Miten löytäisin liikunnan ilon?

Kokeile kaikenlaisia eri lajeja jotta tiedät mikä olisi mieluisinta tai vähiten vastenmielistä.

Itse liikun noin 6 kertaa viikossa ja nautin joka kerrasta.

Pystytkö erittelemään tarkemmin vastenmielisyyttäsi? Aiheuttaako tietynlainen liikunta sussa jotain erityisen epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia, esim. hengenahdistusta, huimausta tms.? Jos aiheuttaa, niin tee jotain sellaista, joka nostattaa näitä tuntemuksia mahd. vähän.

Tai vaikka tällaista ongelmaa ei oliskaan, niin kokeile jotain juttuja, joissa liikunta on ikään kuin sivutuote, esim. kävelyt metsässä (lintujen bongaus, luontokuvaaminen jne.), keilaaminen hyvässä seurassa, uimahallireissut lasten kanssa, erilaiset tanssit.

Mulle, entiselle sohvaperunalle, parhaat tuntemukset tulee pilateksesta, kuntosalista ja tansseista. Kaikki liian kovaa hikisenä ähkiminen on ihan nounou.

Jos olet sellainen veltto säkki joka on istunut koko elämänsä niin se ensimmäinen 3-6kk onkin vastenmielistä. Sille nyt ei vaan voi mitään.

Samaistun ap:n tilanteeseen. Olen aina inhonnut liikuntaa ja koen olevani siinä huono. Ei vain ole sellaista kehonhallintaa ja hyvää motoriikkaa, jota esim. pallopeleissä tarvitaan. Huono kunto on se suurin kompastuskivi alkuun. Kun tulee huono olo, sydän hakkaa, hiki valuu ja kylkeen pistää, niin kyllä siitä on ilo ja endorfiinit kaukana. Opin kuitenkin pitämään juoksemisesta, vaikka alkuun se oli yhtä tuskaa. Kunto kasvoi nopeasti, ja olo parani samaa tahtia. Sittemmin harrastus on jäänyt, ja pitäisi aloittaa se taas uudestaan. Ei yhtään huvita, kun kunto on taas ihan nollatasolla. Aloittaminen on vaikeinta.

Mulla vähän sama homma. Nyt pitäisi taas ruveta liikkumaan enemmän, minullakin se 15 kg ylipainoa. Mun lajit on seuraavat:

-uinti lasten kanssa 

-vesijuoksu

-koris lasten kanssa

-fudis 

-lumilautailu

-jooga, pilates

-juoksu

-kävely

-lihaskunto kotona tai salilla

Noista kun valitsisi joka päivälle jonkun, niin lähtisi taas homma käyntiin.

Joku kysyi, että mikä liikunnassa on vaikeinta tai vastenmielisintä. No kaikki! Kun kunto on ihan pohjalukemissa, kaikki tuntuu pahalta ja vaikealta. Hiki tulee jo pienen ponnistelun jälkeen ja henki ei kulje mihinkään suuntaan. Uimahalliin en ilkeä mennä, kärsin pahasta aikuisiän aknesta joka on tullut PCO:n liitännäisenä, ja minua hävettää näytellä finnejä täynnä olevaa selkää ja persettä muille. Minulla on myös perussairautena reuma, jonka vuoksi niveleni kipeytyvät todella herkästi. En ole oikein ikinä löytänyt niin sanottua omaa lajia, ja sittenpä unohduin sohvan pohjalle... ja sieltä ylösnousu on kyllä pirun vaikeaa :( ap.

pöh kirjoitti:

Vihaan liikuntaa. Se on vastenmielistä ja inhottavaa, enkä saa siitä ikinä mitään endorfiiniryöppyä mistä monet himoliikkujat paasaavat. Nyt kun mittarissa on 40 vuotta ja 15 kg ylipainoa, kroppa rapistuu ja kremppaa on vähän siellä ja täällä, yritän taas ryhdistäytyä ja pitää kehoani kunnossa. Liikunta vaan on niin hemmetin vastenmielistä, ettei mitään rajaa. Yritän pyöräillä töihin tuon hurjan 3 km matkan, mutta sekin v****ttaa. Kuntosalit haisevatkin niin pahalle, että en saa sinne itseäni pakotettua. Ryhmäliikunnat poissuljettu.

Miten minä voisin löytää sen kuuluisan liikunnan ilon, ettei joka ikinen liikkumiskerta tuntuisi jäävuoren kokoiselta vastukselta? Onko joku sohvaperuna tässä onnistunut? En kuitenkaan haluaisi kehoni olevan samassa kunnossa kuin 80-vuotiailla...

