Eikö antiikin taistelut ratkennut siihen kuka saa tehtyä pisimmän taistelurivistön?

Ehkä he eivät ikinä tulleet ajatelleeksi tuota

Kyllä syvyys myös merkitsi. Muuten voisi laittaa koko armeijan riviin ja voittaa aina. Sitten ei kaikki sotilaat olleet yhtä hyviä, oli ammattilaisia ja lähes kouluttamattomia. Sitten oli ratsuväki, jousimiehet, jne. Strategian merkitys oli paljon suurempi silloin, koska muutoksia oli vaikea tehdä.

Kyllä sodan voitti se osapuoli joka sai sen  vastapuolen hyökkäyksen murrettua ja tappoi suuremman osan vastapuolen sotilaista ja näin pakotti loput ne antautumaan sotavangeiksi,eli antiikin aikaan:orjiksi.

Yleensä se toinen osapuoli puolusti, esim. jotain muuria, linnaa tai kaupunkia ja toiset hyökkäsivät valloittaakseen (tai ryöstääkseen ja tuhotakseen  ) sen.

Merellä käyty sota oli sitten sekin  vielä erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä syvyys myös merkitsi. Muuten voisi laittaa koko armeijan riviin ja voittaa aina. Sitten ei kaikki sotilaat olleet yhtä hyviä, oli ammattilaisia ja lähes kouluttamattomia. Sitten oli ratsuväki, jousimiehet, jne. Strategian merkitys oli paljon suurempi silloin, koska muutoksia oli vaikea tehdä.

Ok, no jos molemmilla oli vaikka 5 miestä jonossa koko matkalla mutta toisella puolella oli edes vähän enemmän joukkoja, niin eikö ne "ylimääräiset" voineet helposti ratkaista taistelun? Kunhan ne muut kestää rivissä sen aikaa että saa kierrettyä vihollisen taakse. Luulen että niissä rivistön päädyissä oli jotain mitä en nyt ihan ymmärrä.

Kuvitteletko että kaikki taistelut käytiin jossain tasaisella kentällä jossa saattoi tehdä silmänkantamattomiin olevan rivin?

Noin yleensä se taistelupaikka kumminkin valittiin aika tarkkaan. Pienikin joukko pysty pidättelemään isoa joukkoa kapeassa solassa, vrt. Thermopylain taistelu. Jossa spartalaiset toki kaatui viimeiseen mieheen mutta pysäytti silti ylivoimaisen persialaisarmeijan.

Hannibal kehitti sitten ensimmäisenä strategina pihtiliikkeen, jossa omat joukot kiersivät vihollisen selustaan ajattelemallasi tavalla. Mutta sellainen strategia vaatii tosiaan maastolta aika paljon, ja toisaalta suhteellisen jähmeän vastustajan (mitä legioonat olivatkin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä syvyys myös merkitsi. Muuten voisi laittaa koko armeijan riviin ja voittaa aina. Sitten ei kaikki sotilaat olleet yhtä hyviä, oli ammattilaisia ja lähes kouluttamattomia. Sitten oli ratsuväki, jousimiehet, jne. Strategian merkitys oli paljon suurempi silloin, koska muutoksia oli vaikea tehdä.

Ok, no jos molemmilla oli vaikka 5 miestä jonossa koko matkalla mutta toisella puolella oli edes vähän enemmän joukkoja, niin eikö ne "ylimääräiset" voineet helposti ratkaista taistelun? Kunhan ne muut kestää rivissä sen aikaa että saa kierrettyä vihollisen taakse. Luulen että niissä rivistön päädyissä oli jotain mitä en nyt ihan ymmärrä.

Rivistön päädyissä oli ratsuväki yms. Ja jos saat vihollisen taistelurivistön murrettua, vaikka koska sulla on ammattisotilaita nuubieita vastaan, niin silloin tilanne on todella huono vastustajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä syvyys myös merkitsi. Muuten voisi laittaa koko armeijan riviin ja voittaa aina. Sitten ei kaikki sotilaat olleet yhtä hyviä, oli ammattilaisia ja lähes kouluttamattomia. Sitten oli ratsuväki, jousimiehet, jne. Strategian merkitys oli paljon suurempi silloin, koska muutoksia oli vaikea tehdä.

Ok, no jos molemmilla oli vaikka 5 miestä jonossa koko matkalla mutta toisella puolella oli edes vähän enemmän joukkoja, niin eikö ne "ylimääräiset" voineet helposti ratkaista taistelun? Kunhan ne muut kestää rivissä sen aikaa että saa kierrettyä vihollisen taakse. Luulen että niissä rivistön päädyissä oli jotain mitä en nyt ihan ymmärrä.

Rivistön päädyissä oli ratsuväki yms. Ja jos saat vihollisen taistelurivistön murrettua, vaikka koska sulla on ammattisotilaita nuubieita vastaan, niin silloin tilanne on todella huono vastustajalle.

Olen lukenut että niin kauan kuin sotilaat pitivät muodostelman, tappiot olivat mitättömät. Lahtaaminen alkoi vasta linjan murruttua, kun pakenevat sotilaat käänsivät selkänsä viholliselle.

Gladiaattori-elokuvan kenttätaistelu on kuvattu äärimmäisen epärealistisesti. Ei ollut räjähdyksiä eikä etenkään hirveänä häröpallona taistelevia yksittäisiä individualisteja.

