Mikä oli se pohjimmainen syy, miksi avioliittonne päätyi eroon?

Minä petin.

Molemminpuolinen pettäminen ja miehen fyysinen väkivalta.

Mies huomas, ettei hänellä ole ollut murrosikää ja iski parhaan ystävänsä kihlatun.

Siis mies rakastui työkaveriinsa 20 v avioliiton jälkeen.

Mutta oliko se pohjimmainen syy? En usko. Mies poti jo pari vuotta ennen rakastumista omaa elämäänsä, vihasi työtään, halusi muutosta. Ehkä tuo rakastuminen oli väylä saada muutosta.

Jos miehellä oli kriisi, niin mikä oli kriisin syy? Siellä se pohjimmainen syy on.

Tai ehkä pohjimmainen syy oli se, että menimme nuorena naimisiin, ja enkä ollutkaan hänen unelmansa. Mene ja tiedä niistä pohjimmaisista syistä...

Päällisin puolin syy oli se, että minä petin exää. Pinnan alla: mentiin liian nuorina yhteen, 15 ja 16v, oltiin toistemme ekat joka suhteessa. Aikuistuttiin, huomattiin, ettei meidän toiveet ja haaveet elämän suhteen ole samat. Meillä ei ollut yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ei tehty mitään yhdessä, pois lukien lapset. Miehellä oli omat jutut, oli paljon pois kotoa. Oli kai tottunut siihen omassa lapsuudenkodissaan. Isänsä liehui maailmalla ja äiti piti kotia. Mä en ollut enkä ole sellainen. Mun "vuoro" ei tullut koskaan. Oli miehen omaa aikaa ja perheaikaa. Näin säilyi sopu. Sitten mulle riitti, halusin omaa. Nautin olla yksin, erossa miehestä. Nautin siitä, että olin lasten kanssa yksin. Etäännyttiin entistä enemmän. Sain huomiota muilta miehiltä, huomiota, jota oma mies ei antanut. Petin. Kerroin. Mentiin terapiat ja yritettiin ja koitettiin... mutta eihän siinä mitään ollut, mitä terapioida. Ei terapia saanut meitä toivomaan samoja asioita, nauttimaan yhdessä olosta. Onneksi erottion! Nyt exällä on hänelle sopiva nainen ja mulla minulle sopiva mies! Aikuisena valittu.

Oltiin kuin yö ja päivä, mikä viehätti alussa ja ketutti lopussa. Ei ääripääluonteet toimi pitkässä suhteessa.

Sairastuminen alkoholismiin, josta tosin täysin toipunut nyt jo.

Varsinainen syy oli miehen uskottomuus. Perimmäistä syytä en tiedä. Miehen oma kriisi? No yhtä syytä ei varmaan löydy. Miehellä varmaan itsetunto-ongelmia. Olisi pitänyt olla paljon seksiä ja antaa huomiota. Mies ei huomioinut taas minua kun tarraamalla takapuolesta kiinni kun olis pitäny saada seksiä. Minä jäin lasten kanssa yksin kun mies oli reissuhommissa. Olin ihan poikki koko ajan, mies tuli ja meni niin kun tykkäs. Sain junailla aina lasten hoidot ja vuorotyöni, mies ei koskaan junaillut mitään muuta kun treffipalstaa ja haki huomiota netissä naisilta. Seksiä oli tietty aika vähän koska olin väsynyt, pettynyt mieheen joka ei ollut koskaan kotona, lakkasin haluamasta miestä(nyt mietin käykö aina pitkässä suhteessa niin?)myös miehen ylipainon yms fyysisten ominaisuuksien vuoksi. Uskoisin kuitenkin että ns.henkisen puolen jutut näytteli siinä suurinta osaa koska kun asiat ovat muutenkin solmussa. Kauan kestäneen pettämisen ja kaiken valehtelun yms jälkeen en pystynyt enää kunnioittamaan miestä ihmisenä, lopulta erosin vaikka sitten mies olikin tullu siihen tulokseen että avioliitto maistuiskin. Olishan se kätevää että on vaimo ja lapset kotona ja sitten muualla vielä toinen nainen jolle voi lupailla eroavansa ja pitää hauskaa aina silloin tällöin?