No ensinnäkin liikunnan pitäisi olla sellaista josta pidät, tai ainakaan se tekeminen ei saisi olla vastenmielistä. Tottakai se liikunta alkuun saattaa tuntua vastenmieliseltä, kun kroppa ei ole tottunut liikkumaan. Joka paikkaa särkee ja kolottaa ja suorituksen aikana olo on vastenmielinen. Kuitenkin kun sen alkukynnyksen yli pääsee ja alkaa huomaamaan, kuin jaksaa aina vaan enemmän, eikä se liikkuminen tunnu enää niin raskaalta, niin sen jälkeen alkaa siitä liikkumisestakin nauttimaan.

Itsellä pääliikuntamuodot ovat pyöräily ja kävely, joista pyöräily painottuu totta kai kesään ja kävely enenmmän syksyihin, keväisiin ja jonkun verran talveen. Talvella myös hiihdän, tosin viime vuosien surkeiden talvien johdosta se on jäänyt melko vähiin.

Minulla motivaattorina on aina uusien reittien etsiminen. En koskaan pyöräile tai kävele aina tismalleen samaa reittiä, vaan aina pyrin etsimään jotain uutta. Ne suosikkipätkät, jossa on jotain nähtävää ja tai upeat maisemat, pyrin ymppäämään reitteihin mahdollisimman usein. Vaikka olen tuhansia ja tuhansia kilometrejä polkenut, niin aina löytyy uusia mielenkiintoisia reittejä. Tutkin jatkuvasti karttoja ja etsin uusia teitä ja polkuja jotka voisi ajaa/kävellä läpi. Eilenkin löytyy taas pari aivan uniikkia pätkää alle 10 kilometriä kotoani ja hienoja metsäisiä teitä olivatkin. Pyrin siis löytämään sellaisia reittejä, joista pääsee läpi. En siis koskaan kulje edestakas reittejä, vaan aina reittini muodostaa jonkunlaisen reitin, jossa samaa tietä on vasta ihan alku/loppupäässä, koska kotiin menee vain yksi reitti.

Koska säät ovat mitä ovat, niin teen lenkkejä säiden mukaan, mutta sitten pidempiä kerralla. Tänäkin kesänä kertoja on keskimäärin karvan alle kolme viikossa, mutta silti kilometreja jo 1500. Lenkkien keskipituus koko kesältä 50km, mutta tällä hetkellä lenkkien keskipituus pyörii 70-80 kilometrin huitteissa. Ajan ainoastaan hyvillä keleillä, sateessa en metriäkään, paitsi jos se ennusteista huolimatta sattuu kesken lenkin yllättämään, tosin näin ei ole esimerkiksi tänä kesänä käynyt kertaakaan paskoista keleistä huolimatta.

Oma neuvoni on siis se, että tee siitä liikunnasta mahdollisimman mukavaa ja inspiroivaa tavalla tai toisella. Itselleni suurin motivaattori on kauniit maisemat sekä luonto. Minulla en jaksa ymmärtää juoksumatoilla ja kuntopyörillä kuntoilevia. Itse en jaksaisi tuolla tavalla liikkua metriäkään, koska ne eivät motivoi minua kuntoilemaan lainkaan, kokeiltu on joskus sitäkin. Umehtuneet salit eivät ylipäätään ole minun juttuni, enkä minäkään pidä ryhmäliikunnasta, vaan haluan liikkua yksin omaan tahtiini. Mutta siis jokainen tavallaan, pääasia, että se liikkuminen tuntuu mielekäältä.

Kun lähden lenkille, niin otan riittävästi juomaa matkaan ja teen eväät mukaan. Pidän taukoja kun siltä tuntuu, enkä kuntoile verenmaku suussa, mutta kuitenkin perusreippaasti.

Kunto on hyvä ja painoindeksi 23.5. Aikoinaan jonkun verran ylipainoa oli minullakin, mutta nimenomaan kuntoilulla olen saanut sen pysymään normirajoissa.

No ok, älä mene uimahalliin. Kävely? Siitä lienee hyötyä reumaatikollekin, vaikka 10 minuutin pätkissä.

Kuulostaa myös siltä, että ongelmaasi liittyy aika voimakkaita mentaalisia juttuja, esim. kehonkuvaan ja minäkuvaan liittyviä. Niitä kannattais ehkä läydä läpi, ts. pureutua ongelman syvimpiin ytimiin ennemmin kuin siihen, että "liikunta nyt vaan on tyhmää".

