Nyt vasta tajusin mikä junttila Suomi on!
En ole paljoa matkustellut, aikaisemmim käynyt valmismatkoilla etelässä joka vuosi ja kerran Lontoossa. Niin ja Tallinnassa tietysti.
Nyt oltiin siskon ja hänen ruotsalaisen poikiksen perheen kanssa Etelä-Ruotsissa ja Tankassa parin viikon matkalla.
Ja ihanaa oli! Kauniita ihmisiä, hienoja paikkoja, hyvää ruokaa ja hauskaa ja sivistynyttä yhdessäoloa. Plus kaikki oli noin 30% halvempaa kuin Suomessa.
Oli kyllä ihana reissu. Nyt Suomi tuntuu kauhean ankealta junttilalta.
N24
Kommentit (151)
Hälläväliäasenne ketuttaa! kirjoitti:
Mihin suomalaisten verorahat menee kun valtateiden reunoilta ei saa edes roskakukkia kuten horsmia tai voikukkia hoidettua pois?
Ruotsissa on aina niin siistiä, kaikki tien varret hyvin hoidettuja, eikä niin paljon roskia maassa kuin Suomessa vaikka täällä näyttää olevan enemmän roskiksiakin kadunvarsilla kuin Ruotsissa niin silti suomalaiset eivät osu roskineen niihin vaan heittävät roskan metrin päähän roskiksesta.
90-luvulla, ainakin Pohjois-Ruotsissa, saattoi laittaa kaikki roinansa tienhaaraan tiettyinä päivinä, jolloin kunnan keräysautot kävivät hakemassa. Suomessa pitää tilata kallis kuljetuspalvelu.
Ajatuksia herättävä ketju.
Mutta se iso kysymys on: miten muutamme identiteettiämme.
Vierailija kirjoitti:
Blondi, melkein kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkosuomalaisena helppo allekirjoittaa ap:n kommentit. Itse asun Lounais-Ranskassa jo 20 vuotta. Käyn kerran vuodessa pari viikkoa kyläilemässä Suomessa viikon tai kaksi ja se on tarpeeksi.
Kyllä ulkomailla asuminen avaa ne silmät lopullusesti. Suomi on tympeä ja ankea tuppukylä, noin 100 vuotta jäljessä sivitys maita.
Voi kyllä! Minullakin 21. vuosi menossa eräässä Euroopan maassa. Suomessa tosin en käy, koska mitään ja ketään minulla ei siellä enää ole. Viimeksi kävin noin kuusi vuotta sitten, ja olin niin pettynyt ja vihainen minkälaiseksi entinen hyvä Suomi on mennyt!
Suomalaiset ovat todella tynnyrissä kasvaneita juntteja, siitä ei mihinkään pääse. Miksi Suomi ei kehity? Miksi Suomi ei pysty olemaan osa Eurooppaa?
Ihmiset ovat valtavan tietämättömiä ja tympeitä. Kateus viha ja katkeruus päällimmäisenä! En viihtyisi enää siellä.
Täällä heiluu kolmannen ulkosuomalaisen käsi! Allekirjoitan kaikki edellä mainitut kommentit. Olen asunut Suomen lisäksi neljässä Euroopan maassa liki yhtäjaksoisesti reilut 15 vuotta.
Hyvin harvoin käyn Suomessa, viimeksi olin neljän päivän reissulla ja neljäs päivä alkoi olla jo liikaa.
Ikäväksi olen kokenut sen, että kun näytän vaatetukseni ja kampaukseni yms. perusteella ei-suomalaiselta, olen saanut ilkeänsävyistä kommentointia ventovierailta ihmisiltä. No, pari kertaa olen saanut itsekseni nauraakin, kun on kysytty, puhunko suomea!
Mutta voi, miten mielelläni aina palaan nykyiseen kotimaahani!
Kirjoitapa vielä neljäntenäkin ulkosuomalaisena.
Paikassa nimeltä ulkomaat on kaikki paremmin.
No enpä todellakaan tiedä, ovatko nuo 1 ja 2 sama henkilö, mutta minä en ole kumpikaan heistä! Paikan nimi ei ole ulkomaat, mutta silti olen aito ulkosuomalainen, joka ei Suomea kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Hälläväliäasenne ketuttaa! kirjoitti:
Mihin suomalaisten verorahat menee kun valtateiden reunoilta ei saa edes roskakukkia kuten horsmia tai voikukkia hoidettua pois?