Ihan liian nuorena vakiinnuttiin ja äidin helmoista muutettiin yhteen. Olisi kumpaisenkin pitänyt itsenäistyä ja kasvaa aikuiseksi ensiksi. Ei meillä ollut mitään yhteistä enää kolmikymppisinä muuta kuin lapset ja asuntolaina ja kumpaakin vaivasi elämätön nuoruus.

Mä en vaan välittänyt miehestä ja tiesin ettei hän välitä minusta sen enempää. 

Me ei koskettu tai oltu mitenkään läheisiä. Enemmän sellaista mekaanista suoristusta, ja kun mies koski -> halusi seksiä. 

Mies syytti minua liian urasuuntautuneeksi (hänelle työ on aina ollut vain keino hankkia elanto) ja koki, etten ole tarpeeksi kotona ja että lasten kasvatus jäi liikaa hänen vastuulleen.

Vaimo petti aika pitkään, valitettavasti tuli ilmi vasta siinä vaiheessa, kun oli jo pari lasta. Kaikki oli muuten suht hyvin, mutta tässä oli taustalla aika normikuvio, eli nuorena yhteen ja sittenpä ei osattu hillitä itseä, kun saatiin muualta huomiota. Jälkikäteen ajateltuna aika moni asia itseänikin exässä ärsytti, mutta ei siinä määrin, että olisi ero ollut edes mielessä. Ero oli oma päätös ja nyt olen kyllä paljon onnellisempi. Exä ei, mutta itseppähän kuopan kaivoi. 

Vierailija kirjoitti:

Päällisin puolin syy oli se, että minä petin exää. Pinnan alla: mentiin liian nuorina yhteen, 15 ja 16v, oltiin toistemme ekat joka suhteessa. Aikuistuttiin, huomattiin, ettei meidän toiveet ja haaveet elämän suhteen ole samat. Meillä ei ollut yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ei tehty mitään yhdessä, pois lukien lapset. Miehellä oli omat jutut, oli paljon pois kotoa. Oli kai tottunut siihen omassa lapsuudenkodissaan. Isänsä liehui maailmalla ja äiti piti kotia. Mä en ollut enkä ole sellainen. Mun "vuoro" ei tullut koskaan. Oli miehen omaa aikaa ja perheaikaa. Näin säilyi sopu. Sitten mulle riitti, halusin omaa. Nautin olla yksin, erossa miehestä. Nautin siitä, että olin lasten kanssa yksin. Etäännyttiin entistä enemmän. Sain huomiota muilta miehiltä, huomiota, jota oma mies ei antanut. Petin. Kerroin. Mentiin terapiat ja yritettiin ja koitettiin... mutta eihän siinä mitään ollut, mitä terapioida. Ei terapia saanut meitä toivomaan samoja asioita, nauttimaan yhdessä olosta. Onneksi erottion! Nyt exällä on hänelle sopiva nainen ja mulla minulle sopiva mies! Aikuisena valittu.

Aika hyvin sait asiat käännettyä miehen syyksi. Sun pettäminenhän ei ollut mitään, eiköstä juu? Siihenkin mies omilla teoillaan suorastaan ajoi sut?

Varokaa ihmiset näitä, jotka tekee tällaista.

Mies ei totellut minua! 

Huvittaa kun nuorena yhteen menneet ja pitkästä liitosta eronneet naiset aina tilittävät, että kasvettiin erilleen, sain huomiota muilta miehiltä, petin, erottiin ja nyt kummallakin on paremmin sopiva puoliso. Mistä te ensinnäkin tiedätte, että uudet puolisot ovat "parempia" ja etenkin se ex-miehen uusi puoliso?

Ja miten niin kasvoitte erilleen? Hurahditko itse punavihreään hyysäykseen vai mitä tapahtui? Vai olisiko reilumpaa vaan sanoa, että teki mieli kokeilla vierasta aisaa, mutta ruoho ei ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella?

