Taas kirjoitustaidottomuudesta - lukihäiriö joka toisella, laiskuutta, tyhmyyttä vai mitä?

Lukivaikeuksia on erilaisia ja lukihäiriöiset tekevät kukin yksilöllisiä virheitä. Lukihäiriölle on tyypillistä myös se, ettei omassa kirjoituksessa olevia virheitä näe. Muiden tekstistä virheet huomaa vähän helpommin. Osaa virheistä en näe vaikka tikulla osoitettaisiin.

Älykkyysosamääräni on 140 paikkeilla. Silti lukivaikeuden vuoksi tekstini on usein kamalaa. Suurin ongelma on se, että väärin ja oikein kirjoitettu teksti näyttää aivojeni mielestä saman arvoiselta. Esim. pilkku väärässä paikassa tai puuttuva pilkku ei merkitse aivojeni mielestä mitään eroa.

Meitä lukihäiriöisiä on 1-2 henkilöä kymmenestä. Muistattehan, ettei lukihäiriö vaikuta älykkyyteen mitenkään :)

Vierailija kirjoitti:

Itsensä nostaminen muiden yläpuolelle sillä perusteella että osaa kirjoittaa kieliopillisesti virheetöntä tekstiä, on mielestäni halpamaista ja kertoo huonosta itsetunnosta. Toiset ovat opiskelleet enemmän, toiset vähemmän. Joillain tekstin oikea rytmi ja poljento tulee selkärangasta, jotkut ovat opiskelleet ulkoa kieliopin ja sen kaikki säännöt poikkeuksineen. On myös ihmisiä, jotka eivät opi kirjoittamaan hyvää kieltä vaikka kuinka opiskelisivat.

Mikään näistä ei määritä ihmisen arvoa, eikä kerro älykkyydestä tai sen puutteesta. Sen sijaan että pönkittäisi heikkoa itsetuntoaan ärsyyntymällä toisten kielioppivirheistä, kannattaa keskittyä lukemiensa tekstien sisältöön. Silloin saattaa huomata että viisaus ei ilmene kieliopin täydellisenä osaamisena ja että kaikenlaisilta ihmisiltä voi oppia paljon. 

Ihmiset toimivat monissa asioissa vaikutelmien perusteella. Niin kauan kuin kehdataan tehdä päätelmiä ja oletuksia ulkonäön perusteella, on sallittava samanlainen vaikutelmien tekeminen myös muillakin perusteilla, kuten kirjoitetun tekstin.

Lihava ei välttämättä ole laiska, itsekuriton, sohvalla aamusta iltaan mässyttävä vätys. Työtön ei välttämättä ole työhaluton, epäsiisti, yökaudet naapureita häiriköivä juoppo. Kaunis näyttävä nainen ei välttämättä ole pinnallinen, miehiä jahtaava, moraaliltaan arveluttava bimbo. Tällaisia oletuksia monilla kuitenkin on. Samoin voi ajatella, että tökeröitä kirjoitusvirheitä tekevä on kouluttamaton ja peruskoulussakin vain ruokatunnilla paikalla ollut, vaikka niin ei välttämättä ole. Harva kuitenkaan puolustelee lihavia, työttömiä tai kauniita naisia näihin kohdistetusta (aiheettomastakin) ennakkoluulosta. Miksi siis tässä?

Itselläni lukihäiriö. Vaikka kielioppisääntöjen ja pilkkusääntöjen osaamattomuutta sillä ei voi perustella, kehottaisiin eitä kiinnittämään huomiota siihen, miten turhauttavaa äidinkielenopiskelu on aikoinaan ollut. Aina luet väärin, sanat, yritäppä muistella mikä on adjektiivi tai substantiivi kun et hahmota koko sanaa.

Itse olen kuitenkik häiriöstä huolimatta lukenut paljon kirjoja, joten osaan kirjoittaa kohtalaista tekstiä. Välillä tulee virheitä, mutta onneksi virallista tekstiä kirjoittaessa on MS word korjaamassa pahimmat mokat.

Lukihäiriö ei ole este millekään, itse selvitin tieni yliopistoon asti. Lisätyötä se teettää, sitä en kiistä. Sisulla siitä selviää.

