Miksi äidin pitää olla tärkeämpi lapselle kuin isä?

Se on katos tämä tasa-arvo, eikun siis eihän se mennyt kun yhten suuntaan

Ei sen niin pidäkään mennä. Turhaa murehdit muiden mielipiteistä et kuitenkaan voi niitä kaikkia täyttää. Joku sanoo että molempien pitää olla tärkeitä, toinen niin että asialla ei ole väliä kun lapsella on tärkeä aikuinen, kolmas sitten on ehdottomasti sitä mieltä että vai äiti voi olla tärkein, neljännen mielipie on....

Koska on luonnollista, että juuri äiti huolehtii lapsista. Tämä on ihan biologiaa. Naisissa ja miehissä on hormonaalisia eroja. Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Äiti kantaa lasta kehossaan 9 kuukautta, yleensä myös imettää lasta, ja siten äidit ovat tärkeämpiä. Isän ja lapsen välille ei voi ikinä syntyä sellaista sidettä eikä ymmärrystä kuin äidin ja lapsen välille.

Vierailija kirjoitti:

Koska on luonnollista, että juuri äiti huolehtii lapsista. Tämä on ihan biologiaa. Naisissa ja miehissä on hormonaalisia eroja. Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Jos kaikki olisi nykyihmisen elämässä "ihan biologiaa", niin täällä ei olisi mitään ydinperheitä huolehtivine isineen. Miehet kiertelisivät vain siittämässä satunnaisia naisia. Ihmisen kohdalla ei mielestäni tarvitse tuijottaa enää niin tarkkaan sitä "biologiaa" ja ottaa mallia siitä, miten karhuemo hoivaa poikasiaan. Onko karhuemolla vaihtoehtoja?

Ehkä imettäminen vahvistaa sitä symbioosia.

Vierailija kirjoitti:

Koska on luonnollista, että juuri äiti huolehtii lapsista. Tämä on ihan biologiaa. Naisissa ja miehissä on hormonaalisia eroja. Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Katso luontodokkareita niin tietosi lisääntyy, esim keisaripingviiniurokset viettävät kuukausia etelänapamantereella pimeydessä ja kylmyydessä mutta samalla hautovat uutta elämää. Poikasen kuoriuduttua isä antaa viimeisen säästössä olevan aterian sille vaikka itse on näännyksissä.

Merihevosissa on laji jonka koiraat kantavat myös jälkikasvuaan sisällään.

Nainen on pienelle vauvalle läheisempi luonnostaan, onhan heillä pidempi suhde kuin isällä ja lapsella.

Nainen imettää vauvaa ja on vauvan kanssa symbioosissa.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kantaa lasta kehossaan 9 kuukautta, yleensä myös imettää lasta, ja siten äidit ovat tärkeämpiä. Isän ja lapsen välille ei voi ikinä syntyä sellaista sidettä eikä ymmärrystä kuin äidin ja lapsen välille.

Just joo. äitini on aina ollut kylmä ja etäinen, isäni lempeä ja hoivaava. Isän syliin juoksin pienenä kun satutin itseni, isä luki iltasadut  ja leikki kanssani, isän kanssa tein retkiä ja isälle kerroin iloni ja suruni, myöhemmin ihastukseni sun muut.

Äidille en koskaan mitään.

Äiti ivasi ja pilkkasi, isä kannusti ja kehui.

Oksettaa tuollainen äitiyden glorfiointi, persoonakysymys se on eikä sukupuoli.

Ei auta edes se yhdeksän kuukauden kantaminen, se ei tee kenestäkään tai ainakaan kaikista psyykkisesti ja emotionaalisesti äitejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kantaa lasta kehossaan 9 kuukautta, yleensä myös imettää lasta, ja siten äidit ovat tärkeämpiä. Isän ja lapsen välille ei voi ikinä syntyä sellaista sidettä eikä ymmärrystä kuin äidin ja lapsen välille.

Just joo. äitini on aina ollut kylmä ja etäinen, isäni lempeä ja hoivaava. Isän syliin juoksin pienenä kun satutin itseni, isä luki iltasadut  ja leikki kanssani, isän kanssa tein retkiä ja isälle kerroin iloni ja suruni, myöhemmin ihastukseni sun muut.

Äidille en koskaan mitään.

Äiti ivasi ja pilkkasi, isä kannusti ja kehui.

Oksettaa tuollainen äitiyden glorfiointi, persoonakysymys se on eikä sukupuoli.

