Miksi olet alakuloinen nyt?

Koska tiedän kuolevani joku päivä.

Ei miestä. Ei töitä. Ei suuntaa elämässä. Masennus. Läheissyden kaipuu on suuri. Jotenkin niin tyhjä olo.

N22

Monta syytä alakuloisuuteen, vaikka en tiedä voiko tätä enää alakuloisuudeksi kutsua. En koskaan ole ollut näin huonossa tilanteessa koko elämässäni. Kaikki asiat aivan solmussa.

Koska en saa sitä reikää.

Taitaa olla niin että rakastamani mies ei välitä minusta samalla tavalla kuin minä hänestä.

Elämä tuntuu tarkoituksettomalle ja kohta se onkin jo ohi.

Olen todella yksin. Yleensä se ei haittaa, mutta eilen jostain syystä mietin että en edes muista koska joku olisi minulta viimeksi kysynyt että mitä minulle kuuluu, tai en muista koska olisin puhunut jonkun kaverin/ystävän/tuttavan kanssa puhelimessa, tai en muistanut koska olen nauranut viimeksi aidosti ehkä 3 viikkoa tai kuukausi sitten, ja sitten vain tuli surullinen olo. Mutta huomenna on jo uusi ja parempi päivä.

Olen alkanut epäillä että maailma ei ole totta. Elän jonkinlaisessa painajaisessa tai helvetissä. Katson tapahtumia kuin elokuvaa enkä usko silmiäni.

Vierailija kirjoitti:

Olen todella yksin. Yleensä se ei haittaa, mutta eilen jostain syystä mietin että en edes muista koska joku olisi minulta viimeksi kysynyt että mitä minulle kuuluu, tai en muista koska olisin puhunut jonkun kaverin/ystävän/tuttavan kanssa puhelimessa, tai en muistanut koska olen nauranut viimeksi aidosti ehkä 3 viikkoa tai kuukausi sitten, ja sitten vain tuli surullinen olo. Mutta huomenna on jo uusi ja parempi päivä.

Voi:( oletko töissä?

Mun moottoripyörä huutaa mua ajamaan, kuten jo monta viikkoa mutta en jaksa. Niskat jumissa, onneks edes loma alkoi. Pitäisi siivota, vaan ei jaksa.

Kaikille voimia omissa ongelmissaan.

Itseäni masentaa kun olen joutunut jo 7 vuotta taistella sairauteni vuoksi. Nyt yli puoli vuotta  sitten luulin vihdoin saaneeni oikeanlaisen avun/hoidon/tomenpiteen, mutta nyt kuitenkin sairaus osoittaa takapakkia.

Ottaa päähän kun lääkärit eivät osaa auttaa, eikä itsekkään tiedä miten tämä enää nujerrettaisiin. Pelkkää odottamista ja heikkoa kuntoa.

Työt loppu taas. Jälleen Kelan puoleen ruikuttamaan tukia, vihaan sitä syvästi.

Perintöriita vaan jatkuu vaikka koko perintö on jo mennyt lakimiesten palkkioihin, koska veljeni on niin hullu että haluaa tuhota omansa lisäksi kaikkien muidenkin sisarusten elämän.

Auto hajos eikä ole varaa korjauttaa sitä.

Tuntuu etten ikinä saavuta haavettani omasta kesämökistä eläkepäiviksi. Ikääkin kun on jo yli 50...

Koska en ole yläkuloinen - siksi.

Kukaan ei huoli minua edes ilmaiseksi töihin. Pitäisi varmaan vaan tajuta pysyä poissa muiden ihmisten tieltä piipittämästä. No onneksi olen sentään suht terve fyysisesti ja mulla on koira, joka vetää lenkille vaikka väkisin tarvittaessa.

Epäoikeudenmukaisuus masentaa.

En varmaan koskaan tule saavuttamaan yhtäkään unelmistani kiitos mielenterveysongelmieni.

Jaxuhalit kaikille!

Mä en kertakaikkiaan sopeudu yhteismökkeilyyn. 10 v. olen yrittänyt. Olen siis kesät yksin kun muu perhe mökkeilee puolison suvun kanssa. Jos ei olisi noita lapsia, lähtisin.

Juu, liian pitkä tarina kerrottavaksi kokonaan. Olen yrittänyt kaikkeni.

Mieheni jäi työttömäksi ja hän on meistä kahdesta se suurituloisempi. Elämä rakennettu meidän molempien palkkojen varaan. Kaksi teini-ikäistä vielä kotona. Mies hakee kyllä töitä, mutta saako? Ikää yli 50v... Elämä ahdistaa ja on vaikea nauttia lomasta tai mistään muustakaan, kun huolet jäytävät kokoajan😢

Erehdyin käymään lenkillä ja joka välissä tuli vain käsikädessä iloisia pariskuntia vastaan. Minulla itsellä ei ole mitään mahdollisuuksia parisuhteeseen. Pitänee alkaa lenkkeillä öisin.

Sain uuden diagnosin ja mietin miten kerron tästä lapsilleni ja milloin. Vielä muutama vuosi jäljellä ehkä... tai sitten ei...