Elokuvat jotka ovat kuin viini, paranevat vanhetessaan?

En, heti mutta muistan järkyttyneenä katsoneeni "romanttista" klassikkoa, jossa esiintyi Humprey Bogart. Jäin äimänä ihmettelemään, mikä siinä pienessä äijänkäppänässä on voinut olla kenenkään mielestä hurmaavaa, (paitsi tietysti pienistä äijänkäppänistä itsestään). Humprey-parka oli kuin pölykerroksen alla. Tupakointi oli rutistanut naaman ja tehnyt sen sillä tavalla kuolleen näköiseksi, aivan kuin tosiaan joku pölyinen vanha huonekalu. Oli leffassa kaiketi 50 vee mutta tietyissä kuvakulmissa näytti liki 70-vuotiaalta. Kamalat isot vanhan miehen korvat ja housut vedetty naurettavan näköisesti melkein kainaloon asti. Siinä se tepasteli pyylevän ja todella lyhyen käppänän näköisenä eikä alkuunkaan sen näköisenä, että kukaan nykynainen voisi tuollaisesta innostua. Sillä ei ollut edes hyvännäköinen naama niin kuin joillakin vanhoilla miestähdillä esim. Gary Grant. Oli jotenkin sokeraavaa. Nykyaikakin toski korostaa elokuvissa, että miespääosan esittäjä saa olla se jokamiesperusjannu siinä missä naiselta vaaditaan täydellistä kauneutta mutta mitään ihan noin hirveää ei onneksi enää tarjota romanttisen sankarin rooliin xD

Bondit. Uutena vain räjähdyksiä. Vuosien kuluttua viihdyttävä ajankuva paljastuu.

Vertigo

Melkein kaikki vanhat elokuvat paranee vanhetessaan kun uusi tarjonta on poliittisesti korrektia ja täynnä propagandaa.

Vierailija kirjoitti:

En, heti mutta muistan järkyttyneenä katsoneeni "romanttista" klassikkoa, jossa esiintyi Humprey Bogart. Jäin äimänä ihmettelemään, mikä siinä pienessä äijänkäppänässä on voinut olla kenenkään mielestä hurmaavaa, (paitsi tietysti pienistä äijänkäppänistä itsestään). Humprey-parka oli kuin pölykerroksen alla. Tupakointi oli rutistanut naaman ja tehnyt sen sillä tavalla kuolleen näköiseksi, aivan kuin tosiaan joku pölyinen vanha huonekalu. Oli leffassa kaiketi 50 vee mutta tietyissä kuvakulmissa näytti liki 70-vuotiaalta. Kamalat isot vanhan miehen korvat ja housut vedetty naurettavan näköisesti melkein kainaloon asti. Siinä se tepasteli pyylevän ja todella lyhyen käppänän näköisenä eikä alkuunkaan sen näköisenä, että kukaan nykynainen voisi tuollaisesta innostua. Sillä ei ollut edes hyvännäköinen naama niin kuin joillakin vanhoilla miestähdillä esim. Gary Grant. Oli jotenkin sokeraavaa. Nykyaikakin toski korostaa elokuvissa, että miespääosan esittäjä saa olla se jokamiesperusjannu siinä missä naiselta vaaditaan täydellistä kauneutta mutta mitään ihan noin hirveää ei onneksi enää tarjota romanttisen sankarin rooliin xD

Bogart teki (vaimonsa) Lauren Bacallin kanssa monta elokuvaa ja heidän välillään kyllä taas oli sellaista kemiaa, joka tekee elokuvista kiinnostavan.

Onhan se jännä, että entisinä aikoina melko iäkkäätkin miesnäyttelijät kelpasivat sankarin rooliin. Tulee mieleen Fred Astaire. John Wayne. Gary Grantkin kelpasi myös vielä viisikymppisenä ja vanhempanakin, mutta hän ikääntyi kauniisti.

 En tiedä onko Bogartin tapauksessa myös kyse kahdesta asiasta: sota-ajasta ja sopimuksesta studion kanssa, sopimuksiahan tehtiin vuosiksi. Tämä on omaa arveluani, mutta 40-luvun alussa sota kosketti tietyn ikäisiä miehiä ja Bogart oli silloin jo yli-ikäinen sotaan, joten ei ollut estettä hänelle näytellä elokuvissa.

Jean Renoir: Suuri illuusio

Kertoo sodasta, mutta tehty ennen toista maailmansotaa. Elokuvassa on ihmeellinen ystävyys ja kauniit teemat. Jotenkin tyhjentävä.

Seitsemän surmanluotia.

Amelie.

Hitchcockin elokuvista moni, mm. Vertigo, Linnut, Psyko ja Marnie. Ne käsittelevät syviä psykologisia ilmiöitä, jotka ovat ajattomia. Ne ovat kauniita, elegantteja ja humoristisia. Vaikka esim. Linnut on vuodelta 1963, olen sen avulla oivaltanut jotain nykykulttuurista.

Seuraava on enemmän makuasia. Tykkään nimittäin 1970-luvun elokuvien estetiikasta ja olen kyllästymättä katsonut sen aikakauden monia elokuvia. Kauhuelokuvien ystävänä voisin mainita vaikka Omenin (1976) ja miksei Manaajankin (1973) ja vaikka Kauhunkierteen (1973).

