Sukulainen teki tänään rikosilmoituksen minusta
Minusta on tehty tänään rikosilmoitus.
Ilmoituksen teki alkavaa muistisairautta poteva aukulaiseni jonka mukaan olen varastanut häneltä 300euroa rahaa kun olen käynyt hänen luonaan kylässä. Ennen olimme läheiset ja vierailin usein. Kun syytökset eivät loppuneet lopetin käynnit ja selitin hänelle syyn miksi en tule enää käymään eli että koen että parempi meille molemmille ettei tarvitse hänen epäillä minua ja minun kuunnella syytöksiä.
Näin en ole siis tehnyt vaan väite on perätön. Ymmärrän kyllä että ihminen on sairas eikä hän tahallaan tee minulle kiusaa mutta hän on myös levittänyt totena tuttaville ja sukulaisille että varastan häneltä ja on inhottavaa kuulla kaikilta tätä samaa väitettä jonka ovat kuulleet minusta huhuttavan. Ainakin osa sukulaisista tämän johdosta pitää minua varkaana. Suurempi osa ei ja ymmärtää että sairaus on se joka oireilee sukulaisella.
Kuinkahan pian poliisi ottaa yhteyttä minuun ja kuinka vakavasti ottavat tuollaiset syytökset ihmiseltä jolla on todettu lääkärin papereissa alkava muistisairaus ja joka on ollut myös laitoshoidossa muistivaivojen vuoksi?
Kommentit (16)
Uskoisin poliisien ymmärtävän tilanteen. Meilläkin muistisairas mummo syytti milloin ketäkin rahojensa ja tavaroidensa varastamisesta, meillä tosin onneksi säästyttiin rikosilmoituksilta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan pian poliisi ottaa yhteyttä minuun ja kuinka vakavasti ottavat tuollaiset syytökset ihmiseltä jolla on todettu lääkärin papereissa alkava muistisairaus ja joka on ollut myös laitoshoidossa muistivaivojen vuoksi?
Uskottavuus riippuu lähinnä siitä millaisen ilmoituksen hän on tehnyt ja miten asioinut tehdessään ilmoitusta. Poliisi ei tiedä sitä mitä kenenkäkin potilasasiakirjoissa lukee.
tosi surullinen tilanne ja loukkaa sinua syvästi. Onneksi tässä tapauksessa asia selviää, joten virkavallan taholta ei tarvitse pelätä seuraamuksia. Ikävämpää on tuo, että osa sukulaisista ei näköjään usko tai halua uskoa, mikä tilanne. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan pian poliisi ottaa yhteyttä minuun ja kuinka vakavasti ottavat tuollaiset syytökset ihmiseltä jolla on todettu lääkärin papereissa alkava muistisairaus ja joka on ollut myös laitoshoidossa muistivaivojen vuoksi?
Uskottavuus riippuu lähinnä siitä millaisen ilmoituksen hän on tehnyt ja miten asioinut tehdessään ilmoitusta. Poliisi ei tiedä sitä mitä kenenkäkin potilasasiakirjoissa lukee.
Mutta varmasti poliisi aika äkkiä jos alkaa tutkia asiaa saa selville että ilmoituksen tekijä on muistisairas henkilö? Kyseinen ihminen eli tämä ilmoituksen tekijä on määrätty edunvalvonnsn alaiseksi koska ei kykene hoitamaan enää asioitaan itse mutta hänen väittämä varkaus on tapahtunut ennen kuin oli edunvalvonnan alaisuudessa. Nyt kyseisen ihmisen rahat ovat edunvalvojalla.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu, todisteet kuitenkin tarvitaan tuomioon.
kiinnostaa kuulla miten tuollaiset rahavarkaudet voidaan ylipäänsä näyttää toteen? Olettaen että joltakin viedään käteistä rahaa.

Edunvalvonta toki näkyy myös poliisin tiedoissa, mutta ei se oikeastaan vaikuta uskottavuuteen rikosasiassa jos siihen rikokseen on olemassa todisteita.
