmmat voi omistaa lapsenlasta, Ihan vaan tiedoksi mummelle.

Yksi idioottimaisimmista ideoista on se että isovanhemille hankittasiin tapaamisoikeus lain perusteella. Järki käteen uuvattit.

Isovanhemmat ymmärtävät jo, että lapsi on lainaa. Ja että lasta saa tavata vain kun elää sovussa tämän vanhempien kanssa. Ihan peruskäyttäytymissääntöjä.

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta tapaamisoikeudesta isovanhemmille. Olisin ollut todella pahassa paikassa eroni jälkeen, jos vielä viinaan menevällä anopillani olisi ollut oikeus lapsen tapaamisiin. Hänen viinaan menevä poikansa aiheutti hirveitä ongelmia ihan jo yksinäänkin. Appiukko sentään sanoi suoraan että parempi, ettemme tapaa enää. Olin jo toinen epäonnistunut perhekokeilu heidän alkkispojalleen.

(Toivottavasti opit lukemaan ja kirjoittamaan ennen kuin lapsesi menee kouluun.)

Totta, mitä nämä esikoulutasolle jääneet opettavat lapsilleen, ja millaista kieltä he heille puhuvat?

Naapurimme lapsiperhe eleli ihan isovanhempien huollettavina. Isoäiti hoiti lapsia joka päivä ja isoisä rakensi perheelle useamman talon. Nettosivat ihan törkeästi toisten tekemästä ilmaisesta työstä, ja rikastuivat kun pystyivät keskittymään uriinsa kuin sinkut, mutta toisaalta kaikki oli isovanhempien omaan makuunsa valitsemaa. En tiedä mitä se kaikki vaikutti lapsiin, kun muuttivat pois paremmalle alueelle, kun toinen talo valmistui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi jonkun purkaus "Hoitakaa sitten itte!" kyllä paljasti mulle ihan kaiken, samanlaisen mummon kokeneena joka halusi huseerata ja päättää kaiken, jos tähän ei suostuttu, ei sitten vastaavasti auttanut lastenhoidossakaan... Huoh.

Kirjoitin sen ärsyyttäkseni ap:tä. Tajuatteko että joudutte joskus sitä apuakin pyytämään mummoilta ja anopeilta? Kannattaa pitää välit edes jollain tapaa kunnossa. Yli-innokkuudesta ja muusta häröilystä voi huomauttaa ja neuvotella, miten toimitaan yhdessä lapsen parhaaksi. Kukaan täysijärkinen mummo ei vie lastaan äidiltään, silloin kannattaa jo huolestua toisen mielenterveydestä. Mutta jos aina saa pakit kyläily- ym pyyntöjen suhteen niin kyllä siinä saattaa tulla mieleen luovuttaa lastenhoito täysin vanhemmilleen.

Ahaa, jollain siis ei ole välit kunnossa. Kyllähän ne normaaleilla ihmisillä on kunnossa, mutta erittäin pahaa tuollainen kontrollifriikki mummo tekee. Perhe joutuu vain kestämään.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa, että mummona rakastan lastenlapsiani yhtä paljon kuin omiani? Toisten elämään en haluaisi puuttua lainkaan, mutta avunpyyntöjä kun satelee, avaan aina lompakon, joskus pienen saarnankin kera, tai otan lapsen hoitoon ja jätän käymättä omat menoni.

