Kauheinta, mitä tuntemallenne ihmiselle on sattunut?

Sukulaisnainen oli naimisissa, kaksi lasta. Miehen firma meni konkurssiin ja mies teki itsemurhan. 

Nainen löysi uuden miehen, olivat pitkään yhdessä. Mies oli takaamassa firmaa, joka meni konkurssiin. Menettivät kotinsa. Sukulaisnainen masentui ja teki itsemurhan.

Hänen lapsensa molemmat vanhemmat siis tekivät itsemurhan.

Surullista ja kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Kolme itsemurhaa samassa perheessä. Jäljelle jäi kaksi hlöä. Varmaan toistensa avulla selviävät.

Sukukirous. Isien synnit kostetaan aina kolmanteen polveen saakka.

Vierailija kirjoitti:

Nuori suomalaisnainen asui ulkomailla, oli perustanut perheen.

Sai mieheltään aidsin, lyhyessä ajassa kuoli, mieskin kuoli sitten vähän myöhemmin. Jäi kaksi pientä lasta yksin vieraalle maalle.

Oliko allah multah tulla

Mun paras kaveri joutu töihin.

Analia-täti oli kerran kirkkovaltuuston kokouksessa ja pieraisi!

Nuori, rakas läheiseni kuoli henkirikoksen uhrina muutama vuosi sitten. En koskaan toivu asiasta, tunnen vihaa ja katkeruutta menetyksestä, kateutta muiden helposta elämästä ja pienistä ongelmista ja turhan valittamisesta. Jatkoin elämistä kun en muutakaan voi. Ajattelen häntä joka aamu kun herään ja joka ilta kun menen unille. Tavallaan minäkin sain elinkautisen. Ei voi mitään. Onneksi näen hänet vielä kun päiväni lopulta joskus päättyvät.

Mitä niille orvoille lapsille sitten kävi? Pantiinko heidät sosisalitoimen huostaan?

Kuoli…

Vierailija kirjoitti:

En voi sietää tällaista sosiaalipornoilua. Mässäilette toisten ihmisten elämillä.🤮🤮🤮

T: kriisityöntekijä

Täytyyhän näillä haaskoilla olla jotakin säpinää elämässään, todella säälittävää siis todella. 

Ethän sinä voi sitä tietää että minkälaista jonkun toisen ihmisen elämä on, vaikka se sinun näkökulmastasi vaikjttaisi olevan helppoa ei se välttämättä ole sitä. Heillä voi olla vastoinkäymisiä mistä sinä vaan et tiedä mitään. Siksi on aika turhaa tuntea mitään toisen elämää kohtaan, se kun ei ole koskaan totta.

Vierailija kirjoitti:

Nuori, rakas läheiseni kuoli henkirikoksen uhrina muutama vuosi sitten. En koskaan toivu asiasta, tunnen vihaa ja katkeruutta menetyksestä, kateutta muiden helposta elämästä ja pienistä ongelmista ja turhan valittamisesta. Jatkoin elämistä kun en muutakaan voi. Ajattelen häntä joka aamu kun herään ja joka ilta kun menen unille. Tavallaan minäkin sain elinkautisen. Ei voi mitään. Onneksi näen hänet vielä kun päiväni lopulta joskus päättyvät.

Montako minuuttia kuluu että tämä kirjoitus tuomitaan. Toksisen positiiviset, hyvät ihmiset heittävät kiviä kärsivän päälle. On kiva lyödä lyötyä ja olla parempi ihminen.

Aidoista vastoinkäymisistä he eivät tiedä mitään. Kyllähän sitä soisi jokaiselle ansionsa mukaan.

Osanotto.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä miehellä oli Puustelli-keittiö.

Jaxu-hali

Sukulaispariskunta menetti kaksi lasta taaperoina. Kummallakin geneettinen sairaus, joka oli vanhemmilla piilevänä. Harvinaissairaus. Lapset syntyivät terveen kirjoilla. Yksi lapsista jäi henkiin ja hänkin kantaa peittyvästi sitä samaa geeniä. On tutkittu sekin. Siksi on tärkeää, että hän ei tee lapsia sellaisen kanssa, jolla on taas sama geeni ja tieto pitää mennä vielä seuraavillekin polville. 

Toinen surullinen on pikkuserkkuni, joka liiskaantui raksatöissä mökillään isänsä ja äitinsä kanssa parikymppisenä. Siellä eräs isompi komponentti alkoi kaatua ja reaktio tietysti oli estää kaatuminen eli ottaa kiinni. No, otapa satoja kiloja kiinni. Jotta samassa suvussa olisi lisää surkeutta, niin toinen pikkuserkkuni, edellisen serkku, teki itsemurhan 19-vuotiaana omaan sänkyynsä isänsä metsästysaseella ja äitinsä löysi aamulla. Ainoa lapsi vielä. 

Mitä ovat aidot vastoinkäymiset, ja kuka ne sitten määrittelee?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ovat aidot vastoinkäymiset, ja kuka ne sitten määrittelee?

On niin helppoa vähätellä toisten menetyksiä. Mites sitten suu pannaan, kun se nalli napsahtaa omalle kohdalle?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ovat aidot vastoinkäymiset, ja kuka ne sitten määrittelee?

Hyvä kysymys.

Empatia on kuitenkin kaiken perusta.

En kuitenkaan itse valittaisi alle 20 vuotiaan henkirikoksen uhrin/itsemurhaan kuolleen omaisille vastoinkäymisistäni esim. jo parantuneen syöpäni kovista hoidoista tai hoitoon liittyneistä takapakeista, enkä kuolleesta mummostani, joka oli minulle kaikkein läheisin.

Eihän tuollaisessa vertailussa ole mitään ideaa, koska ei vastoinkäymisiä voi vertailla. Ei kenenkään toisen ihmisen vastoinkäymiset tee esimerkiksi isovanhempien kuolemasta sen vähemmän vaikeita vastoinkäymisiä.

Poikamme tukehtui merkkariin, reetardi kun oli. 

Mummoni kuoli äkillisesti kun olin 17-vuotias, se oli vaikeaa varsinkin kun tämä tapahtui muutamaa viikkoa ennen joulua. Mutta miksi ihmeessä tätä menetystä pitäisi verrata mihinkään? Ei minun suruni tule toisten ihmisten vastoinkäymisistä sen helpommaksi, vaikka siitä että joku on kärsinyt lapsettomuudesta, menettänyt isänsä ollessaan ala-asteella, menettänyt läheisensä tapaturmaisesti tai joutunut elämään pelottavassa ilmapiirissä lapsuuden.

Yksi vanhempien perhetuttu joka ei sukua, sai äitinsä puolelta perittynä Alzheimerin ja oli laitoksissa. Se on ikävä kohtalo ja lopulta kuoli. Läheiset eivät ottaneet häntä eri paikkakunnalle, jossa olisivat voineet käydä usein. Samoin kävi muualla eräälle, mutta syynä eri dementia ja muu.