Vierailija kirjoitti:

Jos olet sellainen veltto säkki joka on istunut koko elämänsä niin se ensimmäinen 3-6kk onkin vastenmielistä. Sille nyt ei vaan voi mitään.

Pomminvarmasti ei mene noin kauaa. Nimenomaan sillä mitääntekemättömällä, ne tulokset alkavat näkyä melko nopeasti, kun aktiivisen kuntoilun aloittaa. Toki kun lähtee nollasta, niin alkuun pitää malttaa aloittaa kevyemmin.

Sanoisin kuitenkin, että jo kuukauden päästä nollasta aloittava alkaa huomaamaan kuinka jaksaakin jo huomattavasti enemmän kuin aloittaessa, eikä se liikkuminenkaan tunnu enää pahalta, vaan siitä alkaa jo nauttimaan.

Muuten ihan hyvä tuo tee liikunnasta inspiroivaa täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta minulle pyöräily kävely ja hiihtokin ovat liikkumismuotoja ei liikunta harrastusta joka insipiroisi. Itse suosittelisin sellaisia lajeja joissa saa nopeasti sen onnistumisen tunteen varsinkn jos saa itse rauhassa ilman paineita kokeilla. Esimerkiksi joku pallon potkiminen tai koripallon heitteleminen fresbee golf jne. Joku mikä tuottaa mielihyvää, kun saa välineen noudattamaan omaa tahtoa ja sellainen että siinä tulee liikuntaa samalla. Sienestys kalastus marjastus ovat myös tällaisia liikkumisen muotoja joissa omalla tekemisellä tulee onnistuttua ja liikuttua.

Mulle toimisi varmaankin se, että ajaisin autolla lenkin ja jättäisin suklaata matkan varrelle sinne tänne. ;) Sitten sama lenkki pyörällä tai kävellen.

Olin pitkään samanlainen kuin ap. Ei paljon auttanut, että liikunnasta tuli ensimmäisenä mieleen pakotettu koululiikunta, ja kaikenlaiset joukkuepelit, joita introverttinä inhosin ja inhoan edelleen. Nyt aikuisena olen huomannut, että jokaisen on vain löydettävä se mistä tykkää. Esim. minulla: inhoan joukkuelajeja, en innostu peleistä missä millään tavalla kilpaillaan tuloksista. Uimahallit ällöttävät, ja kuntosalista tulee ekana mieleen että tarvitsisin personal trainerin kun en osaa edes käyttää niitä laitteita, saati suunnitella itselleni ohjelmaa ja tehdä liikkeitä oikein. Ja sitten se olisikin taas suoritettavaa pakkopullaa, johon kaiken lisäksi humahtaisi rahaa ihan liikaa. No juokseminenkaan ei ole mun juttuni, kun haluaisin löytää nimenomaan sen nautinnon enkä puuskuttaa itseäni hengiltä jonkun tavoitteen perässä.

Sitten aloin miettiä, että mistä pidän. No omasta rauhasta, ja siitä, että voin kuunnella ehkä jopa tuntitolkulla jotain dokumenttia, äänikirjaa, musiikkia tms. puhelimestani. Lopputulos: ainakin nyt kesällä voin kävellä kilometritolkulla. Omaan tahtiin, omassa rauhassa, ulkoilmasta nauttien ilman suorituspaineita. Asun junaradan varressa pääkaupunkiseudulla, joten olen monesti tehnyt niin, että lähden kävelemään jompaankumpaan suuntaan, ja sitten kun en enää jaksa kävellä niin menen junalla kotiin.

Löydät sen tekemällä, riippumatta miltä tuntuu. Kun tuloksia alkaa tulemaan, ei tunnu niin pahalta enää. Sitten joskus alkaa tuntumaan hyvältä itse tekeminenkin, niin hyvältä että oikein odottaa milloin pääsee taas tekemään. 

Minulla se tarkoitti parisen vuotta on/off epäsäännöllistä liikuntaa, ja puoli vuotta säännöllistä (4-5x/vko, 90min/krt).

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyi, että mikä liikunnassa on vaikeinta tai vastenmielisintä. No kaikki! Kun kunto on ihan pohjalukemissa, kaikki tuntuu pahalta ja vaikealta. Hiki tulee jo pienen ponnistelun jälkeen ja henki ei kulje mihinkään suuntaan. Uimahalliin en ilkeä mennä, kärsin pahasta aikuisiän aknesta joka on tullut PCO:n liitännäisenä, ja minua hävettää näytellä finnejä täynnä olevaa selkää ja persettä muille. Minulla on myös perussairautena reuma, jonka vuoksi niveleni kipeytyvät todella herkästi. En ole oikein ikinä löytänyt niin sanottua omaa lajia, ja sittenpä unohduin sohvan pohjalle... ja sieltä ylösnousu on kyllä pirun vaikeaa :( ap.