Ei auta edes se yhdeksän kuukauden kantaminen, se ei tee kenestäkään tai ainakaan kaikista psyykkisesti ja emotionaalisesti äitejä.

Tarkennan vielä että olen nainen, aiemmin siis pikkutyttö ja silti se syvä ja luottavainen suhde syntyi isäni ja minun välille, ei naisen eli äidin ja minun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kantaa lasta kehossaan 9 kuukautta, yleensä myös imettää lasta, ja siten äidit ovat tärkeämpiä. Isän ja lapsen välille ei voi ikinä syntyä sellaista sidettä eikä ymmärrystä kuin äidin ja lapsen välille.

Just joo. äitini on aina ollut kylmä ja etäinen, isäni lempeä ja hoivaava. Isän syliin juoksin pienenä kun satutin itseni, isä luki iltasadut  ja leikki kanssani, isän kanssa tein retkiä ja isälle kerroin iloni ja suruni, myöhemmin ihastukseni sun muut.

Äidille en koskaan mitään.

Äiti ivasi ja pilkkasi, isä kannusti ja kehui.

Oksettaa tuollainen äitiyden glorfiointi, persoonakysymys se on eikä sukupuoli.

Ei auta edes se yhdeksän kuukauden kantaminen, se ei tee kenestäkään tai ainakaan kaikista psyykkisesti ja emotionaalisesti äitejä.

Tottakai on olemassa myös huonoja äitejä ja hyviä isejä.

Se ei silti poista sitä, että lähtökohtaisesti äiti on lapselle tärkeämpi, ei aina, eikä kaikilla. Mutta lähtökohtaisesti.

Hienoa, että sulla on hyvä isä! Myös mulla on huippu isä.

Aina on ollut ihmisiä, jotka kuvailevat olleensa isän tyttöjä tai poikia. Riippuu lapsista ja vanhemmista ja heidän luonteistaan, kenen kanssa kokee eniten läheisyyttä. Äitiys ei tee automaattisesti läheiseksi lapsen kanssa, eikä edes se, että viettää lapsen kanssa aikaa 24/7.

Se lapsi lähtee sieltä kohdusta ihan syystä.

Mm. kasvamaan omaksi itsekseen, ja muodostamaan suhteita muihinkin ihmisiin kuin äitiin, isä näistä ensimmäinen ja äidin rinnalla tärkeimpiä koska lapsi voi isää katsomalla oppia itsestään ja perimänsä toisesta puolesta.

Jotkut äidit eivät koskaan osaa päästää lapsistaan irti. Se ei kuitenkaan ole lapsen eikä sen äidinkään paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska on luonnollista, että juuri äiti huolehtii lapsista. Tämä on ihan biologiaa. Naisissa ja miehissä on hormonaalisia eroja. Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Katso luontodokkareita niin tietosi lisääntyy, esim keisaripingviiniurokset viettävät kuukausia etelänapamantereella pimeydessä ja kylmyydessä mutta samalla hautovat uutta elämää. Poikasen kuoriuduttua isä antaa viimeisen säästössä olevan aterian sille vaikka itse on näännyksissä.

Merihevosissa on laji jonka koiraat kantavat myös jälkikasvuaan sisällään.

Niin ja kaikki lajithan ei ole samanlaisia... Oletko itse kuullut lajien välisistä eroista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kantaa lasta kehossaan 9 kuukautta, yleensä myös imettää lasta, ja siten äidit ovat tärkeämpiä. Isän ja lapsen välille ei voi ikinä syntyä sellaista sidettä eikä ymmärrystä kuin äidin ja lapsen välille.

Just joo. äitini on aina ollut kylmä ja etäinen, isäni lempeä ja hoivaava. Isän syliin juoksin pienenä kun satutin itseni, isä luki iltasadut  ja leikki kanssani, isän kanssa tein retkiä ja isälle kerroin iloni ja suruni, myöhemmin ihastukseni sun muut.

Äidille en koskaan mitään.

Äiti ivasi ja pilkkasi, isä kannusti ja kehui.

Oksettaa tuollainen äitiyden glorfiointi, persoonakysymys se on eikä sukupuoli.

Ei auta edes se yhdeksän kuukauden kantaminen, se ei tee kenestäkään tai ainakaan kaikista psyykkisesti ja emotionaalisesti äitejä.

Tarkennan vielä että olen nainen, aiemmin siis pikkutyttö ja silti se syvä ja luottavainen suhde syntyi isäni ja minun välille, ei naisen eli äidin ja minun.

