Pitäisikö hälytyskellojen soida, jos mies puhuu lapsista tähän sävyyn

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Kuule kolmikymppisellä ei ole aikaa odotella kolmea vuotta tätä keskustelua. Se oli silloin, kun seurusteltiin ekaa kertaa "tosi vakavasti" 22 vuotiaana.

Sitä voi hienotunteisesti puhua vähän siihen suuntaan parin ensimmäisen kuukauden aikana ja katsoa mitä uusi kumppani asioista ajatella. Sitten vähän myöhemmin voi ottaa asian kunnolla puheeksi.

No huoh. Kuka mies hankkii lapsia, ettei kuukauden parin takainen tyttöystävä vaan saisi itkuraivareita?

Ystäväsi taktiikka kuulostaa karmealta, eikä sellaiseen suostuva mies kuulosta yhtään fiksummalta. Kyseessä on kuitenkin elämän pituinen projekti ja lapsen saaminen.

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Ei toki tapailuvaiheessa ekoilla eikä vielä tokillakaan treffeillä kannata asiasta puhua (ellei se ole ehdoton ykkösprioriteetti koko hommassa), mutta jos suhteeseen alkaa ja tarkemmin yhteistä tulevaisuutta suunnitellaan, niin tietysti lapsiasioista täytyy puhua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Kuule kolmikymppisellä ei ole aikaa odotella kolmea vuotta tätä keskustelua. Se oli silloin, kun seurusteltiin ekaa kertaa "tosi vakavasti" 22 vuotiaana.

Sitä voi hienotunteisesti puhua vähän siihen suuntaan parin ensimmäisen kuukauden aikana ja katsoa mitä uusi kumppani asioista ajatella. Sitten vähän myöhemmin voi ottaa asian kunnolla puheeksi.

Itse en ole vieläkään uskaltanut ottaa näitä asioita puheeksi ja jotenkin koen jopa syyllisyyttä siitä, että haluaisin puhua niistä. Tunnen, että olen jotenkin vaativa ja painostava ja huono avovaimo, jos tartun niin epämiellyttäviin puheenaiheisiin. Ap

Joillain ihmisillä on vain ärsyttävä tapa sanoa "minun", vaikka tarkoittaisi "meidän". Miestäsi (jos hän oikeasti edes on omasi) tuntematta on mahdoton sanoa mitään. Yhtä hyvin hän voi ajatella omat lapsensa myös sinun lapsinasi tai olla ajattelematta sen kummemmin, kenen kanssa lapsia haluaa, tai voi ajatella haluavansa lapset jonkun muun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Kuule kolmikymppisellä ei ole aikaa odotella kolmea vuotta tätä keskustelua. Se oli silloin, kun seurusteltiin ekaa kertaa "tosi vakavasti" 22 vuotiaana.

Sitä voi hienotunteisesti puhua vähän siihen suuntaan parin ensimmäisen kuukauden aikana ja katsoa mitä uusi kumppani asioista ajatella. Sitten vähän myöhemmin voi ottaa asian kunnolla puheeksi.

Itse en ole vieläkään uskaltanut ottaa näitä asioita puheeksi ja jotenkin koen jopa syyllisyyttä siitä, että haluaisin puhua niistä. Tunnen, että olen jotenkin vaativa ja painostava ja huono avovaimo, jos tartun niin epämiellyttäviin puheenaiheisiin. Ap

Voimia sinulle eroon. Se ei varmasti tunnu hyvältä, mutta tämä suhde on tullut päähänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, ettei naimisiinmenosta tai lapsista saa puhua liian aikaisin, ettei tule karkoittaneeksi kumppania tiehensä. Tätä neuvoa olen itsekin yrittänyt noudattaa ja odottaa miehen aloittavan keskustelun sitten kun on valmis, mutta mitä ilmeisimmin tälläkin taktiikalla menee metsään. Sen sijaan ystäväni, joka kuukauden tapailun jälkeen järjesti itkuraivateita, kun mies ei vielä halunnut yrittää lasta, on nyt (heidän seurusteltuaan alle vuoden) raskaana. Luiha tietää, miten näissä asioissa olisi järkevä edetä. :/

Kuule kolmikymppisellä ei ole aikaa odotella kolmea vuotta tätä keskustelua. Se oli silloin, kun seurusteltiin ekaa kertaa "tosi vakavasti" 22 vuotiaana.

Sitä voi hienotunteisesti puhua vähän siihen suuntaan parin ensimmäisen kuukauden aikana ja katsoa mitä uusi kumppani asioista ajatella. Sitten vähän myöhemmin voi ottaa asian kunnolla puheeksi.

Itse en ole vieläkään uskaltanut ottaa näitä asioita puheeksi ja jotenkin koen jopa syyllisyyttä siitä, että haluaisin puhua niistä. Tunnen, että olen jotenkin vaativa ja painostava ja huono avovaimo, jos tartun niin epämiellyttäviin puheenaiheisiin. Ap

Jos sinä et puolusta omia oikeuksiasi parisuhteessa, kukahan niitä sitten puolustaa?

