Kauheinta, mitä tuntemallenne ihmiselle on sattunut?

Vierailija kirjoitti:

En voi sietää tällaista sosiaalipornoilua. Mässäilette toisten ihmisten elämillä.🤮🤮🤮

T: kriisityöntekijä

Kriisillä on tekijänsä

Vierailija kirjoitti:

Nuori suomalaisnainen asui ulkomailla, oli perustanut perheen.

Sai mieheltään aidsin, lyhyessä ajassa kuoli, mieskin kuoli sitten vähän myöhemmin. Jäi kaksi pientä lasta yksin vieraalle maalle.

Plööö, älä puhu paskaa. Kukaan ei kuole aidsiin "lyhyessä ajassa" kun koko HI-viruksen taudinkulku usein lasketaan kymmenissä vuodessa. Raskausaikana otetaan myös verikokeet josta käy ilmi mahdollinen HIV-positiivisuus. Ja muka mieskin olisi kuollut samaan.

Yhden niin mukavien perhetuttujemme poika meni junan eteen autolla parikymppisenä. Perheessä oli kolme lasta, joista poika oli nuorin. Tämä tapahtui 80-luvulla. Noin kymmenen vuotta sitten vanhin poikansa kuoli tapaturmaisesti hyvin erikoisessa onnettomuudessa. Tästä oli juttua iltapäivälehdissäkin. Miten sattuikin samaan perheeseen kaksi noin ikävää tapahtumaa.

Vierailija kirjoitti:

En voi sietää tällaista sosiaalipornoilua. Mässäilette toisten ihmisten elämillä.🤮🤮🤮

T: kriisityöntekijä

Omalla kohdallani ainakin kyse on enemmän siitä, että näen, että muillakin voi olla todella raskaita kokemuksia tai elämänvaiheita takanaan. Auttaa myös suhteuttamaan omia kokemuksia ja tuo vähän toivoakin, kun kerrotaan, että nämäkin ihmiset ovat selvinneet. 

Ihmisen psyyke keksii kyllä keinot selvitä. Vaikka sitten hieman sumussa, mutta hengissä kuitenkin. 

Perhe joutui liukkaan kelin takia tieltä ulos. Äiti, isä ja 3-vuotias lapsi kuoli. Toinen 5-vuotias lapsi selvisi. En voi käsittää tuon pienen ihmisen surua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini helvetillinen vuosi. Kaikki alkoi rakkaan koiran kuolemasta tammikuussa. Kaveri otti sen todella raskaasti. Sitten alkoi vähän näkyä valoa horisontissa kun monta vuotta yritetty raskaus sai alkunsa ja ei mennyt kesken alussa kuten aikaisemmat. Maha kasvoi. Kesällä kaverini isä sai haimasyöpädiagnoosin ja kuoli muutamassa kuukaudessa. Isän kuoltua äiti kertoi sairastavansa rintasyöpää. 

Äiti onneksi selvisi, mutta joulun alla muutama viikko ennen laskettua aikaa lapsi kuoli kohtuun. Kaverini oli jo jäänyt äitiyslomalle ja palasi sitten keväällä töihin ilman vauvamahaa ja ilman vauvaa. 

Mietin silloin että miten ihminen voi päästä yli noin monen tuskallisen tapahtuman jälkeen, etenkin kun kaikki sattuivat noin lähekkäin. Huonosta vaikean kautta kauheaan. 

Nyt, 5v myöhemmin kaverini on onnellinen taaperon äiti, mummi on terve ja perheessä on myös nuori koira. 

Raskasta toki ( ja onnellinen loppu), mutta jokaisen lemmikin omistajan luulisi tietävän, mikä on eläimen oletettu elinikä. 

Kyllähän me myös ihmisen oletetun eliniän tiedämme. Ei se oletettu elinikä, lemmikin tai läheisen ihmisen, tiedostaminen vähennä kenenkään surua.