Olisiko sitten hyvä, jos lukihäiriöiset suljettaisiin yhteiskunnan ulkopuolelle, ettei kenenkään tarvitsisi heitä työelämässään tavata ja näin pilata päiväänsä. Jos tuo 6-10 % todella pitää paikkansa, niin kyllähän heihin väistämättä jokainen törmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä nostaminen muiden yläpuolelle sillä perusteella että osaa kirjoittaa kieliopillisesti virheetöntä tekstiä, on mielestäni halpamaista ja kertoo huonosta itsetunnosta. Toiset ovat opiskelleet enemmän, toiset vähemmän. Joillain tekstin oikea rytmi ja poljento tulee selkärangasta, jotkut ovat opiskelleet ulkoa kieliopin ja sen kaikki säännöt poikkeuksineen. On myös ihmisiä, jotka eivät opi kirjoittamaan hyvää kieltä vaikka kuinka opiskelisivat.

Mikään näistä ei määritä ihmisen arvoa, eikä kerro älykkyydestä tai sen puutteesta. Sen sijaan että pönkittäisi heikkoa itsetuntoaan ärsyyntymällä toisten kielioppivirheistä, kannattaa keskittyä lukemiensa tekstien sisältöön. Silloin saattaa huomata että viisaus ei ilmene kieliopin täydellisenä osaamisena ja että kaikenlaisilta ihmisiltä voi oppia paljon. 

Ihmiset toimivat monissa asioissa vaikutelmien perusteella. Niin kauan kuin kehdataan tehdä päätelmiä ja oletuksia ulkonäön perusteella, on sallittava samanlainen vaikutelmien tekeminen myös muillakin perusteilla, kuten kirjoitetun tekstin.

Lihava ei välttämättä ole laiska, itsekuriton, sohvalla aamusta iltaan mässyttävä vätys. Työtön ei välttämättä ole työhaluton, epäsiisti, yökaudet naapureita häiriköivä juoppo. Kaunis näyttävä nainen ei välttämättä ole pinnallinen, miehiä jahtaava, moraaliltaan arveluttava bimbo. Tällaisia oletuksia monilla kuitenkin on. Samoin voi ajatella, että tökeröitä kirjoitusvirheitä tekevä on kouluttamaton ja peruskoulussakin vain ruokatunnilla paikalla ollut, vaikka niin ei välttämättä ole. Harva kuitenkaan puolustelee lihavia, työttömiä tai kauniita naisia näihin kohdistetusta (aiheettomastakin) ennakkoluulosta. Miksi siis tässä?

Pidän lihavien, työttömien tai kauniiden naisten ennakkoluuloista tuomitsemista ihan yhtä halveksittavana, enkä tunne ketään muutakaan, jonka mielestä se olisi hyväksyttävää. 

Sen olen huomannut että mitä paremmin ihminen viihtyy omissa nahoissaan ja omassa elämässään, sen vähemmän hänellä on tarve lokeroida, tuomita tai arvostella muita. Jos jonkun omanarvontunto rakentuu sille pohjalle, ettei ainakaan ole työtön, lihava, liian kaunis tai huonosti kirjoittava, asiat ovat jo aika huonosti.

Se, että väittää kaikkien tökeröitä virheitä tekevien olevan lukihäiriöisiä, on sama kuin väittäisi kaikkien matematiikkaa osaamattomien omaavan jonkin hahmotushäiriön. Kaikki EIVÄT OLE lahjakkaita samoissa asioissa ja tähän yleensä liittyy se, että itse ei tätä huomaa. Kuinka moni väittää työhakemuksessakin omaavansa erittäin hyvän englannin kielen taidon ja sitten kun tätä testataan haastattelussa, se on kaukana erittäin hyvästä ja harvoin edes hyvä, lähinnä sellaista tv-sarja-leffa-musa-peruskoulutason englantia, jolla turistina tulee hyvin toimeen, mutta työkielenä ei mitään jakoa. Mutta siis ihan on "syntyperäisen tasoinen" omasta mielestään.

Sama se on tässäkin, siinä missä kaikki eivät millään ymmärrä vaikkapa funktiolaskentaa, joillekin se on sama kuin yhteenlasku. Joku on taas kielellisesti lahjakas ja hän oppii vaivatta kielen kuin kielen. Hänen ei tarvitse mitenkään opiskella kielioppia, vaan hän ns. kuulee, mikä on oikea muoto. Nämä ovat usein niitä, jotka ovat osanneet lukea (ja ehkä kirjoittaakin) jo ennen koulun alkua.

Kaikki ei ole laiskuutta tai häiriötä, vaan ihan vain lahjakkuutta tai lahjattomuutta.

