Veli vei äidin rahat
Vanhempamme asuvat kotonaan kerrostalossa, yli 90v molemmat. Isällä järki leikkaa mutta äiti elää välillä menneistä vuosissa.
Veljemme oli mennyt käymään vanhempien luona kuten aina kesälomalla. Koska minä hoidan vanhusten raha-asiat (tunnusluvut nettipankkiin vanhempien keittön kaapissa), hämmästyin suuresti kun äidin tilitä oli veli siirtänyt itselleen 5000 euroa. Kysyin asiaa vanhemmiltani. Isä sanoi kieltäneensä, ei anna rahaa.
Äiti oli kuitenkin luvannut ja veli oli ottanut. Prrrk. Veli tietää kyllä että äiti ei aina ole ihan tässä päivässä. Soitin sitten veljelle ja rähisin asiasta. Hän ensin kielsi ottaneensa, sitten sanoi vain että äiti ei ole holhouksen alainen, kyllä se saa antaa kenelle haluaa. Prrk.
Mitä tehdä? Otin pankkitunnukset kotiini mutta siitähän taas ei toinen veljeni pitänyt, sanoo että rahan ottaja tuskin tulee ennen joulua käymään, ei kyllä hänkään pitänyt isoveljensä rahanotosta.
Kommentit (28)
Kannattaa harkita vakavasti sitä, että haette äidillenne edunvalvojaa. Edunvalvojana voi toimia myös joku lähiomaisista, esim. sinä.
Enpä minäkään olisi uskonut, mutta tapahtuipa vain. Aika sikamainen temppu, mietin jo rikosilmoituksen tekoa mutta jos se lupasi sille antaa rahat niin eihän se rikos ole, ellei ole käyttänyt tietoisesti hyväkseen toisen ymmärtämättömyyttä.
No mitäs tuosta. Minun veljeni siirteli vuosien mittaan äidiltä lähes parisataa tuhatta, "opiskeluun".
Eli toi on lahja ja siitä pitää ilmoittaa verottajalle ja maksaa lahjavero ja se on myös ennakkoperintöä veljellesi. Veljesi lainkuuliaisena sen itse hoitaa. Jos ei hoida, niin hoida sinä: verohallituksen näppärä vinkkipuhelin, sinne voit anonyyminä veljesi ilmoittaa.
Mun veli otti syöpäsairaan opiaattilääkityksellä olleen isäni tililtä muutama kk ennen kuolemaa 22 000 €. Ja meno oli samanlainen jo vuosia ennen isän kuolemaa. Ei ilmoittanut verottajalle, ei perunkirjaan ei mitään. Uhkasi katkaista välit minuun ja iäkkääseen äitiini, jos teen mitään. Jäin perinnöttömäksi. Veli on ammattikasvattaja, pidetty hyvä tyyppi ja varsinainen moraaliylimys, saarnaa näkemyksiään loputtomiin. Minua ei pysty katsomaan silmiin. Uusiorouvansa ei tiedä, että koko heidän elämä ja omaisuus on vuosikymmenien veronkierrolla hommattu. Mutta ihmettelee, kun olen niin penseä ja kuulemma pelkää minua.
Aloittaja kirjoitti:
Enpä minäkään olisi uskonut, mutta tapahtuipa vain. Aika sikamainen temppu, mietin jo rikosilmoituksen tekoa mutta jos se lupasi sille antaa rahat niin eihän se rikos ole, ellei ole käyttänyt tietoisesti hyväkseen toisen ymmärtämättömyyttä.
Eikö kuitenkinole rikos, jos jättää verottajalle ilmoittamatta, ei maksa lahjaveroa eikä kirjata ennakkoperinnöksi?? Suomessa on kovat tuomiot talousrikollisille.
Vero.fi nää kaikki tiedot löytyy. Turha väittää, ettei tiedä.
Tietäisittepä miten rumasti meidän isälle tehtiin!
Siinä yritti syylliset viedä täysin rehellisten maineen jne.
PAHA SAAKOON PALKKANSA,
Vierailija kirjoitti:
No mitäs tuosta. Minun veljeni siirteli vuosien mittaan äidiltä lähes parisataa tuhatta, "opiskeluun".
Veljet- nää kultapojat- nää on pahoja. Just nää, joille jaetaan hymypoikapatsaat ja stipendit, niistä kasvaa ne törkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Tietäisittepä miten rumasti meidän isälle tehtiin!
Siinä yritti syylliset viedä täysin rehellisten maineen jne.
PAHA SAAKOON PALKKANSA,
No kerro ihmeessä, halutaan tietää!
Kannattaisiko hakea äitiä holhouksenalaiseksi? Hankalahan tuo tilanne on, jos kerran äitisi on oikeustoimikelpoinen ja antanut veljellesi luvan nostaa rahan. Lahjaveroahan tuosta summasta ei mene kuin yhdestä sentistä. 5000 € ja sitä ylittävistä summista lahjavero pitää maksaa, 4999,99 € saa lahjoittaa ilman lahjaveroa.