Onko sukulaisella sitten ollut näin suurta käteissummaa kotonaan? Pankkitiedoista voi poliisi selvittää, onko tililtä edes nostettu käteistä näin paljon. Sano sinua epäileville tutuille, että olet tyytyväinen ja helpottunut, että poliisi tutkii nämä väitteet. Saat varmaan kutsun kuulusteluun, johon voit hankkia vaikka todisteeksi sukulaisen diagnoosin tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan pian poliisi ottaa yhteyttä minuun ja kuinka vakavasti ottavat tuollaiset syytökset ihmiseltä jolla on todettu lääkärin papereissa alkava muistisairaus ja joka on ollut myös laitoshoidossa muistivaivojen vuoksi?
Uskottavuus riippuu lähinnä siitä millaisen ilmoituksen hän on tehnyt ja miten asioinut tehdessään ilmoitusta. Poliisi ei tiedä sitä mitä kenenkäkin potilasasiakirjoissa lukee.
Mutta varmasti poliisi aika äkkiä jos alkaa tutkia asiaa saa selville että ilmoituksen tekijä on muistisairas henkilö? Kyseinen ihminen eli tämä ilmoituksen tekijä on määrätty edunvalvonnsn alaiseksi koska ei kykene hoitamaan enää asioitaan itse mutta hänen väittämä varkaus on tapahtunut ennen kuin oli edunvalvonnan alaisuudessa. Nyt kyseisen ihmisen rahat ovat edunvalvojalla.
Edunvalvonta toki näkyy myös poliisin tiedoissa, mutta ei se oikeastaan vaikuta uskottavuuteen rikosasiassa jos siihen rikokseen on olemassa todisteita.
En osaa sanoa minkälaisia todisteita hän on esittänyt tai esittää mutta silloin kun esitti minulle syytöksensä kertoi että oli käteistä rahaa jossain piilossa josta ne hävisi sen jälkeen kun olin käynyt häntä katsomassa.

Varastamista hän ei tuolla perusteella pysty näyttämään toteen/todistamaan, mutta voi olla että poliisi kuulustelisi sinua siitä oletko käynyt kyseisenä aika hänen luonaan ja onko sinulla tietoa rahoista/siitä missä hän niitä on säilyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu, todisteet kuitenkin tarvitaan tuomioon.
kiinnostaa kuulla miten tuollaiset rahavarkaudet voidaan ylipäänsä näyttää toteen? Olettaen että joltakin viedään käteistä rahaa.
Pankista voi katsoa onko tehnyt talletuksia. Aarnio kärähti kun sillä oli niin kovat bonukset, eli on noita keinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu, todisteet kuitenkin tarvitaan tuomioon.
kiinnostaa kuulla miten tuollaiset rahavarkaudet voidaan ylipäänsä näyttää toteen? Olettaen että joltakin viedään käteistä rahaa.
Riippumatta siitä onko ilmoituksen tekijä muistisairas vai ei todisteiden löytäminen voi olla hyvin hankalaa. Jotenkin pitäisi pystyä vakuuttamaan pitävästi se että rahat on ollut jossakin tiettynä aikana mutta ne on jonnekin sieltä kadonneet juuri silloin kun joku on ollut paikalla.
Ikävä tilanne kyllä. Mä ymmärrän kyllä että sukulainen on sairas tai sairaus vaikuttaa häneen mutta kyllä silti itseä suututtaa minkälaisia väitteitä hän musta muille kertoo.
Täyttyykö tässä kunnianloukkauksen kriteerit? Perättömästä rikosilmoituksen tekemisestä ja siitä että esittää totena eteenpäin mua varkaaksi?
Haluaisin että viimekädessä sitten poliisi edes sanoisi tolle sukulaiselle että on vakavaa syyttää ketään perusteetta vakavasta rikoksesta. Tiedä sitten auttaako se.
Pakkohan poliisin on tutkia, mutta ei tietenkään etene syytteeseen, kun ei ole mitään todisteita.