Exän muutamassa vuodessa kehittynyt raju alkoholismi ja lääkkeiden sekakäyttö. Naimisissa olimme 7 vuotta josta 5 vuotta yhtä helvettiä.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa kun nuorena yhteen menneet ja pitkästä liitosta eronneet naiset aina tilittävät, että kasvettiin erilleen, sain huomiota muilta miehiltä, petin, erottiin ja nyt kummallakin on paremmin sopiva puoliso. Mistä te ensinnäkin tiedätte, että uudet puolisot ovat "parempia" ja etenkin se ex-miehen uusi puoliso?

Ja miten niin kasvoitte erilleen? Hurahditko itse punavihreään hyysäykseen vai mitä tapahtui? Vai olisiko reilumpaa vaan sanoa, että teki mieli kokeilla vierasta aisaa, mutta ruoho ei ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella?

4 vastaa, vaikka en ilmoittanutkaan syyksi erilleen kasvamista. Mutta olin 20 vuotta naimisissa, niin ymmärrän kuvion.

Ihminen muuttuu läpi elämän. Eroseminaarin vetäjä havainnollisti hyvin, että parisuhde on silta, ja puolisot ovat niitä sillan pilareita. Kun toinen pilari muuttuu, niin silta alkaa natista. Toisen pitää pystyä muuttumaan myös, jotta natina loppuu.

Aina ei toinen halua muuttua. Esim. Jos natinan syy on muuttuvat toiveet tulevaisuudesta. Aina ei toinen kykene muuttumaan. Ja yksi usea syy on se, että muuttuva osapuoli ei kerro omasta muutoksestaan, jotta toinen pysyisi perässä.

Minun eksäni kun alkoi potemaan keski-iän kriisiään, hän vain valitti vuoden päivät työstään. Minä ajattelin, että ongelma on työ. Hän ei koskaan kritisoinut parisuhdetta, vaan työtä, autoaan, arjen puuduttavuutta, kesäloman odottamista, työtä, työtä. Valitettavasti minä heräsin tilanteeseen liian myöhään.

Tästä on jo vuosia ja minäkin olen uusissa naimisissa. Tämä mies on minun unelmieni mies. Meidän tapaaminen oli veret seisauttava kokemus. Tästä nuorena haaveilin.

Parisuhteena Vanhassa parisuhteessa oli omat hyvät puolensa, ei se edellinenkään huono ollut. Mutta sanon silti tämän olevan parempi suhde tämän asian takia: nyt saan olla täysin oma itseni ja mies hyväksyy minut paljon paremmin kuin eksäni.

Miehellä puhjenneet mielenterveysongelmat ja alkoholiongelmat, väkivaltaisuus ja ilkeä luonne kaikin puolin. Ihastuin kyllä toiseenkin avoliiton lopulla, mitäpä tuota kieltämään, kukapa ei ihastuisi kun arki on yhtä riitaa ja väkivaltaa. Pääasia että pääsin eksästä eroon. Oli silläkin joku toinen nainen eron aikoihin, ei kiinnostanut, säälitti vain se toinen nainen. Nyt mies vinkuu takaisin kun olen kuulemma niin ihana ihminen ja paras äiti lapsellemme. Silloin kyllä puheet oli täysin erilaiset ja mustelmia sain ihan käsittämättömistä syistä, mm siitä että parkkeerasin auton väärin päin ruutuun. Harkinnassa on lähestymiskielto. 10v oltiin yhdessä, nyt erossa, elämäni ihanimmat 20vuotta. Nyt hän on kuulemma tajunnut kuinka ihana ihminen minä olen ja hyvä äiti :D Voi tsiisus mikä ääliö!

Petin ja kun jäin kiinni, jätin sen sian.

Oltiin liian erilaisia (arvostettiin eri asioita elämässä) eikä osattu puhua vakavasti mistään/selvittää ongelmia kun ne oli vielä pieniä. Tavattiin sellaisessa kohdassa elämää että molemmilla oli halu vakiintua ja sitten vuodet vain vieri. Jälkikäteen ajaltellen monta hukkaan heitettyä vuotta huonossa suhteessa. Mutta tuloksena siitä kaksi ihanaa lasta, joten plussalle jäi! Onneksi kuitenkin nyt erottu!