Rooma-sarjassa taistelut oli realistisempia.

Roomalaiset taistelivat jonossa niin etta ekaa vaihdettiin useasti. Vihollinen ei tehnyt niin ja vasyi ja alkoi tehda virheita.

yksi jonon hyodyista

Vierailija kirjoitti:

Roomalaiset taistelivat jonossa niin etta ekaa vaihdettiin useasti. Vihollinen ei tehnyt niin ja vasyi ja alkoi tehda virheita.

yksi jonon hyodyista

Jep, ne treenasi ja treenasi miten kesken taistelun sai vaihdettua sen ensimmäisen hepun levänneeseen. Jokainen voi kuvitella millaisessa pulassa oli barbaari, joka oli huitonut vartin ihan hulluna kun koko ajan vastassa on levännyt ja nesteytetty heppu.

Piti kai silloinkin se, että hyökkäöjältä kuoli monin verron enemmän porukkaa kuin puolustavalta.

Vierailija kirjoitti:

Piti kai silloinkin se, että hyökkäöjältä kuoli monin verron enemmän porukkaa kuin puolustavalta.

Varmaan jos piti vallata joku linnoitettu kaupunki esimerkiksi.

Muuten sillä ei tainnut olla niin väliä. Se kenen rivistö murtui, joutui vihollisen armoille.

Antiikin aikaa sodankäynti oli jo hyvin kehittynyttä ja käytettyjä taktiikoita mietittiin hyvinkin tarkaan. Periaatteessa on helppo sanoa, että isompi armeija aina voittaa. Todellisuus on paljon monimutkaisempaa etenkin kun joukkojen määrät kasvaa tuhansiin sotilaisiin.

Esimerkiksi Aleksanteri Suurella oli taistelussa johdettavanaan yli 40 000 miehen armeija. Sellaisen joukon liikuttelu järkevästi ilman nykyajan viestivälineitä on melkoisen monimutkainen tehtävä.

Yleensä joukko jaettiin useampaan osaan. Yksi osasto hyökkää suoraan kohti vihollista ja toinen samaan aikaan koukkaa selustaan.

Aivan. Ilmeisesti ap ajatellee tilannetta, jossa avoimella kentällä liikutaan vihollista vastaan. Usein maastossa oli kuitenkin jotain kumpuja, notkelmia, joki, tms. jota ovela kenraali saattoi käyttää hyväkseen. Myös säätila ja vaikkapa suunta olivat tärkeitä, sumut, tuulet, aurinko -- kukaan ei halunnut hyökätä keskipäivällä aurinkoa vasten, koska aurinkolaseja ei oltu vielä keksitty.

Lisäksi kuten yllä tuli esiin maajoukoissakin oli eri joukko-osastot ja ase-lajit eli oli ratsumiehet vaunuineen, jousimiehet jne... Näitä käytettiin tietenkin strategiassa hyväkseen myös. Pienikin ratsumiesjoukko pistää säpinää jalkamiesten keskelle.

Jos otetaan esimerkkiä Rooman legioonista niin heillähän oli myös jalkaväelle ne erilaiset taistelumuodostelmat, joita käytettiin tasitelutaktiikassa. esim. kilpikonnamuodostelmassa kilvillä suojattiin pientä ryhmää jalkamiehiä nuolilta ja keihäiltä.

Päättäväinen porukka jalkamiehiä voi asettamalla keihäät tanaan "piikkiseinäksi" pysäyttää hevoset ja pakottaa ratsumiehet maahan taistelemaan mies miestä vastaan. Riippuen ratsumiehen aseistuksesta, saattoi haarniska olla raskas ja hidastaa lähitaistelussa. Myös piti olla käsillä lähitaisteluun sopivat aseet. Saattoi siis olla että ratsumies oli maassa vähän alakynnessä jalkaväen suhteen - ainakin määrällisesti jalkamiehiä oli aina enemmän kuin ratsumiehiä. Jos piikkiseinät pelottivat ratsuja, usein ratsumiehet kääntyivät pakoon, joten he antautuivat helpoksi saaliiksi jalkamiehen heittämälle keihäälle tai ampumalle nuolelle.

Lisäksi jo antiikin aikana käytettiin aseita kuten ballistoja, joka oli kuin valtava varsijousi. Muitakin vastaavia "massatuhoaseita" oli eli singontapaisia, yms.

Saatettiin myös pyrkiä iskemään suoraan vihollisen sotatoimien johtoon, koska pomon kuolema usein aiheutti ongelmia joukkojen komennuksessa.

Sitten saattoi vaikkapa Rooman legioonille tulla erilaisia ylläreitä, kuten silloin kun puunilaissodissa Hannibal iskikin maalta eikä mereltä, väärästä suunnasta, ja lisäksi ratsuina oli norsut :) Tämä siis tilanne Cannaen taistelussa vuonna 216 eaa.

Eli jos tarkoitit että vaan suurempi määrä miehiä tuotti automaattisesti voiton, niin olet aika kaukana todellisuudesta, paljon monimutkaisempaa on tuo sodankäynti.

Aleksanteri Suuri odotti kunnes vihollisen rintamaan syntyi rako ja iski koko voimalla siihen.