Aikuisten lasten vanhemmat, ikävöittekö lapsianne?

Ei nuo ole vaihtoehtoisia. Kyllä minä ikävöin lapsiani JA olen iloinen kun tapaan heitä JA elän omaa elämääni tyytyväisenä ja saan siitä paljon. Välillä ikävoin niin että tekee kipeää, vaikka luotan lapsiini ja tiedän heidän pärjäävän. Ja sattuu kun ajattelen kaikkia niitä huolia ja ongelmia, mitä heidän elämäänsä kuuluu ja joista heidän täytyy selvitä, vaikka tiedän, että kyllä he selviävät.

Tässä vaiheessa tuntuu aivan luonnolliselta, että aikuiset lapset (21 ja 24) muuttavat omilleen. Itseasiasiassa olen ylpeä heistä ja itsestäni, että olen kasvattanut heidät niin, että kokevat olevansa valmiit omaan itsenäiseen elämään. Jos 7v tai 10v otetaan sulta pois kotoa, tilanne aivan eri. Kaipaisit ihan hulluna! Mutta nuoret ovat jo siirtyneet viettämään aikaa ystävien kanssa ja yleensäkin olemaan muualla kuin kotosalla, kaipuu ei ole samanlaista. Armeijaan lähtö tuntui! Se oli äidillekin hyvää aikaa totutella olemaan ilman joka päivä läsnäolevaa nuortamiestä.

Minä en ikävöi, asutaan samassa kaupungissa ja pidetään yhteyttä viikottain. Välit lapsiin on hyvät mutta elän omaa elämääni tyytyväisenä siitä että vastuu on helpottanut.

Joo ikävöin välillä kun esikoinen asuu ulkomailla, parempi se on että on lähempänä, varsinkin näinä aikoina kun ei tiedä koska ja missä räjähtää. Onneksi tyttäreni on varovainen eikä mene suuriin väkijoukkoihin ym.

Mutta ei sitä lapsiakaan ehdi jatkuvasti ikävöidä, se on luonnollista että lapset koko ajan enemmän ja enemmän itsenäistyvät ja erkanevat meistä vanhemmista, lapset on meille vaan lainaa, heillä on omat elämänsä.

Tavallaan ikävöin, tavallaan en. Suhtaudun samalla tavalla kuin äitiini eli olen huolissani (yleensä turhaan) ja ilahtunut, kun kohdataan. Lapsilla ei ole onneksi kumppaneita, joiden mielestä kahvillakäynti äidin kanssa kerran kuukaudessa on synonyymi parisuhteeseen tunkeutumiselle. Ja kun lapset tulevat käymään, ei mukana ole ketään muuta, joten ei tarvitse arvailla, mistä sopii puhua ja mistä ei.

Ikävöin lapsiani, mutta onneksi tapaamme säännöllisesti. Olen myös heistä huolissani, vaikka he ovat fiksuja aikuisia. Ikävöin myös aikaa, jolloin he olivat pieniä ja olin tarpeellinen heille päivittäin. Silti olen iloinen, että lapseni ovat aikuisia ja tuntuvat olevan ihan onnellisia.

Kyllä minä ikävöin, mutta olemme kyllä usein yhteyksissä ja tapaammekin aika usein. Olen silti oikein tyytyväinen siihen, että meillä on taas kahden ihmisen talous ja paljon omaa rauhaa ja aikaa, rahaakin vähän enemmän vain itseemme käytettäväksi. Kyllä minua edelleen huolettaa heidän asiansa, jotka ovat hyvin, kuitenkin tuumin, miten pärjäävät ja selviytyvät kaikesta. Koitan olla puuttumatta ja neuvomatta, jos neuvoa ei kysytä. Ovat poikia kummatkin, tai nuoria miehiä oikeasti. Mutta meidän poikia :)

Joo ikävöin poika on töissä ulkomailla. Kuuden tunnin aikaero takia viestittely vähän rauhallista. Onneksi linjat pelaa paremmin kuin viimevuonna. Muut lapset koti Suomessa helppo nähdä. Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Mun lapset on vielä kotona, syksyllä esikoinen lähtee opiskelemaan satojen kilometrien päähän. Tiedän, että hän pärjää, mutta itsestäni en ole niinkään varma. Muut äidit lohduttavat, että kyllä se ikävä vuodessa laantuu..ainakin vähän. Nyt jo itkettää, kun vain ajattelenkin syksyä. Mulla on hyvä elämä, mielenkiintoinen työ, harrastuksia, ystäviä, onnellinen avioliitto, mutta perhe on se ykkönen, olen erittäin perhekeskeinen. On raskasta ajatella, että yksi elämänvaihe on päättymässä, ei koskaan enää koko perhe asumassa saman katon alla..vuoden päästä lähtee seuraava ja siitä parin vuoden päästä nuorin. Rankkoja vuosia edessä, vaikka juuri näin sen kuuluu mennä. Olisi kamalaa, jos lapset eivät lähtisi omilleen, eivät pärjäisi itsekseen. Kaipa siihen tottuu ja oppii nauttimaan vapaudesta.

En ikävöi, tavataan 1-2 kertaa/kk. Välit on hyvät.

Lasten muutot meni yllättävän hyvin vaikka arvelin, että se on kova paikka. Vanhempien tärkein tehtävä on hoitaa kasvatus niin, että vanhempi on varma lapsen pärjäämisestä ja lapsi uskoo omaan pärjäämiseensä. Lapsen muutto on silloin oikea-aikainen, kun kumpikin on sitä mieltä, että hyvä juttu. Kiva juttu, kun lapset tulevat käymään, mutta kiva juttu, kun taas lähtevät.

Aloittajalle vielä, että oman lapsen kasvamiselle on vähän sokea. Sitä ei itse huomaa, miten paljon lapsi kehittyy vuodessa. Omia toimintatapoja pitää päivittää vuosittain.