Äitini on kaltaisesi. Toki olemme kiitollisia kaikesta ylitsevuotavasta avusta ja ajasta, jonka hän antaa lapsillemme. Mutta emme pidä siitä, että lapselle ostetaan ilman lupaa leluja ja vaatteita, joita ei ehditä käyttää. Emme pidä siitä, että loma-aikoina lapsi kertoo nauttivansa kotona olemisesta ja haluaa nukkua mummolavierailuilla äidin ja isän kanssa, niin mummo sanoo että olemme (vanhempina) syrjäyttäneet hänet. Hän siis kilpailee lapsen huomiosta ja rakkaudesta. Hänen tehtävänään ei ole olla äiti vaan mummo. Tämä tuppaa unohtumaan. Ja mummona on erityisen tärkeä rooli, mutta se on eri kuin äidillä. Yökyläilyjäkin on tehty 1-2 yötä kerrallaan, mutta mummo haluaa lapset viikoksi ja kuukaudeksi. Sekin sopii, jos lapset itse haluaa ja ehkä vanhempana haluaakin. Mutta nyt jo kahden yön jälkeen ovat itkuisia, kun on ollut äitiä ikävä. Vaikka mummolassakin on ollut kivaa. Emmekä muuten myöskään pidä siitä, että mummo siirtää ja peruu omat menonsa lapsen vuoksi. Kertoo näistä jälkikäteen. Ärsyttää, menisi ja tekisi niitä omiakin juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa, että mummona rakastan lastenlapsiani yhtä paljon kuin omiani? Toisten elämään en haluaisi puuttua lainkaan, mutta avunpyyntöjä kun satelee, avaan aina lompakon, joskus pienen saarnankin kera, tai otan lapsen hoitoon ja jätän käymättä omat menoni.

Ehkä tässä ei sinun kaltaisiasi arvosteltukaan. Vaan niitä, jotka puuttuvat joka asiaan.

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta, mutta lasten kasvu ja selvät rajat korjasivat paljon. Nyt kaikki ovat jo kouluikäisiä ja elämä mummon kanssa on helpompaa, mutta rehellisesti sanottuna oli aikoja jolloin mietin eroa. Kyseessä siis mieheni äiti.

Meillä mummo olisi halunnut hoitaa jo ihan parin päivän ikäistä vauvaa, ja aikanaan saada heti ensimmäisellä hoitokerralla lapsen yökylään. Hoitohaluista vihjailtiin joka ikinen kerta kun tavattiin. Joka päivä myös piti soitella ja vaihtaa kuulumisia. Kylään tullessaan yritti ottaa emännän paikan talossamme. Ristiäiset ja lasten synttärit olivat aina todella raskaita minulle. Olisi halunnut että lapset pitävät häntä "toisena äitinä", yritti ostaa aina kaikki tarvittavat vaatteet ja tarvikkeet ennen minua, kokoa ja toiveita kysymättä. Rahaa tai hoitoapua ei olla ikinä pyydetty, lapset olleet enemmän suht isoina kyllä kylässä yksin pyydettäessä. Pieninä ei voitu antaa epäluottamuksen vuoksi, ei siis voitu luottaa että lasta lohdutetaan esim ikävän tullessa, sillä anoppi ihan oikeasti halusi leikkiä äitiä lapsille. Ei sitä usko kuin saman kokenut.

Rahaa yritti tyrkyttää vauva-aikoina tuloihinsa nähden liian isoja summia. Ja muutenkin olivat sopimattomia summia vastaanottaa toiselta omalle lapselle. Kai ajatteli saavansa niin oikeuksia päättää asioista. Ja päätöksen tekoonhan olisi halunnut osallistua, ihan sama oliko kyse siitä kuka lasta hoitaa, milloin päiväkotiin ja mihin päiväkotiin, lapsen kummit, mitä tarvikkeita lapsille, mitä harrastuksia jne. Rasittavinta oli utelu, kyseli aina kaiken minun tuloista lähtien. Koin tuon ahdistavana esim. hoitovapaalla, kun totta kai tuloni olivat pienet silloin. Tuli sellainen kyykytetty olo, kun toinen kyselee kuinka paljon mikäkin tuki on. Eikä meillä miehen tulojen ja yhteisten säästöjen vuoksi edes mikään rahapula ollut. Minä en vaan ymmärrä, miksi mummon pitää tietää hoitorahan tarkka summa yms.

Toisen lapsen kohdalla minulla meni totaalisti hermot. Lopetin liian henkilökohtaisiin kysymyksiin vastaamisen, hoitoon vihjailusta reagoimisen, en käyttänyt mummon ostamia vaatteita lapsilla, en ikinä kertonut mistään menoista, lapsen hoitokuvioista jne. Kuulostaa varmasti lapselliselta! Mutta oli kyllä koko kuvion pelastus, sillä vasta tuon avulla mummo löysi oman roolinsa ja paikkansa, ja ymmärsi että äidillä on omat tehtävät joihin mummolla ei ole sijaa.