Hitsi, juuri luin tästä yksi päivä jostain. Olikohan se nyt Liisa Keltinkangas-Järvisen joku Lapsen itsetunnon kehitys tms. kirja, mitä selailin. En muista varmaksi. Enkä muista menikö juttu nyt jotenkin näin. Mut siinä jutussa oli siis jotain selitetty just siitä, kuinka lapsen itsetunnon kehitykselle voi olla jotenkin haitaksi, jos vauvana/pienenä lapsena molemmat vanhemmat hoivaa yhtä paljon. Kun äidin pitäisi olla just se, joka hoivaa enemmän. Tai sen, joka myt onkaan ollut alusta asti se ensisijainen hoitaja. Sit myöhemmin normaaliin kehitykseen kuuluu, että tulee se äidistä erkaantumisvaihe ja ne isän suosimisvaiheet.

Korostan, että en muista oliko se nyt tuo, josta luin aiheesta ja miten se nyt tarkalleen ottaen meni. Pikaisesti kirjastossa selailin useampia kirjoja. Jos haluaa tarkemman selityksen, niin tuosta kirjasta varmaan löytyy pidempi selitys. Tai jostain muusta lasten psykologian kirjasta.

Tuossakin teoriassa on varmasti kyse teoriasta. Tai siis siitä miten asiat on ihannetilanteessa ja miten niiden periaatteessa pitäisi mennä, olettaen että molemmat vanhemmat on kunnollisia, eikä äiti ole mikään kylmä ihmishirviö eikä lapseensa takertuja tms. Käytännössähän on sitten taas ihan eri tilanteita, eikä kaikki äidit ole hyviä. Joskus isän hoiva on parempi vaihtoehto. Tai vaikka isovanhempien. Mutta niissähän onkin sitten kyse juuri poikkeustapauksista.

En nyt osaa selittää niin hyvin kuin haluaisin.

Muistan kun pienenä tiedostin tämän vahvasti varsinkin muut sisarukseni suosivat äitiäni. Vastapanoksesi sitten suosin isääni sillä tiesin että hän saattoi tuntea itsensä jätetyksi.

Mutta joo, hieman sairasta mielestäni että äitiä aina ihannoidaan ja pidetään tärkeimpänä. Samahan näkyy eroissaikin huoltajuus kiistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska on luonnollista, että juuri äiti huolehtii lapsista. Tämä on ihan biologiaa. Naisissa ja miehissä on hormonaalisia eroja. Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Katso luontodokkareita niin tietosi lisääntyy, esim keisaripingviiniurokset viettävät kuukausia etelänapamantereella pimeydessä ja kylmyydessä mutta samalla hautovat uutta elämää. Poikasen kuoriuduttua isä antaa viimeisen säästössä olevan aterian sille vaikka itse on näännyksissä.

Merihevosissa on laji jonka koiraat kantavat myös jälkikasvuaan sisällään.

Niin ja kaikki lajithan ei ole samanlaisia... Oletko itse kuullut lajien välisistä eroista?

ALkuperäinen viestihän oli: ""Katso muuta luontoa, hoitavatko poikasia urokset vai naaraat?

Sitten kun edellinen vastasi että luonnossakin urokset voivat hoitaa jälkikasvua, niin yhtäkkiä ei eri lajit kelpaakaan.

Liisan kirjat ovat kyllä hyvä lähde tämän asian pohtimiseen. Kyseessä on juuri kiintymyssuhteet. Sen ei tarvitse olla äiti, mutta yleensä äiti valikoituu juuri ensisijaiseksi kiintymyssuhteeksi, sillä he ovat alttiimpia vastaamaan lapsen/vauvan tarpeisiin. Lapselle on tärkeää saada kokea olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Äiti eli se tyypillinen ensisijainen kiintymyssuhde vahvistaa tätä tunnetta. Myöhemmin korostuu muiden ihmisten, kuten isän, rooli lapsen elämässä. Noin 3-4 vuoden iässä isää tarvitaan muun muassa siihen, että hän ikään kuin nostaa lapsen pois siitä symbioosista, joka on vallinnut äidin ja lapsen välillä siihen asti.

Vanhakantaista ajattelua tuollainen, että äiti olisi jotenkin ensisijainen vanhempi ja isä vasta toissijainen. Ennen vanhaanhan äidit olivat niitä, jotka lapsista todella huolehtivat ja heidät kasvattivat, isän rooli oli lähinnä perheen elättäminen.