Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Olen maailman rumin" - kellään kokemusta BDD:stä eli ruumiinkuvan häiriöstä?
mazzi
19.07.2017 |
"Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivä henkilö on vakuuttunut oman ulkonäkönsä epämuotoisuudesta, viallisuudesta tai rumuudesta. Epäily omaan ulkonäköön liittyvästä poikkeamasta voi liittyä mihin ruumiinosaan tahansa; useimmiten kyseessä on kuitenkin jokin ulospäin näkyvä ruumiinosa."
Onko täällä ketään muita, jotka tästä kärsii? Helvetillinen sairaus, eikä kukaan oikein tahdo ottaa todesta. Terapeutit ei tunne, psykiatrit ei tunne, muut ihmiset pitää pinnallisuutena.
Ainoa ryhmä jonka tästä aiheesta löysin:
https://www.facebook.com/groups/455289778181708/
Kommentit (16)
Yksi tuttuni totesi kerran, että minulla saattaa olla tuo. Psykiatreilla ja psykologeilla olen käynyt masennuksen, pakko-oireiden ym. takia, mutta yksikään asiantuntija ei ole tästä häiriöstä maininnut. Mielestä minulla on vähintäänkin taipumusta siihen. Murehdin ulkonäköäni paljon ja olen asian takia masentunut, kärsin myös sosiaalisesta fobiasta ja jännittämisestä. Minua kiusattiin nuorempana koulussa ulkonäön takia.
Usein ajattelen, että elämäni olisi parempaa, jos olisin kaunis. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut, että joinain päivinä olen mielestäni ihan ok:n näköinen, riittävän hyvä itselleni. Silti noinakin päivinä saatan olla masentunut tai surullinen jostain muusta asiasta! Kaikki ei siis todellakaan riipu ulkonäöstä.
Minulla on auttanut se, että olen löytänyt rinnalleni hyväksyvän ja kiltin kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko jo 7-vuotias oireilla? Ihmettelen, kun hyvännäköinn tyttöni puhuu siitä, että näyttää rumalle, siis siihen tyylin kuin tavallaan itsekin epäilisi näyttävänsä, eikä se olisi mielipide.
Mitä jos on toisinpäin? Pidän itseäni ihan nättinä mutta kyllä jo 40 vuotta mittarissa yksikseen antaa jo ymmärtää että ehkä näin ei olekaan...
Kyllä psykiatrit ovat tunteneet ainakin kohdallani, vaikka olen sitten saanut eri diagnoosin, koska en ole erityisesti painottanut oireita puheissani. Eräs läheinen ei kylläkään "sairautta" tiedä ja pitää minua maailman pinnallisimpana ihmisenä. :D
Joo minulla on tota ollut noin 17 vuotta. Olin teini-ikäinen kun se puhkesi. En pystynyt lähtemään kouluun kun meikkasin, pesin meikit, meikkasin jne. Laitoin tukan, pesin, laitoin uudestaan. Heräsin viideltä aamulla tekemään tuota. Ja ahdistus oli valtavan kova ja lamauttava. Monesti myöhästyin koulusta tai en pystynyt menemään ollenkaan ja esitin kipeää. Ammattikoulu jäi kesken tuon ahdistuksen takia!
Muistan kaikki kerrat kun minua on sanottu rumaksi suoraan tai vähän vihjaillen. Niitä on neljä. Järjellä ajateltuna minua varmaan olisi sanottu rumaksi useammin jos olisin oikeasti? On myös kehuttu kauniiksi mutta en koskaan usko sitä. Ajattelen että olen niin ruma ja epävarma että ihmiset haluavat olla myötätuntoisia ja tehdä oloni mukavaksi valehtelemalla että olen kaunis. Että he säälivät minua ja rumuuttani niin paljon ettäesittävät ettei sitä ole.
Nykyään pystyn kyllä elämään melko normaalia elämää vaikka tunnen kokoajan itseni järkyttävän vastenmieliseksi ulkonäköni takia. Erityisesti nenäni on pakkomielle. Olen mittaillut ja kuvannut sitä. Valokuvissa joita muut ottavat tarkistan aina nenäni. Katselen muiden ihmisten neniä ja vertailen omaani. En ole koskaan nähnyt pahempaa nenää kuin omani on. Siis vaikka jollain olisi suunnilleen samanlainen nenä niin joku muu piirre kasvoissa tekee nenästä siedettävän. Tai kenelläkään ei ole yhtä pahaa epämuodostunut kuin minulla. Isälläni vain on hyvin paljon samanlainen nenä ja oikeastaan koko naama mutta hän on mies niin se ei ole häiritsevä. Minun pitäisi olla nainen mutta näytän kuin isältäni.
Olen jopa miettinyt itsemurhaa tämän takia. Olen myös viillellyt itseäni.
Joskus en pysty olemaan kaupassa tai muualla missä joku näkee minut. Mietin vain että näytän niin vastenmieliseltä.
En ole pinnallinen kuitenkaan. En halua olla kaunis vain normaali ja ihmisen näköinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mul on toi. Tai ei oo diagnosoitu mitään mutta siis olen vitun ruma ja tää hankaloittaa elämästä nauttimista, ihmisiin tutustumista yms. En kykene katsomaan ihmisiä silmiin kun häpeän itseäni niin paljon, ja sitten mua pidetään epäkohteliaana ja epäluotettavana :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ilmeisesti on jotain tuollaista, kun olen 50v kuullut olevani ruma :) Itse en kyllä itke kun peiliin katson. Pakko kait se on uskoa kun noin kauan asiaa hoetaan. Ruma mikä ruma. Siksi varmaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on realismista?