Vierailija kirjoitti:
Provo! Ei noin voi tapahtua!
Voi kunpa olisikin. Tätä tapahtuu ja sen yleisyyden vuoksi moni veropetoksiin syyllistyvä saattaa kokea, että toiminta ei olisi kauhean moitittavaa. Mutta laitonta toi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäisittepä miten rumasti meidän isälle tehtiin!
Siinä yritti syylliset viedä täysin rehellisten maineen jne.
PAHA SAAKOON PALKKANSA,
No kerro ihmeessä, halutaan tietää!
No, erittäin monimutkainen, harkittu, suunniteltu ja erittäin julma ja ruma teko.
Tekijä narsistinen, ylimielinen pätijä.
Keskinkertainen tapaus, mutta hankittuaan luottamuksen (valheellisen) otti vähä vähältä satoja tuhansia käteistä.
Ne pestiin eri tavoilla.
Totuus on tarua ihmeellisempi, sen olen todellakin oppinut.
Tämä on niin erikoinen tapaus, että kuulette kyllä vielä tästä!
Onko veljesi käyttänyt luvatta äitisi tai isäsi pankkitunnuksia, vai suorittiko äiti siirron itse? Henkilökohtaisia pankkitunnuksia ei saa antaa kenenkään toisen käyttöön, edes luvalla. Jos joku toinen hoitaa vanhempiesi raha-asioita, pitää hänellä olla omat tunnukset ja erikseen annettu pääsy tilille.
Tehkää nyt ainakin paperit, että kyseinen summa on ollut ennakkoperintöä ja tosiaan ilmoita verottajalle.
Kyllä tässä on minusta syytä olettaa että veli on käyttänyt äitinne ymmärtämättömyyttä hyväkseen. Olivatko rahat nimenomaan äidin, eivät isän ja äidin yhteisiä? Muistaako äiti antaneensa luvan ottaa rahat?
Aloittaja kirjoitti:
Enpä minäkään olisi uskonut, mutta tapahtuipa vain. Aika sikamainen temppu, mietin jo rikosilmoituksen tekoa mutta jos se lupasi sille antaa rahat niin eihän se rikos ole, ellei ole käyttänyt tietoisesti hyväkseen toisen ymmärtämättömyyttä.
...ja onhan hän, koska äidiltä ruinasi eikä iskältä 😃

Oma veljeni käyttää vanhempiani myös taloudellisesti hyväksi. Vaikea puuttuakaan, kun vanhemmat ovat kuitenkin ihan hyvissä voimissa. Ovat vaan niin höveleitä ja herkkäuskoisia veljen suhteen.
Mä ooon vihainen kirjoitti:
Vanhempamme asuvat kotonaan kerrostalossa, yli 90v molemmat. Isällä järki leikkaa mutta äiti elää välillä menneistä vuosissa.
Veljemme oli mennyt käymään vanhempien luona kuten aina kesälomalla. Koska minä hoidan vanhusten raha-asiat (tunnusluvut nettipankkiin vanhempien keittön kaapissa), hämmästyin suuresti kun äidin tilitä oli veli siirtänyt itselleen 5000 euroa. Kysyin asiaa vanhemmiltani. Isä sanoi kieltäneensä, ei anna rahaa.
Äiti oli kuitenkin luvannut ja veli oli ottanut. Prrrk. Veli tietää kyllä että äiti ei aina ole ihan tässä päivässä. Soitin sitten veljelle ja rähisin asiasta. Hän ensin kielsi ottaneensa, sitten sanoi vain että äiti ei ole holhouksen alainen, kyllä se saa antaa kenelle haluaa. Prrk.
Mitä tehdä? Otin pankkitunnukset kotiini mutta siitähän taas ei toinen veljeni pitänyt, sanoo että rahan ottaja tuskin tulee ennen joulua käymään, ei kyllä hänkään pitänyt isoveljensä rahanotosta.
Kaikki te, jotka annatte sukulaisten polkea teitä miten tahtovat, koska ette halua erimielisyyksiä: Miksi alistutte tuollaiseen? Pitäkää puolenne, asiallisesti mutta lujasti.
Tee ilmoitus poliisille sekä verottajalle, hae edunvalvojaa sekä isällesi että äidillesi. Välit veljeen todennäköisesti menee, mutta ne menisivät sitten perunkirjoituksessa viimeistään koska ahne on ahne silloinkin. Toisaalta, jos äitisi on "antanut" veljelle 5000 euroa, voitte muutkin sisarrukset pyytää sen ennakkoperintönä, kunhan hoidatte sen sitten oikein. Mutta älä jätä asiaa tähän, koska sieltä tililtä häviää varmasti kohta enemmänkin rahaa kun veljesi huomasi kuinka helppoa se on.
Ilmoita verottajalle. Jos summa yli 4999e siitä pitää maksaa veroa. Ja tuosta sekä muistakin summista pitää olla lahjakirja.