Liikunnassa pitääkin tulla hiki, jotta se on edes jollakin tavoin kuntoa kohottavaa. Hommaa sellainen urheilupaita, joka ei tunnu ikävältä päällä hikisenäkään. :)

Vierailija kirjoitti:

Muuten ihan hyvä tuo tee liikunnasta inspiroivaa täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta minulle pyöräily kävely ja hiihtokin ovat liikkumismuotoja ei liikunta harrastusta joka insipiroisi. Itse suosittelisin sellaisia lajeja joissa saa nopeasti sen onnistumisen tunteen varsinkn jos saa itse rauhassa ilman paineita kokeilla. Esimerkiksi joku pallon potkiminen tai koripallon heitteleminen fresbee golf jne. Joku mikä tuottaa mielihyvää, kun saa välineen noudattamaan omaa tahtoa ja sellainen että siinä tulee liikuntaa samalla. Sienestys kalastus marjastus ovat myös tällaisia liikkumisen muotoja joissa omalla tekemisellä tulee onnistuttua ja liikuttua.

Niin, jos luit kirjoitukseni kokonaan, niin minähän en lainkaan tyrkyttänyt kyseisiä lajeja, vaan mainitsin, että ne ovat minun juttuni. Minähän nimenomaan korostin, että jokaisen pitää löytää se oma juttunsa, oli se mikä tahansa, oli se sitten koripallon heitteleminen, fresbeegolf, tai mikä tahansa. Tosin jos päätarkoitus on saada kunto kohoamaan ja paino putoamaan, niin nuo pari mainittua ei ole ihan sieltä tehokkaimmasta päästä siihen tarkoitukseen. Toki paljonpaljon parempia, kuin se kotona löhöäminen. Jos kuitenkin kyseiset lajit inspiroi, niin tottahan niitä silloin kannattaa harrastaa.

Itselläni liikkuminen on aina ollut melko monipuolista ja nuorempana se painottuikin kaikenlaisiin peleihin (jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, koripallo, jopa pesäpallokin), mutta näin keski-iän myötä olen tykästynyt enempi yksin liikkumiseen ja se kilpailuvietti on jäänyt kokonaan pois.

Marjastus ja sienestys ei ole koskaan ollut minun juttuni, mutta oikein mainioita ulkoiluharrastuksia ne ovat niistä pitäville. Itsellä marjastus rajoittuu lähinnä pariin kertaan kesässä, kun haen sen muutaman litran mustikkapiirakoita varten, eikä se silloinkaan erityisemmin inspiroi ja teenkin sen ainoastaan piirakoiden vuoksi.

Mutta siitä siis olemme tismalleen samaa mieltä, että laji pitää valita juuri sellaiseksi, josta itse pitää. Väkisin liikkumista ei kukaan kauaa jaksa ja sellainen liikunta loppuukin melko nopeasti. Siinä vaiheessa kun lenkille/liikkumaan lähtö alkaa olemaan pakko eikä nautinto, niin peli on kokolailla menetetty.

Oman kokemukseni mukaan alussa se liikunta vain on aivan karseaa, kun tuntee niin selvästi, kuinka oma keho ei jaksa ja pysty. Hiki virtaa ja hengästyttää ja ärsyttää ja tekisi mieli mennä kotiin ja unohtaa koko juttu. Tuossa kohtaa liikunnan ilo löytyy vain siitä helpotuksen tunteesta, kun koko liikuntasuoritus on vihdoin ohi. Mutta sitten sama juttu pitää tehdä uudestaan toisena päivänä, ja sehän taas ärsyttää eikä tekisi yhtään mieli. Tässä kohtaa on aivan liian helppo luovuttaa ja jatkaa elämää rapakuntoisena laiskiaisena. Muutos on vaikeaa ja vaatii sitä, että ihminen jaksaa olla sinnikäs silloinkin, kun ei tee mieli. Minulle se on tarkoittanut sitä, että joka ikinen kerta, kun haluaisin vain jättää lenkin kesken ja avata sipsipussin, pakotan itseni muistamaan ne syyt, joiden takia haluan muuttaa tapani. Haluan olla terve ja energinen, nauttia oman kehoni voimasta ja näyttääkin vähän paremmalta. Tunnin päivittäinen kärsimys on sen arvoista, jos voin saavuttaa nämä asiat sen avulla. 

