"tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuka niitä pitää uhkana?

Sinkun on mahdollista olla sinkku tai vakiintua ja perustaa perhe. Vakiintuneella ei ole enää sinkkuusvaihtoa jäljellä. Nuori on nuori ja tulevaisuudessa vanha. Vanha ei ole koskaan enää nuori, vain vanha.

Näin perheellisenä en vieläkään tajua. Voin minäkin erota jos suhde muuttuu huonoksi. Lapset ei liity sinkkuuteen mitenkään muuten tässä kai kirjoitettaisiin lapsettomista ihmisistä?

niinhän sä voisit mutta et kuitenkaan eroaisi kun et osaisi olla yksin

Niinpä. Pitkään sinkkuna ollut on tottunut siihen itsenäiseen ja jopa itsekkääseenkin elämäntapaansa joten parisuhde ja yhdessä oleminen/asuminen vaatii sopeutumista ja opettelua. Sama pätee tietenkin myös toisin päin ja siksi useimmat vetkuttaakin sitä eroamista hamaan tappiin.

Yleensä erotaan, jos suhteessa on paha olla.

Mutta sitä pahaa oloa siedetään usein pitkäänkin, koska se on kuitenkin tuttua ja turvallista.

Ovatko ikisinkut samasta syystä sitten sinkkuja? Koska se on heille tuttua ja turvallista niin eivät uskalla lähteä suhteeseen? Pelkäävät tätä tuntematonta.

En tiedä ikisinkuista, mutta itselläni on kyllä nyt eronneena todella iso kynnys lähteä uuteen parisuhteeseen. Pelkään satuttavani itseni tai jotakuta toista. Niin paljon draamaa ja pahaa oloa oli edellisessä suhteessa, ettei oikeasti jaksaisi enää, kun nyt on niin paljon helpompaa ja vapaamaa. 

Hyviä voimia sulle! - Itseäni toisinaan hämmentää se, että tuntuu kärjistäen sille, kuin osa ei kykenisi tai pystyisi olemaan lainkaan yksin ja olisi tai kokisi olevansa  pakotettu "löytämään" tai hankkimaan kenet vain kumppanikseen heti tai hyvin pian eron jälkeen.

Nopeimmat jopa ennen kuin edellinen suhde on päättynyt. On jotenkin hämmentävää, kun osa onnistuu myös saamaan"parin vaihdon" tapahtuvan jotenkin vaivattomalta. Tietysti on ulkopuolisena vaikea sanoa, että milloin itse kunkin on "oikeus" löytää tai kohdata "se" oma rakas ja elämänkumppani.

Mutta sitä en ymmärrä kus osa pyrkii mihin tahasna suhteeseen hinnalla, millä hyvänsä ja kuvittelevat vielä, että voivansa näin toimiessaan kenties vielä näpäyttävänsä ex-kumppaniaan, kun voivat näyttää hänelle, että kato nyt mitä menetit: sain tällaisen "saaliin..."  

Jos itse kohtaisin "kumppani ehdokkaan" , joka kertoisi avoimesti juuri eronneen, -josta rehellisyydestä pisteet- niin saattaisin suhtautua häneen hieman varauksellisemmin,ainakin  alitajuisesti.

Miksikö? - Koska minusta saattaisi alkaa tuntua sille, että olen hänelle "vain" laastarina. - Vai onko tämä sitten merkki huonosta itsetunnostani. Ehkä. Mutta arvostan sitä, jos ja kun osaa "antaa pölyn hieman laskeutua" ennen kuin alkaa uuteen suhteeseen. Vaikka toki tämä on hankalaa, koska sitä tietää, milloin sen "oikena kumppanain saa tai voi löytää. - Jotenkin vain tuntuu, että jos on pitkään elänyt parisuhteessa ja pyrkinyt elämään sitä "täysillä" niin jos suhde syystä tai toisesta päättyy, niin sitä luulisi elävän -paremman termin puuttuessa- hetken kuin sumussa tietämättä oikein, että mitä tai mihin seuraavaksi olisi viisainta mennä. Näin todetessani voin toki olla väärässä, koska omaa kokemusta ei ole. (Ja kai se riippuu paljon myös edeltäneestä suhteestakin ja miten yhteiselo lpäättyi)  