Aivan. Ei kukaan.

Jos noin jatkat niin yhtenä päivänä huomaat että "joo, olen 45-v ja vaihdevuodet alkoivat. Enpä sitten saanut lapsia, koska olin niin kiltti että välttelin ikäviä puheenaiheita..."

Mahdatkohan silloin olla tyytyväinen itseesi ja elämääsi?

miksi puhua lapsista jos ei halua?mulla joskus kaveri joka oikein kehui kuinka ne ei halua lapsia. Matkustelee vaan. No mitä se asia mulle kuuluu teettekin te lapsia vai ette mut jättäkää niistä puhuminen. Tai hoitakaa ensin toisten.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa lähinnä siltä, että miehelle ajatus lasten hankkimisesta on ainakin vielä täysin teoreettinen ajatusleikki eikä mikään oikea suunnitelma tai haave. Itsekin puhuin viime suhteeni alkuvaiheessa lapsista tähän sävyyn, eikä tuo ajatusleikki koskaan kypsynyt oikeaksi haluksi hankkia lapsia yhtään kenenkään kanssa. "Jos minulla olisi lapsia" -ajatuksista olen sittemmin siirtnyt "Ei lapsia minulle" -ajatteluun.

Tämä.

Mä puhun noin. Johtuu vaan siitä että lasten hankkiminen on vielä niin kaukainen asia, että en osaa puhua siitä me mielessä. Haluan mieheni kanssa ne lapset hankkia, mutta en vielä halua edes puhua asiasta, olen niin nuori.

Luulisin että mieskin ottaa asian puheeksi, jos asia on tärkeä. Mutta jos se sinulle on, niin kysy ihmeessä. En muutenkaan ymmärrä miksi lapsista/naimisiin menosta puhuminen olisi jotenkin ikävä aihe? Mieheni kysyi ehkä kolmansilla treffeillä, haluanko vielä lapsia (minulla oli kaksi pientä lasta tavatessamme) ja hän otti myös puheeksi naimisiin menon. Tuosta on aikaa 12 vuotta eikä siitä ainakaan mitään haittaa ollut että asiat puhuttiin selviksi jo heti ensimmäisen kuukauden aikana (siis mitä kumpikin elämältä haluaa jne). En oikein ymmärrä miten et voi puhua miehesi kanssa asioista? Eikö hän ole ihminen jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta? Erikoinen suhde teillä.

Vierailija kirjoitti:

Luulisin että mieskin ottaa asian puheeksi, jos asia on tärkeä. Mutta jos se sinulle on, niin kysy ihmeessä. En muutenkaan ymmärrä miksi lapsista/naimisiin menosta puhuminen olisi jotenkin ikävä aihe? Mieheni kysyi ehkä kolmansilla treffeillä, haluanko vielä lapsia (minulla oli kaksi pientä lasta tavatessamme) ja hän otti myös puheeksi naimisiin menon. Tuosta on aikaa 12 vuotta eikä siitä ainakaan mitään haittaa ollut että asiat puhuttiin selviksi jo heti ensimmäisen kuukauden aikana (siis mitä kumpikin elämältä haluaa jne). En oikein ymmärrä miten et voi puhua miehesi kanssa asioista? Eikö hän ole ihminen jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta? Erikoinen suhde teillä.

Mutta naiset ehkä keskimäärin sietää näitä aiheita paremmin jo aika alkuvaiheessa, eikä koe niitä ikävinä, kuten puolestaan useimmat miehet. Siinä tuntee itsensä täydeksi idiootiksi, kun mieheltä kuulee sen tutun "wouwouwou, otas nyt ihan iisisti, ei tää vielä niin vakavaa ole, että lapsista voitais keskustella." Ja siis tällasen reaktion oon saanut parin vuoden kohdalla varovaiseen tiedusteluun siitä, mahtaako mies ehkä joskus haluta lapsia.

Keskustelua tarkemmin lukematta, luulen että miehesi ei ole vielä lainkaan ajatellut koko asiaa. Siksi hän ei pidä lapsien saamista henkilökohtaisena aiheena, eikä ole miettinyt kenen kanssa niitä saisi. Todennäköisesti tällä hetkellä vastaus olisi sinun kanssasi, mutta koska mies ei sitä mieti, hän puhuu vain mahdollisista 'omista' lapsistaan.

Vastaaja on nainen.

Vierailija kirjoitti:

Luulisin että mieskin ottaa asian puheeksi, jos asia on tärkeä. Mutta jos se sinulle on, niin kysy ihmeessä. En muutenkaan ymmärrä miksi lapsista/naimisiin menosta puhuminen olisi jotenkin ikävä aihe? Mieheni kysyi ehkä kolmansilla treffeillä, haluanko vielä lapsia (minulla oli kaksi pientä lasta tavatessamme) ja hän otti myös puheeksi naimisiin menon. Tuosta on aikaa 12 vuotta eikä siitä ainakaan mitään haittaa ollut että asiat puhuttiin selviksi jo heti ensimmäisen kuukauden aikana (siis mitä kumpikin elämältä haluaa jne). En oikein ymmärrä miten et voi puhua miehesi kanssa asioista? Eikö hän ole ihminen jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta? Erikoinen suhde teillä.