Niinhän sitä juuri itse ajatteleekin, vaikka kuinka moni sanoisi "en näe sinussa mitään vikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kärsin tästä. En katso itseäni kunnolla peilistä, vaan katson vain yhtä pistettä sillä tavalla, että koko naamaa ei hahmota. Valokuvia en halua ottaa enkä katsoa enempää kuin on pakko.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on realismista?
Kyllä on todennäköistä että ulkonäössä on jokin omituinen piirre mutta siihen suhtautuminen tässä sairaudessa on liiallista. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta ja pakonomaista käytöstä yrittäessä peittää sen piirteen. Joku voi esimerkiksi käydä kauneusleikkauksissa kymmeniä kertoja mutta ei koskaan ole tyytyväinen.
Vähän kuin anoreksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mul on toi. Tai ei oo diagnosoitu mitään mutta siis olen vitun ruma ja tää hankaloittaa elämästä nauttimista, ihmisiin tutustumista yms. En kykene katsomaan ihmisiä silmiin kun häpeän itseäni niin paljon, ja sitten mua pidetään epäkohteliaana ja epäluotettavana :D
Lisään tähän vielä että itse saan kuulla mun rumuudesta aika usein, jopa kavereilta. Kaikki parisuhteet mitä mul on ollu on menny vituiks mun mustasukkasuuden takia, kun en oo kyenny ymmärtämään mitä ne miehet on voineet nähdä mussa. Ei kukaan itseään kunnioittava, mieleltään terve mies pariutuisi mun kanssa vapaaehtoisesti, eikä oo kiva olla suhteessa jossa tietää toisen osapuolen olevan jostain muusta syystä kuin rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on realismista?
Niinhän sitä juuri itse ajatteleekin, vaikka kuinka moni sanoisi "en näe sinussa mitään vikaa".
No ei kai nyt kukaan sano mt-ongelmaiselle mitään pahaa sen pottunokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on realismista?
Niinhän sitä juuri itse ajatteleekin, vaikka kuinka moni sanoisi "en näe sinussa mitään vikaa".
No ei kai nyt kukaan sano mt-ongelmaiselle mitään pahaa sen pottunokasta.
Eli on syytäkin sitten olla ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Joo minulla on tota ollut noin 17 vuotta. Olin teini-ikäinen kun se puhkesi. En pystynyt lähtemään kouluun kun meikkasin, pesin meikit, meikkasin jne. Laitoin tukan, pesin, laitoin uudestaan. Heräsin viideltä aamulla tekemään tuota. Ja ahdistus oli valtavan kova ja lamauttava. Monesti myöhästyin koulusta tai en pystynyt menemään ollenkaan ja esitin kipeää. Ammattikoulu jäi kesken tuon ahdistuksen takia!
Muistan kaikki kerrat kun minua on sanottu rumaksi suoraan tai vähän vihjaillen. Niitä on neljä. Järjellä ajateltuna minua varmaan olisi sanottu rumaksi useammin jos olisin oikeasti? On myös kehuttu kauniiksi mutta en koskaan usko sitä. Ajattelen että olen niin ruma ja epävarma että ihmiset haluavat olla myötätuntoisia ja tehdä oloni mukavaksi valehtelemalla että olen kaunis. Että he säälivät minua ja rumuuttani niin paljon ettäesittävät ettei sitä ole.
Nykyään pystyn kyllä elämään melko normaalia elämää vaikka tunnen kokoajan itseni järkyttävän vastenmieliseksi ulkonäköni takia. Erityisesti nenäni on pakkomielle. Olen mittaillut ja kuvannut sitä. Valokuvissa joita muut ottavat tarkistan aina nenäni. Katselen muiden ihmisten neniä ja vertailen omaani. En ole koskaan nähnyt pahempaa nenää kuin omani on. Siis vaikka jollain olisi suunnilleen samanlainen nenä niin joku muu piirre kasvoissa tekee nenästä siedettävän. Tai kenelläkään ei ole yhtä pahaa epämuodostunut kuin minulla. Isälläni vain on hyvin paljon samanlainen nenä ja oikeastaan koko naama mutta hän on mies niin se ei ole häiritsevä. Minun pitäisi olla nainen mutta näytän kuin isältäni.
Olen jopa miettinyt itsemurhaa tämän takia. Olen myös viillellyt itseäni.
Joskus en pysty olemaan kaupassa tai muualla missä joku näkee minut. Mietin vain että näytän niin vastenmieliseltä.
En ole pinnallinen kuitenkaan. En halua olla kaunis vain normaali ja ihmisen näköinen.
Minulla on paljon samaa, mutta minulla on pakkomielle ihostani. Minua kiusattiin koulussa finnien ja punastumisen takia, joten asiasta jäi alemmuuskompleksi ja paha pakkomielle. Peilailen naamaani sisällä ja luonnonvalossa. Toisinaan otan kännykällä itsestäni kuvan nähdäkseni, miltä näytän. Harrastan myös tuota itseni vertailua toisiin, mikä tietysti aiheuttaa lisää ahdistusta ja masennusta. Joskus on parempia aikoja, jolloin ajattelen asiaa vähemmän, mutta oikeasti ongelma on pysynyt vuodesta toiseen.
Mielestäni sinun tilanteesi kuulostaa melko lailla klassiselta BDD:ltä, sikäli kun häiriöstä jotain tiedän.
# 2
Alue: Aihe vapaa
Jep, kokemusta on.
Ei ole hääviä, mutten minä tähän mitään apua ole etsinyt. Tämä on kohtaloni. Pelkkä kaupassa käyminenkin on erittäin vaikeaa ja usein olenkin ollut nälissäni päiviä kun en ole kehdannut mennä kauppaan.