Ruotsissa on aina niin siistiä, kaikki tien varret hyvin hoidettuja, eikä niin paljon roskia maassa kuin Suomessa vaikka täällä näyttää olevan enemmän roskiksiakin kadunvarsilla kuin Ruotsissa niin silti suomalaiset eivät osu roskineen niihin vaan heittävät roskan metrin päähän roskiksesta.
90-luvulla, ainakin Pohjois-Ruotsissa, saattoi laittaa kaikki roinansa tienhaaraan tiettyinä päivinä, jolloin kunnan keräysautot kävivät hakemassa. Suomessa pitää tilata kallis kuljetuspalvelu.
Kallis kuljetuspalvelu? Meillä on roskis joka tyhjennetään 2 krt kuukaudessa. Lisäksi viemme tarvittaessa itse kuorman kaatopaikalle, josta se lähtee polttoon. Rakeenuaikana meillä oli roskalava pihassa vuokrattuna, joka tyhjennettiin tarvittaessa kaatopaikalle.
Asuin opiskelujen takia Itä-Suomessa kuusi vuotta. Oli kyllä melkoinen kokemus.
Eniten harmittaa, ettei esim mistään akateemisesta kulttuurista ollut puhettakaan. Kadehdin Hgissä ja Turussa opiskelleita.
Tanskassa ja Ruotsissa hyvää ruokaa todella arvostetaan. Ero Suomeen on valtava. Ei ihme, ettei tänne ole juurikaan Michelin-tähtiä herunut.
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa ja Ruotsissa hyvää ruokaa todella arvostetaan. Ero Suomeen on valtava. Ei ihme, ettei tänne ole juurikaan Michelin-tähtiä herunut.
Mikroskooppisia aseteltuja haarukallisia, annoksia pitäisi ottaa 10, samaa tahtia tyhjenee lompakko. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tämä nuori sukupolvi joka luulee että Suomi ja Ruotsi olisi joskus ollut samalla viivalla. Ei ole, vaan Suomi on ollut Ruotsin siirtomaa ja ruotsalaiset ovat orjuuttaneet suomalaisia satojen vuosien ajan. Sen hienon tukholman kaupungin rakensivat suomalaiset ja suomalaiset myös taistelivat ja kuolivat Ruotsin kruunun puolesta satoja vuosia. Suomalaiset maksoivat satoja vuosia kalliita veroja kruunulle, ja ruotsi lihoi.
Muistakaa se että ruotsalaisen hyvinvoinnin perusta on rakennettu suomalaisella verellä.
Suomalainen
Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Suomalainen kulttuuri on nuori ja ohut. Kaikkialla vallitsee häpeän kulttuuri ja alemmuudentunto. On silti mielestäni huolestuttavaa että ei osata nähdä omalaatuisuuttamme vaan ihannoidaan että koko maapallosta tulisi yksi ja sama monokulttuuri.
Olen elänyt elämäni suomalaisessa lähiössä ja käynyt lapsena etelänlomilla. Ulkoiluttanut koiraa lähimetsässä ja lomaillut mökillä, nauttinut luonnosta.
Lähdin reilaamaan 20v sitten nuorena ja järkytyin. Ajoimme ympäri eurooppaa kreikkaan asti ja tajusin junanikkunasta viikkoja maisemaa katsoessani että "täällä ei ole metsiä" . Silmäni avautuivat ja suoraansanottuna ahdisti se pelkkä viljelyspeltojen määrä ja metsälänttien olemattomuus. Meillä on Suomessa jotain ainutlaatuista: Sadattuhannet puhtaat järvet ja kansallispuistot ja metsät sekä puhdas ilma.
Minulla on oikeus Suomessa mennä metsään puille itkemään vaikka keskellä yötä, keskieuroopassa metsässä voi olla aukioloajat ja britanniassa sinut saadaan ampua jos tunkeudut toisen omistamaan metsään. Saan telttailla ja poimia marjoja. Maata mättäällä.
En vaihtaisi tätä mistään hinnasta vaikka nykyään olenkin ulkomailla niin kuukauden vuodesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa ja Ruotsissa hyvää ruokaa todella arvostetaan. Ero Suomeen on valtava. Ei ihme, ettei tänne ole juurikaan Michelin-tähtiä herunut.
Mikroskooppisia aseteltuja haarukallisia, annoksia pitäisi ottaa 10, samaa tahtia tyhjenee lompakko. Ei kiitos.
Sanoo suomalainen.

Ruislepä äänestettiin Suomen kansallisRUUAKSI :)
Kolmas kerta toden sanoo, Wahlroosit.