Pitkälle pääsee jo sillä, että tietää, että 2 nominatiivissa olevaa substantiivia kirjoitetaan yhteen ja sillä, että sanat, joiden lopussa on inen tai ias, kirjoitetaan yhteen. 4 vuotta, mutta 4-vuotias.

Äitini on ollut huolellinen kirjoittaja. Opetti minuakin aina. Kun sai 2 lievää aivoinfarktia, tekee nykyään alkeellisia virheitä, vaikka tekstistä saa silti hyvin selvää.

Lukihäiriö ei todellakaan selitä sitä ettei edes toimittajat osaa nykyään kirjoittaa.

Itse ihmettelen muiden kuin lukihäiriöisten kohdalla sanojen kirjoittamista väärin. Jos olet kerrankin nähnyt sanan oikein kirjoitettuna, miten on mahdollista kirjoittaa se sen jälkeen väärin? Erittäinkin yhdyssanojen kohdalla tämä ihmetyttää. Ymmärrän että jos opiskelee ranskaa ei välttämättä muista kaikkia aksenttimerkkejä oikein sanan kerran nähtyään mutta kun kyse on äidinkielestä...

Ketjun lukihäiriöisille tiedoksi, kukaan ei enää nykyään pidä teikäläisiä tyhminä. Nyt puhutaan niistä ei-lukihäiriöisistä, joita on 90 % huonosti kirjoittavista ja joiden toiminnalle ei oikein löydy muuta selitystä kuin pohjaton tyhmyys.

Jos teillä on suvun vanhoja kirjeitä voitte nähdä miten hyvää kieltä ja kauniilla käsialalla hädin tuskin kansakoulun käyneet pienviljelijän emännät kirjoittivat. Silloin nääs kunnioitettiin kanssaihmisiä sen verran ettei heidän luettavakseen tuotettu ihan millaista roskaa hyvänsä.

En tietenkään väitä että oma tekstini olisi täydellistä. Kaukana siitä. Esimerkiksi tässä kirjoituksessa on varmasti pilkkuvirheitä. Silti katson että on aivan oikeutettua olla ärtynyt kun jopa romaaneissa voi olla mitä törkeämpiä virheitä: kääntäjät ei tunnu enää osaavan äidinkieltään. Eikä kustannustoimittajat. Eikä oikolukijat. Nykyäänhän ei edes mitään latojanvirheitäkään pääse tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Se, että väittää kaikkien tökeröitä virheitä tekevien olevan lukihäiriöisiä, on sama kuin väittäisi kaikkien matematiikkaa osaamattomien omaavan jonkin hahmotushäiriön. Kaikki EIVÄT OLE lahjakkaita samoissa asioissa ja tähän yleensä liittyy se, että itse ei tätä huomaa. Kuinka moni väittää työhakemuksessakin omaavansa erittäin hyvän englannin kielen taidon ja sitten kun tätä testataan haastattelussa, se on kaukana erittäin hyvästä ja harvoin edes hyvä, lähinnä sellaista tv-sarja-leffa-musa-peruskoulutason englantia, jolla turistina tulee hyvin toimeen, mutta työkielenä ei mitään jakoa. Mutta siis ihan on "syntyperäisen tasoinen" omasta mielestään.

Sama se on tässäkin, siinä missä kaikki eivät millään ymmärrä vaikkapa funktiolaskentaa, joillekin se on sama kuin yhteenlasku. Joku on taas kielellisesti lahjakas ja hän oppii vaivatta kielen kuin kielen. Hänen ei tarvitse mitenkään opiskella kielioppia, vaan hän ns. kuulee, mikä on oikea muoto. Nämä ovat usein niitä, jotka ovat osanneet lukea (ja ehkä kirjoittaakin) jo ennen koulun alkua.

Kaikki ei ole laiskuutta tai häiriötä, vaan ihan vain lahjakkuutta tai lahjattomuutta.

Nykyään on vain vähän sellaista (liekö tuon aiemmin mainitun turhasta kehumisen syytä; siinä missä ennen lapsia ei kehuttu ja heille tuli huono itsetunto, nykyään tilanne on vastakkainen - kehutaan turhasta ja tullaan liikaluuloisiksi), että ei voida sanoa, että en osaa jotakin. Työhön mennäkseni, ollaan vaikkapa tosi hyviä asiakaspalvelijoita haastattelussa kysyttäessä, mutta tosiasiassa hyvä jos mumistaan tervehdys eikä todellakaan oteta kontaktia asiakkaaseen. Jos ei ymmärretä vaikkapa jotakin tietokoneohjelmaa, ollaan että joojoo kyl mä osaan kaikki tietsikkahommat, ja sitten menee moninkertainen aika korjatessa "osaajan" virhettä, jota ei olisi tullut jos olisi alunalkaen myöntänyt, että en ymmärtänyt selitätkö uudelleen.