Monissa 1970-luvun draamoissakin on ihana soundtrack, sellainen romanttinen ja kaihoisa, samanlainen soundi kuin sen ajan suositun yhtyeen Carpentersin musiikissa.

Aamos Terjanoffin elokuva "Välkehtivä roso" paranee vanhetessaan ja joka katsomiskerralla.

Charlie Chaplinin, Buster Keotonin, Stan Laurelin ja Oliver Hardyn esittämät mustavalkoleffat.

Vierailija kirjoitti:

Charlie Chaplinin, Buster Keotonin, Stan Laurelin ja Oliver Hardyn esittämät mustavalkoleffat.

Korjaan, siis Keaton.

Kellopeliappelsiini! 😍

Mies ja alastomat aseet! Myös bondit paranee!

Espoon viimeinen neitsyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, heti mutta muistan järkyttyneenä katsoneeni "romanttista" klassikkoa, jossa esiintyi Humprey Bogart. Jäin äimänä ihmettelemään, mikä siinä pienessä äijänkäppänässä on voinut olla kenenkään mielestä hurmaavaa, (paitsi tietysti pienistä äijänkäppänistä itsestään). Humprey-parka oli kuin pölykerroksen alla. Tupakointi oli rutistanut naaman ja tehnyt sen sillä tavalla kuolleen näköiseksi, aivan kuin tosiaan joku pölyinen vanha huonekalu. Oli leffassa kaiketi 50 vee mutta tietyissä kuvakulmissa näytti liki 70-vuotiaalta. Kamalat isot vanhan miehen korvat ja housut vedetty naurettavan näköisesti melkein kainaloon asti. Siinä se tepasteli pyylevän ja todella lyhyen käppänän näköisenä eikä alkuunkaan sen näköisenä, että kukaan nykynainen voisi tuollaisesta innostua. Sillä ei ollut edes hyvännäköinen naama niin kuin joillakin vanhoilla miestähdillä esim. Gary Grant. Oli jotenkin sokeraavaa. Nykyaikakin toski korostaa elokuvissa, että miespääosan esittäjä saa olla se jokamiesperusjannu siinä missä naiselta vaaditaan täydellistä kauneutta mutta mitään ihan noin hirveää ei onneksi enää tarjota romanttisen sankarin rooliin xD

Bogart teki (vaimonsa) Lauren Bacallin kanssa monta elokuvaa ja heidän välillään kyllä taas oli sellaista kemiaa, joka tekee elokuvista kiinnostavan.

Onhan se jännä, että entisinä aikoina melko iäkkäätkin miesnäyttelijät kelpasivat sankarin rooliin. Tulee mieleen Fred Astaire. John Wayne. Gary Grantkin kelpasi myös vielä viisikymppisenä ja vanhempanakin, mutta hän ikääntyi kauniisti.

 En tiedä onko Bogartin tapauksessa myös kyse kahdesta asiasta: sota-ajasta ja sopimuksesta studion kanssa, sopimuksiahan tehtiin vuosiksi. Tämä on omaa arveluani, mutta 40-luvun alussa sota kosketti tietyn ikäisiä miehiä ja Bogart oli silloin jo yli-ikäinen sotaan, joten ei ollut estettä hänelle näytellä elokuvissa.

Kyllähän nykyäänkin miehet kelpaavat päärooleihin eläkeikään asti. Matthew McConaughey on 50-vuotias ja juuri oli jossain haastateltavana romanttisen elokuvan tiimoilta. Eipä silti, kyllä se jollain lailla uskottava siinä roolissa on vieläkin, koska ääni. 

Ainoastaan naisten täytyy olla nuoria ja täydellisen näköisiä, vaikka tosiasiassa tietenkään nuoret nätit naiset eivät ensisijaisesti valitsisi viiskymppistä ukkoa.

Katselin Netflixistä juuri sellaisen elokuvan kuin The Town vuodelta 2010, ja se tuntui nyt paremmalta kuin vuosikymmen sitten. Jotenkin söpöjä 2000-luvun alun autot ja vaatteet, ja näyttelijäntyökin näytti pääosanesittäjää lukuunottamatta erinomaiselta. Ihan eri tason heist-elokuva kuin jotkut Oceansnumeraalit.

Kaikki Speden elokuvat!

Eiku...

Jotkut vanhat kotimaiset elokuvat ovat aina vain hyviä. Esim. Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Valkoinen peura.

Aika harva elokuva on sellainen, jonka voisin katsoa uudestaan.

Mutta yksi jonka olen pari kertaa katsonut uudestaan on Kieslowskin väritrilogian, etenkin osan Punainen. Siinä on tavallaan vähän kuin trilleri ja rakkaustarina, mutta siinä kosketellaan myös ihmisyyden ikiaikaisia kipupisteitä. Uudelleen katsoessa huomaa aina jotain uuttaa. Punainen väri toistuu merkittävissä kohdissa ja alleviiva sitä kuinka kohtalo on kietonut päähenkilöiden elämät näiden tietämättä toisiinsa.