Tilanne oli epämukava siksikin, että kyseessä on lasten ainoa mummo.

Vähän samaa täällä, vastasyntynyttä olisi pitänyt heti saada hoitaa ja hyysätä, muuta apua ei haluttu antaa, kun muuta kerran pyysin oli kylällä jauhettu minun olevan masentunut.

Ristiäisjärjestelyt oli huonot ja väärin valittu asioita.

Valinnat muutenkin vääriä ja sanottu jopa että tehty muka lapselle haittaa.

Kaikki edistys kehityksessä on ulkopuolisten ansiota, ei vanhempien.

Kaikki vaatteet olleet valmiiksi pieniä. Itse valitsemansa lelut huonolaatuista rojua ja lasta harmittaa kun hajoaa ekalla leikkikerralla.

Ei siis ole tai tule tilannetta että tarvittaisi heiltä hoitoapua, ennemmin maksan hoitajalle ja tiedän hoidon olevan kunnollista.

Vierailija kirjoitti:

Pidän aika inhimillisenä sitä, että mummot riehaantuvat lapsenlapsista. Varsinkin ensimmäisestä. Tavaroiden ostelu johtuu ehkä siitä, että heillä ei ole nuoruudessaan ollut varaa hankkia edes tarpeellista. Mummoihin ja muihinkin sukulaisiin kannattaa pitää asialliset välit, koska sinulla ja lapsella on hyvä olla tukiverkosto.

Tottahan tuokin on, mutta valitettavasti rajattomuuden ja normaalin innokkuuden raja on usein epäselvä ja perhekohtaistakin. Monella nykymummolla käy valitettavasti niinkin, että haluavat paikata sitä omaa "mennyttä" äitiyttään nyt lapsenlapsille. Eli syystä tai toisesta omalle lapselle ei ole pystytty antamaan esimerkiksi aikaa, hellyyttä ja tasapainoista vanhemmuutta, niin sitä aletaan alitajuntaisesti korjaamaan lastenlapsilla ja soppahan siitä syntyy. Lapsilla kun on jo vanhemmat, isovanhempien paikka on kyllä avoinna.

Se on ehkäpä isovanhemmuuden raadollisin tehtävä pyristellä äidin/isän roolista pois ja löytää mummon/papan rooli. Ei se ole monillekaan niin helppoa ja itsestäänselvää kuin luulisi. Jos lisänä on vielä esimerkiksi kontrollintihalua tai mielenterveysongelmia, niin välit voivat mennä lopullisestikin. Harva äiti tai isä kuitenkin vanhemmaksi tultuaan, on valmis tuon kauan odotetun roolin jakamaan. Ja ei tarvikaan, isovanhemman pitää löytää ihan oma roolinsa.

Varmasti monille isovanhemmille on myös vaikeaa ymmärtää, mikä on liiallista puuttumista ja kontrollointia. Ihan perussääntönä voisi kuitenkin sanoa, että jokapäivä ei tarvitse soitella/viestitellä, hoitoon ei ruinata mutta apua voi halutessaan tarjota, lahjoja voi ostaa mutta ei montaa lahjaa ja joka kerta kun tavataan, lastentarvikkeita ja ulkovaatteita ei kannata ostaa ennen juttelemista vanhempien kanssa, raha-asioita ei udella, lastenhoito- ja kasvatuslinjoista kysellään sillä mielellä että halutaan tietää miten itse toimii lapsen kanssa (ei siis parjausmielessä). Lastenhoito- ja kasvatusasioihin puututaan vain jos ne ovat Suomen lain vastaisia (näin kärjistetysti).

Vanhemmalla on iso rooli ylläpitää hyviä välejä, mutta kahden kauppa tuo on, isovanhemmalla on myös vastuu kohdella kunnioittavasti lastenlasten vanhempia. Pitää ymmärtää, että ne lapsen ovat ihan todella lapsen lapsia, eikä isovanhemmalla ole mitään oikeuksia suoriltaan. Tuoretta perhettä ei voi alkaa kontrolloimaan, käskyttämään tai syyllistämään. He elävät ihan omaa elämää ja arkea, johon toivottavasti isovanhemmat kuuluvat jossain määrin luonnostaan.