Tällainen virheellinen "mä osaan kaiken"-ajattelu on tehokkaasti estämässä minkään asian oppimista. Miten  voi oppia, korjata virheensä ja kehittyä paremmaksi jos ei myönnä osaamattomuuttaan?

Vierailija kirjoitti:

Lukihäiriö ei todellakaan selitä sitä ettei edes toimittajat osaa nykyään kirjoittaa.

Itse ihmettelen muiden kuin lukihäiriöisten kohdalla sanojen kirjoittamista väärin. Jos olet kerrankin nähnyt sanan oikein kirjoitettuna, miten on mahdollista kirjoittaa se sen jälkeen väärin? Erittäinkin yhdyssanojen kohdalla tämä ihmetyttää. Ymmärrän että jos opiskelee ranskaa ei välttämättä muista kaikkia aksenttimerkkejä oikein sanan kerran nähtyään mutta kun kyse on äidinkielestä...

Ketjun lukihäiriöisille tiedoksi, kukaan ei enää nykyään pidä teikäläisiä tyhminä. Nyt puhutaan niistä ei-lukihäiriöisistä, joita on 90 % huonosti kirjoittavista ja joiden toiminnalle ei oikein löydy muuta selitystä kuin pohjaton tyhmyys.

Jos teillä on suvun vanhoja kirjeitä voitte nähdä miten hyvää kieltä ja kauniilla käsialalla hädin tuskin kansakoulun käyneet pienviljelijän emännät kirjoittivat. Silloin nääs kunnioitettiin kanssaihmisiä sen verran ettei heidän luettavakseen tuotettu ihan millaista roskaa hyvänsä.

En tietenkään väitä että oma tekstini olisi täydellistä. Kaukana siitä. Esimerkiksi tässä kirjoituksessa on varmasti pilkkuvirheitä. Silti katson että on aivan oikeutettua olla ärtynyt kun jopa romaaneissa voi olla mitä törkeämpiä virheitä: kääntäjät ei tunnu enää osaavan äidinkieltään. Eikä kustannustoimittajat. Eikä oikolukijat. Nykyäänhän ei edes mitään latojanvirheitäkään pääse tapahtumaan.

Kääntäjät, ahhah. Kääntäminen ei ole sitä, että osataan kääntää vieraskielinen sana suomen kielelle. Navy seal ei todellakaan ole laivaston hylje tai edes laivaston sinetti eikä brother in law ei ole laillinen veli, myös siinä on aika paljon eroa onko jonkin hinta 19 (nineteen) vai 90 (ninety) rahayksikköä.

Ilmeisesti kääntäjäksi voi ryhtyä about kuka tahansa.

Takavuosina lehdissä oli oikolukijoita, jotka todellakin osasivat kielen, jolloin näitä nykyisiä "pekka vietti vaimonsa kanssa hääpäivää, joka oli pukeutunut kukalliseen mekkoon ja antoi tälle lahjaksi korvakorut"-tekstejä ei ollut.

Mulla on tuttava, joka väitti kiukkuisena, että brother in law on rakastunut veli. Ja kuulemma hän kyllä osaa englantia :D

Vierailija kirjoitti:

Olen jo tottunut siihen, että töissäkin joutuu lukemaan kaikenmaailman "enään, kunpikin, uudenmat, joka-toinen, 10-vuotta toiminut" ja vastaavia, mutta miten ihmeessä joku voi kirjoittaa "Järvempää" tarkoittaessaan Järvenpäätä? Ja siis muutkin vastaavat samalla tavalla (kumpa, ompa, olisimpa jne).

Joko ihmiset kirjoittavat tahallaan aivan käsittämätöntä diipadaapaa tai sitten he eivät osaa. Ja nyt ei ole siis kyse mistään nuorison tekstailusta vaan ihan aikuisten kirjoittamista teksteistä. Jos kyse on lukihäiriöstä, miksi se on nykyään niin monella? Vai eikö koulussa enää opeteta kielioppia, edes oikeinkirjoitusta? Pääseekö yo-kirjoituksistakin läpi millaisella sönkötystekstillä hyvänsä (vai onko suomen kielen koe ainekirjoituksineen enää edes pakollinen)?

Diipadaapaa ei ole suomea