Varmaan olenkin sinkku itse siksi, että en koe pakottavaa tarvetta olla parisuhteessa. Toisaalta ei minulla ole myöskään taitoa, eikä taida olla oikein haluakaa pakottaa, joku olemaan suhteessa kansani. Joinain hetkinä (niinä heikoimpinananiko sitten)  olen kysellyt itseltäni, että mihin minä oikeastaan kumppania tai parisuhdetta tarvitsen?  Miksi on niin tärkeää, että olisi "Se" joku?

Toisaalta uskon, että jos ja kun minun ei ole ehdoton pakko olla yhtään kenenkään kanssa, niin toivottavasti voin, vielä joskus olkakin jopa parempi kumppani, jollekin koska suhteemme pohjana olisi jokin muu kuin "pakotettu tarve" olla suhtteesa.

 Kuulen kyllä jo korvissani kuinka moni rientää nyt kertomaan, että eivät ole pakolla suhteessaan vaan puhtaasti pyytettömästä rakkaudesta toiseen. - Niin minäkin haluaisin olla. - Vaan eipä ole sellaista kumppania vierelleni asettunut, jonka kanssa se olisi (ollut) mahdollista. - Ja hänellä toivottavasti olisi edes suunnilleen samoja tunteita minua kohtaan. Enkä nyt tarkoita sitäkään, ettenkö kykenisi kompromisseihin. -  Kyllähän niitä joutuu tekemään toisinaan myös itsekseen eläessä. Saati, että vain täydellinen kelpaisi. Ehei. En minä kaikista kaikkein parhainta hae. Mutta sellaisen kanssa, joka olisi erinomaisen hyvä vaihtoehto elämänkumppaniksi minulle olisi mukava löytää ja kohdata ja joka suunnilleen kokisi samoin minusta.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuka niitä pitää uhkana?

Sinkun on mahdollista olla sinkku tai vakiintua ja perustaa perhe. Vakiintuneella ei ole enää sinkkuusvaihtoa jäljellä. Nuori on nuori ja tulevaisuudessa vanha. Vanha ei ole koskaan enää nuori, vain vanha.

Näin perheellisenä en vieläkään tajua. Voin minäkin erota jos suhde muuttuu huonoksi. Lapset ei liity sinkkuuteen mitenkään muuten tässä kai kirjoitettaisiin lapsettomista ihmisistä?

niinhän sä voisit mutta et kuitenkaan eroaisi kun et osaisi olla yksin

Niinpä. Pitkään sinkkuna ollut on tottunut siihen itsenäiseen ja jopa itsekkääseenkin elämäntapaansa joten parisuhde ja yhdessä oleminen/asuminen vaatii sopeutumista ja opettelua. Sama pätee tietenkin myös toisin päin ja siksi useimmat vetkuttaakin sitä eroamista hamaan tappiin.

Yleensä erotaan, jos suhteessa on paha olla.

Mutta sitä pahaa oloa siedetään usein pitkäänkin, koska se on kuitenkin tuttua ja turvallista.

Ovatko ikisinkut samasta syystä sitten sinkkuja? Koska se on heille tuttua ja turvallista niin eivät uskalla lähteä suhteeseen? Pelkäävät tätä tuntematonta.

En tiedä ikisinkuista, mutta itselläni on kyllä nyt eronneena todella iso kynnys lähteä uuteen parisuhteeseen. Pelkään satuttavani itseni tai jotakuta toista. Niin paljon draamaa ja pahaa oloa oli edellisessä suhteessa, ettei oikeasti jaksaisi enää, kun nyt on niin paljon helpompaa ja vapaamaa. 

Itse en pelkää, mutta en vain kaipaa sitä kaikkea mitä parisuhteen mukana tulee. Ehkä kun on riittävän pitkään sinkkuna, niin sitä suhdetta alkaa kaipaamaan, mutta sen aika ei ole ainkaan vielä. Kaksi vuotta olen ollut sinkkuna erottuani pitkästä suhteesta.