Orvoksi jääneet lapset ainakin asetetaan huostaan pantaviksi sosiaaliviranomaisten toimesta joten ei heillä mitään hätää olla. Tietty voi olla erilaisia ongelmia, mutta tarvittaessa voidaan määrätä terapiaa.

Vastoinkäymisten vertailu on ihan typerää. Ei vanhempansa menettäneiden tai orvoksi jääneiden lasten elämä ole ollut yhtään sen rankempaa kuin toistenkaan. Ihme juttu tahtoa uskoa niin.

Eikö orvoksi jäämisestä muutenkin seuraa pakkohuostaanotto? Ainakin samanluokkalainen jonka vanhemmat kuoli niin joutui tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa, toimitettiin jonnekin vastaanottolaitokseen, passitettiin lastenpsykiatrisiin tutkimuksiin ja joutui käymään uusien huoltajiensa kanssa sosiaalitoimistossa selvittämässä asioitaan.

Nuori tyttö jäi lapsena juoppokuskin auton alle ja sai aivovamman, kehityksen viivästymän, epilepsian, lukuisia fyysisiä vaivoja, esteettisiä ongelmia, arpia, liikuntakyvyttömyyden. Eli koko elämänsä yksin keski-ikäiseksi ja kuoli lopulta tukehtumalla epilepsiakohtauksen aikana. Yksin.

Tuttu kuoli vuosia sitten 18v lääkeyliannokseen (huumejuttu). Olin silloin vain n. 20v. Sitä ei voinut käsittää todeksi ja vieläkin on vaikea hyväksyä ettei hän saanut elää koko elämää iloisena eteenpäin. Kokea lisää sitä maaseutua järviä mistä oli kotoisin. Ehkä taivaassa on joku järvi. 

Toinen kauhea tapaus on kun seurasin miestubettajaa vuosia (puhevideot), se seuraaminen oli vähän jo hiipunut kun hän oli muuttunut erilaiseksi ja sitten hänelle iski 4. asteen aivosyöpä ja tyyppi on kemoterapiassa monta päivää viikossa, "liikkuminen vaikeaa normaalisti" omien sanojensa mukaan. Joku kysyi ottiko piikin, siihen ei ole saatu vastausta, voi johtua muustakin. Ei sillä etteikö muillakin ole ollut vaikeuksia ja terveysshokkeja.

Se yksi mies jolta kuoli kaikki perheenjäsenet, oisko ollut 3 lasta ja vaimo. Yksin jäi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012160648.html

Se että kaveri vietti lapsuuden uhkaavan isänsä kanssa samassa perheessä, ei tosin kutsunut tätä enää isäksi. Isän kuolema olisi ollut pikkujuttu tuohon verrattuna,

Kysyttiin välitunnilla yhdeltä orpotytöltä että mitä sen vanhemmille tapahtui, että miksei se auttanut vanhempiaan, sai sellaisen raivarin että huusi ja riehui vaan. Sitten sosiaaliviranomaisten oli pakko tulla hakemaan se pois kesken koulupäivän ja toimittaa lastensuojelulaitokseen.

Kun olin lapsi, erään perheen teini-ikäiset lapset menehtyivät tasoristeysonnettomuudessa.

Lapseni päiväkotikaveri  menehtyi perhesurmassa, isä surmasi 2 lastaan.

Mitenhän tuota perhesurmassa kuolemaa on käsitelty päiväkodissa? Pikkusiskoni päiväkotiryhmästä kuoli yksi tyttö tsunamissa.

Eihän näissä ole mitään ihmeellistä, tavallista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Eihän näissä ole mitään ihmeellistä, tavallista elämää.

Kerrostalo, kuinka pääsee tuohon mielentilaan että mikään ei tunnu missään?

Haluaisin tosissaan oppia.

Eräs vanha ystävättäreni kuoli ALSiin. Taudin etenemistä oli tuskallista seurata.