Yritän siis sanoa, että alussa liikunnan ilo on helposti hukassa keneltä tahansa liikuntaan tottumattomalta. Jos ei tiedä, mistä lajeista saattaisi nauttia, ei senkään puolesta yhtään tekisi mieli mennä jonnekin ähkimään hikisenä. Mutta ihan totta liikunta alkaa tuntua paremmalta, kun saa huomata omassa kehossa ja jaksamisessa tapahtuvat muutokset. On uskomaton riemun tunne, kun tajuaa pystyvänsä tekemään ihan uusia asioita. Oma sohvaperunan keho on muuttunut huomaamatta kestävämmäksi ja pystyvämmäksi, ja se kaikki on aivan itsesi ansiota. Tässä kohtaa likunta alkaa tuntua rangaistuksen sijaan kivalta asialta, ja ne endorfiinit saavat sinut haluamaan lisää. Aluksi koetulla kärsimyksellä olikin tarkoitus, ja olet ylpeä itsestäsi, kun ylitit omat rajasi ja teit jotakin todella hienoa.

Kuuntele mielimusiikkia, aloita varovasti, 20 min sitten lisäät vähitellen.  Aloin itse innostua vähän ennen rapistumista.

Pääasia ettei piittaa mitä muut sanovat, puolet rasituksesta on esiintymispelkoa.

Samaa sanon kuin moni muukin minua ennen: kun löydät sen oman juttusi, liikunnasta tulee mukavaa. Se vain vaatii avoimen mielen, eikä sitä, että kokeilet kaikkea asenteella "Ei tästä kuitenkaan tule mitään, tämä on kuitenkin ihan *askaa".

Muista, että liikuntaa on loputtomasti erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyi, että mikä liikunnassa on vaikeinta tai vastenmielisintä. No kaikki! Kun kunto on ihan pohjalukemissa, kaikki tuntuu pahalta ja vaikealta. Hiki tulee jo pienen ponnistelun jälkeen ja henki ei kulje mihinkään suuntaan. Uimahalliin en ilkeä mennä, kärsin pahasta aikuisiän aknesta joka on tullut PCO:n liitännäisenä, ja minua hävettää näytellä finnejä täynnä olevaa selkää ja persettä muille. Minulla on myös perussairautena reuma, jonka vuoksi niveleni kipeytyvät todella herkästi. En ole oikein ikinä löytänyt niin sanottua omaa lajia, ja sittenpä unohduin sohvan pohjalle... ja sieltä ylösnousu on kyllä pirun vaikeaa :( ap.

Liikunnassa pitääkin tulla hiki, jotta se on edes jollakin tavoin kuntoa kohottavaa. Hommaa sellainen urheilupaita, joka ei tunnu ikävältä päällä hikisenäkään. :)

Nauratti tuo ap:n hikoilu kommentti :)

Kun itse lähden pyöräilemään, niin jo kilometrin päästä hiki lentää kaarena, vaikka siis en mitenkään kieli vyön alla poljekaan. Sehän on toisiaan kuntoilun tarkoitus, että siinä tulee hiki, silloin tietää liikkuneensa.

Toki itselleni kyllä riittäisi vähempikin hikoilu. Aivan sama mitä teen, niin hiki lentää, oli se sitten halonhakkuuta, imurointia, tai pyöräilyä, niin aina olen hiestä märkänä. Vähempikin riittäisi.

Siis mä oon kans tosi huono liikkumaan. Tykkään kuitenkin uusista jutuista, niin olen nyt tehnyt niin, että tavoitteena liikkua 2-4krt viikossa. Joka kerta käyn testaamassa jotain uutta juttua, enkä keskity itseni kehittämiseen. Kuitenkin sellaista liikunnallista juttua, että ei olla vain paikoillaan. Jos jostain tykkään enemmän, niin käyn siellä useammin, ja sivussa testailen lisää. Samaan asiaan kuitenkin kyllästyn nopeasti.

Joogaa, hot joogaa, ilmajoogaa, venyttelyä, seinäkiipeilyä, boulderia, rush (tramppapuisto sisällä), uimista, eri ryhmäliikuntajuttuja (itse olen aina taka-alalla..), tanssi, jousiammunta, sulkkis, tennis, kuntosali (silloin tällöin naisten salilla), väriestejuoksu (en pidä juoksemisesta, mutta toi on hauskaa), wii (ja sen kuntoilupelit), core, spinning, geokätköily.. lajeja löytyy paljon lisää, myös sellaisia itsenäisiä.