Ihan vilpittömästi kysyn: onko siis ihan tavallista, että lapsista ja naimisiinmenosta voi tiedustella tässä vaiheessa suhdetta tai jo aiemminkin, ilman pelkoa siitä, että suhde vahingoittuu korjaamattomasti/loppuu? Itse pelkään keskustelua siinä määrin, että saan ihan fyysisiä oireita ja lopulta ei vaan tule sanaa suusta. Ap

Mä puhun tulevaisuuden asioista nykyään aina minä-muodossa. Exän kanssa ollessa puhuin me muodossa asioista, sitten suhde päättyi ja yksin olin ennen nykyistä parisuhdetta niin tajusin että asioita on turha ajatella me-muodossa. Tietysti jos lomalle mennään yhdessä tai muuta sellaista sanon että me mennään lomalle. Mutta tulevaisuuden näen minä-muodossa, en todellakaan laske mitään sen varaan että mies pysyisi mun elämässäni elämäni loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisin että mieskin ottaa asian puheeksi, jos asia on tärkeä. Mutta jos se sinulle on, niin kysy ihmeessä. En muutenkaan ymmärrä miksi lapsista/naimisiin menosta puhuminen olisi jotenkin ikävä aihe? Mieheni kysyi ehkä kolmansilla treffeillä, haluanko vielä lapsia (minulla oli kaksi pientä lasta tavatessamme) ja hän otti myös puheeksi naimisiin menon. Tuosta on aikaa 12 vuotta eikä siitä ainakaan mitään haittaa ollut että asiat puhuttiin selviksi jo heti ensimmäisen kuukauden aikana (siis mitä kumpikin elämältä haluaa jne). En oikein ymmärrä miten et voi puhua miehesi kanssa asioista? Eikö hän ole ihminen jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta? Erikoinen suhde teillä.

Ihan vilpittömästi kysyn: onko siis ihan tavallista, että lapsista ja naimisiinmenosta voi tiedustella tässä vaiheessa suhdetta tai jo aiemminkin, ilman pelkoa siitä, että suhde vahingoittuu korjaamattomasti/loppuu? Itse pelkään keskustelua siinä määrin, että saan ihan fyysisiä oireita ja lopulta ei vaan tule sanaa suusta. Ap

Te siis asutte jo yhdessä?

Mä en suostuisi muuttamaan yhteen, ennen kuin keskustelu yhteisestä tulevaisuudesta on käyty. Tämä pitää sisällään suhteen tulevaisuuden (avioliitto vai ei), talousasiat, lapset ja muut oleelliset yhteiseen elämään kuuluvat asiat. Nyt olisi korkea aika joko käydä se keskustelu tai lähteä eri teille.

No jos ollaan jo yli kolmekymppisiä ja oltu muutama vuosi yhdessä, niin ei lapsiasiasta keskustelun pitäisi olla mikään ikävä asia. Tai jos se sitä on, niin on hyvä tietää sitten ajoissa, jos toinen ei ehdottomasti halua lapsia tai päinvastoin. Iloinenhan asia useimmille lasten toivominen ja saaminen on.

Jos mies on ollut vielä aloitteellinen noissa lapsikeskusteluissa, miksi hän sitten haluaisi aloittaa keskustelun aiheesta? Nyt hän voi luulla, että sinä et missään nimessä halua lapsia (ja hän haluaisi)? 

Voi puhukaa, ei voi olla niin vaikeaa.

Itsekin puhun "Sitten kun MINULÖA on lapsia" tai "Itse kasvattaisin lapseNI..." vaikka olisin valmis vauvaan vaikka heti nykyisen mieheni kanssa. Syy on se etten halua pelästyttää miestä.

N24

Kysyt että onko tavallista tuossa vaiheessa puhua asiasta. No, on todella epänormaalia että kolmen vuoden seurustelun jälkeen ei ole vielä puhuttu lasten hankkimisesta / naimisiinmenosta, ja että siitä puhuminen olisi ongelmallista. Normaalisti nämä asiat puhutaan läpi tapailuvaiheessa vähän ennen kuin aletaan seurustella, ellei nyt ole ihan teininä alkanut seurustelu. Täytyyhän sitä tietää mitä toinen haluaa elämältä ja osuuko se yksiin omien halujen ja suunnitelmien kanssa, ennen kuin sitoutuu häneen! Ei kukaan halua seurustella vain huomatakseen 5 vuoden jälkeen että oho ei tää haluakaan lapsia ja mä haluan, pitää erota. Tottakai pitää selvittää nämä asiat etukäteen ja ihan viimeistään seurustelun alkumetreillä, jotta välttyy turhilta sydänsuruilta ja ongelmilta. Ei siinä ole mitään hävettävää kysyä toiselta mitä mieltä on asiasta, toki ei ekoilla treffeillä vielä kannata.